Jump to content
MAINOS

Omaisten huomiointi tehohoidossa


puh

Recommended Posts

Miten olette kokeneet tehohoitopotilaan omaisten kanssa toimimisen? Rasittavatko omaisten usesti päivässä toistuvat soitot/vierailut? Mikä teidän mielestänne omaisten kanssa toimisessa ja huomioinnissa on vaikeaa/raskainta? Onko hoitoalalla/lääketieteen parissa työskentelevä omainen mielestänne "raskaampi" kuin maallikko?

Joudun tällä hetkellä tutustumaan tehohoitoon myös lähiomaisen näkökulmasta. Minuun on tehnyt vaikutuksen hoitajien kärsivällisyys omaisten jatkuvaa kyselyä kohtaan ja se niin aidon tuntuinen empatia ja omaisten tukeminen sekä omaisten niin henkisen kuin fyysisenkin jaksamisen seuranta. Muistutellaan itsensä hoitamisesta ja kysellään oloa. Ja se taito, miten ollaan lähellä vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin, mutta kuitenkin niin kaukana että omainen kokee voivansa olla rauhassa läheisensä luona.

Tehohoitopotilaan lähiomaisen rooli tulee kestämään minulla vielä ainakin päiviä. Täytyy sanoa, että vaikka kokemus on erittäin raskas, uskon sen antavan minulle roimasti lisää eväitä omaisten kohtaamiseen omassa työssäni. Nyt tajuan huomattavasti paremmin sen omaisen ahdistuksen ja hädän, ymmärrän omaisten useat puhelinsoitot päivässä. Sitä vaan haluaa pysyä tilanteen tasalla ja kuulla ihan pienetkin hyvät ja huonommat uutiset heti.

Link to comment
Share on other sites

En ole ollut töissä teholla mutta opiskeluaikana tein suhteellisen pitkän harjoittelun valvontaosastolla. Omassa nykyisessä työssäni  myös hoidellaan kriittisesti sairaita. Omaisten huomioinnissa mielestäni on kaikkein vaikeinta se että samalla kun he tarvitsevat rehellistä,ajan tasalla olevaa tietoa tilanteesta,niin samalla he usein tarvitsevat "toivon kokemuksen". Ne hetket jolloin ennuste on huono ja tämä kerrotaan omaisille,ovat kaikista raskaimpia. Hankalia myös ovat tilanteet jos lääkäri on luonut turhaa toivoa ja potilas menehtyykin (tällaisessa tilanteessa olen muutaman kerran ollut).

Opinnäytetyöni liittyi tehohoitopotilaan omaisiin. Mitä nyt enää tuloksista muistan :D niin yhtenä vahvana tekijänä oli se että hoitajat luovat turvallisuuden tunteen ja se että myös omaisista välitetään. Toisaalta taas puutteita tuli vastaan siinä että omaisen huonoa oloa ei nähty enää, kun tilanne oli ollut pidempään päällä. Jos kiinnostaa tämä aihe tarkemmin (heh) niin voi kysäistä s-postilla.Voin lähettää koko työn.Samoihin aikoihin kun tehtiin työtämme niin samalta aihealueelta valmistui ensimmäinen väitöskirja.

Olen myös itse ollut tehohoitopotilaan lähiomaisena.Olen erittäin kiitollinen tehon hoitajille jotka jaksoivat hienosti tukea isoa perhettämme. Tänä päivänäkään en vielä tiedä oliko se teho-osaston ovi oikeasti niin painava etten meinannut auki saada vai olinko vain minä niin väsynyt.Hoitajat hoitivat veljeäni hyvin ja tuntui rohkaisevalta kun he kehoittivat juttelemaan ja koskettemaan vaikka toinen olikin tajuton sekä siellä piuhojen keskellä.Myös tehohoidosta luopuminen tapahtui kauniisti.

Uskaltaisinkohan kommentoida tuohon hoitajat lähiomaisina-juttuun.Itse ainakin olen aika tiukka omainen koska jokaisella on hätä rakkaistansa.En kylläkään aliarvioi toisten työtä enkä arvostele jokaista ruttua työasussa.Kieltämättä joskus olen törmännyt hoitaja-omaisiin joiden kanssa yhteinen sävel löytyy kenties hieman pidemmässä juoksussa  :P

Totuus ei pala tulessakaan.

Link to comment
Share on other sites

Omaisten tukeminen on yksi haasteellisimmista hommista työssä. Juuri niinkuin edellisessä vastauksessakin todettiin pitää olla tilanteen tasalla, lukea rivien välistä mikä on omaisen kyky ottaa vastaan ja kestää tietoa ja tarjota sitä rehellisesti ja oikeassa mittakaavassa kussakin tilanteessa. Toivottomassakin tilanteessa pitää yrittää ylläpitää toivoa. Ei mitään turhia toiveita tietenkään, ei potilaan paranemiseen vaan esim. omaisen jaksamiseen..

Tärkeää on tuo rohkaiseminen potilaan koskettamiseen ja lähellä oloon kaikkien letkujen ja piuhojen keskellä. Ajan antaminen, kiireettömän ilmapiirin luominen (ja siinä samalla ristiriita, kun aikaa ei olekaan loputtomasti, potilaan hoito vie aikaa ja soitot vievät aikaa välittömältä potilashoidolta...) Omaiselle pitäisi välittää fiilis, että hänen panoksensa on tärkeä ja tukea vierailuja ja yhteydenpitoa. Käytännössä toivotaan että yksi omainen toimii yhdyshenkilönä ja infoaa muita omaisia jolloin hoitajaille jää aikaa hoitaa potilasta. Ainahan se ei näin toimi..

Hoitajat ja lääkärit omaisina ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Roolit karisevat vakavan sairauden äärellä. Ihmiset pitää kohdata ammatin takaa. Siinä missä tieto sairauksista ja hoidoista voi lisätä tuskaa se voi myös auttaa ymmärtämään tilanteen vakavuuden ja hoitojen raskauden ja nämä omaiset usein ovat hyvin realistisia tilanteen suhteen. Tuloksettomasta hoidosta luopumistilanteissa he usein ymmärtävät ja hyväksyvät päätökset, jopa toivovat sitä. Tuska, kriisi ja suru varmasti ovat aivan saman suuruiset ja samanarvoiset kuin maallikko-omaisilla...

Voimia, Puh!!  :-*

Link to comment
Share on other sites

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...