Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Jizis

Hoitajan oma jaksaminen.

Recommended Posts

Jizis

Miten te itse käsittelette jälkeenpäin tilanteita joissa esim. lapsi on vammautunut vakavasti ja olette olleet paikalla apua antamassa?

Itselleni sattui vasta tilanne, jossa pystyin toimimaan normaalisti, eli sitä teki mitä pitikin, mutta jälkeenpäin kun pysähtyi ajattelemaan asioita eri kanteilta, tuntui pahalta potilaan (lapsi) ja hänen perheensä puolesta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Aatu

Onnettomuuksia sattuu ympäri maailmaa ja jokainen tapaus aiheuttaa kärsimystä jollekin. Se, että itse sattuu lähelle tapausta työntekijänä avaa silmiä, mutta ei pidä jäädä itse liikoja märehtimään asiaa, sillä oma työkyky on silloin koetuksella.

Se, että asia tuntuu pahalta on normaalin ihmisen normaali reaktio. Normaali ihminen on myös empatiakykyinen, mikä osaltaan auttaa uhreja sekä heidän läheisiään. Jos tieto lisää tuskaa, sen poistamisessa auttaa ymmärrys.

Näiden asioiden kanssa pitää pystyä elämään. Olen tyytyväinen osaani, jossa voin olla auttavana osapuolena, sillä tiedän, että tiskin toisella puolella on huomattavasti hankalampi olla.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jizis

Niin, kyllä minäkin olen iloinen voidessani auttaa ihmisiä silloin, kun he eniten apua tarvitsevat. Mutta kai sitä vain toivoisi, ettei nimenomaan lapsille sattuisi mitään vakavaa, se kun tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta.

Sitä vaan eka viestissäni ajoin takaa, että millä tavalla puratte tapahtumia jälkeenpäin, jos tapauksessa on esim. menetetty ihmishenki(ä)? Onko kriisipalavereita, debriefingejä yms? Entä, jos yksittäinen työntekijä tarvitsee juttukaveria? Näitä minä olen miettinyt tässä jälkeenpäin kun äskettäinen tapaus on jäänyt vaivaamaan mieltäni. :-X

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Ensihoitaja

Aikanaan käsiini kuoli kymmenen kieppeillä oleva lapsi hyvin traakisesti. Meidän työantaja ja paikallinen terveystoimi velvoittivat meidät silloin debriefingiin. Kyllä ainakin itselle oli hyötyä, koska tilanne aukesi ihan uudella lailla, kun kaikki paikalla olijat kertoivat mitä näkivät ja tekivät jne. Sai kokonaiskuvan ja käsityksen esim. viiveistä paremmin.

Muutamia muitakin tällaisia ollut, mutta ei näin pahoja ja ne on hoidettu yleensä oman työporukan keskeisellä keskustelu tuokiolla.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
lemmy

Tarkoitatte kait defusingia eli jälkipurkua? debriefing on pitempi juttu ja ei välttämättä sovellu ollenkaan  ensihoito- tai pelastushenkilöstölle.  Lisäksi debriefing muutenkin nyky lääketieteen valossa hieman kiistelty asia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

debriefing on pitempi juttu ja ei välttämättä sovellu ollenkaan  ensihoito- tai pelastushenkilöstölle.  Lisäksi debriefing muutenkin nyky lääketieteen valossa hieman kiistelty asia.

Kyllä se "saunailtametodi" on monelle (miehelle) se kaikista paras jälkipuinnin menetelmä. Ensiksi pureksitaan asiaa omassa päässä puolivalmiiksi ja sitten puhutaan saunanlauteilla hyvälle kaverille se mitä puhuttavaa vielä on. Testattu on ja toimii...

Onpahan näitäkin asioita keritty foorumilla joskus puntaroida;

http://hoitajat.net/foorumi/index.php?topic=1450.0

http://hoitajat.net/foorumi/index.php?topic=3039.0

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Torni

Itse huomasin aikoinaan että sitä turtui. Kyynisyys ja tunteettomuus kasvoi. Se olikin yksi syy kun vuosia sitten heitin pyyhkeen kehään ja vaihdoin ammattia, mikään ei enään koskettanut. Tapahtui mitä tahansa, niin jeps eikohän lähdetä kahville.....

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Fiu

Kyllä nuo pahat asiat aina puretaan työporukassa, tavalla tai toisella. Yleensä asiasta keskustelu aloitetaan jo autossa, kun keikka on hoidettu. Puretaan tuntoja puolin ja toisin, mikä on mielestäni tärkeää. Molemmat saavat pohtia asioita eri kantilta ja miettiä mitä tehtiin / ei tehty / olisiko joku asia voitu tehdä toisin. Tosin monesti ne kaikki kysymykset tulevat mieleen vasta silloin, kun niitä saa omassa rauhassa miettiä. Ne jälkeenpäin mieleen tulevat kysymykset puretaan sitten jälkikäteen.

Välillä asioita puretaan ns. moniammatillisena ryhmänä, eli siinä sitten keskustellaan pahimmista tapauksista kaikkien hoitoketjuun osallistuneiden kesken (sairaankuljettajat / palomiehet / lääkärit / ensiavun hoitajat / röntgenhoitajat, jne.).

Itse kannatan (ja kannustan) asioiden jälkipuintia, sillä olen kokenut sen hyväksi menetelmäksi oman mielenrauhan ja oppimisenkin kannalta.  ;)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
titta78

NUorin joka on kuollut oli alle vuoden ikäinen lapsi. Vanhempien surun kohtaaminen oli kaikkein raskainta,koska ei ollut mitään,mitä olisi voinut tehdä. Joskus on vain hyväksyttävä ettei kaikkeen ole vastauksia eikä lääketieteellä ole aina mahdollisuuksia.Asia pysyy muistoissa kokemuksena ja opettavaisena sellaisena.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: kimilabareè

Välillä tässä työssä joutuu kohtaamaaan pahoja tilanteita ja pahimmillaan ne jäävät pyörimään päähän sekä siitä saatta muodostua ihan trauma. Muutenkin elämä on yleisesti vuoristorataa(ainakin mulla) välillä on hyviä hetkiä ja välillä huonoja hetkiä. se kuuluu ihmisen elämään. Saattaa ympäristön myötä (esim avioero) ruveta masentaa.

Itsellä on oman jaksamisen kannalta paljon mukavia harrastuksia. Käyn kalassa hvyin paljon kaikkina vuodenaikoina. Lisäksi nostelen punttia 2-4*viikko, käyn hiihtämässä, pelaan kerran viikosssa jalkapalloa sekä luen.

Näillä eväillä ja terveellisellä ruokavaliolla pyrin edistämään omaa työssä jaksamista.

Mitä keinoja teillä on edistää oman työssä jaksamisen kannalta

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Fiu

Minä vaihdan vapaapäivinäni totaalisesti paikkakuntaa. Eli menen lepuuttamaan hermojani tuonne 160km päähän kotipaikalleni. Siellä minua odottaa maatilan rauha (+ maatilan työt  ;D) ihanine elukoineen ja mahtavine luontoineen ("maalaismiljöö"). Ja samalla tietenkin näkee sukulaisia (vanhempani, veljeni + hänen parempi puoliskonsa, serkut, kummit, jne.) ja jopa kavereita ihan lapsuusajoilta asti.

Siellä sitten tulee liikuttua luonnossa (kävellen, ratsastaen ja metsäautoteillä hevosilla ajaen, talvisin myös hiihtäen), useimmiten kameran kanssa. Säännöllisen epäsäännöllisesti käydään myös koiran kanssa treenaamassa jälkeä, joskus myös hakua. Luontokuvauksen parissa myös tulee vapaa-aikana puuhailtua...

Ja mitä tulee noihin maatilan töihin: ne ovat verraton vastapaino omalle työlle. Esimerkkinä noista töistä voisi mainita seuraavia: hevostallien siivous, päärakennuksen takan ja uunin lämmittäminen puilla (niitä kun saa talvisin lämmittää koko päivän, että tarkenee illalla mennä nukkumaan  8)), polttopuiden tekeminen omasta metsästä, metsätyöt (tilaan kuuluu n. 17ha talousmetsää + vielä erillinen 6ha metsäpalsta), elukoitten ruokinnat, jne...

Monipuolisuuttahan pitää olla vapaapäivinäkin  ;).

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Anu

Mulla ainakin auttaa jo se kun tulee kotiin, minä kun asun "keskellä metsää" maalla. Koirien kanssa pitkä lenkki metsässä tekee aina terää aivoille, luen paljon ja nyt uusimpana olen aloittanut harjottelemaan kutomista.

Muutenkin kyllä olen aina ollut sitä mieltä että työt pysyy töissä ja kotona on kotiasiat, mutta kunnon pään tuuletus lenkillä pistää tosiaan unohtamaan kaiken.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Waltte

Kotona kolme poikaa ja vaatelias vaimo  ;) pitää jaksamisen yllä...

Ei siinä suurtakaan ongelmaa ole kun duunista tulee niin kylläpä ne työasiat jää sinne duuniin, oli sit kuinka pahoja tahansa. Ei onnistu pitemmän päälle jos pyörittelee asioita päässään monta päivää...

Oli miten oli se kannattaa mennä ELÄMÄ ON mentaliteetilla... Onhan tietenkin niitäkin tilanteita esim lapsipotilas joka kuolee niin sillo voi mennä nollaamiseen hiukan kauemmin mut pääsääntösesti tilanne nollataan työajalla...

Urheilu sit toisaaalta tuo sitä fyysistä jaksamista työhön, joka on tärkeetä kans!!!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
2ndfds11

Miten te itse käsittelette jälkeenpäin tilanteita joissa esim. lapsi on vammautunut vakavasti ja olette olleet paikalla apua antamassa?

Itselleni sattui vasta tilanne, jossa pystyin toimimaan normaalisti, eli sitä teki mitä pitikin, mutta jälkeenpäin kun pysähtyi ajattelemaan asioita eri kanteilta, tuntui pahalta potilaan (lapsi) ja hänen perheensä puolesta.

Mikään muu ei kai ole niin rankkaa kuin lapsipotilas. Tärkeintä on, että kotona on asiat hyvin ja että siellä pääsee suruaan purkamaan. Varsinkin kun työpaikalla ei työn ohjausta tunneta

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Janne

Tärkeintä on, että kotona on asiat hyvin ja että siellä pääsee suruaan purkamaan.

Mitens tuo vaitiolovelvollisuus toteutuu tällä toimintamallilla? Vai pitääkö tuo "surun purkaminen" ymmärtää jotenkin kaksi mielisesti?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
kuokka

Tärkeintä on, että kotona on asiat hyvin ja että siellä pääsee suruaan purkamaan. Varsinkin kun työpaikalla ei työn ohjausta tunneta

Koti on kyllä viimeinen paikka jossa alan purkamaan pahoja keikkoja. Omasta mielestä on turhaa kuormittaa kotiväkeä henkisellä pahoinvoinnilla kun kertoo työasioista.

Henkinen huolto hoidetaan keskustelemalla työkavereiden ja allalla olevien kavereiden kanssa eikä missään nimessä kotona. Perinteinen nollauskänni on myös hyväksi koettu.

Jokainen kehittää oman selviytymis metodinsa vuosien varrella.

Edit: Lapsi potilaat tuntuu aina pahalta vaikka keikka menisi kuinka hyvin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Yhdistetty kaksi jaksamista käsittelevää threadia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×