Pidän itseäni huonona hoitajana

[Tintikkä]

Otsikko kertookin kaiken. Taas eilen lähdin työvuorosta miettien miksi olen edes tällä alalla. Potilaani oli huonovointinen jne, mutta kaikkeni tein potilasta auttaakseni. Jostain syystä syyllistin itseäni, että ehkä se oli minun vikani että potilaan vointi oli huono vaikka tiedän kyllä ettei se ole. En vain ymmärrä miksi joka kerta kun tulee jotain tavallista poikkeavaa niin syytän itseäni kaikesta. Jotenkin mietin, että aiheutinko minä potilaalle jotain poikkeavaa esim huonovointisuus tekemällä jotain ja olisinko tekemällä toisin voinut estää tämän. 

Olen kotona melko neuroottinen mikä tuo oman lisänsä töihin ja lääkehoidossa ehkä onkin hyväksi. Kuitenkin huomaan usein iltaisin miettiväni, että teinkö kaikki potilaan pakolliset kirjaukset, ohjeistinko oikein ja miten sillä potilaalla nyt menee. Tuntuu, että olen jatkuvassa kierteessä näissä asioissa. Pohdin ja pohdin ahdistuksissani, että no menikö potilaan hoidossa nyt kaikki varmasti oikein. Saatan välillä herätä keskellä yötäkin ja ensimmäinen asia joka pamahtaa mieleen on nämä epämääräiset ahdistukset tehdyistä töistä. 

Työtovereilta saanut kehuja, että olen hyvä potilaiden kanssa ja joo, ehkä olenkin omalla tavallani. Ainakin yritän antaa kaiken myötätunnon ja avun potilaalle minkä vaan pystyn. Itselle herää vain kysymys, että onko tämä ala minulle se oikea. Eikai kenenkään ihmisen pitäisi tuntea syyllisyyttä ja ahdistusta töistään. 

[Vieras: Petra]

Oletko miettinyt, että voisiko taustalla olla työuupumusta, voisitko käydä työterveydessä vaikka puhumassa? Kuullostaa hyvin tutulta. Itse olen jo toistamiseen työuupumusta sairastamassa ja noita oireita minulla oli. Myös unettomuus, jaksamattomuus kotona, itkuherkkyys jne.

Tsemppiä ja jaksamista!

 

[Vieras: Hoitaja]

Älä missään nimessä väheksy itseäsi. Teet vain työtäsi hoitosuunnitelman mukaisesti ja SUURELLA sydämellä. 

Itsekkin mietin joskus, varsinkin yö-vuorossa jos on saattohoito potilas ja jos en ole kerinnyt olemaan tarpeeksi vierellä.

Luota itseesi ja tiimiisi. Kun esimies ja tiimi tietää, että olet hyvä hoitaja, niin olet varmasti sitä. Näitä ajatuksia on meillä kaikilla hoitajilla.

Yhdyn edelliseen, että jos tunnet noin, niin ota ihmeessä yhteys työterveys psykologiin. Saat varmasi sieltä apua.

[Vieras: Uupumisen läpi elänyt]

Kuulostaa siltä, että olet tunnollinen ja tarkka työntekijä. Hyvä piirre hoitajassa. Joskus kuitenkin käy niin, että väsyneenä nämä piirteet kääntyvät itseä vastaan ja niistä tulee taakka. Ajatus siitä, että ei enää selviydy työstä, alkaa kummitella mielessä yhä useammin. Tämä on yksi uupumisen oire ja nyt onkin hyvä miettiä mitä asialle tehdä. Sille nimittäin voi tehdä jotain. Ensimmäinen askel on ottaa yhteyttä työterveyteen. He ovat siellä sinua varten. Tsemppiä kollega rakas. Et ole yksin. 

[Vieras: Jaksaako?]

Tuttu tunne. Kiireessä yrittää selviytyä perushoidoista, yhtään ylimääräistä ei ehdi, vaikka haluaisi. Mistä aikaa jutella vanhusten kanssa, tehdä pari kävelylenkkiä heidän kanssaan. Yöllä herätessä samaa riittämättömyyden tunnetta, mitä jäi tekemättä, mitä kirjaamatta. Selviytymistä, päivästä toiseen. Huoli vanhusten hoidosta. Jaksaa, jaksaa...

[Vieras: Joo]

Tämä on myös hyvin usein luonneasia, oletko muussakin elämässäsi tunnollinen ja varmistelija? Et kertonut myöskään miten kauan olet työtä tehnyt, sekin vaikuttaa asiaan (kokemuksen kertyminen). Itsellä luonteen puolesta tämä asia ainakin juuri näin on. Sekin voi johtaa kyllä lopulta uupumiseen työssä, mutta asia on pitkälti omissa käsissä.

Olen hyvä työssäni, ja oppinut nauttimaan työstä ilman paineita. Sekin on mahdollista, kun opettelee hyvät keinot rentoutumiseen vapaa-ajalla, miten purkaa paineita ja unohtaa työasiat. En nykyään enää mieti, siitäkään huolimatta että teen työni akuutti-yksikössä, jossa päätökset ovat nopeita. 

[Vieras: Kloresa]

Vuosien varrella olen nähnyt ja oppinut sen, että osan tuosta itsensä soimaamisesta karsii kokemus ja jonain päivänä oppii jättämään työt töihin. Olen nähnyt myös niitä hoitajia, joille tuo ruoskimis aihe jää päälle ja valitettavasti jokainen heistä on kaatunut aikaa myöden taakan alle. Työuupumus tai totaalipakeneminen hoitoalalta. Jos et ihan vasta valmistunut ole, käy ihmeessä juttelemassa ammattilaisen kanssa, kuinka säästää itseään hoitotyössä. Tahti on valitettavan hurja nykyään, arvot ja todellisuus harvoin kohtaa, mutta me tarvitaan kaltaisiasi, jotka on sydämellä mukana hommassa, muttei omien voimien kustannuksella. Sinä olet aina oman elämäsi tärkein ihminen ja jos voit itse hyvin, pystyt paremmin auttamaan myös muita! 

[Vieras: Vieras]

Tuttu tunne ajoilta, kun työskentelin akuutimman hoitotyön puolella. Potilaan siirryttyä eteenpäin tai jäädessäni vapaalle, en voinut tietää miten hänen kävi ja mietin välillä kotona työpäivän päätteeksi teinkö oikeasti kaikkeni. Toisaalta tiheästi vaihtuvat potilaat ja tilanteet pitivät virkeänä ja tavallaan tykkäsin siitä hektisyydestä.

Nyt työskentelen vanhusten parissa. Ei ole samanlaista kiirettä, tunnen hoidettavani hyvin eivätkä asiat jää keskeneräisiksi. Kääntöpuolena on jonkinmoinen työn tasapaksuus, mikä toisinaan puuduttaa. Ehkä vaihdan taas joskus maisemaa toisella tavalla haastavampiin hommiin mutta nyt on hyvä tässä.

 

Ehkä duunipaikan vaihtaminen auttaisi? Toki ensiksi miettisin aloittajana omaa ammatillista identiteettiä ja hakisin työnohjausta. Ettei vaan olisi työuupumusta. Aloittaja kuulostaa siltä, että hän on tarkka, tunnollinen ja hyväsydäminen hoitaja. Hienoja ominaisuuksia hoitajassa, kunhan vain pidät huolta myös itsestäsi. 

[Tintikkä]

Kiitos viesteistä ihanat kollegat. Työskentelen siis eräässä  leikkausyksikössä jossa siis muuttuvia tilanteita ja samalla melko akuuttiakin työtä. Rauhallisempaakin kuitenkin välillä. Hoitoalalla olen ollut noin 5 vuotta ja koen tietotaito-tason vastaavan kokemuksen määrää. Sen verran asioista perillä, että työssäni pärjään kyllä. Keltanokkana kuitenkin vielä. Kiireen keskellä en oikein osaa delegoidakkaan työtovereilleni tehtäviä vaikka apua tarjoavatkin. Kun itse teen niin tiedän, että missä mennään ja mitä on tapahtunut. 

Niin kuin joku aikasemmin sanoi, niin kyseessä ehkä enemmänkin luonteenpiirre. Työuupumukseksi en tätä sinällään koe, sillä töissä kyllä jaksan ja mielelläänkin olen. Tiedän hoitavani potilaita "oikein", mutta samalla pää miettii "mitä jos... meniköhän se nyt näin.." pidemmän päälle tietysti tämä ajattelutapa kuluttaa ja huomaankin, että jos monena päivänä on tätä ahdistusta ollut niin tuplan verran menee päiviä palautua. Vaikka työtoverini ovat ihan huippuja niin koen jotenkin kiusalliseksi ajatuksen että heille tästä esimerkiksi puhuisin. Tiedän etten päällepäin näytä sitä myräkkää mikä pääni sisällä on. Esimiehille tekee vielä vähemmän mieli näistä asioista puhua. 

Mutta vielä kerran kiitos teille kollegat. Taidanpa ensi viikolla ottaa yhteyttä työterveyteen ja yritän saada ajan psykologille ennenkuin tulee se lopullinen uuvahdus.