Töihin vanhainkotiin vai dementiakotiin?

[Vieras: Zithromax]

Kysyisin teidän mielipidettä jotka olette olleet työelämässä pidempään, että kummassa on mielekkäänpää olla töissä vanhainkodissa vaiko dementiakodissa?

[ketonoidanlukko]

Kysyit nyt ihan mahdottoman kysymyksen, luulisin että siihen noin muotoiltuna on jokseenkin mahdoton antaa kunnollista vastausta.

Ovatko nuo sinun vaihtoehtosi , niistäkö valitset ? Vai pohditko kummassa olisi mukavampi työskennellä, kummassa viihtyisit paremmin.

Omasta kokemuksestani sanoisin, että ei se ole ollut oleellista, miksi työyhteisö on nimetty vaan, miten siellä työskennellän.

Jos on yhdessä pohdittu hoitokulttuuria ja yhteisiä eettisiä arvoja, omaa perustehtävää ko työpaikassa, miksi ja ketä varten työtämme teemme, ja jos henkilökunta sitoutuu yhdessä, niihin arvoihin jotka on sovittu ja pysyy niissä ja hankkii siihen johdon tuen taakseen,

On vanhain ja dementiakoteja joissa ihmisillä, niin potilailla kun henkilökunnallakin on hyvä olla, asiaan on paneuduttu. Siitä voi tulla hyvä uuttarakentava ilmapiiri se kantaa ja luo uusia hyviä hoitokäytätöjä (aina on sitten joku joka yrittää ampua alas kaikki kehitysideat mutta jos enemmistö on omaksunut eettisesti hyvät hoitokäytännöt ei ne muutamat vastaanharaajat

pysty sitä enää kaatamaan)

Ja sitten on vanhain ja dementiakoteja joissa henkilökunta väsyneenä, uupuneena vanhoja rutiineja toistaen tekee ne päivittäiset pakolliset kuviot, manaavat rasittavaa tylsää työtä, kräänävät keskenään koskaan mikään ei ole hyvin, vika on aina jonkun muun.

Tälläsissä paikoissa potilaat ovat tosi onnettomassa tilanteessa, kärtyisyys tarttuu ja koko os ilmapiiri on ahdistava.

Nyt karkasi mopo käsistä, vastatahan minun kuitenkin sinulle piti.

Siis aivan sama kummassa paikassa työtä teet, ei ne hoidolliset asiat erilaisia ole vaan se yhteishenki haluammeko tehdä hyvää ja laadukasta työtä potilaidemme hyväksi.

Katso sitten vielä mikä kunta, koska kuntien erilaiset linjaukset ja säästöt saattavat saada katastrofeja aikaan vanhustenpalveluissa.

[Vieras: eevokki]

Ite oon ollu sijaisena reilun vuoden paikassa, jossa oli osastoina ns. normaali- ja dementiaosasto.

Alotin dementiapuolella, ja rakastuin joka ikiseen vanhukseen siellä, vaikka välillä olivatkin naulat ja oravat hukassa, ja hevosia teurastettiin puutarhassa... sitten siirryin niin kutsutulle normaalille osastolle (kamala nimi)  ;)

Osasto jossa ei ollut dementikkoja, oli mielestäni "helpompi", mutta jotekseenkin tylsempi... Töitä oli vähemmän, koska monet istuivat huoneissaan, katselivat telkkua tai kävivät kuuntelemassa konsertteja... Mutta oli puolen vuoden dementiaosaston jälkeen oli mukavaa päästä muistavien vanhusten pariin edes pariksi päiväksi  :)

Sehän siinä justiisa onkin,että jos kehitetäänosastoja/vanhainkoteja yms, eikä ideoita tyrmätä heti, osasto saattaa olla hyvinkin toimiva ja työilmapiiri hyvä. Ja kaikkihan sen tietää miten hommat luonaa silloin ku vettä vaan  :)

[Kerttu]

Itse menisin kiljuen dementiakotiin, mutta se johtuukin ihan siitä että dementiakodista on hyviä kokemuksia. Työ on usein kyllä raskaampaa kuin muiden vanhusten kanssa (joskus mikään ei onnistu ja joka asiassa saa maanitella, kodinomaisessa ollaan koko ajan läsnä mikä voi olla kovinkin raskasta) mutta tahti on kai yleensä sen mukaista eli ei ole niin kiire, on aikaa jutella ja muistella jne.

Yleensäkin kodinomainen on minulle sopiva työympäristö. Vastauksena kysymykseesi: mielekkyys riippuu ihan sinusta itsestäsi, mikä sinulle hoitajana on tärkeää tai mielekästä (tai mukavaa). Molemmissa on puolensa. Minusta dementiatyö kodinomaisessa ympäristössä vaatii hoitajalta paljon eivätkä kaikki siihen sovi. Jos sovit, vanhukset siinä voittavat.

[Vieras: peperoni]

Monissa hoitopaikoissa ei välttämättä ole enää edes eritelty dementia-osastoa. Jokatapauksessa työ vanhusten parissa on raskasta sekä henkisesti että fyysisesti, mutta antaa paljon. Joissakin paikoissa pääsee helpommalla kuin toisissa. Ja nyt on varaa valita työpaikan suhteen, joten kokeile ihmeessä kaikkea mahdollista! Itse en nuorempana olisi voinut kuvitellakaan vanhustyötä, mutta niin se vaan sitten on ihan mun juttu.  Ja taatusti yksikään päivä ei ole samanlainen! Välillä itketään, välillä nauretaan ja vähän kiukutellaankin.