pile Posted November 22, 2005 Share Posted November 22, 2005 Kuten kaikki tietävät, että kuntien talous on heikolla. Se heijastuu suoraan meidän palkkoihin ja potilaiden saamaan hoitoon. Näin ei välttämättä toteudu samanarvoisuuden periaate. Pitäisikö siis valtion ottaa vastuu erikoissairaanhoidosta niin kuin täällä Norjassa tehtiin pari vuotta sitten? Paranisiko henkilökunnan ja potilaiden asema valtion alaisuudessa? Norjassa valtio otti kaikki erkoissairaanhoidon sairaalat vastuullensa. Aikaisemmesta läänijaottelusta siirryttiin ns. alueelliseen terveysyrityksiin (norj. "helseforetak"). Jokaiseen "yritykseen" kuuluu yksi yliopistollinen sairaala ja siihen kuuluvat aluesairaalat mukaan. Firma saa könttäsumman + korvauksen tuottamistaan palveluistaan. Eli mitä enemmän tuotat, sen enemmän saat tuohta. Potilailla on oikeus valita mikä tahansa sairaala hoitamaan vaivansa. Eli sairaalat joutuvat kilpailemaan potilaistaan. Ongelmana on tosin ollut korvausten pienuus. Eli sairaalat vetävät säästökuurilla. Moni haikailee paluuta vanhaan, eli Suomen malliin. Vastaväitteitä löytyy tietysti. Toimisiko meillä tällainen systeemi? Vastaa kun hoitajat.net kysyy kuumassa gallupissaan. Perustele myös vastauksesi. No comments Link to comment Share on other sites More sharing options...
dino Posted November 22, 2005 Share Posted November 22, 2005 Erikoissairaanhoito tulisi sälyttää valtion kontolle koska kunnat ei oikeasti pysty vaikuttamaan ESH:n kustannuksiin eikä palvelutasoon. Lisäksi nykysysteemi saattaa olla joissain tapauksissa erittäin epätasa-arvoinen; yksi hengityshalvaus-, tms. potilas voi saada pienen kunnan talouden sekaisin. Link to comment Share on other sites More sharing options...
pile Posted November 22, 2005 Author Share Posted November 22, 2005 Lisäksi nykysysteemi saattaa olla joissain tapauksissa erittäin epätasa-arvoinen; yksi hengityshalvaus-, tms. potilas voi saada pienen kunnan talouden sekaisin. Eikö sairaaloilla ole sellaista bufferirahastoa, jolla tasoitellaan juuri tuollaisia erikoistapauksia? Siinä on mielestäni yksi hyvä syy, miksi erikoissairaanhoito tulee valtiollistaa. Kerrankin olisi hallitus suoraan vastuussa terveydenhuollosta, eikä vain muistaisi sitä vaalipuheissa. No comments Link to comment Share on other sites More sharing options...
dino Posted November 22, 2005 Share Posted November 22, 2005 Eikö sairaaloilla ole sellaista bufferirahastoa, jolla tasoitellaan juuri tuollaisia erikoistapauksia? En ole varma tämän päivän tilanteesta mutta ei ole kovin montaa vuotta aikaa kun erään 3000 asukkaan kunnan päättäjät valittivat että pari halvaantunutta ja pari hullua valtion mielisairaalassa sotkee koko kunnan talouden. Link to comment Share on other sites More sharing options...
otto Posted November 22, 2005 Share Posted November 22, 2005 Kalliin hoidon tasausjärjestelmä on olemassa. Muuta en siitä tiedä. Liekkö sairaanhoitopiirissä omat sopimuksensa vai onko se valtakunnallinen systeemi? Jostain huomasin että ainakin leukemia ja muistaakseni oikeuspsykiatriakin kuuluisi siihen. Zen ja moottoripyörän kunnossapito: tutkimusmatka arvojen maailmaan. (valitettavasti Zen ei ymmärrä mitään moottorikelkkojen sielunelämästä) Link to comment Share on other sites More sharing options...
dino Posted November 22, 2005 Share Posted November 22, 2005 Kalliin hoidon tasausjärjestelmä on olemassa. Muuta en siitä tiedä. Liekkö sairaanhoitopiirissä omat sopimuksensa vai onko se valtakunnallinen systeemi? Jostain huomasin että ainakin leukemia ja muistaakseni oikeuspsykiatriakin kuuluisi siihen. Hyvä että jotain ovat kehittäneet. Se ei poista silti sitä faktaa että kunnat ovat melko kädettömiä ESH:n kustannuksien nousun kanssa. Valtio laittaa velvollisuuksia (mm. hoitotakuu) ja unohtaa autaa taloudellisesti. Ei kovin reilu systeemi kun ajattelee sitä mikä on Suomen valtion taloudellinen tilanne verrattuna kuntiin. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Asswiper Posted November 22, 2005 Share Posted November 22, 2005 Sairaanhoitajien palkkojen kannalta ois ehdottoman hyvä asia jos kaikki yksityistettäisiin. Toisaalta terveydenhuollon siirtyminen valtion vastuulle vois myös olla hyvä ratkaisu. Kumpi tahansa olis mun mielestäni muutos parempaan suuntaan, koska kuntien talous on niin sekasin, että hoitajien palkkojen nostaminen voi olla tosi kiven takana jo siitäkin syystä. En sitten tiedä miten suuriin edistyksiin valtion vastuulle siirtyminen lopulta johtaisi, kaikihan riippuu priorisoinnista. ja priorisoinnissa valtio saattaisi helposti jatkaa kuntien vetämää linjaa, eli hoitajien palkat pieninä, jolloin korkeatasoiset terveyspalvelut ylläpidetään hoitajien uhrautumisen kustannuksella. Koko yhtälössä kaiken yksityistäminen kuulostaisi hoitajien kannalta parhaalta ratkaisulta, mutta en usko että sellainen voisi suomessa toteutua. 1/12800 Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest u-päivä Posted November 23, 2005 Share Posted November 23, 2005 Kanadan malli vois olla hyvä. Siellä sairausvakuutus on lakisääteinen, mutta kustannukset pienempiä kuin rajan eteläpuolella, missä terveydenhoito on suuren luokan bisnes. Ed.mainituista vaihtoehdoista kuitenkin valtio vaikkakin on vähän sosialismiin viittaava järjestelmä, jossa kaikki toiminta tapahtuu keskitetysti tai ei ollenkaan. Link to comment Share on other sites More sharing options...
StarOfLife Posted November 23, 2005 Share Posted November 23, 2005 kuntien talous on niin sekasin, että hoitajien palkkojen nostaminen voi olla tosi kiven takana jo siitäkin syystä. Eihän se hoitajien huono palkka ole kuntien syytä! Toki pieniä korotuksia olis kunnillakin vara tehdä mutta OIKEISTA palkan korotuksista puhuttaessa kunnilla ei ole mitään sanomista. Valtio siitä loppupeleissä päättää nostetaanko vai ei, eihän kunnilla ole yksinkertaisesti varaa nostaa palkkoja. Se on aina jostakin muusta pois. Mun käsittääkseni ongelma johtuu siitä että terveydenhuollon osuus BKT:sta on suomessa euroopan pienimpiä! ::hakkaa päätä seinään:: Eli valtion pitäis nostaa tuota osuutta lähelle muita pohjoismaita, sitten ois varaa nostaa hoitajien palkkaa. Sen vois ottaa vaikka kulttuurista tai mistä tahansa muusta pois. Ku tutkituttaa piäsä, ni suap oekkeet liäkkeet.. Link to comment Share on other sites More sharing options...
dino Posted November 23, 2005 Share Posted November 23, 2005 Valtio siitä loppupeleissä päättää nostetaanko vai ei, eihän kunnilla ole yksinkertaisesti varaa nostaa palkkoja. Se on aina jostakin muusta pois. Kaikki on suhteellista. Kun lääkäreiden palkkoja nostettiin parin vuoden aikana 40% niin siihen löytyi kyllä rahat, olikohan se pois sitten hoitajien palkoista...? Link to comment Share on other sites More sharing options...
Sini Posted November 23, 2005 Share Posted November 23, 2005 Kalliin hoidon tasausmaksun raja on muistaakseni 40 000 €/vuosi/potilas, mutta ei koske pysyvästi laitoshoidossa olevaa potilasta. Eli pieneen kuntaan kun osuu pari kolme tällaista + normaalitoiminta niin talous huutaa hoosiannaa. Itse kannattaisin ns. Norjan mallia, mutta pieni pelko on siitä, että perusterveydenhuolto alkaisi käyttämään sitä väärin eli laitettaisiin heppoisemmin perustein erikoissairaanhoitoon lähete, koska tulee kunnalle halvemmaksi hoitaa sairaalassa kuin TK:ssa. "Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki." - A. Hellaakoski - Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.