Jump to content
MAINOS

Deliriumissa oleva vanhus


Ketorin

Recommended Posts

Mietinpäs tuossa erään yövuoron jälkeen...

Kun yö menee yhden potilaan hoitamiseksi, ja potilas on sekaisin kuin seinäkello, eikä osaston lääkärillä riitä rohkeutta määrätä jo kolmatta vuorokautta valvovalle potilaalle rauhoittavia.

Että, voisittekos ystävät (kun teillä tuota kokemusta on) valaista turvallisen tien potilaan rauhoittamiseen, kun puhe ei mene perille ja pitäisi hoitaa ne 27 muutakin.

Meillä saa "parhaimmillaan" luvat pieneen määrään risperdalia tai temestaa - jotka molemmat ovat tähän asti osoittautuneet täysin hyödyttömiksi pilleireiksi (ainakin niillä annoksilla mitä niitä on saanut antaa)

Itse yritin saada potilasta nukkumaan neljän eri lääkkeen avulla - tuloksetta. Yön aikana potilas pysyi vuoteessaan noin 15 minuuttia, ja lopun aikaa sain juosta etsimässä häntä ympäri sairaalaa (meillä kun ei edes saa noita ovia lukittua, mikä sekin on aika syvältä).

hmmmm....

Tämänkin asiakkaan joutuivat vapaapäivieni aikana laittamaan psykiatriselle selviämään deliriumistaan (saamaan kunnon lääkityksen?) josta hän myöhemmin palasi meille vielä viikoksi jatkohoitoon - itse ei edes muistanut meillä olleensa.

Jos et pidä siitä, että muut kävelevät ylitsesi, nouse ylös lattialta.

Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Kirjoitat asiaa.

Delirium lääkitys, nukutetaan jalat alta kun muuta ei voida-estetään kaatuilu.

Hoidetaan homma yön yli ja arvio taas tohtorin aamulla...

Soitellaan lääkitysohjeet päivystyksestä toiselta puolen kaupunkia,jotka toisinaan itse `sanellaan`.

1.Vanha suosikki oli 1000mg Heminervinia+ 500mg lisää jne.

-loppu sairaalaapteekista muttä pari ploa. vielä kaapista löytyy...

2.Annostellaan vasteen mukaan mixt. Diapam ad 160mg.

3.Fluanxol 20 gtt.- 15h.unet.(pois markkinoilta tämäkin)

4.Serenase per os.( ad 60mg. boxingheilunta jäykistyy)

5.Sparine 100mg(ei taas tuoda maahan)+Imovane 15mg+serenase+diapam.

Tulee ikävä hyviä vanhoja aikoja,kun delikat pärjäs/hoidettiin/toipuivat ilman psykiatrista sairaalaa.

Unohtamatta klassikoita levozin,larkku jne.

Injektioita ei täällä yössä pistellä- ativan ja kumppanit sitten muualla.

Vielä lääkkeistä, Zyprexaa nappaa joka 7:s holisti/palveluiden suurkuluttaja  jo muuten vaan..

Uusi kumma juttu reseptikäytännöissä.

Ilman psykoosia toimii vieroituksessa " menee kehosta läpi" kokemuksina-

ihana tunne totesi ykskin poka.(ei Sch).

Virka-apupyyntö pakkaseen karkaavalle talvisoturille(R.Lehväslaiho kirjailijan dogumentoimaa),siirtää ongelmat psyk.päivystykseen.

Terkkuja

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: hoitopoika

Toleranssista otettava selvää tai teillä on kuollut vanhus joka ei ole enää delikassa.

diapam mix 2mg/ml 10 ml paukuissa tunnin välin ad 120-160 mg + serenasee 1mg ad 10 mg/vrk kunnes nukkuu

Ativan 4mg/ml inj im x 1-2/vrk

B,C, ym muut vitamiinit perään. Delikat yleensä kärrätään psyk puolelle koska sekavuus ja harhat sitä luokkaa että tarvitaan lepositeita 8)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä taas ei lääkärit määrää muuta kuin tyyliin Opamoxia, Diapamia (joko p.o tai mixtuura), Serenase, jne. Öiseen aikaan lukee vissiin kaikilla potilailla papereissaan joko Imovane tai Tenox...

Vahvoja lääkkeitä ei jostain kummansyystä meilläpäin uskalleta määrätä: kerrankin eräs lääkäripoika oli määrännyt todella kivuliaalle potilaalle Para-Tabsia!!! Myöhemmin kun soitettiin päivystäjälle potilaan kivuista, niin hän määräsi suoraan Morphinia... Potilas kuoli muutaman päivän päästä, mutta onneksi hänet saatiin hoidettua kivuttomaksi, kun vahvemmat aineet astui kuvioihin...

- Sinähän olet väsynyt, kun on oikein pussitkin silmien alla!

- Ei ne oo pussit, ne on tissit!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä taas ei lääkärit määrää muuta kuin tyyliin Opamoxia, Diapamia (joko p.o tai mixtuura), Serenase, jne.

Öööh... Ette kai te tarjoile tuota mixtuuraa jotain muutakin kautta kuin p.o.?

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

 

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä taas ei lääkärit määrää muuta kuin tyyliin Opamoxia, Diapamia (joko p.o tai mixtuura), Serenase, jne.

Öööh... Ette kai te tarjoile tuota mixtuuraa jotain muutakin kautta kuin p.o.?

jee,mikstuurat p.r  tai ränniin nin johan tokenee 8)

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

kyylä nuo mikstuurat on myös annettu p.o.  8)

pahoittelen epäselvää merkintää, siinä piti siis lukea että mikstuurana tai tablettina  :)

- Sinähän olet väsynyt, kun on oikein pussitkin silmien alla!

- Ei ne oo pussit, ne on tissit!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Mun kokemuksen mukaan delirium talttuu ihan diapam mixtuuralla 20mg po. tunnin välein kunnes nukkuu.

Eix HEMINEFRIN:nin annostellessa iv:sti tarvita aika tarkkaa monitori seurantaa... itse en ole kuin kerran antanut teholla ollessani töissä. Lääkärin mukaan siihen voi liittyä sydänpysähdyksen riski... mutta vanha ja hyvä lääke!!

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olenpa törmännyt sellaiseenkin deliriööttiseen vanhempaan potilaaseen, joka meni vain sitä sekavammaksi, mitä enemmän sai bentsoja  :) Jalat toimivat aina vaan (joskin huterasti), mutta pää ei sitten ollenkaan enää, mikä johti todellisiin vaaratilanteisiin papan hortoillessa pitkin osastoa.

Nykyisellään en työskentele enää vanhusten parissa, mutta tämänhetkisessä työpaikassani Heminevriniä on kyllä annosteltu ihan p.o. noille alkodelikoille mikstuurana 15 ml/annos Serenasejen ja bentsojen kaverina yöksi. Mutta meilläkään sitä ei saa enää, miksiköhän?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: zippadippaduidaa

Mietinpäs tuossa erään yövuoron jälkeen...

Kun yö menee yhden potilaan hoitamiseksi, ja potilas on sekaisin kuin seinäkello, eikä osaston lääkärillä riitä rohkeutta määrätä jo kolmatta vuorokautta valvovalle potilaalle rauhoittavia.

Että, voisittekos ystävät (kun teillä tuota kokemusta on) valaista turvallisen tien potilaan rauhoittamiseen, kun puhe ei mene perille ja pitäisi hoitaa ne 27 muutakin.

Meillä saa "parhaimmillaan" luvat pieneen määrään risperdalia tai temestaa - jotka molemmat ovat tähän asti osoittautuneet täysin hyödyttömiksi pilleireiksi (ainakin niillä annoksilla mitä niitä on saanut antaa)

Itse yritin saada potilasta nukkumaan neljän eri lääkkeen avulla - tuloksetta. Yön aikana potilas pysyi vuoteessaan noin 15 minuuttia, ja lopun aikaa sain juosta etsimässä häntä ympäri sairaalaa (meillä kun ei edes saa noita ovia lukittua, mikä sekin on aika syvältä).

hmmmm....

Tämänkin asiakkaan joutuivat vapaapäivieni aikana laittamaan psykiatriselle selviämään deliriumistaan (saamaan kunnon lääkityksen?) josta hän myöhemmin palasi meille vielä viikoksi jatkohoitoon - itse ei edes muistanut meillä olleensa.

Heh. Eipä käy kateeksi, mutta tuo oh-munA:n ohje on kyllä varmasti pätevä. Heminevriiniinhän, sen aloitukseen olisi hyvä olla lupa sh-tasollakin, muta on kyllä ymmärrettävää ettei kaikki sh:t ole tottuneet kaikkia lääkityksiä käyttämään. Tu ohjehan oli (kopsasin sen tähän) :

1.Vanha suosikki oli 1000mg Heminervinia+ 500mg lisää jne.

-loppu sairaalaapteekista muttä pari ploa. vielä kaapista löytyy...

2.Annostellaan vasteen mukaan mixt. Diapam ad 160mg.

3.Fluanxol 20 gtt.- 15h.unet.(pois markkinoilta tämäkin)

4.Serenase per os.( ad 60mg. boxingheilunta jäykistyy)

5.Sparine 100mg(ei taas tuoda maahan)+Imovane 15mg+serenase+diapam.

..on tosi harmi ettei sparine saa... Toimiva troppi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...
  • 4 viikkoa myöhemmin...
Öööh... Ette kai te tarjoile tuota mixtuuraa jotain muutakin kautta kuin p.o.?

Ei liity asiaan mitenkään, mutta meillä kerran eräs innokas keikalla ollut last.hoit. meinas tuupata Oxynorm-mikstuurat menemään subikseen... ei ole näkynyt sen jälkeen.

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

[Öööh... Ette kai te tarjoile tuota mixtuuraa jotain muutakin kautta kuin p.o.?

Ei liity asiaan mitenkään, mutta meillä kerran eräs innokas keikalla ollut last.hoit. meinas tuupata Oxynorm-mikstuurat menemään subikseen... ei ole näkynyt sen jälkeen.

Sustahan saadaan hyvä kyttääjäfossiili jollekkin osastolle(juttujesi perusteella)Voitais alottaa keskustelu vaihteeks omista mokista,taitais tulla lyhyt lista 8)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tikruseni taisi pompata nyt todella suuren pompun... mokia tulee kaikille, fiksut huomaa ne ja korjaa sen mitä korjattavissa on. Vai sinäkös se olitkin? Asian ydin on siis se, että a) lastenhoitajalla ei pitäis olla mitään asiaan subikselle ja cool.png minkä ihme ajatuksen mukaan sinne voi tuupata Oxynormia?

Aamen.

(ja mitähän muita juttuja tarkoitit tämän lisäksi tuolla kyttääjäfossiiliviittauksella?)

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

psyk puolen ihmisena yksi huomautus.... vanhuksilla nää rauhoittavta saatavat vaikuttaa hitaammin ku nuoremmilla. Jos kovasti pumppaa niin voi esim parin päivän päästä mennä jalattomaksi.....malttia lääkitykseen

- elämä on asenne kysymys -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 6 kuukautta myöhemmin...

Olen tutkinut täta asiaa aika paljon. Olen tullut siihen tulokseen että diapam (mikstuura, tabl, tai iv) on paras vaihtoehto. Serenasesta vanhus menee vain sekavammaksi... mutta yleensä sitä ei huomaa kuin vanhus ehkä (aamulla?) nukahtaa. Pääasiaa että vanhus saadaan nukkumaan koska siitä deliriumista paranee. terveisiä opaja

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse näkisin mielelläni lääkekaapissa edes yhden injektiona lihakseen annettavan (ja nopeasti tehoavan) lääkkeen deliriumin ärhäkkäimpien oireiden taltuttamiseen. Meillä se on vielä toistaiseksi Ativan. Serenase toivottaman hidas ja vaikuttaa sitten pitkään, kun lopulta tehoaa.

Työn orjat sorron yöstä nouskaa..maan ääriin kuuluu KUTSUMUS ?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...