Kokemuksen syvä rintaääni: EI HOITOALALLE!!!

[Hoitsu-06]

Oletko tosissasi tälle alalle lisäkouluttautumassa? Oletko varmasti miettinyt moneen kertaan ja loppuun asti? Itse olisin ollut vaan aikoinaan kiitollinen, kun  joku järkevä ihminen olisi puhunut järkeä päähän ja kertonut faktoja tältä paska-alalta suoraan päin naamaa..koska myöhemmin kaduttaa!!! ;)

[Hoitsu-06]

Mikäli et halua elää elämääsi vain työllesi, sadekehä pään päällä kuin Florence Nightingale aikoinaan, ei kannata edes harkita esim. lukion jälkeen hoitoalaa! Mitä muuta vaan voin suositella, mutta en tätä alaa..Ihan lämmöllä vaan, mutta elämässä on parempiakin vaihtoehtoja!!  ;)

Perusteita:

1) Arvostuksen puute

- ilmapiiri työpaikoilla usein PITEMMÄN päälle masentava, "negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta"

- arvostus on vain koru lauseita, turhia puheita..KÄYTÄNNÖSSÄ hoitoalan arvostus ei näy missään. Ihmiset, potilaat, asiakkaat ja omaiset ovat hirvittävän kriittisiä ja usein saa olla loan vataanottajana. Henkilöstöasiat hoidetaan huonosti, ei ajatella pitkällä tähtäimellä vaan uuvutetaan ihmiset väsyksiin!

2) Palkkaus huono

-työtä tehdään kuitenkin rahan ja toimeentulon takia. Pelkästään raha ei ratkaise, mutta kannattaa miettiä että kun opiskelee vähintään sen 3,5 vuotta esim. lukion päälle, mitä elämältään haluaa. Onko tiukkaa, kun auto/asuntolainat painaa päälle ja perustaa perhettä. Puhumattakaan jos haluaa nauttia elämästä, matkustella jne.

3) Huonot työolosuhteet

- ainainen kiire, stressi johtuen potilasaineksesta joka usein huonokuntoisempaa kuin ennen. Liian vähän hoitajia suhteessa potilas määriin ja työn vaativuuteen nähden.

- vuorotyö -> sitä ehkä jaksaa nuorempana, mutta viimeistään iän myötä ottaa aivoon kun muut ihmiset ovat vapaalla ja itse on töissä. Myös perhe-elämä hankalaa, siis yhteensovittaa työn kanssa. Lisäksi mahdolliset uniongelmat. Ja onhan se terveydellisestikin raskasta  :happy:

- hierarkia sairaala-maailmassa on todella sairas: se saa aikaa työpaikkakiusaamista ja akkamaista kaunaa toisiaan kohtaan. Lääkärit pompottaa hoitajia jne. IHmiset eivät ole samanarvoisia eikä inhimillisyys toteudu, vaikka hoitoalalla ollaankin. PÄinvastoin! Ihmiset ovat susia toisilleen..

Siinäpä muutamia mainitakseni! Pitemmän päälle kokeneet hoitajat toitottavat aina samaa viestiä: "jatka tyttö ihmeessä opintoja ja vaihda alaa, kun vielä olet nuori". ja "jos oma lapsi joskus haikailee tälle alalle, estän sen." Jos alaa ei voi suositella omalle lapsellekkaan, niin kai se jostain kertoo!!!

Elämässä on toki muutakin kuin työ, onneksi. Mutta kuitenkin se vie plajon voimavaroja, mutta sen pitäisi myös antaa jotain. Pelkällä kutsumuksellakaan ei kuitenkaan elä, jos sellaista on!! Kyynistyminen ja katkeroituminen pitemmän päälle ei ole hyväksi kellekkään! Jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä, ja kukaan ei ajattele puoliasi jos et sinä itse. SIISPÄ, en suosittele alaa kellekkään sitä miettivälle!! Olen aidosti tämän asian puolesta puhuja, koska itseä kaduttaa rankasti oma alan valinta aikoinaan.

[Maaria]

Tää on joku hoitoalavastainen kampanja joka sulla on menossa?  ;)

Mua kiinnostaisi tietää että kuinka monta vuotta, ja kuinka monenlaisissa tehtävissä ja millä sektorilla sä olet tän angstisi hoitoalaa kohtaan kerännyt?

[Hoitsu-06]

Viisas hoksaa vähemmälläkin.. ;) :D

[Kerde]

Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta. Siinä oon samaa mieltä. Mut tarviiko sitä mennä siihen mukaan?!

[Maaria]

Onhan noissa asioissa varmaan osa ihan tottakin, mutta en mä lähtisi kauheen lyhyellä kokemuksella tollasta kampanjaa vetämään..

Sillon kun kokemusta on vähän, mielipiteitä värittää helposti tietyistä paikoista jäänyt mielikuva koko alasta.. Yks paska harjottelu, huonot arvioinnit tai huono kohtelu työpaikalla saa ajattelemaan koko hoitoalasta katkerasti.

Mutta ei siinä mitään, jos sä koet tän alan itsellesi vääräksi, se on oma valintasi. Joku toinen voi tykätäkin.  ;) Onnea valitsemallasi tiellä.

[Kerde]

Muakin kiinnostais tietää, että kuinka syvä se kokemuksen rintaääni olikaan?  ::epäilee::

Eikä se ruoho oo kauheesti sen vihreempää aidan toisellakaan puolella.

[Anu]

Hoitsu-06: Vaikka sua v******taa sun alan valinta, se ei tarkoita että se tekisi niin muilla. Mä olen ainakin ollut tyytyväinen ammatinvalintaani, en varmasti muuten olis lh:sta sairaanhoitajaksi lähtenyt lukemaan. Ja varmasti meitä on muitakin.

[dino]

Mitä muuta vaan voin suositella, mutta en tätä alaa.

Vaikka itse olen sitä mieltä että tyytyväinen ihminen on kehityksen jarru niin en aivan kaikkea hoitsu-06:n mielipiteitä parin vuosikymmenen kokemuksella allekirjoittaisi. Arvostuksesta, palkkauksesta ja työolosuhteista olen samoilla linjoilla mutta pakko on samaan hengenvetoon muistuttaa mitalin toisesta puolesta eli siitä että potilaat ja ennen kaikkea lähimmät työkaverit ovat ainakin omalla kohdallani olleet se syy miksi tätä työtä on jo vuosikausia jaksettu vääntää.

Lyhyesti sanottuna itse perusduuni on yleensä ihan ok mutta olosuhteet ja puitteet mättää toisinaan melkoisen paljon. Jokaisen pitää omalla kohdalla sitten miettiä milloin alan negatiiviset seikat ohittavat positiiviset, ja jos niin käy niin silloinhan alan tai ainakin työpaikan vaihtaminen saattaa olla ajankohtaista.

Edit: Yhdistelty aiheeseen liittyviä keskusteluja, keskitetään tämä alan mollaaminen tähän viestiketjuun

[sp]

Kyllä, jos tälle alalle lähtee, niin täytyy olla jonkinlainen "kutsumus" tms. Vaikka itse olenkin vielä sh-opiskelija, eli ei ole hirveästi työ kokemusta kertynyt/saanut, mutta itse koen, että näillä työmarkkinoilla tarjolla on paljon työtä ja melkeinpä saat itse valita mistä otat vastaan työtä, ja jos tämä työ ei mielytä eikä tunnu omalta suunnalta, niin ei muuta kuin uutta työpaikkaa etsimään. Joten vuorotyöhön ei ole pakko itseään pakottaa, sillä varmasti löytyy päivätyötäkin.

Paljon on tietysti puutteita alallamme, mutta uskon, kovasti ainakin haluan uskoa heh  ;) että joihinkin asioihin saamme ajan saatossa muutoksia. Kyllä niitä muutoksia tulee, uskokaa tai älkää..

Tässä työssä kyllä parasta on se auttamisen halu, joka kumpuaa jostain syvältäni,  ja kun näkee työnsä tuloksia. Ja tässä työssä saa olla ihmisten ympäröimänä ja tämä työ kasvattaa ihmistä paljon. Kaikkein parasta tässä työssä on se, että ikinä et ole valmis, siis aina löytyy ja on uusia asioita opittavana (mitä olen huomannut harjoitteluissani ollessani muilta hoitajilta).

Noh, tässä tekstissä voi olla kirjoitusvirheitä ja ajatuskatkoksia. Valvon kolmatta yötä ensiavussa, joten antakaa anteeksi.. Onneksi tämä yö on ollut suhteellisen rauhallinen.. Ehtii vähän tsiikailee tätäkin sivustoa  :D

[Vastaava]

Viisas hoksaa vähemmälläkin.. ;)

Hei, opiskelija (hoitsu-06) vähän provoo ja kaikki heti mukana..  :D

Kyllä, jos tälle alalle lähtee, niin täytyy olla jonkinlainen "kutsumus" tms.

Kenellä on kutsumus? Ei ainakaan mulla eikä kenelläkään tuntemistani hoitajista.

No, eivät ainakaan myönnä.

Joskus meinaa ärsyttää toi kutsumuksesta puhuminen  ::hakkaa päätä seinään::

[Jio]

Mjoo, mun nuorempi poika haki lähihoitajaksi lukemaan kakkosvaihtoehtonaan, koska hän ei tiedä mikä siitä tulisi isona. Oli kuulemma se toinen pääsytesteissä olleista jätkistä.

Ja taas nähtiin ettei vanhempia kuunnella.

[Hoitsu-06]

Kokemus on niin suhteellista. Toiset tarvii sen kymmenen vuotta ennen kuin silmät aukeaa  ;) Mutta jokainen taplaa tyylillään ja se siitä! Toivon todella että voitte olla samaa mieltä vielä vuosienkin jälkeen.. ettei vaan tuu pettymyksiä.  :-*

[Anu]

Toivottavasti löydät sen oman alasi, jos todella koet olevasi aivan väärällä alalla. Must tää työ vaan sopii mulle, ja paikoista on vara valita. Ei tartte homehtua yhdessä paikassa koko ikäänsä..

JIO: Mun äiti puhu meille (minä+syrra) jo pienestä pitäen että muistatte sitten menette jollekin muulle alalle kuin hän, että saatte paremmat palkat jne. jne. Lopputuloksena se että molemmat tytöt ovat onnellisesti hoitoalalla, siskoni jo valmis sh, ja mulla se vuoden päästä edessä. Niin että ei ne puheet tehoa  :) . Eikös jossain lehdessäkin ollut juttua siitä kun perheessä on monta hoitoalan työntekijää, niin että ehkä tää ala on suku tai perhevika...

[Kerde]

JIO: Mun äiti puhu meille (minä+syrra) jo pienestä pitäen että muistatte sitten menette jollekin muulle alalle kuin hän, että saatte paremmat palkat jne. jne. Lopputuloksena se että molemmat tytöt ovat onnellisesti hoitoalalla, siskoni jo valmis sh, ja mulla se vuoden päästä edessä. Niin että ei ne puheet tehoa . Eikös jossain lehdessäkin ollut juttua siitä kun perheessä on monta hoitoalan työntekijää, niin että ehkä tää ala on suku tai perhevika...

Mä oon lapsilleni sanonu, että ihan mitä vaan, kunhan ei lääkäreiks rupea.  :) Kuopus tosin näki mut työvaatteissa tos yks päivä ja on hokenu siitä lähtien, et äiti on lääkäri. Eilen se oli pihalla huutanu, että "mun äiti on lääkäri ja isä on palomies".  :nauraa: (Eikä mun mies oo palomies, tod)

Meillä on suvussa aika monta hoitajaa ja lääkäriäkin... Kyllä kai se vähän sukuvika vois olla. (Mun äiti on puhunu mua yhä edelleen lääkäriks opiskelee ja isä on nyt hitsin tyytyväinen, ku hain oikeeseen ammattiin opiskelee enkä mikskään terkkariks...  :nauraa: )

[Vieras: u-päivä]

Kokemus on niin suhteellista. Toiset tarvii sen kymmenen vuotta ennen kuin silmät aukeaa  :peukku: Mutta jokainen taplaa tyylillään ja se siitä! Toivon todella että voitte olla samaa mieltä vielä vuosienkin jälkeen.. ettei vaan tuu pettymyksiä.  :-*

Ma ymmarran sua, mutta avohoito myös auttaa...

[sp]

Kenellä on kutsumus? Ei ainakaan mulla eikä kenelläkään tuntemistani hoitajista.

No, eivät ainakaan myönnä.

Joskus meinaa ärsyttää toi kutsumuksesta puhuminen  ::hakkaa päätä seinään::

Mielestäni tätä "kutsumusta" voi vaikkapa nimittää kiinnostukseksi ko. alaa kohtaan! Jonkin syyn takiahan tälle allalle lähdetään. Ja yleensähän ihmiset opiskelevat jotain alaa, lähtevät opiskelemaan jotain alaa, koska on kiinnostunut alasta ja haluaa oppia... Näin minä näen asian. Ja typerää minusta on, että jos jokin ala ei kiinnostakaan tms., niin miksi siitä pitäisi jupista, sen kun vaihtaa alaa!!!

[Kerde]

Kenellä on kutsumus? Ei ainakaan mulla eikä kenelläkään tuntemistani hoitajista.

No, eivät ainakaan myönnä.

Joskus meinaa ärsyttää toi kutsumuksesta puhuminen  ::hakkaa päätä seinään::

Mielestäni tätä "kutsumusta" voi vaikkapa nimittää kiinnostukseksi ko. alaa kohtaan! Jonkin syyn takiahan tälle allalle lähdetään. Ja yleensähän ihmiset opiskelevat jotain alaa, lähtevät opiskelemaan jotain alaa, koska on kiinnostunut alasta ja haluaa oppia... Näin minä näen asian. Ja typerää minusta on, että jos jokin ala ei kiinnostakaan tms., niin miksi siitä pitäisi jupista, sen kun vaihtaa alaa!!!

Täysin samaa mieltä. Vaikka voihan tuon sanan kutsumus vaihtaa uuteen joka ei niin pahasti soi joidenkin korvissa. Mut siihen asti se on kutsumus, kun sille ei oo muuta sanaa.  ;D

[Vastaava]

No sanotaan sitten näin:

Kun on pakko tehdä jotain leivän eteen niin mielelläni olen sairaanhoitajana mutta jos ei olis pakko niin ihan helposti saisin aikani kulumaan muutenkin.

Mä ajattelen kutsumuksen niin että olisin valmis tekemään kutsumusta vastaavaa asiaa ilmaiseksikkin. Ja näin ei asia kohdallani ole.

Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen ammattiini, vaikkei se kutsumus mulle olekkaan...

[Vieras: Unicornu]

Mulle yllätyksenä tuli se, että ala on niin teknistä räpeltämistä - ainakin aluksi. Muissa vaiheissa ei suurempia yllätyksiä ole alan suhteen tullut, enkä ole katunut valintaani.

[Vieras: ipsatol]

10 vuoden kokemuksella voin kertoa,että ei tää ala paljoa käteen anna muutakuin asuntovelat ja hampaiden kiristystä.Lapsia on siunaantunut 4 ja kulut sen mukaiset ja puolisoni myös sh. Ja eihän tästä ketään voi syyttää ku itteään ite olaan tällä alalle kammettu.Kutsumus sanan voi puolestani tunkea p.........n!

[sp]

Minusta on kamalaa katseltavaa se, kun ihminen on kyllästynyt/vit...tuuntunut työhönsä hoitoalalla ja kohtelee todella epäinhimillisesti tästä syystä johtuen potilaita/asiakkaita!! Kyllä silloin tekisi mieli sanoa, että "olisit tarkemmin valinnut ammattisi". Itse mietin toisinaan, että kun ja jos joudun potilaaksi/asiakkaaksi ja minua kohdellaan samalla tavalla, todella inhottavalla ja epäkunnioittavalla tavalla, se jättäisi todella inhottavan kuvan mieleeni...

Kyllä tälle alalle lähtevillä tulee olla "tietynlainen" asenne ja persoona, tai miten sen nyt voisi kuvata, mielenkiintoa, halua kehittää itseään vuosien saatossakin, pitkää pinnaa, auttamishalua, aitoa välittämistä toisista ihmisistä... jne.. jne.. jne..

Itse olen paljon miettinyt sitä, että jaksanko olla työstäni sitten kiinnostunut ja pystynkö säilyttämään oman haluni tälle alalle. Olen itse tullut siihen tulokseen, että kyllä varmasti mielenkiintoni säilyy, se on aika paljon itsestäni kiinni. Uskon, että tulen ajan saatossa löytämään mieleiseni työpaikan, jossa on mahdollisuus kehittää itseäni sen työn puitteissa. Tällä alalla on mielestäni paljon asioita, joista voi olla kiinnostunut ja oppia uutta :)

Aina ei tietystikään ole mahdollista vaihtaa työpaikkaa tms. Mutta jos homma alkaa käydä todella rasittavaksi eikä koe ollenkaan olevansa oikealla alalla, kyllä silloin on uskaltauduttava ja yritettävä järjestää asiat niin, ettei sitä työtä jatka vaan hommaa uuden ammatin. Tällaisia nämä minun ajatukset... Mikään ei ole yksiselitteistä ja helppoa...

[Vieras: Sinde]

Mä ajattelen kutsumuksen niin että olisin valmis tekemään kutsumusta vastaavaa asiaa ilmaiseksikin.

No sitten lasten kanssa touhuaminen on mulle varmaan jonkinlainen kutsumus. :)

[Melnais]

Minusta on kamalaa katseltavaa se, kun ihminen on kyllästynyt/vit...tuuntunut työhönsä hoitoalalla ja kohtelee todella epäinhimillisesti tästä syystä johtuen potilaita/asiakkaita!!

En voisi olla enempää samaa mieltä. Myös pitäisi muistaa, että jos joku työpaikka, sen työtavat, kiire, kollegat mikälie rasittavat, on olemassa muitakin työpaikkoja. Hoitotyö nyt varsin on niin laaja-alainen kenttä että vaihtamaan vaan. Toimenkuva eronnee jonkin verran riippuen erikoisalasta tai paikasta koko terveydenhuollon kentässä.

[Vieras: msh -79]

Toivottavasti löydät sen oman alasi, jos todella koet olevasi aivan väärällä alalla. Must tää työ vaan sopii mulle, ja paikoista on vara valita. Ei tartte homehtua yhdessä paikassa koko ikäänsä..

JIO: Mun äiti puhu meille (minä+syrra) jo pienestä pitäen että muistatte sitten menette jollekin muulle alalle kuin hän, että saatte paremmat palkat jne. jne. Lopputuloksena se että molemmat tytöt ovat onnellisesti hoitoalalla, siskoni jo valmis sh, ja mulla se vuoden päästä edessä. Niin että ei ne puheet tehoa  ;D . Eikös jossain lehdessäkin ollut juttua siitä kun perheessä on monta hoitoalan työntekijää, niin että ehkä tää ala on suku tai perhevika...

Hoitoalalle hakeutuu paljon läheisriippuvuudesta kärsiviä ihmisiä,mikä näkyykin sitten heidän lopahtamisessaan jossain vaiheessa.Numeroita läheisriippuvuudesta olen nähnyt vain  Alice Millerin kirjassa :Lahjakkaan lapsen tragedia ,jossa Miller kertoi 90% hänen psykoanalyytikko-oppilaistaan potevan läheisriippuvuuden vammaa ,jonka he ovat kääntäneet lahjakkuudeksi .

Läheisriippuva aistii toisten mielenliikkeet ja sopeuttaa itseään mahdollisimman harmittomaksi toisen kannalta.Jos läheisriippuvainen työkaveri kuitenkin yrittää voittaa tämän piirteen itsessään,muttei täysin ole tilanteensa herra niin hänen käytöksensä on ajoittain toisia manipuloivaa ja määräilevää,mikä lopulta kääntyy valitteluksi ja puheeksi paskasta ammatista.Ylenmääräinen toisten kuuntelu ja huomiointi rasittaa nämä ihmiset uupumukseen asti.Vieressä kun elää tällaisen työkaverin kanssa ,niin on ollut pakko alkaa antamaan neuvoja,rauhoitella

Hoitokeinoksi suosittelen vastuun vaatimista potilailtakin elämästään.Eikä vain potilailta.Läheisriippuvaisen on se vastuu vaadittava kaikilta ,jotka yrittävät käyttää hänen vammaansa hyväkseen.

On myös ymmärrettävä ,että työssä roiskuu kun rapataan .Ei tarvitse olla täydellinen -edes sen uhalla ,että sen puute hermostuttaisi jonkun kanssaihmisen .Se hermostuminen on hänen ongelmansa.