Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Vieras: Ympyräpulla

SH:n ja PH:n/LH:n tehtävät akuuttiosastolla

Recommended Posts

Vieras: Ympyräpulla

Tehdessäni keikkaa sekä akuuttiosastoilla että pitkäaikaishoidon (=vuodeosastojen) puolella olen törmännyt seuraavaan:

Onko kovinkin yleinen ongelma, että nimenomaan akuuttiosastoilla ei ole kunnolla selvillä SH:n ja PH:n/LH:n tehtävien "erot?" Olen usein törmännyt tilanteisiin, joissa minun olisi PH:na (olen 1.vuoden SH-opiskelija, mutta taustalla on LH:n tutkinto joten teen keikkaa PH:na) pitänyt mm. letkuttaa "tippa," ja myöhemmin myös korkata se. Lisäksi minua on vaadittu pistämään s.c. Fragmin/Klexane, vaikka juuri edellisellä viikolla (eräässä toisessa paikassa) oli painotettu, ettei LH:lla ole mitään asiaa lääkkeisiin, saati niiden pistämiseen.  *nolona*Käytäntö on erittäin kirjava esim. eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Joissakin sairaaloissa LH:t/PH:t saavat pistää s.c. ja i.m. erityisluvalla, suoritettuaan lisäkoulutusta (vaikka koulussa heidät on opetettu em. tavoilla pistämään). Joissakin paikoissa olen nähnyt ohjeen, jonka mukaan LH:t/PH.t eivät saisi edes antaa dosetista tai "kupista" lääkkeitä potilaalle, tai tiputtaa silmätippoja.

Olen kuullut, että eräällä syöpätauteihin erikoistuneella klinikalla PH:t koulutetaan antamaan lääkkeitä i.v. ja "asentamaan" viggojakin.

Miten käytäntö voi olla näin kirjava - saman kaupungin eri puolilla?  :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-VF-

Pääsääntöisestihän nämä SH/LH erot ovat talo ja jopa osastokohtaisia. Jossain saa LH:t pelailla i.v.-nesteiden kanssa melko vapaasti ja toisaalla taas p.o.-lääkkeisiin ei saa koskea. Se on vaan sellainen asia joka tulee osastokohtaisesti selvittää. Mitään yleispätevää ohjetta on vaikea antaa, vaikka yleensä i.v.-asiat on ajateltu sairaanhoitajien toimenkuvaan kuuluviksi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Nykyinen hoitajapula, ennen kaikkea sairaanhoitajapula, saa aikaan monissa yksiköissä sen että perus/lähihoitajille järjestetään tippa-, lääke-, yms. koulutusta, kokeneet perushoitajat sijaistavat osaston sairaanhoitajia ja joudutaan käyttämään jopa epäpäteviä hoitotyössä.

Mutta kuten VF sanoi niin käytäntö on kirjava ja olosuhteet ja käytännöt saattavat vaihdella jopa saman sairaalan sisällä huomattavasti.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Terminator

Mielestäni kaikkea voi tehdä mikäli tietää ja ymmärtää MITÄ tekee.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
neea

Mielestäni kaikkea voi tehdä mikäli tietää ja ymmärtää MITÄ tekee.

Uuden lääkeohjeistuksen mukaan LH tarvitsee lääkärin kirjallisen luvan, Sh ottaa "näytön".

Lääkkeen annostelija/antaja on vastuussa tekemisistään!

Eli tässäkohtaa yhdyn terminaattoriin.Muokkaus:lainaukset -Keto-

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
pinni

Linjauksia kyseisestä asiasta löytää Turvallinen lääkehoito 2006 oppaasta, jossa sos. ja terv. ministeriö antaa suosituksia tehtäväjakoon koskien juuri lääkehoitoa. (pitäisi löytyä joka toimipisteestä) Tarkoituksena yhtenäistää käytäntöjä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hoitsu-81

No itse työskentelen sh:na "akuutti"vuodeosastolla kaupungin sairaalassa. Meillä Sh:n ja Ph:n/Lh:n tehtävät eroaa oikeastaan siinä, että sh antaa i.v- ja i.m-lääkkeet, laittaa wiggot, korkkaa ne (jos muistaa) ja tietty jotain spesiaalijuttuja jos niitä tulee. :-X ja on "vastuussa" ilta- ja yövuoroissa. Saa meillä perus- ja lähihoitajat toki näitä edellä mainittuja juttuja tehdä, mutta heillä pitää olla koulutus ja tietotaito ko tehtäviin.  Meillä lähärit pistää s.c. Fragmineja tai inskoja siinä missä sairaanhoitaja kolleega. Lisäksi meidän osastolla lähihoitajat jakaa lääkkeitäkin yövuoroissa. Tosin tämä on meidän osaston toimintatapa, jopa oman sairaalamme sisällä toimintatapoja on yhtä monta kun varmaan osastojakin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

Mun käsittääkseni HUS alueella ei Ph:t/Lh:t osallistu lääke-ja nestehoitoon.. ?Muutama vuosi siitä kyllä jo on kun viimeks oon vuodeosastolla töissä ollut että voi se olla vanhaakin tietoa.

Helsingin kaupungin sairaaloissa tietääkseni on ph:t toimipaikkakoulutettu ainakin joissain taloissa hoitelemaan perusnesteytykset ja iv- ab:t sekä omien potilaitten po-lääkkeet. Ymmärtääkseni näissäkin paikoissa stoossilääkkeet antaa sairaanhoitaja. Hussilla ollaan vissiin aika tarkkoja siitäkin saako ph/lh esmes ottaa vastaan lääkemääräyksiä (lue: olla kierrolla)... tässäkin ollaan oltu kaupungilla hövelimpiä..

Kannattaa selvittää noi ainakin aina kun menee uuteen paikkaan keikalle. vastuukysymykset on tärkeitä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
holo

Mun käsittääkseni HUS alueella ei Ph:t/Lh:t osallistu lääke-ja nestehoitoon.. ?Muutama vuosi siitä kyllä jo on kun viimeks oon vuodeosastolla töissä ollut että voi se olla vanhaakin tietoa.

Helsingin kaupungin sairaaloissa tietääkseni on ph:t toimipaikkakoulutettu ainakin joissain taloissa hoitelemaan perusnesteytykset ja iv- ab:t sekä omien potilaitten po-lääkkeet. Ymmärtääkseni näissäkin paikoissa stoossilääkkeet antaa sairaanhoitaja. Hussilla ollaan vissiin aika tarkkoja siitäkin saako ph/lh esmes ottaa vastaan lääkemääräyksiä (lue: olla kierrolla)... tässäkin ollaan oltu kaupungilla hövelimpiä..

Kannattaa selvittää noi ainakin aina kun menee uuteen paikkaan keikalle. vastuukysymykset on tärkeitä.

Helsingin Kaupungin akuuttisairaala (eli Malmi, Laakso ja pari Herttoniemen osastoa) antavat halukkaille perus- ja lähihoitajille i.v.-koulutuksen, joka kattaa i.v.-nesteet eli siis RST:n, nakkelin ja muut perusnesteet, sekä kanyloinnin. Pakko ei ole, ellei halua, mutta esim. Malmilla valvontaosastoilla on paljon helpompi tehdä töitä, jos pystyy suorittamaan sitä tavallista nestehoitoa, eikä tarvitse jatkuvasti käydä ruinaamassa sairaanhoitajaa vaihtamaan tippapussia. Lääkkeet (i.v. poislukien) ovat vapaata riistaa, eli s.c. (ja muistaakseni i.m.) lääkkeitä saa tökkiä jos osaa, p.o. lääkkeitä jakavat kaikki.

Valvonnassa kierrolla potilaskohtainen hoitaja tekee muistiinpanot ja omien osaamistensa mukaan sitten suorittaa. Muuten taitaa olla saikkurin kierroilla mukana, ei meitä lähäreitä siihen hommaan haluta. ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: takapäivystäjä

Marin sairaalassakin (ainakin tk päivystyksessä) oli pari vuotta sitten buumi kouluttaa / antaa luvat i.m ja s.c pistoihin kaikille lähäreille, vakseille ja perushoitajille. En tiedä mikä on käytäntö juuri tällä hetkellä kun OH:kin eteni urallaan  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-VF-

Marin sairaalassakin (ainakin tk päivystyksessä) oli pari vuotta sitten buumi kouluttaa / antaa luvat i.m ja s.c pistoihin kaikille lähäreille, vakseille ja perushoitajille. En tiedä mikä on käytäntö juuri tällä hetkellä kun OH:kin eteni urallaan  ;D

Ihan fiksuahan se on, että helpotetaan ihmisten työntekoa kouluttamalla sellaisia taitoja ja antamalla luvat sellaisiin asioihin mitkä työntekoa helpottavat selvästi. Eli juuri i.v. ja muut pistosasiat niille keillä niitä ei ole mutta kuitenkin tarvitsevat niitä päivittäin. Toki koulutus ja vastuu pitää näkyä palkassa, ilmaiseksi ei kannata alkaa mitään lisähommia ottaa vain sen takia, että se on "siistiä".

Ja Marian OH olisi minun puolesta saanut sinne Mariaan jäädä...  :-X

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×