Jump to content
MAINOS

Yksilövastuinen hoitotyö


Asswiper

Recommended Posts

Posted

Sananvapaus on tunnetusti yksi länsimaisen sivistysyhteiskunnan kulmakiviä. Kun asioita pystytään käsittelemään avoimesti ja usealta eri kannalta, on myös kaikenlainen kehitys mahdollista. Tämän sananvapauden toivoisi koskevan myös hoitajien ammattikuntaa, mutta jostain syystä alallamme on tällä hetkellä eräs käsite, joka on nostettu niin ylös jalustalle, ettei siihen sovi suhtautua millään muulla tavalla, kuin autuaan ylistävästi. Kyse on yksilövastuisesta hoitotyöstä.

Yksilövastuinen hoitotyö on käytännön hoitotyön kannalta täysin utopistinen malli, joka vaatisi oikein toteutuakseen moninkertaiset resurssit tämänhetkiseen tilanteeseen verrattuna. On tietysti totta, että terveydenhuoltoon löytyisi varmasti lisää rahaa, jos todellista halua sellaiseen olisi. Mutta resurssien lisääminen sille tasolle, että  aukoton omahoitajajärjestelmä voitaisiin toteuttaa, ei varmasti olisi meidän maassamme mitenkään mahdollista.

Ymmärrän kyllä yksilövastuisen hoitotyön olemassaolon hoitotyön teoreettisena mallina, mutta uskoisin asioiden olevan paremmin, mikäli se olisi sellaiseksi jäänyt. Kun yksilövastuista hoitotyötä pyritään toteuttamaan kaikissa yksiköissä, yleensä ilman minkäänlaista kritiikkiä, on lopputulos surullista katsottavaa. Yksi konkreettisimpia yksilövastuisen hoitotyön vaikutuksia on se, että hoitajilta on viety monessa yksikössä mahdollisuus taukojen pitämiseen. Asiaahan ei tietenkään sanota suoraan, mutta kun käytännössä odotetaan hoitajan olavan saatavilla koko ajan, voi ruokatunnin pitämiselle sanoa hyvästit.

Yksilövastuinen hoitotyö myös kuormittaa hoitajia enemmän, kuin vanha tehtäväkeskeinen hoitotyön malli. Tämä kuormitus on sekä fyysistä, että henkistä. Lisääntynyt fyysinen kuormittavuus ilmenee hyvin erityisesti huonokuntoisten vanhusten hoitolaitoksissa, joissa yksilövastuisen hoitotyön nimissä raskaita, täysin autettavia vuodepotilaita hoidetaan yksin. Kenen edun mukaista tällainen on? Potilaan? Hoitajan? Miltähän tuntuu kivuliaasta terminaalivaiheen potilaasta, kun hoitaja vääntelee häntä vuoteessa yksinään tuskan hiki otsalla?

Henkinen kuormittavuus ilmenee monin eri tavoin. Yksin työskentelyn kulttuurissa hoitaja joutuu vastaamaan potilaiden ja omaisten lisääntyneisiin valituksiin yksin, ilman kollegoiden tukea. Myös väkivaltatilanteiden kannalta yhdessä tekeminen varmasti parantaisi hoitajien tilannetta. Mutta ilmeisesti näillä asioilla ei ole  niiin väliä, kunhan voidaan sanoa, että yksikössä toteutetaan edistyksellisesti yksilövastuista hoitotyötä. Moni varmasti ajattelee tätä lukiessaan, että eihän yksilövastuinen hoitotyö tarkoita yksin tekemistä. Ei se teoriassa tarkoitakaan, mutta menkää terveyskeskuuksen vuodeosastoille, vanhusten hoidon yksiköihin, tai sisätautien vuodeosastolle katsomaan miten asiat ovat. Käytännössä yksilövastuinen hoitotyö ilmenee juuri siten!

Mutta miksi asiat sitten ovat näin? Vaikuttasiko asiaan se, että yksikään ykksilövastuisen hoitotyön suurimmista ylistäjistä ei ole vanhusten pitkäaikaisosastolla veivaamassa yksinään täysin liikuntakyvyttömiä vanhuksia. Vai olemmeko me hoitajat niin epäsosiaalisia ihmisiä, että yhdessä työskentely ei meiltä nykypäivänä muka onnistuisi? Yksilövastuinen hoitotyö ei varmasti ainakaan paranna potilaiden saaman hoidon laatua nykytilanteessa, jossa hyvin usein joudutaan työskentelemään sijaisvoimin. On täysin järjenvastaista olettaa, että jokainen uusi työntekijä, tai sijainen pystyisi ensimmäisestä päivästä lähtien täyttämään aukottomasti vakituisen hoitajan paikan.

Kaikesta tästä huolimatta yksilövastuista hoitotyötä näkee siis hyvin harvoin kritisoitavan julkisesti missään. Kentällä mielipiteet yksilövastuista mallia kohtaan vaikuttaisivat omien kokemusteni mukaan olevan suurimmaksi osakseen kielteisiä. Oman käsitykseni mukaan yksilövastuinen hoitotyö on hoitotieteilijöiden "keppihevonen", ja käytännössä lähes ainoa keino, jolla he tuovat itseään esille. Tämän tieteilijäporukan silmissä ei paljon paina se, vatko heidän aikaansaamisensa hyväksi vai pahaksi, kunhan oma nimi saadaan esille. Tiedän että tämä on kova väite, mutta käytännön hoitotyötä tekevänä en näe paljoakaan positiivista, mitä yksilövastuinen malli olisi tuonut tullessaan. Toki myönnän, että se saattaa nykymuotoisena toimia joissakin yksiköissä, mutta joka paikkaan levitettynä se on kurjistanut hoitajien asemaa, ja vaikeuttanut työntekoamme.

Yksilövastuisen hoitotyön nimissä on myös vähennetty perushoitajien määrää, ja korvattu heitä sairaanhoitajilla. Oman käsityksen mukaan työntekoa raskaalla vuodeosastolla helpottaa se, mikäli on mahdollista työskennellä henkilön kanssa, joka voi keskittyä täysipainoisesti perushoidollisiin tehtäviin. Lisäksi yksilövastuisen mallin myötä sairaanhoitajien määrä on noussut tuntuvasti, ja tämä taas on heikentänyt entisestään asemaamme palkkaneuvotteluissa. Näin suuren ammattiryhmän palkkojen nostaminen nopeasti asianmukaiselle tasolle on käytännössä hyvin vaikeaa, tosin myönnettäköön että kyseisessä asiassa voimme hyvin paljon syyttää myös itseämme. Ammattikunnassamme kun riittää niitä, jotka ovat enemmän huolissaan sädekehänsä leveydestä, kuin palkastaan.

Hoitotieteilijät, jotka ovat olleet liian pitkään sivussa käytännön hoitotyöstä voisivat joskus tulla katsomaan, minkälaisella kokoonpanolla hoitotyötä tehdään kesällä, pahimman sijaiskauden aikana. Ehkä tällainen pudotus yksilövastuisen hoitotyön nykypäivän käytäntöön avaisi silmiä, ja muuttaisi suhtautumista. Itse olen hyvin vaivautunut siitä, että sekä sairaanhoitajakoulussa, että työpaikoilla yksilövastuisen hoitotyön arvostelemista ei hyväksytä.

Ja lopuksi täytyy vielä todeta, että "yksilövastuinen" on myös kieliopillisesti täysin kääsittämätön ilmaisu. "Vastuinen" kun ei millään tavalla oikeaoppisesti viittaa sanaan "vastuu" vaan on lähempänä käsitettä "vastus" Tällainen ei varmaankaan  mitenkään lisää alamme uskottavuutta.

1/12800

MAINOS
Posted

Täyttä totta joka sana. Itse olen kritisoinut asiasta jo pidempään. Kun kuulin ensimmäisen kerran termin "yksilövastuinen hoitotyö" luulin sen merkitsevän potilaan paremmin yksilönä huomioivaa mallia. Totuus on selvinnyt. Yhden hoitajan on revettävä joka paikkaan.Itse työskentelen sisätautiosastolla,jolla hoidetaan paljon syöpäpotilaita ja täytyy sanoa,että ikinä en yhtä rankassa työpaikassa ole ollut. Sairaanhoitajana minun on tiedettävä yhtä paljon kuin lääkärin mutta tätä asiaa en saa tuoda esille missään kohtaa.Lääkärin vastuuta joudun kantamaan päivystysaikana ja tekemään päätöksiä,jotka kuuluisivat lääkärille. Hoitajien työmäärä suhteutettuna palkkaan ei minun mielestäni voi tästä enää kasvaa. Taukoja ei ole-silloinkin on vastattava puhelimeen ruoka suussa ja heti oltava valmiina avustamaan lääkäriä toimenpiteeseen. Ulkopuolisia sijaisia ei sairaslomiin saa ottaa ja lomat pätkitään miten sattuu. Miten johtoportaan ihmiset kuvittelevat,että henkilökunta jaksaa tällaista rumbaa pitkään?

Mitä hyötyä on puhua omahoitajasta, kun käytännössä se tarkoittaa vain nimeä tulohaastattelun yläreunassa. Kolmivuorotyössä ja lyhyissä hoitosuhteissa omahoitajuuden toteutuminen on vain sanahelinää. Sairaanhoitajan on kyettävä huolehtimaan potilaan hyvästä perushoidosta,lääkehoidon toteutuksesta,hyvästä kirjaamisesta,omaisten ja potilaan ohjauksesta,määräysten toteuttamisesta,puhelimeen vastaamisesta,lääke ym. tilauksista,jatkohoidon varmistamisesta,lisäksi lääkärit sälyttävät hoitajille esim. kotiutusasioiden selvittelyä,lisäksi on vielä huolehditta surevista omaisista ja saattohoidosta,hyvästä kipulääkityksestä, koko ajan pitää olla valmiina akuutteihin tilanteisiin, tarkkailemaan potilaiden oireita, avustamaan toimenpiteissä jne.jne...

On tosi positiivista,että joku ajattelee näistä asioista samoin. Itse olen vakavasti harkinnut alan vaihtoa. Mistä ammattitaitoiset hoitajat mahdetaan ottaa jatkossa?huh.gif?

Itse olen työskennellyt jo 15 vuotta alalla sijaisena ja nyt alkaa mitta olla täynnä.

Posted

Minä hämmäistyin taannoin kovasti kun eräs somaattisen puolen ylihoitaja tuli kyselemään, että miten teillä siellä psykiatrialla oikein toteutetaan tätä yksilövastuista hoitotyötä. Minä kun en muusta tiedä... Silloin kyllä pohdiskelin asiaa ja tulin siihen tulokseen, ettei se mitenkään voisi toimia somatiikan puolella.. Meillä homma pelaa hyvin. Käytännössä potilaalla on kaksi nimettyä omahoitajaa jotka vastaavat potilaasta silloin kun ovat vuorossa. Muulloin joku muu nimetty hoitaja, joka sitten toteuttaa omienhoitajien tekemää hoitosuunnitelmaa.

Hyvä kolumni  ;)

Anna hevosen murehtia. Sillä on isompi pää.

Posted

Tosi hyvä kolumni!

Kun aikoinaan valmistuin sh:ksi oli tehtäväkeskeinen työnjako. Se oli noviisi-sh:lle tosi turvallista, kun esh:t olivat aina vuoron vastaavina (ainakin arkisin) ja koordinoivat kaikkien potilaiden hoidon jne. Silti potilaiden yksilöllisyys otettiin huomioon. Ja kokonaisvaltaisuuskin. Ihan talonpoikaisjärkeä käytettiin ja soviittin hommia, vaikka vastuu lääkkeistä oli vuoron ajan yhdellä sh:lla ja haavahoidot yhdellä jne. jne. Vaikka hirveän vaikea sitä on selittää sellaisille, jotka eivät koskaan ole sillä tavoin työskennelleet - usein he ajattelevat tosi musta-valkoisesti, että tehtäväkeskeisyys on jotain bull shittiä, jossa potilas ei ole edes ihminen jne. ja VAIN yksilövastuisuus on jotain  :jääräpää:.

Yksilövastuisuus sopii sinne, missä on potilas tai pari/hoitaja (teho- ja ensihoito - ja sehän on lähtöisinkin Beth Israel -sairaalasta, jossa mitoitus on tuollainen) - tai missä on pitkät hoitosuhteet kuten psykiatrisessa hoitotyössä tai joskus lasten pitkäaikaissairauksien hoitotyössä. Sitä ei tosiaankaan voi soveltaa kaikkiin paikkoihin eikä edes tehollakaan kaikkien potilaiden hoitamiseen, koska usein tilanteet ovat niin komplisoituneita monellakin tavalla ettei niissä yksi hoitaja mitenkään voi yksin pärjätä...

Onneksi monessa paikassa jo myönnetäänkin, että yksilövastuisuus on "menneen talven lumia" ja on siirrytty tiimityön kehittämiseen. Tiimityö on hoitajien jaksamisen sekä potilasturvallisuudenkin kannalta tosi hyvä juttu.

Hoitotieteilijät, jotka ovat olleet liian pitkään sivussa käytännön hoitotyöstä voisivat joskus tulla katsomaan, minkälaisella kokoonpanolla hoitotyötä tehdään kesällä, pahimman sijaiskauden aikana. Ehkä tällainen pudotus yksilövastuisen hoitotyön nykypäivän käytäntöön avaisi silmiä, ja muuttaisi suhtautumista. Itse olen hyvin vaivautunut siitä, että sekä sairaanhoitajakoulussa, että työpaikoilla yksilövastuisen hoitotyön arvostelemista ei hyväksytä.

Näin minäkin olen sanonut ääneen kaikille heille, jotka ovat fanaattisia yksilövastuisuuden kannattajia - yleensä he ovat juuri niitä, joilla ei ole hajuakaan siitä, miten he itse pystyisivät sitä oikeasti toteuttamaan. Neuvoja/käskyjä/ohjeita heiltä tulee kuin tykin suusta ja ihan ilman kysymättä. angry.png

Saahan sitä sanoa oman perustellun mielipiteensä - sekä puolesta että vastaan. Sananvapaus nääs.

Ja lopuksi täytyy vielä todeta, että "yksilövastuinen" on myös kieliopillisesti täysin kääsittämätön ilmaisu. "Vastuinen" kun ei millään tavalla oikeaoppisesti viittaa sanaan "vastuu" vaan on lähempänä käsitettä "vastus" Tällainen ei varmaankaan mitenkään lisää alamme uskottavuutta.

Juu... mä lupaan olla ottamatta kantaa enää minkään sanan tai yksittäisen termin kieliopilliseen muotoon. Siitä kun saattaapi nousta vaikka myrsky vesilasissa... ;) Inhoan sanojen ja kirjainten pyörittelemistä, kun asia kuitenkin on ja pysyy samana. Paljon on tullut "uusia", tekemällä tehtyjä termejä, jotka ovat suomenkieliopin mukaisesti tosi nurinkurisia.

Aina kun minun pitää valita kahdesta pahasta, kokeilen sitä pahaa, johon en ole vielä tutustunut.

                                  - Mae West -

Posted

Saman suuntaisia minäkin olen miettinyt...

Minä sain sairaanhoitajakoulun alussa tutoropettajan silmilleni kun kerroin että harjoittelupaikassani (akuutti keuhko sair. os) ei toteuteta yksilövastuista hoitotyötä ja hyvin  mielestäni toimii.

Vaikea minun olisi kuvitellakaan moiselle osastolle yksilövastuisuutta...mitä omahoitajuutta se sellainen on että haastatellaan potilas ja hyvässä lykyssä kerran pari sen jälkeen hoidetaan häntä ennen kuin hän lähtee kotiin.

Toinen seikka jota en ymmärä on tuo keskus-sairaaloiden hinku päästä perushoitajistaan eroon vaikka väestö ikääntyy ja perushoidon tarve kasvaa. angry.png    Sairaanhoitajille ollaan siirtämässä niin lääkäreiden tehtäviä kuin koko perushoito. Vastaa siinä sitten kaikesta. Tolkuttomalta tuntuu kehitys minun mielestäni. Varsinkin kun sairaanhoitajakoulussa perushoito sivuutetaan miltei kokonaan... (onneks on omalla kohdalla tää lähihoitajapohja...)

Posted

Oma kokemukseni yksilövastuisesta hoitotyöstä on kyllä vähän erilainen. Jo opiskeluaikana (90-luvun alussa) satuin pääsemään harjoitteluun kirurgiselle vuodeosastolle, jossa yksilövastuinen hoitotyö toimi käytännössä loistavasti. Myöhemminkin olen tullut siihen tulokseen, että se on ehkä paras tapa tehdä työtä niin potilaan kuin hoitajankin kannalta. Se, missä mennään vikaan on mielestäni ajatus siitä, että yksi hoitaja hoitaa kaiken yksin. Vastuu potilaan hoidosta on kyllä yhdellä hoitajalla, mutta missään kohtaa ei määrätä, että raskashoitoiset potilaat pitää hoitaakin yksin. Ei vika ole mallissa, vaan siinä, miten sitä toteutetaan. Kyllä kai meillä kaikilla (hoitajilla siis) pitäisi olla sen verran yhteistyökykyä, että esim raskashoitoisen potilaan hoitamisessa mennään auttamaan ja huolehditaan myös siitä, että kaverikin pääsee tauolle. Sairaanhoitajalehdessä oli joku aika sitten kirjoitus siitä, että meidän hoitajien pitää huolehtia myös itsestä, työpäivän aikanakin! Asia, joka myös minua huolestuttaa, on jatkuva uusien tehtävien siirtäminen sairaanhoitajille. Siinä olisi meillä ja ammattijärjestöllämekin ryhdistäytymisen paikka: ei meidän tarvitse olla joka paikan höyliä, vaan oman työmme hyvin osaavia hoitajia!

  • 2 weeks later...
Guest Hapero
Posted

Olen asiasta eri mieltä!

Yksilövastuisen hoitotyön periaatteena on luvata potilaalle/asiakkaalle yksilöllistä, kokonaisvaltaista ja jatkuvaa hoitotyötä. Kukapa tätä ei haluaisi? Yksilövastuisessa hoitotyössä korostuu itsenäisyys, vastuullisuus ja johtajuus. Yksilövastuinen hoitotyö ei tarkoita yksin työskentelyä, tämänhän jokainen ymmärtää?

Vastuullisuuden sisäistäminen edellyttää kykyä ja halua ottaa vastuuta sekä selkeää valtuuksien määrittelyä. Hoitajahan on vastuussa työnsä tekemisestä ennenkaikkea potilaalle.

Omahoitajan vastuullisuus on esim. sitä, että potilaan  hoito on kirjattuna hoitosuunnitelmaan siten, että potilaan hoito jatkuu samana myös silloin, kun omahoitaja ei ole työvyorossa. Muiden tiimin jäsenten vastuullisuutta puolestaan on se, että omahoitajan hoitomääräyksiä noudatetaan (ellei ole perusteltua syytä toimia toisin).

Omahoitaja ei ole omahoitajuudessaan yksin: tiimin on tuettava omahoitajaa vaativassa tehtävässä. Tiimityö siis tukee yksilövastuista hoitotyötä, eivät ne suinkaan sulje toisiaan pois!

Kukaan ei tänä päivänä ole niin pätevä, hyvä ja "yliammattilainen", että pystyy tekemään hoitotyötä yksin! Jokainen on myös vastuussa itsestään: tekemisistään ja sanomisistaan.

Tehtäväkeskeisestä hoitotyöstä sen verran, että minä en ymmärrä miten se voi olla kokonaisvaltaista ja laadukasta hoitoa, jos  yksi hoitaa vain potilaan haavat ja joku toinen hoitaja hoitaa toisen asian, kolmas kolmannen jne? Kenellä näistä hoitajista on hallussa se kokonaisuus?

Posted

Tuosta tämän päivän kolumnista olisi hieman sanottavaa...Työskentelen psykogeriatrian osastoryhmässä masentuneiden osastolla, jossa tätä hoitomuotoa on harjoitettu kolmisen vuotta. Osastolla se toteutuu hyvin. Jokaisella potilaalla on omahoitaja ja vara-omahoitaja. Sekä lisäksi jokaisessa vuorossa on potilaat jaettu tasaisesti hoitajien kesken, joita sitten hoitajat kokonaisvaltaisesti hoitavat vuoronsa ajan. Tämä potilas aineisto näyttäisi hyötyvän suuresti yksilövastuisesta hoitotyöstä. Aamuvuorossa yhdellä hoitajalla on n.3 potilasta ja iltavuorolla n.8. Aikaa riittää yllin kyllin hoitaa omien potilaiden tarpeet ja keskustella potilaan kanssa tavoitteelliset puoli tuntia(iltavuorossa tosin jää helposti vähemälle keskustelut).

Potilaille tuo turvallisuuden tunnetta kun tietää että aina on joku tietty hoitaja jonka puoleen voi kääntyä.

Tietenkään kaikkilla osastoilla yksilövastuinen hoitotyö ei voi onnistua. Se vaatii oikean tyyppisen potilas aineiston, sekä hoitajilta suuren motivaation.

Näin meillä..  :-X

Posted

Yksilövastuinen hoitotyö ei tarkoita yksin työskentelyä, tämänhän jokainen ymmärtää?

Ei teoriassa, käytännössä kyllä.

Omahoitaja ei ole omahoitajuudessaan yksin: tiimin on tuettava omahoitajaa vaativassa tehtävässä. Tiimityö siis tukee yksilövastuista hoitotyötä, eivät ne suinkaan sulje toisiaan pois!

Kertoisitko miten tämä toimii käytännössä, omien kokemusteni mukaan ei mitenkään.

Kukaan ei tänä päivänä ole niin pätevä, hyvä ja "yliammattilainen", että pystyy tekemään hoitotyötä yksin! Jokainen on myös vastuussa itsestään: tekemisistään ja sanomisistaan.

Juuri tämän vuoksi olisikin tärkeää kehittää yksilövastuisen hoitotyön sijaan yhteistyötaitoja.

Tehtäväkeskeisestä hoitotyöstä sen verran, että minä en ymmärrä miten se voi olla kokonaisvaltaista ja laadukasta hoitoa, jos  yksi hoitaa vain potilaan haavat ja joku toinen hoitaja hoitaa toisen asian, kolmas kolmannen jne? Kenellä näistä hoitajista on hallussa se kokonaisuus?

Nykyinen sijaistilanne huomioonottaen tehtäväkeskeinen malli on hyvin varteenotettava vaihtoehto, koska sillä voidaan vähentää vakituisen henkilöstön kuormittumista. Tällä systeemillä voidaan paremmin ajaa uudet sijaiset sisään, ja saada heistä enemmän irti. En väitä, että tehtäväkeskeisessä mallissa ei olisi lainkaan ongelmia, mutta uskon että nykyisessä tilanteessa se voisi toimia yksilövastuista mallia paremmin.

1/12800

Guest Hapero
Posted

Jos tiedät teorian, mutta et käytännössä toimi sen mukaan, silloinhan yksilövastuinen hoitotyö ei toteudu?

Tiimityö tukee yksilövastuista hoitotyötä käytännössä:

omahoitaja vastaa potilaidensa hoidon suunnittelusta ja toteutuksesta. Hän tekee hoitotyötä koskevat päätökset yhdessä potilaan (ja omaisen) kanssa. Tämä kaikki ei tarkoita sitä, että sinun pitää tietää ja osata kaikki. Omahoitajan velvollisuus on pyytää apua ja tukea tiimin muilta jäseniltä, ja tiimi on velvollinen sitä antamaan. Siis omahoitajan on nimenomaan pyydettävä apua ja tukea: yksin asioita miettiessä ja toteuttaessa vaarana on liian kapea-alainen ajattelu. Ja sehän ei taas ole potilaan kannalta mitenkään hyvä asia. Kyetäkseen toimimaan potilaan parhaaksi, omahoitaja tarvitsee tukea, apua ja palautetta. Yksilövastuisessa hoitotyössä tehdään moniammatillista yhteistyötä ja toiminnassa korostetaan kollegiaalisuutta.

Hyvin toimiva yksilövastuinen hoitotyö tarvitsee tuekseen toimivaa tiimityöskentelyä.

Tiimityö kehittää yhteistyötaitoja: tiimityöhön kuuluvat säännölliset palaverit ja kaikilla tiimin jäsenillä on yhteinen päämäärä ja tavoitteet. Myös yhteiset "pelisäännöt" tarvitaan. Tiimityön keskeinen edellytys on demokraattinen dialogi.

PS: sorry, en vielä hallitse tuota hienoa lainaus-systeemiä. Yritän oppia sen joskus! :nauraa:

Posted

Hienoltahan tuo kuullostaa Hapero, mutta ihan tuollaiseen ei vielä ihan joka osasto kykene. Kun päivät on yhtä hullunmyllyä, niin siinä ei yksilövastuinen hoitotyö välttämättä toteudu parhaallla mahdollisella tavalla. Eli halu olisi toimia yksilövastuisen hoitotyön mallin mukaan, mutta ympäristö  sanelee toiset ehdot!

nm. osastotyö taaksejäänyttä elämää

Guest Hapero
Posted

Niin, kyllähän sitä parantamisen varaa varmaan on asiassa jos toisessakin lähes joka paikassa. Olisiko mietittävä niitä syitä miksi se ei toteudu ja miten niihin syihin voisi vaikuttaa? Malli ei toteudu myöskään, jos siihen ei ole sitoutunut koko henkilökunta. Siinäpä sitten myös korostuu se yksilön vastuu siitä, miten omalta kohdaltaan edesauttaa jonkin asian toteutumista työpaikallaan.

Posted

Minun mielestäni on aivan selvää miksi yksilövastuinen hoitotyö ei toteudu:RAHAT JA SITÄ KAUTTA HENKILÖSTÖRESURSSIT EIVÄT RIITÄ YKSILÖVASTUISEN HOITOTYÖN OPTIMAALISEEN TOTEUTTAMISEEN!Siinä se.Yksinkertaisuudessaan.

Miten voin toteuttaa yksilövastuista hoitotyötä jos minulla on esim. iltavuorossa hoidettavana yksinäni kaksitoista potilasta.Apua saan ainoastaan akuuteissa tilanteissa ja esim. nostoapua tarvittaessa..On pelkkää sanahelinää ,että yksilövastuinen hoitotyö veisi hoitotyötä pois tehtäväkeskeisyydestä:Sehän vain voimistaa tehtäväkeskeisyyttä.Sinun on pakko priorisoida koko ajan.Ja usein tämä tarkoittaa,että potilaiden yksilöllinen hoitaminen ja kohtaaminen jää vähemmälle.

En myöskään käsitä erikoissairaanhoidossa nyt menossa olevaa rakennemuutosta,että perus-ja lähihoitajien toimet muutetaan sairaanhoitajien toimiksi. Perushoidon tason alenemisen huomaa jo nyt-mitä se on viiden vuoden kuluttua kun viimeisetkin perushoitajat ovat jääneet eläkkeelle? :P

Olen viidentoista vuoden ajan ollut hoitoalalla ja mielestäni koko ajan mennään huonompaan suuntaan-mihin tämä vielä menee suurten ikäluokkien sairastuessa ja henkilöstöresurssit ovat minimissähuh.gif

Sitten ihmetellään lukuisia potilasvalituksia ja esim.MRSA-epidemioita-eikö halvemmaksi tulisi palkata lisää henkilökuntaa??

Posted

En kyseenalaista kenenkään kokemuksia mutta nostaa vaan karvat pystyyn tuo jatkuva raha ja resurssi kysymys. Sehän vie kaiken vastuun pois meiltä itseltämme.... uskon vakaasti siihen että aina kannattaa meidän jokaisen silloin tällöin istua alas miettimään miten teemme omaa työtämme. En väitä etteikö henkilökunta pulaa olisi tai resurssit vähäiset, mutta niiden taakse aina meneminen alkaa joskus ärsyttää

- elämä on asenne kysymys -

Posted

Miten henkilökunnan vähyys vie vastuun pois itseltämme???Sehän juuri lisää yksilön vastuuta ja samalla painetta!! :-X

Näen punaista tuollaisesta asenteesta-siitä kumpuaa juuri alamme ongelmat-uhrautumismentaliteetti. Hoitajien pitäisi repiä itsestään 120 % ja antaumuksella suorittaa kutsumustyötään-henkilöstömitoituksista viis..

Ei auta vaikka kuinka istut alas ja mietit missä mättää jos osastolla liian vähän hoitajia,jolloin joudut antamaan kaiken itsestäsi kahdeksan tunnin aikana-ja tuntuu,että sekään ei riitä...Hyvästä kokonaisvaltaisesta,yksilövastuisesta hoidosta on turha puhua ainakaan meidän osastollamme. Puhunkin siis nyt omasta kokemuksestani mutta mutu-tuntumalla luulen ,että tämä ongelma koskee koko maamme terveydenhuoltojärjestelmää..

Itse työskentelen akuutilla keuhko-osastolla ja meillä ainakin mitoitukset ovat minimissä-priorisoida pitää..Totta kai on varmasti myös paikkoja, joissa yksilövastuinen hoitotyö toteutuu. Onnistuakseen se vaatii pitkät hoitojaksot ja henkilökunnalta aikaa paneutua omien potilaiden hoitoon.Omassa työpaikassani se on mahdottomuus.Omahoitajuus tarkoittaa nimeä tulohaastattelun yläreunassa ja hoitosuunnitelmakaavakkeessa-siihen se sitten jääkin.

Posted

Ei missään nimessä mitään uhrautumis ajatusta ! Ymmärsit hieman väärin nyt mitä tarkoitin. En alas istumisella tarkoita sitä että mennään kansliaan ja pohditaan hoitotyötä vaan ihan meidän korvien välissä tapahtuvaa prosessia.

Yksilövastuinen hoitotyö ei vaadi pitkiä hoitoaikoja. Olen toiminut akuutilla osastolla vuosia ja tehnyt päivytyspoli työtä ja yksilövastuisuus toiminut hyvin. Jokainen osasto on oma paikkansa, mutta aina on tervettä kyseenlaistaa omia työtapoja. Ainakin minulle se tekee hyvää. Jää turhuudet aikaa vievät rutiinit pois kun asiat voi hoitaa joskus yksinkertaisemminkin.

En tarkoittanut henkilökohtaisesti juuri sinua  :-

- elämä on asenne kysymys -

Guest hoitsu69
Posted

mennyttä aikaa höpötellä yksilö ja tehtäväkeskeisydestä - ei kai kukaan itseään kunnioittava haluu palata -80-90-luvulle?

mä en ainakaan

nyt on tiimityö - keskitytään jauhaan siitä?

tervetuloa 2000-luvulle 8)

Posted

Psykkan puolella ei puhuta tiimityöstä. Yksilövastuista tehdään moniammatillisesti  8)

- elämä on asenne kysymys -

Posted

Psykkan puolella ei puhuta tiimityöstä. Yksilövastuista tehdään moniammatillisesti  8)

Näin justiinsa  ;D

Anna hevosen murehtia. Sillä on isompi pää.

Posted

Kyllä nyt puhutaan ihan kahdesta eri alueesta kun vertaillaan yksilövastuisuuden toteutumista psykan puolella ja somaattisella puolella!!

Aina on terveellistä miettiä omaa toimintaansa kriittisesti, ja aina on parantamisen varaa, se on totta.

Mutta ihan suoralta kädeltä ei voi kukaan sanoa, että teidän yksikössä toimisi se-tai-se malli. Kyllä se vaatii monet suunnittelut ja organisointisysteemit.

Janinaa jo kyllästyttää sanat rahojen ja resurssien puute! Se vain on todellisuutta, jonka kanssa on elettävä. Valitettavasti. Eikä se vie mitenkään vastuuta pois, mutta se on koko ajan sanelemassa tiettyjä suuntaviivoja hoitotyössä.

Posted

Joskus joku ulkopuolinen voi antaa parhaat ideat hoitotyön uudistamiseen. Monesti työyhteisö jämähtää eikä läheltä aina näe parhaiten. Muutosvastarinta on yksilövastuisen hoitotyön pahin vihollinen.

Kun puhutaan yksilövastuisesta hoitotyöstä psykkan ja somatiikan puolella niin todellakin puhutaan ihan kahdesta eri asiasta. Psykiatria on toteuttanut sitä vuosia. Somatiikka vasta aloittelee. Somatiikan puolella on aivan samat mahdollisuudet sitä toteuttaa kuin meilläkin.

- elämä on asenne kysymys -

Posted

Se, mikä sopii jollekin osastolle tai toimipisteeseen, ei sovi kaikkialle. Suomalaisessa hoitotyössä (ja tieteessä) on just siinä kohti menty rytisten metsään, kun ängetään kaikki samaan muottiin - vaikka väkisin.

Jos yksilövastuisuus sopii, niin all right - mutta kyllä nyt ollaan jo monta vuotta menty kohti tiimityötä ja case management -mallia. Siis ei "somatiikka" ole mitenkään VASTA aloittelemassa jotain... Saahan "somatiikka" kehittää ihan omat juttunsa, jotka sinne sopivat. Aika tuhoontuomittuja ovat ne kehittämisjutut, jotka ovat jonkun ulkopuolisen aloitteesta - ideoita toki aina voi antaa.

Aina kun minun pitää valita kahdesta pahasta, kokeilen sitä pahaa, johon en ole vielä tutustunut.

                                  - Mae West -

Posted

Viime syksynä akuutilla psykiatrisella osastolla harjoittelussa ollessani panin merkille että olivat ottaneet sinne käytännöksi hoitoryhmätyöskentelyn. Jokaisella potilaalla oli muutaman hoitajan muodostama hoitoryhmä, jossa oli molempia sukupuolia edustettuna.

Monet hoitajat kokivat että pitävät enemmän ko työskentelystä kuin yksilövastuisesta. Vähensi kuulemma työn kuormittavuutta, ja hoitoryhmä toimi myös työnohjauksellisena yhteisönä.

Posted

Viime syksynä akuutilla psykiatrisella osastolla harjoittelussa ollessani panin merkille että olivat ottaneet sinne käytännöksi hoitoryhmätyöskentelyn. Jokaisella potilaalla oli muutaman hoitajan muodostama hoitoryhmä, jossa oli molempia sukupuolia edustettuna.

Monet hoitajat kokivat että pitävät enemmän ko työskentelystä kuin yksilövastuisesta. Vähensi kuulemma työn kuormittavuutta, ja hoitoryhmä toimi myös työnohjauksellisena yhteisönä.

Tuo kuulostaa tosi lupaavalta. Uskon, että samantyylinen käytäntö voisi olla monessa somatiikan puolen paikassakin kaikkein optimaalisin työskentelymenetelmä. Se on ainakin hienoa, että jossain paikoissa uskalletaan tosiaan mennä eteenpäin, eikä tosiaan enää kumarreta yksilövastuisuuteen päin. Ainakin itse haluaisin työskennellä yksikössä, jossa hoitotyötä toteutettaisiin tuolla tavalla. On ollut ilo huomata näistä vastauksista, että meidän alalla ei sittenkään ehkä olla niin "sokeita" kuin olin luullut. Järkeville uudistuksillekin näytetään näköjään vihreää valoa, ainakin joissain paikoissa.

1/12800

Posted

Jee kerranki täyttä totta joka sana....tämä pätee varmaan joka hoitoyhteisössä,myös kehitysvammahuollonpiirissä! Saati sitten se kaikki turhanpäiväinen paperityönmäärä ,joka on lisääntynyt tämän hienon sana myötä...

Kiitos vielä kerran,tätä oli mukava lukea ja myhäillä  ;D

ps.tää on olevinaan tätä demokratiaa...... :-

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...