Voimia hoitotyöhön?!

[Hoitsu-06]

Olisi kiinnostavaa kuulla niin opintojen ohella kuin ns. vakituisestikin hoitoalan töitä tekeviltä, että mistä ammennatte voimia jaksaa tehdä tätä työtä? Koetteko koskaan olevanne aivan puhki, vai teettekö yksinkertaisesti omasta mielestänne niin mielekästä työtä antaumuksella, ettei tunnu missään ;D ? Vaatiiko raskas työ raskaat huvit?

Miten esim. yövuorojen jälkeen saatte nukutuksi ja pääsette takaisin normaaliin rytmiin jne.? Koen vuorotyön melko raskaaksi. Minulla voimaa antavia tekijöitä on varmaan oma hullu luonne ja huumori, läheiset ihmiset.. Mutta kyllä välillä täytyy päästä viihteellekkin.."eihän tätä kestä selvinpäin"...

Ja nuoret hoitajat ja opiskelijat, tuntuuko koskaan siltä että kokeneemmat hoitajat polkevat teitä alas ja vähättelevät teitä? Tai ettei sijaisten sana paljon paina??

[Lääkärihoitaja]

Kyllä se on ihanat työkaverit ja potilaat, joista ammennan voimia jaksaa. Yövuoron jälkeen menen kotiin, painan pään tyynyyn ja nukun niin kauan kun nukuttaa. Sitten käyn lenkillä, suihkussa ja syön hyvin. Seuraava yö on jo helpompi.

Ei minulla ainakaan raskas työ vaadi raskaita huveja. Purjehdin, lueskelen kirjoja, nautin kiireettömyydestä ja rauhasta vapaapäivinä.

Henkisesti osasto on raskas; paljon kuolevia nuoria jne. Onneksi on työkaverit joiden kanssa puhua sekä tarvittaessa työnohjaus.

[tiituska35]

Kyllä kolmivuorotyö perheellisellä on raskasta ja varsinkin jos puoliso myös vuorotöissä..Elämä yhtä palapeliä ja logistiikan hoitamista. Tarvittaisiin taloudenhoitaja kotiin, että jaksaisi paremmin-mutta ei näillä palkoilla.. ;D Ei saa nukuttua univelkoja pois vaan on jaksettava tehdä toista vuoroa kotona. Ja sitten vielä pitäisi jatko-opiskella,että pääsisi päivätöihin ja harrastaa ja kuljettaa lapsia harrastuksissa yms. ja vielä pitäisi kotonakin pystyä olemaan lapsille hyvä vanhempi..ja sitä parisuhdettakin hoitaa-muutenkin kuin kännykän välityksellä..no huh huh...turhaan ei puhuta ruuhkavuosista..

Nuorempana ja ennen lapsia kolmivuorotyö ei aiheuttanut ongelmia-aamuvuoron jälkeen pystyi ottamaan tirsat-nyt ei pienintäkään mahdollisuutta ja iltavuoroon pystyi ennen heräämään vaikka kymmenen aikaan-nyt on herättävä seitsemältä laittamaan lapset kouluun ja hoitoon..ja ei ole herkkua olla viikonloppuja töissä kun muu perhe on vapaalla.

Hoitotyö on muuttunut koko ajan raskaammaksi,sekä fyysisesti,että psyykkisesti...Tietysti riippuu paljon työpaikasta, kuinka iso esim. henkinen vastuu on. Ammatillisesti on kuitenkin parempi yrittää pysyä työpaikoissa joissa henkistä vastuuta paljon mutta samalla myös raskaampaa, kuin esim. vanhustyö.

Työantajia ei paljon kiinnosta työntekijöiden jaksaminen-heikommat tippuvat kelkasta tai vaihtavat alaa. Jokainen saa itse miettiä mistä ne voimat hakee..Valitettavan usein tuntuu siltä,että sitä rentoutumista haetaan nestepitoisista lääkkeistä...Samoin iso ongelma jaksamiselle on mielestäni on se,että ei tarjota esim. työnohjausta. Usein esim. kuolevien potilaiden ja akuuttien tilanteiden jälkeen olisi hyvä purkaa tilanne ulkopuolisen kanssa. Nyt tämä hoituu kollegoiden kanssa tapahtuneesta jutellessa. Aina ei tukea saa kollegoiltakaan-riippuu paljon työyhteisön hengestä. Ja työilmapiirillä on muutenkin iso osa jaksamisen kannalta. Jos työyhteisö on tasa-arvoinen ja kunnioitetaan työkavereita ja huumoriakin löytyy-siinä hyvät eväät työntekijöiden jaksamiselle.

Jaksaminen alkaa olla kortilla kyllä jo yhdellä ja toisella ja tuleva kesä ei paljon jaksamista varmasti paranna..Sijaisia ei saa ja on painettava pitkää päivää ja sairastua ei saa..

Onneksi on vielä viisi viikkoa kesälomaa jäljellä-saa kerättyä voimia syksyn varalle :o

Itse olen parantanut jaksamistani ottamalla osittaista hoitovapaata eli teen 90 h/3 vkon lista=3-4 vp:ta lisää/lista. Ansionmenetystä tulee kyllä 400 e /kk mutta raha ei aina ratkaise ja aina tarvittaessa lisärahaa,voin tehdä täyttä listaa jos haluaa..tai keikkaa muualle.Hieno juttu,että myös sijaisilla on nykyään mahdollisuus saada ks. vapaata :)

[Jio]

Nautin kotona ja mökillä olosta avovaimoni (ja lasten) kanssa.

Tulee myös luettua, roikuttua netissä ja kalasteltua sekä rakenneltua vieheitä.

Yövuorot lopetin 90-luvulla.

[Vieras: Unicornu]

Ja nuoret hoitajat ja opiskelijat, tuntuuko koskaan siltä että kokeneemmat hoitajat polkevat teitä alas ja vähättelevät teitä? Tai ettei sijaisten sana paljon paina??

Minulla ei ole ollut sellaisia kokemuksia, että minua kokeneemmat hoitajat polkisivat ja vähättelisivät. Kyllä he usein ovat arvioineet minut oikein. Opiskelijana sitä on vietävä kotiinkin asti työt, kun on työharjoittelua. Arvelen pääseväni sen suhteen vähemmällä varsinaisessa työssä. Mutta minulla on eräät seikat, joista yritän pitää kiinni tilanteessa kuin tilanteessa.

*Uni (joskus Tenoxsin voimin)

*Ruoka (nam..)

*Ystävät (keskustelua)

*Hygienia (suihku aina piristää)

*Ulkoilu (tuulettuminen auttaa) 

*Tietokone (kommunikointi väline)

*Elämän muutokset (Elämäntehtäväni on kait koluta mahdollisimman moni paikka läpi, kun en ole paikkaani vielä löytänyt)

*Matkustelu (etäisyyden otto)

*Siivouksen helpottaminen (Yleissiivous riittää. Kodissa tärkeintä on puhdas vessa sekä keittiö.  Tavarat vain omille paikoilleen ja roskat lattioilta pois). Mottoni: Siinä vaiheessa talo on tosi huonossa siivossa, kun rahaa alkaa löytymään lattioilta.

*Huumori (Joskus on hyväksi nauraa vain, että miten "epätoivoisen" tilanteen on itselleen hankkinut)

*Ostokset (joskus löytyy juuri sellaisia koristeita/vaatteita mitkä sopii itselle.)

*Herkuttelu (jätski, karkit, pizza, raikas mehu...)

*Musiikin kuuntelu, lehtien luku, jumppatuokio, koirat, kissat

*Minulle myös tuo hyvää mieltä se, että saan jonku itselleni tympeän homman tehtyä.

*Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen: hammaslääkärissä käynti, parturi-kampaajalla käynti yms.

Aloitanpa nyt ikkunoiden pesun. Jospa sen jälkeen aurinkokin paistaisi paremmin ikkunoiden lävitse. ;D

[Anu]

Olisi kiinnostavaa kuulla niin opintojen ohella kuin ns. vakituisestikin hoitoalan töitä tekeviltä, että mistä ammennatte voimia jaksaa tehdä tätä työtä? Koetteko koskaan olevanne aivan puhki, vai teettekö yksinkertaisesti omasta mielestänne niin mielekästä työtä antaumuksella, ettei tunnu missään ;D ? Vaatiiko raskas työ raskaat huvit?

Miten esim. yövuorojen jälkeen saatte nukutuksi ja pääsette takaisin normaaliin rytmiin jne.?

Ja nuoret hoitajat ja opiskelijat, tuntuuko koskaan siltä että kokeneemmat hoitajat polkevat teitä alas ja vähättelevät teitä? Tai ettei sijaisten sana paljon paina??

Mä saan voimia hyvästä työ- kuin opiskeluporukasta, kaikki tsemppaa toisiaan. Eikä tietenkään pidä unohtaa mun miestä ja äitiä, kotijoukot kannustaa aina.  Kyllähän tietenkin opiskelun ja työn yhdistäminen on välillä raskastakin, mutta show must go on. Mitään sen raskaampia harrastuksia tai huveja mulla ei ole, käyn koirien kanssa lenkillä, uin kesäsin, käyn koiranäyttelyissä ja luen. Yövuoroja olen aina tykännyt tehdä, ei siinä mitään, yhden kesän tein pelkkää yökyöpelin hommaa. Mutta mä olen aina omannut hyvät unenlahjat, nukun melkein missä vaan ja millon vaan, joten rytmi kääntyy melkein kuin itsestään ainakin vielä.

En ole koskaan kokenut että kokeneemmat hoitajat ois mua mietään polkenut alas, kerran olen kuullut lausahduksen: Sitä se on se sijaisen elämä, mutta ei ole tullut siihenkään mitään sen enempiä kommenteja. Tyytyväinen olen aina työpaikkoihini ollut.

Anu

[anneli]

Hoitotyö on välillä raskasta sekä henkisesti, että fyysisesti, mutta itse jaksan, kun muista hoitaa myös itseä.  Kuntoilen säännöllisesti, tapaan ystäviä, luen ja välillä todella hemmottelen itseäni esim. kosmetologilla tms. (jos vain pienestä palkasta riittää rahaa).

Pidän kolmivuorotyöstä. Yön jälkeen nukun 5-7 tuntia ja pidän "krapulapäivän". Potilailaat arvostavat työtämme ja muistavat myös kiittää saamastaan hoidosta, se antaa voimia.

Jos oikein ottaa kupoliin kirjoitan tänne tai haukun miehen. On minulla myös hyvä ystävä samalta alalta, jonka kanssa purammen vuorotellen tunteita ja tuntemuksia.

Erilaiset koulutukset myös tuovat vaihtelua, pääsee työympäristöstä pois ja saa mahdollisesti uusia ideoita työhön.

[yvonne]

voimia työhön antaa

- mukavat kotiolot

- leppoisa työporukka

- potilaitten antama hyvä palaute (välillä tulee toki muutakin kuin hyvää palautetta...)

- työn mielekkyys: tunnen tekeväni tärkeää työtä ( suurimman osan aikaa ainakin...)

Näiden avulla olen jaksanut tähän saakka ;)

[Mollamaija]

Vanha keino paras:

kun työpaikan ovi sulkeutuu, työasiat jäävät sinne. Vaikka hammasta purren. Kyllä ne siellä odottaa seuraavaa vuoroa.

Vuoron loputtua roolin vaihto hoitajasta omaksi itsekseen ja omien perhesuhteiden mukaan.

Tämä "nollaus" antaa kummasti voimia jatkaa.

[Maaria]

Ihana ja huolehtiva mies ja toimiva parisuhde (Vielä samassa paketissa molemmat!  ;D).

Tehokkaasti käytetty vapaa-aika ja rentoutuminen, terveen huoleton asenne kuten joku jo sanoikin, ne työasiat jätetään sinne töihin kotiin lähtiessä eikä niitä sitten pyöritellä päässä vapailla.

[Melnais]

Jo mainittuja jaksamisen apuvälineitä ovat itsestään huolehtiminen, mielekäs vapaa-aika ja riittävä lepo.

Se mitä vielä opettelen on keskittyminen nimenomaan työntekoon ja työn tulokseen työpaikalla. Ihmissuhderistiriidat tahtovat syödä motivaatiota ja työn mielekkyyttä, koitan muistutella aina vaikeuksia kohdatessani itselleni, että olen täällä potilaita varten, en kenenkään pikkuhitlerleikkeihin osallistumassa. Eli väistelen valtapelejä, sanon tarvittaessa napakasti vastaan mutten märehdi kollegojen työtapoja tai heidän henkilökohtaisia ongelmiaan niin kauan kuin ne eivät vaikuta negatiivisesti potilastyöhön.

Tietysti pitäisi olla voimaa viedä muutosta eteenpäin, mutta nyt ei ole, joten jaksan parhaiten kun en anna toisen turhautumien koskettaa. Mielenkiintoisia ovat kyllä olleet ilmeet kun olen todennut että nyt kielenkäyttö ei ole ammatillista tai pyytänyt lopettamaan poissaolevan työtoverin asioiden vatvomisen.  :viekas:

Yksi mitä vielä kaipaisin jaksamisen tueksi on työnohjaus. Potilastapaukset osaavat olla hyvin monimutkaisia eikä työpaikalla ole oikein tilaa käydä asioita läpi kollegoiden kanssa. Kahvihetket ovat satunnaisia, raportit tiiviitä eikä osastokokouksia tunnuta pitävän lainkaan. Työnohjaus on aina purkanut mielestäni vaikeat tilanteet, nyt ne tahtovat seurata väkisin vapaa-ajalle. Hikiliikunta auttaa vähän, aivan kuin kysymykset hikoilisi ulos.

[petraa]

Jotenkin oli ihana lukea näitä juttuja  :o

Itse olen kyllä kokenut ihan kamalaa "simputusta" työpaikallani, turhanpäiväistä kiirehtimistä ja kiukkuilua. Se ärsyttää tosi paljon, ja SE saa minut uupumaan työpaikalla. Työ on muuten mukavaa ja haastavaa, potilaissakaan ei ole mitään vikaa. Joskus tuntuu, että ainoa "vika" on työntekijöissä itsessään, jotka valittavat kiirettä ja liiallisia työtaakkoja.

Tällaisista asioista itse hermostun ja turhaannun työpaikalla.

Noniin, olen tullut töistä monta kertaa itkien ja tuntuu, että "työpäivä" venyy pitkäksi - ja ajattelen työpaikalla tapahtuneita asioita kotonakin. Kotioloissakin olenkin siis ollut kiukkuinen, ainoastaan näiden asioiden takia.

Olen kuitenkin pyrkinyt tietoisesti jättämään ja unohtamaan työasiat työpaikalle, jotten ajattelisi niitä enää kotona - ja ettei se häiritsisi vapaa-aikaani :nauraa:

Muita hyviä keinoja ovat myös keskusteluavut, ystävät, kaverit, parisuhde, lepo, suihku, uni, kalja, hyvä ruoka, viini, urheilu, hiki, matkailu, shoppailu, kampaaja, ulkoilu, internet, kännykkä, ...

Jaksakaa kanssasisaret !

Minä en tiedä kuinka kauan itse jaksan enää tätä menoa :o

Onneks kuitenkaan kaikki ei ole tämänkaltaisia työyhteisöjä.. (??) mutta yleisestiottaen naisvaltaiset työpaikat ovat aika kinkkisiä, joissa ei me "kiltit tytöt" pysytä mukana!?

[SHV]

petraa: huono juttu, jos olet tuollaiseen työpaikkaan päätynyt. Positiivista tässä ajassa on se, että töitä on tarjolla enempi ja on jopa hieman valinnan varaa. Jaloilla voi äänestää (jotakin minäkin tässä suunnittelen kovasti, perheellisenä en uskalla vakipaikkaa herkästi menettää ja työkaverit ovat loistavia, työ itsessään ei ole minua varten..)

Itselle kyllä ehdottomasti tärkein asia jaksamisessa on perhe. Tähän kotipyöritykseen kun työpäivän jälkeen tulee, nollautuu kyllä kaikki työasiat ;D. Työmatka on suuntaansa sellanen hieman rielu puoli tuntia niin siinä saa nolata ajatukset töihin mennessä ja töistä tullessa. Työkavereista sanoinkin, aivan upeita ihmisiä kaikki. Ulkoilu ja fyysisen kunnon ylläpito tärkeää, eihän sitä muuten jaksa.

[neea]

Itse koen olevani juuri siinä työpaikassa joka on tehty minua varten ja kun vielä teen työni niin hyvin kuin osaan , on kiva lähteä töistä kotiin.työkuviot haihtuvat jo parkkipaikalla tai viimeistään ajomatkan aikana.

Lasten kanssa touhutessa kaikki muu jää toisarvoiseksi ja tietysti miehen kanssa...

[Pikku myy]

Paras kun jättää ne työasiat töihin. Mulla on nippu kavereita ympäri suomee (osa alalla, osa täysin tietämättömiä) jotka jaksaa kuunnella. Hellu kuunntelee kans kiltisti. Koiran kanssa lenkkeily, ja kunnon liikunta auttaa.

Jos jotain poistaisin on totaalisesti listasta ilta-aamu systeemin, ei sovi ollenkaan mulle, sen sijaan yöt ei tuota ongelmaa vasta kun 7:s yö alkaa... Ja uni rytmi mulla on vapaista/töistä riippumatta yökyöpelin rytmi....

[Vieras: Johna]

Vanha keino paras:

kun työpaikan ovi sulkeutuu, työasiat jäävät sinne.

Toi on kyllä hyvä.  Joskus vaikeiden asioiden jälkeen on tullut istuttua työajan jälkeen vielä hetki työpaikalla miettimässä päivän saldoa, ettei jäisi ikäänkuin keskeneräisiä asioita mieltä painamaan.

[JoTh]

Hoitotyössä jaksaa, kun on sellainen työpaikka, jossa itse viihtyy. Edellisessä työpaikassa työ ja tiimihenki tökki pahasti ja oikeastaan sen on täysin vasta huomannut nyt kun vaihdoin työpaikkaa, jossa yhteistyö työkavereiden kanssa toimii. Potilastahti on ainakin kesän aikana ollut hyvä, välillä pitää kiirettä, mutta ei siihen malliin kuin kotihoidossa, jossa meno oli välillä täysin päätöntä. Pään nollaukseen töiden jälkeen kaikkein parhaimmaksi havaitsemani keino on kunnon spinningtunti. Jos sen jälkeen vielä työasiat painaa mielessä, niin sitten ei auta mikään.  ::ihmettelee::

[Vieras: Unicornu]

Parhaiten mulla toimii se, kun vapaa-aikanani en enään kulje "auttajan kaavussa". En siis ota vastaan hyväntekeväisyyskampanjoita yms. Mullakin on voimavarat rajalliset, enkä voi revetä moneen suuntaan.

[janina]

Aika monella jaksamisen avain tuntuu olevan sama kuin minulla : selkeä jako työn ja siviilielämän välillä.

[Hestia]

Joo, kyllä hoitotyössä jaksaa niin pitkään kun se pääasiallinen elämä on muualla kuin työpaikalla. Itselläni kävi joskus niin hullusti (paikkakunnan vaihdoksen takia lähinnä), ettei elämässä oikein ollut mitään muuta kuin työ. Uudella paikkakunnalla ei ollut aluksi kavereita, ei seurustelukumppania, enkä oikein mihinkään harrastuksiinkaan osannut hakeutua. Aika meni töissä ja yksin kotona ihmetellessä. Silloin tuli otettua runsaasti extravuoroja ja ylimääräisiä päivystyksiä täyttämään elämän tyhjyyttä. Arvaahan sen, ettei pelkkä työ riitä kovin pitkään ainoaksi elämänsisällöksi, ja masennus alkoi vaivata.

Nykyään kun onneksi on elämässä jo muutakin, on kavereita ja muutama mukava harrastus, niin työssä jaksaminenkaan ei ole mikään ongelma.

[Vieras: dreamer]

Työtä jaksaa mainiosti, jos on elämää työpaikan ovien ulkopuolella. Omaa työtäni vastapainottaa urheiluharrastus ja kaikki mahdollienn siihen liittyvä järjestötoiminta. Ei tule aika pitkäksi vapaa-aikana.

Työ on silloin mukavaa kun osastolla on hyvä henki..

[Vieras: Unicornu]

Mulla on tänään hierojalle aika...  8) Hiukan jännittää, kun eka kerran meen hierojalle. Ja mä varasin ajan myös fysioterapeutille, että saisin yksilölliset ohjeet itselleni. Fysioterapeutinkaan luona en ole aiemmin vieraillut. Ei vielä selkä ole ollut kovasti kipeä, mutta se on jo antanut "varoituksia", että jotain ois tehtävä ennen kuin "rysähtää". Tuli tosiaan hammaslääkärillekin tilattua aika. Siitä on jo pitkästi aikaa, kun oon viimeksi siellä käynyt. Ois myös aihetta näyttäytyä parturi-kampaajalla. Arvatkaa vain noiden myötä, että minkä näköinen oon nyt  :)

[Ápoló]

Itselläni on puolen tunnin työmatka, jolloin työmaan asioista irtautuminen onnistuu lähes takuuvarmasti. Yleensä en ehdi tsekkailemaan kännykkää töissä, joten se puoli tuntia menee usein purkaessa ja vastatessa tekstiviesteihin ja soittoihin..  Se auttaa tosi paljon jaksamaan myös, etä "unohtaa" hoitajan roolin vapaalla (=saa tehdä hoitajalle "sopimattomiakin" asioita)  :-X

Minulla on monipuolinen ja pitkäaikainen (15vuotta) harrastus, jossa on äärimmäisen hyvä ja yhteensulautunut porukka. Se vie viimeistään ajatukset muualle. Lähihoitajan pienen palkan olen käyttänyt itseni hemmottelemiseen (kun miulla ei ole muita elätettäviä kuin rakas avopuoliso): shoppailu (heräteostokset tuo ihanaa vapautta tehdä ihan mitä haluaa!!), kodin sisustaminen, tanssi- ja ruokaravintolat, urheilu, leffat... Tosin nyt tää kaikki on kohta menetetty kun lähden opiskelemaan sairaanhoitajaksi...  

Ylipäänsä VAPAUS tehdä mitä haluaa ja on suunnitellut elämässään tekevänsä tuo tosi paljon energiaa ja jaksamista!

Itse työssä työnantajan kannustava ja realiteetteihin perustuva suhtautuminen työntekijöihin on eräs jaksamisen tae. Siis muun muassa... Näitähän riittää..  ;D Omaisten positiivinen palaute ja työpaikan hyvä maine auttaa jatkamaan eteenpäin...

[SHV]

Monissa viesteissä on sanottu,että kun jättää hoitajan roolin töihin niin pääsee eroon työasioista. Näinhän tuo on, mutta aika usein vapaa-ajalla saa/joutuu ottamaan vastaan kysymyksiä terveydentilasta, sairauksista, "mikähän mulla on" jne.. Itse oon ottanut aika tiukan linjan ja en juuri kommentoi mitään mihinkään, en ole silloin töissä..

Paras oli naapurini, joka tuossa viime viikolla tuli näyttämään säärihaavaansa, jota käy tämän kunnan ksh hoitamassa. Hänen mielestään sidokset eivät olleet kesäsijaiselta kuulemma hyvin laitettu ja oli ne irroittanut ja sanoi, että minun pitäisi ne laittaa, kun ei itse yllä. No, pakkohan ne sidokset oli siihen laittaa, mutta kerroin kyllä mieltä asiasta olen ja sanoin,etten enää niitä laittele. Hänellä kun todellakin käy ammatti-ihminen ne hoitamassa, jolloin en puutu en tartu toisen työhön. Miten muilla? Saako sitä vapaa-ajalla olla tavan tallukka vai onko sitä oltava terveydenhuoltoalan ammattilainen 24/7?

[Pernasoppa]

Miten muilla? Saako sitä vapaa-ajalla olla tavan tallukka vai onko sitä oltava terveydenhuoltoalan ammattilainen 24/7?

Onneksi ei sentään tuollaisten kliinisten hoitotoimenpiteiden asteelle tarvitse mennä. Lähinnä kaverit kyselevät lääkkeistään, näyttävät nyrjähdyksiään ja ihottumiaan. Yleensä mulla on kaks vastausta: 1) Otap puranaa. 2) Käy lääkäris.