Jump to content
MAINOS

lintuinfluenssa

tiituska35

Recommended Posts

Eläinlääkärit ovat jo alkaneet hankkimaan suojapukuja ja muutamissa terveyskeskuksissa on jo lääkäreille järjestetty koulutuksia mahdollisen lintuinfluenssan suomeen tulemisen varalta. Ite tunnen 5 eläinlääkäriä (etelä- ja keski-suomesta), jotka ovat jo saaneet määräyksen tilata suojapukuja itselleen. Samoin ainakin 6 terveyskeskuksessa on tietääkseni järjestetty lekureille koulutusta mahdollisten tartuntatapausten vuoksi.

Hyvä että kerrankin osataan varautua etukäteen (vaikka se voi olla jo nyt myöhäistä).

- Sinähän olet väsynyt, kun on oikein pussitkin silmien alla!

- Ei ne oo pussit, ne on tissit!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 54
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Lintuinfluenssa on tällä hetkellä puhtaasti eläinkunnan tauti, mutta virus on olemassaoloaikanaan muuntunut jo muutamaan otteeseen. Tällä hetkellä odotetaan että virus kohtaa jonkin jo olemassa olevan ihmisestä ihmiseen tarttuvan viruksen, jolloin se muuntuu itsekin sellaiseksi. Muuntumista pidetään todennäköisimpänä siassa, mutta myös ihminen on tähän mahdollinen. Tutkijat olettavat tähän kuluvan aikaa noin vuoden verran, jonka jälkeen puhutaan ihmiskunnan sairaudesta ja pandemiasta. On arveltu että tauti tulee tappamaan maailmassa 140 miljoonaa ihmistä. Suomessa sairastuvuuden on arvioitu olevan 30 % luokkaa väestöstä, ja kuolleisuuden 1 % luokkaa. Maailmalla tapahtuneet sairastumiset ovat liittyneet poikkeuksetta huonoon hygieniaan. Kanat oleskelevat asuintiloissa, lapset usein huolehtivat kanojen ruokkimisesta, kynimisestä jne. Sairastuneiden suureen kuolleisuuteen vaikuttaa myös kehittymättömän ja riittämättömän perusterveydenhuollon ja tehohoidon kapasiteetti. Suomessa varautuminen on aloitettu jo vuosia sitten, jolloin pidettiin todennäköisimpänä SARS:n pandemiauhkaa. Nyt ei ole tarvinnut kuin päivittää varautuminen muotoon lintuinfluenssa. Kun pandemia aikanaan saapuu pohjolaan, tulee se aikaan saamaan poikkeusolojen lainsäädännön käyttöönoton. Joka tapauksessa tauti rantautuu suomeen tänä keväänä muuttolintujen saapuessa, mutta se saapuu eläinkunnan tautina. Sitä ennen jokainen voi hankkia asiasta lisätietoa, jota tällä hetkellä on saatavissa mm. KTL:n ja EELA:n sivuilta. Tietämättömyys tuo mukanaan pelkoa ja pelko saa aikaan paniikin. Joillekin viranomaisille hässäkkä on valmis kun kuolleita lintuja alkaa keväällä löytyä. Varautumisella, valmistautumisella ja hyvällä tiedottamisella voidaan tuota hässäkkää pitää paremmin hallittavissa.

Jo aikaisemmin on tiedetty, että on vain ajan kysymys, milloin influenssa muuttuu pandemiaksi, joten olisi syytä välttää "paniikkia", joten tosiasiat kannattaa ottaa huomioon tositoimenpiteissä ja siihen valmistuessa! Somaattisten puolen hoitajat olkaa valppaina viruksen suhteen!! Olkaa hereillä! Ihmiset luotttaa teidän ammattitaitoon!  Terv. moniammatillinen tiimi!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin, että ajattelit  rajata "psykosomaattiset hoitajat" lintuinfulenssan ulkopuolelle vain?  :-X Voi olla, että pahimmassa tapauksessa kaikki hoitajat -niin "psykosomaattiset" kuin "somaattisetkin" otetaan palvelukseen vaikka olisivat jo vanhuuseläkkeellä tai kotiäiteinä tms.  Kyllä tässä tarvitaan kaikkien valppautta suuntautuneisuudesta riippumatta. Ja jos hoitopaikoista tulee pulaa, on turha luulla, että "psykosomaattisen" puolen potilas siirretään "somaattiselle" puolelle potemaan lintuinfulessaansa.  Pääasia on, että joku hoitopaikka potilaalle löytyy, jos hän sitä tarvitsee. Silloin saa "psykosomaattinen" hoitopaikkakin kelvata.  Eli ole Johannes yhtä lailla heräillä! Tämä koskee meitä kaikkia. Ei siinä tilanteessa ihmiset eroittele meitä hoitajia "psykosomaattisiin" ja "somaattisiin". Riittää, että on jonkun tason hoitaja.

Aivan! Itse asiassa olin aika yllättynyt 2/06 tehylehdessä olleesta jutusta:

"Jos lintuinfluenssa aiheuttaa pandemian, kaikki koulutetut hoitajat kutsutaan töihin. Hätätilassa otetaan käyttöön työvelvollisuus"

"Irmeli Vuoriluoto uskoo, että hoitohenkilöstö on jo koulutusvaiheessa sisäistänyt velvollisuutensa"

Huhhuh! Empä ole kuullut tuollaisesta koulutukseni aikana, olen kuitenkin opiskellut alaa jo lähes 6 vuotta  angry.png

vai kertooko ne siitä sitten "hoitajanvala" tilausuudessa viimeisenä päivänä :o

Ku tutkituttaa piäsä, ni suap oekkeet liäkkeet..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pandemian tullessa astuu voimaan poikkeuslait, joten on turha yllättyä esim. opiskelijoiden käyttämisestä hoitotyössä. Paljon muitakin toiminta- ja menettelytapoja tulee tilanteen myötä voimaan. Näiden ratkaisujen tarkoitus on pitää yhteiskunta toimintakykyisenä niin hyvin kuin se suinkin vain on mahdollista.

Suomi julkistaa oman valtakunnallisen toimintaohjeensa lintuinfluenssan suhteen 8.3.2006. Ohje on luettavissa KTL:n sivuilta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä meille aikanaan  80-luvun lopulla tehtiin selväksi, että kaikille sairaanhoitajille on suunniteltu joku paikka, jos tulee joku isompi kriisitilanne.

Kaipa se koskee kaikkia muitakin hoitajia. Taisi olla opintojen loppupuolella, kun oli puhetta rekisteriin kuulumisesta ja lääkintähuollon järjestämisestä poikkeusolojen aikana.

Velvollisuuden sisäistämisestä en kyllä osaa sanoa mitään...

"Kun tulee risteykseen, pitää kääntyä sinne, minne on menossa."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ymmärrän kyllä että näin tehdään ja varmasti täytyykin tehdä, kuka ihmisiä muuten hoitaa jos ei siihen koulutetut hoitajat.

Mutta kritisoin tässä sitä väitettä että yleistetään että hoitajat ovat jo koulutusvaiheessa sisäistäneet tämän asian. Minä ainakaan en ole kuullut moisesta koulussa...  :-

Ku tutkituttaa piäsä, ni suap oekkeet liäkkeet..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kukapa peruskoulunsa päättävä, joka hakeutuu lh-koulutukseen tai ylioppilas tms., joka hakeutuu terveydenhoitaja-, kätilö-, sairaanhoitaja- tai ensihoitajakoulutukseen tietää  mihin todella on ryhtymässä ja mitkä velvoitteet ammattiin valmistuminen tuo mukanaan. Näitä valmiuslakiin liittyviä velvoitteita saisi kyllä enemmän kerrata nykyisessä koulutuksessa.

Pääkaupunkiseutua koskevissa evakuointisuunnitelmissakin (kriisitilanteita, ydinlaskeuma tms. varten)  mainitaan, että muut evakuoidaan paitsi sotilaat, poliisit ja pelastus- ja  TERVEYDENHUOLTOHENKILÖSTÖ.  ;D  Uskoakseni, jos potilaat evakuoidaan, niin myös ainakin osa hoitajista siirtyy mukana.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mutta kritisoin tässä sitä väitettä että yleistetään että hoitajat ovat jo koulutusvaiheessa sisäistäneet tämän asian. Minä ainakaan en ole kuullut moisesta koulussa...  :-

En muista minäkään koulussa tästä kuulleeni.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oon harkassa pelastuslaitoksella ja siellä joku iso kiho tuli meille luennoimaan ja varoittelemaan lintuinfluenssasta, siellä käytiin hieman läpi kauhu skenaariota mitä toi spööppö voi aiheuttaa. Päällimmäisenä jäi mieleen laki poikkeus oloista jolloin tehdään asemlla duunii 48 ja yks vapaa sit ruletti alusta pyörimään ja tarvittaessa tiivistetään tahtia. Jotenkin ekaa kertaa juttu tuli ajatuksiin sillai ihan oikeesti... nooh näin tupareitten jälkeen ei kun unta palloon ja kohta nukkumaan...

Mainitsemasi "iso kiho" varmasti myös kertoi ja painotti salassapitovelvollisuudesta pelastusviranomaisten varautumisen suunnitelmista. Pelastuslaitosten varautumiseen liittyvien asioiden levittely ei kuulu julkisuuteen, sillä kaikki ei välttämättä ymmärrä niiden tarkoitusperiä ja ruokkivat vain turhaa levottomuutta ja asioiden paisuttelua.

Nooh, eipä tuo nyt niin kamalan suurelta valtiosalaisuudelta vaikuttanut mitä teme "paljasti". ;D

Tämä poikkeusoloissa käyttöön otettäva laki on valmiuslaki, johon voi tutustua tuolla --> http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19911080

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nooh, eipä tuo nyt niin kamalan suurelta valtiosalaisuudelta vaikuttanut mitä teme "paljasti". ;)

Kyllä musta iltapäivälehdissä on kirjoiteltu paljon tarkemminkin noita.  ;D Sitä paitsi mua ainakin on enemmän rauhoittanut tollaiset tiedot, kuin saanut paniikkiin. (Mut jätänpä omat "valtionsalaisuudet" sanomatta, kun en nyt sit oo varma missä se raja menee...)

Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

OT:

Kannattaa Teme vältellä pimeillä kujilla yksin kävelemistä nyt jonkin aikaa, ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu kun tollasen valtion salaisuuden menee paljastamaan ;D

Ku tutkituttaa piäsä, ni suap oekkeet liäkkeet..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyse ei ole siitä mitä iltapäivälehdet asiasta kirjoittavat, tai onko kyseessä valtiosalaisuus vai ei. Kyse on siitä että pelastuslaitosten virkamiehelillä, toimenhaltijoilla sekä siellä harjoittelussa olevilla opiskelijoilla on vaitiolovelvellisuus, sekä tiettyjen asioiden suhteen salassapitovelvollisuus. Mikäli näitä rikkoo niin seuraksena on sanktio. Tämä on yksi tärkeä asia, ja se tulisi olla selvä jo opiskeluaikana.

Minun on vaikea kyllä löytää temen viestistä se salassapidettävä asia johon meidän pitäisi puuttua. Jos joku "iso kiho" on sanonut, että tarvittaessa töitä tehdään tiiviimmällä tahdilla, niin eipä se kyllä suuren salaisuuden kriteeriä täytä.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pelastuslaitosten sisäinen varautuminen ja siihen liittyvät asiat ovat näitä asioita jotka kuuluvat mainitsemiini asioihin. Samainen "iso kiho" yhdessä alupelastuslaitoksen päällikön kanssa toivat selvästi esille niiden kuulumisen salassapidon ja vaitiolovelvollisuuden piiriin. Asiasta tiedottavat ne henkilöt joille se kuuluu, ja mitä katsovat tarpeelliseksi tiedottaa. Tästä on turha vääntää peistä, sillä se vaan on niin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tavallinenkin taatelintallaaja osaa laskea 1+1... Kun nyt on jo yleisessä tiedossa, että pelastuslaitoksilla mennään minimivahvuuksilla, niin toki on aivan päivänselvää, että kriisitilanne voidaan hoitaa ainoastaan ylitöitä tekemällä. Se ei liene mikään salaisuus.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pelastuslaitosten sisäinen varautuminen ja siihen liittyvät asiat ovat näitä asioita jotka kuuluvat mainitsemiini asioihin. Samainen "iso kiho" yhdessä alupelastuslaitoksen päällikön kanssa toivat selvästi esille niiden kuulumisen salassapidon ja vaitiolovelvollisuuden piiriin. Asiasta tiedottavat ne henkilöt joille se kuuluu, ja mitä katsovat tarpeelliseksi tiedottaa. Tästä on turha vääntää peistä, sillä se vaan on niin.

Asiathan eivät ole salassa pidettäviä tai kuulu vaitiolovelvollisuuden piiriin vain sen takia, että sinä sanot asioiden olevan niin. Ja itse asiassa julkisten laitosten salassapitoasiat eivät ole laitosten itsensä päätettävissä olevia asioita. Pelastuslaitokset eivät voi mielin määrin pitää salaisina ihan mitä tahansa asiaa minkä he ehkä haluaisivatkin.

Julkisen laitoksen toiminta ei pääsääntöisesti voi olla kauhean salaista. Toki niitäkin asioita voi olla, mutta temen mainitsema asia ei taatusti ole mikään salassa pidettävä asia.

Lisää voi opiskella jos haluaa: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621 ja http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19991030

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minun tehtäväni ei ole päättää mitkä asiat ovat salassapidettäviä ja mitkä ei. Sitä varten on säädetty laki johon kannattaa tutustua ennen kuin siihen viittaa. Omalta osaltani tämä väittely kanssasi loppuu tähän.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621

10 §

Tiedonsaanti salassa pidettävästä asiakirjasta

Salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos niin erikseen tässä laissa säädetään. Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.

11 §

Asianosaisen oikeus tiedonsaantiin

Hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn.

Asianosaisella, hänen edustajallaan ja avustajallaan ei ole edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta:

1) asiakirjaan, josta tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua taikka lapsen etua tai muuta erittäin tärkeätä yksityistä etua;

23 §

Vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto

Viranomaisen palveluksessa oleva samoin kuin luottamustehtävää hoitava ei saa paljastaa asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä, eikä muutakaan viranomaisessa toimiessaan tietoonsa saamaa seikkaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa paljastaa senkään jälkeen, kun toiminta viranomaisessa tai tehtävän hoitaminen viranomaisen lukuun on päättynyt.

Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös sitä, joka harjoittelijana tai muutoin toimii viranomaisessa taikka viranomaisen toimeksiannosta tai toimeksiantotehtävää hoitavan palveluksessa taikka joka on saanut salassa pidettäviä tietoja lain tai lain perusteella annetun luvan nojalla, jollei laista tai sen perusteella annetusta luvasta muuta johdu. Vaitiolovelvollisuus on myös sillä, jolle viranomainen on ilmoittanut julkisuus- tai salassapito-olettaman sisältävän salassapitosäännöksen osoittamissa rajoissa tietoja, jotka ovat yleisöltä salassa pidettäviä. Asianosainen, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa ilmaista sivullisille asianosaisaseman perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja, jotka koskevat muita kuin asianosaista itseään. (23.6.2005/495)

24 §

Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat

Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä:

8 ) asiakirjat, jotka koskevat onnettomuuksiin tai poikkeusoloihin varautumista, väestönsuojelua tai onnettomuuden selvittämistä, jos tiedon antaminen niistä vahingoittaisi tai vaarantaisi turvallisuutta, väestönsuojelun toteuttamista tai poikkeusoloihin varautumista, aiheuttaisi haittaa onnettomuuden selvittämiselle taikka loukkaisi onnettomuuden uhrien oikeuksia tai heidän muistoaan tai läheisiään, jollei tiedon antaminen ole tarpeen viranomaisen tehtävän suorittamiseksi;

Eikö tässä ole Lucasillekkin jo vastaus tähän vaitiolovelvollisuudesta koskevaan "haista paska" -jauhamiseen. Uskomatonta miten pienestä asiasta voidaan alkaa jauhaa yleisellä keskustelufoorumilla ja vielä MIEHET !  :-

Tässä ei taidettu kuitenkaan rikkoa lakia

la vida es una buena adventure - elämä on kaunis seikkailu

No pientähän tämä jauhaminen on verrattuna siihen, mitä täällä pahimmillaan on. :)

On totta, että salassapidettäviä asioita on ja että niistä ei ole syytä huudella julkisesti, mutta temen "paljastama" asia ei sellainen ollut vaikka joku niin ajatteleekin. Sillä se mitätön tieto ei "vahingoita tai vaaranna turvallisuutta, väestönsuojelun toteuttamista tai poikkeusoloihin varautumista".  8)

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hei hei, koittakaahan nyt rauhoittua aikuiset ihmiset!

Itse (pelastuslaitoksen toimintaa _hyvin_ läheltä seuraavana) olen kyllä sitä mieltä ettei temen viestissä todellakaan ollut mitään "salaista". Tietääkseni hän ei nimittäin tuonut julki minkään laista _asiakirjan_ sisältöä (vaan ehkä jotain mitä on vain kuullut), saati sitten oman harjoittelupaikkansa nimeä. Joten tietääkseni hänen kommenttinsa ei kyylä vaaranna millään tavoin suomalaisten varautumista lintuinfluenssaan (eli siis väestönsuojelua)  :nauraa:.

Eli josko siis palattaisiin takaisin aiheeseen...

Kuinka moni foorumilaisista on saanut jo tietoa / työpaikkakoulutusta lintuinfluenssasta? Entä kuinka monen työpaikalla tähän asiaan on jo varauduttu (ja millä tavoin)?

- Sinähän olet väsynyt, kun on oikein pussitkin silmien alla!

- Ei ne oo pussit, ne on tissit!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kuinka moni foorumilaisista on saanut jo tietoa / työpaikkakoulutusta lintuinfluenssasta? Entä kuinka monen työpaikalla tähän asiaan on jo varauduttu (ja millä tavoin)?

Hus on laittanut intranettiin linkin KTL:n lintuinfluenssasivuille, muuta koulutusta ja varautumista en ole huomannut. Saattaapi olla, että kevään mittaan lisäkoulutusta tulee ja varautumisen aste nousee viimeistään silloin, kun ensimmäinen lintuinfluenssatapaus Suomesta löytyy. Sehän on selvää, että Husilla ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia hoitaa tehohoitoa vaativia lintuinfluenssapotilaita kunnolla...

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...