Mikä on eettisesti oikea ratkaisu?

[Vieras: Sinde]

En tiennyt, miten olisin tämän aiheeni luokitellut, kun ei se tuntunut sopivan oikein minnekään. "Ongelmani" on seuraavanlainen:

Olin kotipalvelussa heinäkuun töissä, ja erään asiakkaan kanssa tulimme hyvin läheisiksi kuluneen kuukauden aikana. Työt päättyivät 30.7. ja kun kävin tällä asiakkaalla viimeisen kerran, esitti hän toivomuksen, että josko voisin joku päivä soittaa hänelle. Oisi antanut numeronsakin, mutta sanoin, että löytyyhän tuo luettelostakin. En luvannut soittaa, mutta en myöskään sanonut, että en soita. Olen tässä viikonlopun arponut, että soittaako vaiko eikö. Eikös tää nyt mene jo asiakkaan kanssa kaveeraamisen puolelle? Toisaalta taas, mun työsuhdehan on jo päättynyt, joten sikäli olen vapaa tekemään minkälaisen ratkaisun tahansa. Mielelläni soittaisin, koska mukava ihminenhän tuo asiakas on kaikin puolin, ja varmasti vaan juttuseuraa kaipaa, kun päivät pitkät yksin joutuu olemaan. Mutta silti, kun asiassa on se toinenkin puoli. Minähän olen/olin työntekijä, joka nimen omaan ei saa olla liian läheisissä väleissä asiakkaiden kanssa.

Mielipiteitä? Kommentteja?

[Pärssinen]

En tiennyt, miten olisin tämän aiheeni luokitellut, kun ei se tuntunut sopivan oikein minnekään. "Ongelmani" on seuraavanlainen:

Olin kotipalvelussa heinäkuun töissä, ja erään asiakkaan kanssa tulimme hyvin läheisiksi kuluneen kuukauden aikana. Työt päättyivät 30.7. ja kun kävin tällä asiakkaalla viimeisen kerran, esitti hän toivomuksen, että josko voisin joku päivä soittaa hänelle. Oisi antanut numeronsakin, mutta sanoin, että löytyyhän tuo luettelostakin. En luvannut soittaa, mutta en myöskään sanonut, että en soita. Olen tässä viikonlopun arponut, että soittaako vaiko eikö. Eikös tää nyt mene jo asiakkaan kanssa kaveeraamisen puolelle? Toisaalta taas, mun työsuhdehan on jo päättynyt, joten sikäli olen vapaa tekemään minkälaisen ratkaisun tahansa. Mielelläni soittaisin, koska mukava ihminenhän tuo asiakas on kaikin puolin, ja varmasti vaan juttuseuraa kaipaa, kun päivät pitkät yksin joutuu olemaan. Mutta silti, kun asiassa on se toinenkin puoli. Minähän olen/olin työntekijä, joka nimen omaan ei saa olla liian läheisissä väleissä asiakkaiden kanssa.

Mielipiteitä? Kommentteja?

älä soita. asetelma kuitenkin  on ja pysyy--> hän potilas ja sinä hoitaja...ei tuu muuta kuin ongelmia.

...taitaa sullakin olla vähän kavereita, kun tollasia mietit?

[Annastiina]

Itse en voisi kuvitella "kaveraavani" potilaiden kanssa vapaa-ajalla... Kuultujen kokemusten mukaan tilanteet on mennyt siihen että toinen soittaa joka päivä (tai useammin) tai ei ymmärrä ihan täysin että mitä on ystävyys verrattuna siihen että toinen on ammatinpuolesta käynyt siellä aiemmin...

Mutta on pari myös positiivista kokemusta ilman mitään ongelmiakin tullut nähtyä...

[Vieras: Sinde]

...taitaa sullakin olla vähän kavereita, kun tollasia mietit?

No ei tässä nyt siitä ole kysymys, lähinnä aattelin vaan, että ootteleeko se siellä mun soittoa. En halua pitää ketään epätietoisuudessa. Oisipa pitänyt vaan sanoa että en voi soittaa enkä soita vaikka voisinkin. Vaikea selittää semmoselle joka ei tunne tilannetta.

Enkä mitään kaveruussuhdetta nyt tässä ajakaan takaa, ei meistä miksikään kavereiksi olisi, kun on jo mua 50 vuotta vanhemmasta ihmisestä kysymys. Ja tiedän, että siitä ihmisestä en itselleni riesaa saisi tekemälläkään, että sitä on turha pelätä.

[mirkkeli]

On kai parempi ettet soita. On ammatillista, että olet "hoitajan roolissa", etkä kaveeraa potilaiden/asiakkaiden kanssa. Tottakai ystävällinen ja empaattinen saa olla. Parempi kuitenkin ettet tee asikasta/potilasta riippuvaieksi itsestäsi. Välität avun, mutta et tee itsestäsi korvaamatonta.

Ei kai tuo nyt niin vaarallista ole, jos et soita vaikka asiakas odottaisikin.  Ajan kanssa sitten kuitenkin unohtuu. Ja ethän suoranaisesti luvannut edes soittaa. Ensi kerralla sitten olet taas oppinut jotain, jos vastaavanlaisia tilanteita tulee vastaan.

[Vieras: Sinde]

Olen tätä asiaa kelannut nyt tosi paljon, ja aina päätynyt siihen lopputulokseen, että jos hälle soittaisin, niin siitä ei olisi mulle itselleni yhtään mitään muuta kuin haittaa kaikin puolin. Kun vaan sais sen asian päästään pois pyörimästä. 

[Teresa]

Niinkuin sanoitkin että sun työsopimuksesi on ohi ja voit tehdä mitä haluat. Mun mielestä jos nyt soitat tai alat tapaaman (ex) asiakastasi sun täytyisi tietyllä tapaa sitoutua siihen. Vanhuksesta on varmasti kamalaa jos aluksi tapaat hänet muutaman kerran, mutta sitten "unohdatkin" hänet.

Mulla ei oo kokemusta vastaavasta tilanteesta, mutta oon ollut yksinäiselle vanhukselle "ystävänä" järjestön kautta (vaikka eihän siihen toki mitään järjestöä tarvitsisikaan) ja olen todella onnellinen että sain tutustua "Maijaan" (muutin nimen). Meillä oli 75-vuotta ikäeroa, eikä meillä ollut mitään ongelmaa tulla juttuun, tultiin toimeen oikeastaan hämmästyttävän hyvin. Maija oli positiivinen, epäitsekäs ja todella mukava ihminen kaikinpuolin. Kävin katsomassa Maijaa n. kerran viikossa, luin hänelle lehtiä, kävin hänen kanssaan ulkoilemassa ja yleensä keitimme kahvit ja juttelimme pitkään. Rahallista korvausta en saanut, mutta hyvä mieli oli paras palkka. Ystävyytemme päättyi Maijan poismenon myötä.

Vaikka monet onkin ollut kielteisiä ja sanoneet mm. että siitä vanhuksesta olisi sulle pelkkää riesaa. Mutta voi olla myös niin että siitä on sulle paljon iloa etkä vaihtaisi yhteisiä tapaamisianne mihinkään  ;D

[Vieras: Sinde]

Tässä astuukin juuri se mun oma persoona esiin. Olen ajatellut tuota, että jos alan pitää yhteyttä, niin se ei voi sitten jäädä vain siihen yhteen kertaan, vaan asiaan pitäisi todella sitoutua. Minä olen siihen valmis, jos ja kun tarve niin vaatii. Mietinkin asiaa jälleen siltä kannalta, että entäs sitten, jos/kun olen myöhemmin töissä siellä kotipalvelussa, että mitä ne työkaverit siihen sanoo, kun kuitenkin ovat sitten asioiden tilasta tietoisia? Vaikka tuskinpa sekään mikään ongelma tulisi olemaan.

muoks: Oikeastaan mietin vaan sitä, että jos nyt alan tällaiseen omaan "ystävätoimintaan", mikä mulle itselleni on ihan OK, ja tämä mummukin varmasti tykkäisi, niin mitä mahtaa muut ihmiset ajatella koko kuviosta. Paheksuvat varmaan, ja en kestäis kuulla toisten sanovan, että nyt oot mennyt tekemään tyhmiä.

[krissy]

No mitäs pahuksen väliä sillä on mitä muut ajattelee? Jos sä ja mummu tulitte hyvin toimeen, ja oot valmis olemaan ystävä hänelle,  niin soita pois. Et oo enää kotihoidossa, joten siinä ei oo mitään väärää. Ja jos taas myöhemmin menet ko kotihoitoon töihin, niin mitä sitten. Yksi asiakkaista sattuu vaan olemaan "vanhan ystävä".

Silloin se ois eettisesti epäilyttävää, jos ottasit mummukalta rahaa siitä että kaveeraat. Mutta jos hyvää hyvyyttäsi haluat vanhaa ihmistä ilahduttaa,  niin siitä vaan mun mielestä.

[janina]

Jos tätä työtä ajattelee tekevänsä useamman vuoden polttamatta itseään loppuun niin on vedettävä tiukka raja työn ja vapaa ajan välille. Tulet vielä törmäämään satoihin mukaviin mummoihin jotka toivovat yhteydenottoasi. Soitatko heille ?

[Vieras]

Mä miettisin kyllä kanssa tosi tarkkaan tuota yhteydenpitoa. Vaikka ystävyyssuhde viisaan iäkkään ihmisen kanssa varmasti olisikin antoisa, niin hoitajana pitäisi kyetä vetämään rajat auttamishalulleen. Yksinäisiä vanhuksia on pilvin pimein... Kaikkia et voi kuitenkaan jaksaa auttaa. Jatkoa silmälläpitäen ystävällinen neuvo sulle: pidä huoli jaksamisestasi ja työt ja vapaa-aika erillään.

Erota toisistaan sympatia ja empatia

[SHV]

Olen myos sita mielta, etta ala soita. Kun aloitin kotisairaanhoitajana, asiakkaat kyseli todella paljon henkilokohtaisuuksia ja ehdotti, etta tulisin sukujuhliin ja viikonloppuna perheeni kanssa kylastelemaan. Mulla on ollut alusta pitaen tiukka periaate, etten omista asioistani asiakkaille kerro, saati vapaa-ajalla ole heidan kanssa tekemisissa. Jotkut asiakkaista sitten toisille hoitajille mainitsivat asiasta ja alussa joidenkin mielesta olkin ylimielinen tms, mutta ajan kanssa tyyliini on onneksi totuttu. Kaynneilla yritan aina kaantaa puheenaiheen yleismaailmallisiin juttuihin tai asiakkaan OMAAN tilanteeseen, joskus paremmin onnistuu, joskus taas ei. Taalla ainakin on niin pienet piirit, etta jos alkaisin yhden tai kahden kanssa olemaan myos vapaa-ajalla tekemisissa, san kiertaisi ja olisin ongelmissa. Muutamia kertoja on pyydetty omaa puhelinnumeroa, johon olen vastanut, etta meidat (kotihoidon henk.kunta) saa kiinni meidan paivytysnumerosta, tyossa ollaan siihen ja siihen aikaan.

Luettuani tuon tekstin tassa uudelleen, voi se kuulostaa julmalta, mutta pakkohan se on oma raja vetaa johonkin. Ihmiset tarvitsee hoitajaa aina, loputon tarve on; yksinaisyys on niin suuri ongelma :(

[krissy]

Voihan se olla että eri tilanne kotihoidossa työssä ollessa, ei oo siitä kokemusta. Harvoin polilla tai lanssissa kukaan haluaa "ystäväksi". Tai sitten johtuu mun luonteestani, mua ei vois ees vähempää kiinnostaa ihmiset jotka mulla on potilaana, oli kivoja tai ei. Mulle riittää ihan omat ystävät.

[SHV]

Voihan se olla että eri tilanne kotihoidossa työssä ollessa, ei oo siitä kokemusta. Harvoin polilla tai lanssissa kukaan haluaa "ystäväksi". Tai sitten johtuu mun luonteestani, mua ei vois ees vähempää kiinnostaa ihmiset jotka mulla on potilaana, oli kivoja tai ei. Mulle riittää ihan omat ystävät.

Varmasti on tyon luonteesta kiinni. Kuitenkin kotihoidossa mennaan asiakkaan omalle reviirille, kotiin ja kun usein kaydaan asiakkaan luona niin luonnollista, etta siina voi tulla hoitaja liiankin laheiseksi. Ei mullakaan muualla ole ollut tata tilannetta, etta joutuisi raakasti tekemaan eron henk.kohtaisen elaman ja tyoelaman valille. Muualla ei kenellakaan potilaalla ole edes se kiinnostanut.

[Vieras]

Kuitenkin kotihoidossa mennaan asiakkaan omalle reviirille, kotiin ja kun usein kaydaan asiakkaan luona niin luonnollista, etta siina voi tulla hoitaja liiankin laheiseksi.

Sen jotenkin voi ymmärtää että potilaalle, yksinäiselle vanhukselle esim. voi tulla joku hoitaja suosikiksi tai että potilas kokee tän hoitajan turvalliseksi tai jopa läheiseksi. Mutta että potilas tulisi hoitajalle läheiseksi...  :( se kuullostaa aika epäammatilliselta mun korvaan... ja olen siis itsekin työskennellyt myös KSH:ssa.

[Vieras: Sinde]

Yön nukuttuani oon tullut siihen tulokseen, että annan kyllä tämän asian olla. Kuten joku tossa sanoikin, niin kaikkia en voi kuitenkaan jaksaa auttaa...  :( Sinänsä kumma juttu tää, kun oon ollut töissä vanhainkodissa ja lisäksi vielä ala-asteella päiväkodissa (jotka sinänsä kyllä ihan erilaisia paikkoja!) mutta koskaan ei oo tullut tämmöistä tilannetta eteen.

Ja sitten joku toinen kirjoitti että "Mutta että potilas tulisi hoitajalle läheiseksi... " Niin, YLEISESTI tuohon lauseeseen sanoisin, että onhan hoitajatkin toki vain ihmisiä, ja ihmisten kanssa tekemisissä. Vaikka kuinka yrittäisi pitää itsensä ammatillisena, niin kyllä se arkiminä sieltä pukkaa päälle. Tässä omassa nimenomaisessa tapauksessani en nyt varsin sanoisi että asiakas oisi MULLE tullut läheiseksi. Tultiin vaan toimeen todella hyvin, that's all. Luin tuota aloituskirjoitustani, siinä kyllä sanoin, että "tultiin läheisiksi", mutta ei se nyt itse asiassa ihan niin mene. Hän on mulle edelleenkin asiakas siinä missä kaikki muutkin asiakkaat keillä kävin. Mummun omista ajatuksista en sitten tiedä, enkä kyllä suoraan sanottuna haluakaan tietää.

Kääks. Tää juttu muuten mutkistuu, mitä enemmän sitä miettii.

Tulipa vielä semmonenkin asia mieleen, että aina pitää muistaa, että onhan asiakkaalla ne omaiset. Heillä vastuu on huolehtia ja pitää seuraa, ei minulla joka en varsinkaan vielä edes ole työsuhteessa enää.

Onneks järki on vielä tallella. Omasta mielestäni oisikin tavallaan aika sairasta, että alkaisin pitää yhteyttä johonkin asiakkaaseen. Eihän niin voi tehdä sittenkään, kun on oikeasti töissä. Ootte saaneet mun silmät aukeamaan tässä asiassa vähän paremmin.

[SHV]

Kuitenkin kotihoidossa mennaan asiakkaan omalle reviirille, kotiin ja kun usein kaydaan asiakkaan luona niin luonnollista, etta siina voi tulla hoitaja liiankin laheiseksi.

Sen jotenkin voi ymmärtää että potilaalle, yksinäiselle vanhukselle esim. voi tulla joku hoitaja suosikiksi tai että potilas kokee tän hoitajan turvalliseksi tai jopa läheiseksi. Mutta että potilas tulisi hoitajalle läheiseksi...  :P se kuullostaa aika epäammatilliselta mun korvaan... ja olen siis itsekin työskennellyt myös KSH:ssa.

Tuossa lainaamassasi patkassa tarkoitin siis todellakin sita, etta asiakkaalle voi joku hoitaja tulla liian laheiseksi, en painvastoin!

Mutta asiaan: Esim. meilla on sellaisia hoitajia, jotka saattavat vapaapaivina kayda asiakkaiden luona tai vapaa-aikana hoidella asiakkaiden asioita. Ja nain on toimittu vuosia, samat ihmiset hoitaneet samoja potilaita. Siina ei kenenkaan mielesta ole mitaan omituista (paitsi minun)....Ja selkeasti hoitajille oli tullut ne suosikkihoidettavat, joiden luona voitiin viipya pidempaan, kun taas toisten luona ei kuin pistaytya, kun on kiire :( Kun aloitin tassa tyossa, kyseenalaistin sita toimintaa, mutta muiden mielesta se oli vaan nuoremman kukkoilua, joten arvelin, etta eipahan toisaalta ole minun ongelma, mita kukin vapaa-ajalla tekee, niin pitkaan kun se ei vaikuta minuun tai minun tyohon. Yhteisista pelisaannoista on tassa pikku hiljaa alettu puhumaan ja ehka tassa jotain tuloksiakin joskus saadaan. Ikivanhoja kaytantoja on uuden tyontekijan vaikeampi saada muutettua :-

[evp]

Omasta kokemuksestani sanoisin, että viisaasti teet, kun et ala ylläpitämään ystävyyssuhteita asiakkaasi kanssa. Jos asiakkaat jostakin löytävät henk.koht. puhelinnumerosi, pian saat tuta, että olet ksh:n etäpääte. Olen seisonut uudenvuodenyönä pyyhe ympärilläni puhelimessa, kun mies ja lapset ovat saunoneet, valaneet tinat ja ampuneet raketit. Minulle on soitettu kotiin lomilla, vapailla, yöllä. Asiakkaan omaiset ovat soittaneet minulle sekä asiakkaan että omista vaivoistaan ja minun olisi pitänyt puhelimessa ratkaista heidän terveydellisiä ongelmiaan. Jossakin vaiheessa voi käydä myös niin, että asiakas lopettaa hoitosuhteen ksh:oon ja sinä saat hoitaa omalla ajallasi hänen asiansa. En tiedä, peritäänkö nykyisin ksh:sta maksua, mutta aikoinaan asiakas halusi säästää ja ilmoitti soittavansa asioistaan minulle suoraan iltaisin ja ehdotti että kotimatkallani "ohimennessäsi" hoitelisin hänen tarpeensa. Lisäksi voit joutua kuuntelemaan entisten ja kenties tulevienkin työtoveriesi arvostelua ja työtapojen arviointia ja vastaamaan heidän yksityisasioistaan tehtyihin kysymyksiin. Ja he joutuisivat tentattavaksi sinun asioistasi...

Ei ole sanottua että sinun "mummosi" tekisi näin, mutta parempi varoa. Ei asiakasta ystäväksi, ei edes vaikka olisit omahoitaja. Eikä se tarkoita, ettetkö olisi empaattinen ja hyvä hoitaja.

[Vieras: Sinde]

Jossain vaiheessa kävi mielessä, että käväisisin ihan pomon juttusilla keskustelemassa asiasta. Koska musta oisi parempi, että joku siellä vielä töissä oleva henkilö voisi käydä ainakin selittämässä tälle mummulle, mikä on tilanne ja miksi en soita. Toisaalta voin myöskin elää toivossa, että mummu pian unohtaa edes pyytäneensä että soittaisin. Nimittäin eihän hän muistanut sitäkään enää, että olin ollut viime marraskuussa työharjoittelussa ja hälläkin käynyt.  ::)

[Pärssinen]

Jossain vaiheessa kävi mielessä, että käväisisin ihan pomon juttusilla keskustelemassa asiasta. Koska musta oisi parempi, että joku siellä vielä töissä oleva henkilö voisi käydä ainakin selittämässä tälle mummulle, mikä on tilanne ja miksi en soita. 

parempi kun et vaivaa ketään muita asialla...ja unohdat myös itse kyseisen potilaan...----> ammatillisuutta! työ ja vapaa-aika erillään.

[Vieras: Sinde]

Näinhän se on. ::) Kiroan tässä itseäni, että mikä nyt on kun en saa asiaa päästäni pois pyörimästä. Eikö hoitoala sittenkään sovellu mulle vai mikä on. Oon kallistunut vahvasti siihen puoleen, että en tule olemaan missään tekemisissä tämän enkä muidenkaan asiakkaiden kanssa ikinä muutoin kuin mahdollisesti joskus sitten työn merkeissä, jos tarve niin vaatii. Mutta kyllä toi asia kuitenkin vielä takaraivossa jyskyttää. Onneks kohta se ihminen ei edes muista mua.

[Vieras: violet71]

Ehkäpä tuo kaikki liittyy siihen paljonpuhuttuun ammatilliseen kasvuun,jota uskokaa tai älkää tapahtuu meidän jokaisen hoitsualalla työskentelevän kohdalla. Itse joskus pohdin vastaavanlaisia asioita,lähinnä etiikkaan ja tunnepuolelle liittyen. Se ottaa aikansa mutta menee kyllä ohitse. Kun sitten ottaa vain hyödyn tuosta ajattelevasta puolesta itsestään on siitä varmasti jatkossa apua -ammatillisesti. Tässätapauksessa itse ajattelisin vanhuksen tarvetta yhteydenpitoon neutraalisti. Asettaisin itseni pois,ja lähinnä miettisin asiakkaan tarpeet ja taustat huomioon-ottaen. On varmasti vanhuksia,jotka puhua pulputtavat,puhumisen ilosta,ihastuvat hoitajaansa...kaverini kertoi että hoitosuhteen päätyttyä päätyi samaiselle vanhukselle vapaaehtois järjestön kautta "silloin tällöin soittelemaan ja käymään" ex-asiakkaansa luona. Seuraukset olivat suoraan katastrofista,sukulaiset-siis vanhuksen väittivät varkaaksi, ja vanhus itse piti kaveriani pikkupalvelijana....lopputulos;kaikilla osallisilla pahamieli. Kiva ja kiltti vanhus oli sitten aikaa myöten muuttunut, ja sukulaiset eivät hyvällä katsoneet tilannetta...

Toisaalta jos kysymyksessä ahdistunut,yksinäinen-konkreettisesti, vanhus,ottaisin yhteyttä sosiaalipuolen ihmisiin ja informoisin tilanteesta. Oman yksikön esimiehillä varmasti samanlaista mietittävää piisaa olantakaa.

Ja totuushan on se että koko maailmaa, ja hädässä olevia ei voi auttaa. Jos vielä vuosienkin kuluttua miettii ja murehtii,antaa tunteiden työn ja kodin välillä sekoittua,(jotka nyt liittyisivät esim kertomaasi "mielessä pyörivään asiaan") neuvoisin pehmeästi ja kolleegana miettimään onko ala sitten oikea.

Mutta hienoa että otit asian esille-tzemppiä ja pirteää syksyä!

[Vieras: Sinde]

Joo, kun aloin tosiaan miettimään vielä hänen kohdalta, niin minusta hän ei ees ole sillä tavalla yksinäinen, kuin jotkut on. Häntä käy lapsista toinen katsomassa noin kerran viikossa. Ikinä hän ei oo mulle sanonut että oisi yksinäinen, joten oletan että ei ole. Tietysti ei voi koskaan tietää, vaikka hän ite kokisi olevansa yksinäinen. Mulle ei ainakaan millään riittäisi 1krt/vk, jos joutuisin huonon kuntoni takia olemaan neljän seinän sisällä 24/7. Ymmärrän sen, että kyllä sitä joskus kaipaisi juttuseuraa. Mutta kaikkea sitä ihminen ja opiskelija varsinkin tuleekin kelanneeksi. ;D

[Vieras: violet71]

:happy:  Kyllä sitä pohtii ja miettii toisinaan itsekkin kaikenlaista työhönsä liittyvää. Pidän sitä terveellisenä, ja se että ajattelee on varmasti merkki että ei suorita kyynisesti tehtäviään,kylmästi ja reagoimatta. Mutta se pohdinnan raja tulee ajankanssa. Onneksi meitä hoitajia on erilaisia niin on potilaita/asiakkaitakin.

Totuus on että monia satoja vanhuksia on yksin 24 tuntia ja joka ikinen viikonpäivä. Se on tulevaisuutta,ja meidän ja ennenkaikkea valmistuvien hoitoalan ammattilaisten haaste, jotta voisimme kehittää alaamme rohkeasti ja rajoja murtaen. Mitä siis tekisimme sen eteen ammattilaisina että yksinäisten vanhusten määrä vähenisi?

Tuskin sitä taikasanaa tai keinoa kehitetään vuodessa tai kymmenessäkään, mutta ilman ajatusta--jotka johtaisivat kokeiluihin ja ehkäpä tekoihin---ei synny muutoksia.

opiskelijalle ekat työpaikat herättää paljon ajatuksia, ja asioita ajattelee "itsensä kautta". Miltä minusta tuntuisi jne. Aina ei tietty sekään voi olla oikea ratkaisu, antakaamme jokaiselle potilaalle oikeus omiin ajatuksiin, mieltymyksiin, mielipiteisiin ja tapaansa olla oma itsensä. Vaarallista on sekin jos liikaa miettii "oman mieltymyksensä" kautta asioita. Valitettavan usein geriatrisella puolella törmää siihen, että hoitaja päättää esim; vanhainkodissa asuvan vanhuksen puolesta mitä erilaisempia asioita, mistä vanhus saa pitää ja mistä ei.  Sanoipa tai vastustelipa vanhus päätöstä, se kun vain tuntuu hoitajasta itsestään hyvältä, ilman että asiaa perustelisi ammatillisesti. Mitä onkaan se yksilöllisyyden kunnioittaminen, ja itsemäärämisoikeuden huomioon ottaminen....

-Smile-

[Vieras: Sinde]

Ystävätoiminta, mitä monissa kunnissa jo on, on tietysti eräänlainen lievittävä ratkaisu vanhsuten yksinäisyyteen, mutta kun ei niitä vapaaehtoisiakaan joka vanhukselle riitä. Asiassa tietysti on sekin puoli, että myös se ystäväpalvelun ihminen on tavallaan töissä (mun näkemyksen mukaan), eli onko hänkään sitten todella ystävä vanhukselle sillä tavalla kuin ystävät normaalisti.