Jump to content
MAINOS

Mies hoitajana!


Vastaava

Recommended Posts

En tiedä onko aiheesta jo puhuttu mutta kysyn nyt kuitenkin.

Onko mielestänne miehen helpompi saad töitä ja saada virheitään anteeksi. Tai saako jopa mies olla huono hoitaja ja silti hänelle hymyillään iloisesti?

Itse olen nähnyt töissä miehiä jotka eivät ole ihan niitä "parhaimpia" mutta silti pidetään kynsin ja hampain osastolla.

Omakohtainen kokemus on heti valmistumisen jälkeen kun menin eräälle osastolle töihin ja siellä aukesi toimi. Osastolla oli pitkään sijaisena olleita sairaanhoitajia (naisia) joten en edes viitsinyt jättää hakua koska ajattelin etten sitä paikkaa voi saada.

No hakuajan lopussa ylihoitaja tuli käymään osastolla ja otti minut puhutteluun. Kysyi että miksi en ole hakenut avointa paikkaa. Selitin että siellä on paljon pitkään olleita hoitajia ja ajattelin paikan menevän jollekkin heistä. Ylihoitaja antoi ymmärtää että jos haen paikkaa, saan sen.

En suostunut hakemaan paikaa ja ihan muista syistä vaihdoin sairaalaakin vähän myöhemmin.

Tuli vaan mieleen kuinka paljon on jalkojen välistä on kiinni vuodeosastoilla työpaikat...

Miks tähän pitää kirjoittaa kaikkea tyhmää?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 199
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Onko mielestänne miehen helpompi saad töitä ja saada virheitään anteeksi. Tai saako jopa mies olla huono hoitaja ja silti hänelle hymyillään iloisesti?

No varmaan vuodeosastoille ym miehiä otetaan oikein mielellään töihin.Työporukassa mies tai muutamakin tasoittavat ihan mukavasti naisten tunteenpurkauksia ja muuta... :)

Oma kokemus on,että miehet ja naiset ovat ihan tasa-arvoisia.Jos jotain mokia tapahtuu,niistä puhutaan ja annetaan palautetta.

En kyllä ihmettele,että miehistä pidetään kynsin ja hampain kiinni.Meillä on mummut sairaan onnellisia aina kun ainoa mieshoitajamme on ollut työvuorossa  ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aikanaan tuli keikkailtua paljon eri osastoilla, ja itse koin mieshoitsuna olemisen edut ja haitat suurinpiirtein seuraavasti:

Miehenä jäi osastoille helpommin mieleen, eli keikkoja tarjottiin ehkä hieman useammin kuin naisille. Miehenä ei pystynyt häviämään massaan, eli OH sai aina kuulla olinko tehnyt työt hyvin vai huonosti.

Missään en ollut ensimmäinen mieshoitaja, vaikka tuli kierrettyä Meikun (lähes) kaikki osastot ja paljon kaupungin sairaaloitakin.

Yllättävän monessa paikassa suhtauduttiin sen mukaan mitä edellinen mieshoitaja oli tehnyt. Eli jos osastolla oli ollut joku laiskemman puoleinen mieshoitsu, niin tultiin heti kättelyssä sanomaan että täällä ei sitten laiskotella. Sitten oli paikkoja jossa odotukset edellisen äijän jäljiltä olivat kuin jostakin messiaasta ;-)

Mieheltä odotettiin osallistumista fyysisempiin töihin, toisaalta pääsi toimistohommissa vähemmällä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aikanaan tuli keikkailtua paljon eri osastoilla, ja itse koin mieshoitsuna olemisen edut ja haitat suurinpiirtein seuraavasti: Miehenä jäi osastoille helpommin mieleen, eli keikkoja tarjottiin ehkä hieman useammin kuin naisille. Miehenä ei pystynyt häviämään massaan, eli OH sai aina kuulla olinko tehnyt työt hyvin vai huonosti.Missään en ollut ensimmäinen mieshoitaja, vaikka tuli kierrettyä Meikun (lähes) kaikki osastot ja paljon kaupungin sairaaloitakin.Yllättävän monessa paikassa suhtauduttiin sen mukaan mitä edellinen mieshoitaja oli tehnyt. Eli jos osastolla oli ollut joku laiskemman puoleinen mieshoitsu, niin tultiin heti kättelyssä sanomaan että täällä ei sitten laiskotella. Sitten oli paikkoja jossa odotukset edellisen äijän jäljiltä olivat kuin jostakin messiaasta ;-) Mieheltä odotettiin osallistumista fyysisempiin töihin, toisaalta pääsi toimistohommissa vähemmällä.

Samantapaisia on nuo kokemukset minullakin etenkin, ettei huku massaan. Hyvä ja huono huomataan paremmin. Toisinaan saa kokea sen mikä ei ainakaan uudessa työpaikassa ole mitenkään stressiä vähentävä tekijä, että miehenä ammattitaitoasi katsotaan mielestäni tarkemmin ja jos ok, niin arvostetaankin, mutta jos joku mättää niin naiselliseen tyyliin turpaan. Tämä ei tietenkään ole asian sanomista päin naamaa, vaan hienostunutta kahvipöytäkeskustelua selän takana. Aikaa myöten tuollaiset käyttäytymismallit saavat ikävän lopun. Tietynlaista testaamista eri vaativuustason tehtävistä olen myös havainnut miehelle tehtävän. Tyyliin katetroinnin osaaminen/naispotilas. Olen myös huomannut että naisvaltaisessa työyhteisössä voi olla pelkoja, miten meidän porukka käyttäytyy/muuttuuko jokin, kun kuvioissa on mies. Lisäksi jos yhteisö on aiemmin ollut naisia ja henki tai suhteet johtoon huonolla tolalla, odotetaan mieheltä jotain käänteentekevää ratkaisua. Olenkin aina tarjonnut vaihtoehtona kahvihuoneeseen siirtymiselle sen, että esimiesten kanssa on puhuttava yhtä paljon asioista kuin rivityöntekijöittenkin. Tiedonkulku olis nyt sitten se aihe, mistä jatkaa, mutta ot mikä ot

Nämä nyt vaan huomioina ja ehkä vähän negatiivissävytteisinä sellaisina. Onhan toki totta että suurimmassa osassa työyhteisöjä miehistä pidetään siksi että ajatellaan heidän tasapainottavan jotenkin. Jos työyhteisössä mättää tasapaino/on huono henki, niin ei sitä pelkkä sukupuolijakauman korjaaminen kuitenkaan paranna.

Virheitä ei saa anteeksi sen paremmin ja huono hoitajakaan ei, olemalla mies, saa olla.

<-- Onpas turhautunutta tilitystä  ;) Piti oikein ottaa työjakkara viikon vapaitten jälkeen alle, jotta saa taas vähän uskottavuutta tähän hommaan. Kurkku tulehtuneena, taas kerran yövyuorojen aloitus. 

Työporukassa mies tai muutamakin tasoittavat ihan mukavasti naisten tunteenpurkauksia ja muuta... 8)

Nyt ihan hyvässä hengessä yrittäen tämän lausua; minun mielestäni me miehet emme ole se puskuri tunteenpurkauksille naistyöyhteisöissä, vaan ongelmat tulisi ratkaista muin keinoin. Ennemminkin peilinä voisi käyttää, mutta näin tulisi minun mielestä tehdä oli sitten vastapäätä mies tai nainen. Eräs työtoverini menneiltä vuosilta piti tapanaan sanoa naisten tunnealojen heilahteluista; voi sitä tunteella vatkaamista. Miehet ei tee sen kummempaa poikkeusta, jos he joutuvat olemaan törmäyssuojana naisten välisissä elämändraamakuvioissa.

Naisten kanssa työskentelyssä on mukavaa se, ettei joka asia ole ollenkaan yksiselitteinen, montaa asiaa voi todellakin ajatella yhtä aikaa ja että tyttöjen maailmassa on perin hauskoja asioita.

Kaikissa meissä on miestä ja naista. Miehyyden ja naiseuden korostaminen ei ole hyväksi työporukoissa. Työtoveruutta pitäisi pitää tärkeämmässä roolissa kuin sukupuolta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Työporukassa mies tai muutamakin tasoittavat ihan mukavasti naisten tunteenpurkauksia ja muuta... ;D

Nyt ihan hyvässä hengessä yrittäen tämän lausua; minun mielestäni me miehet emme ole se puskuri tunteenpurkauksille naistyöyhteisöissä, vaan ongelmat tulisi ratkaista muin keinoin. Ennemminkin pelilinä voisi käyttää, mutta näin tulisi minun mielestä tehdä oli sitten vastapäätä mies tai nainen. Eräs työtoverini menneiltä vuosilta piti tapanaan sanoa naisten tunnealojen heilahteluista; voi sitä tunteella vatkaamista. Miehet ei tee sen kummempaa poikkeusta, jos he joutuvat olemaan törmäyssuojana naisten välisissä elämändraamakuvioissa.

Nyt ymmärsit väärin.En tarkoittanut että miesten tehtävänä on työporukassa olla naisten purkauksien p*skakaivona.Tarkoitin sitä että mies/miehet työporukassa jo pelkällä läsnäolollaan hillitsevät suurempia tunteentuuletuksia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nyt ymmärsit väärin.

En halunnut kohdistaa sanomaani Sinuun, vaan sanoa sanomani ihan yleisellä tasolla. Käytin lainausta kirjoituksestasi vain vauhdin hakemiseksi. Rennosti vaan...

mies/miehet työporukassa jo pelkällä läsnäolollaan hillitsevät suurempia tunteentuuletuksia.

Ihan aina ei tuokaan toteudu. On päiviä/öitä, jolloin on aivan sama vaikka seisoisi päällään niin sekään ei auttaisi. Joka tapauksessa kauniisti sanottu.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä meillä psykiatrialla ainakin viedään miehet käsistä!  :-X Jatkotöiden kannalta taitaa miehillä olla jopa suuremmat paineet työssä selviytymisessä, koska jos ei tyypistä ole hommaa hoitamaan ni eipä enää puhelin soi vaikka kuinka ois munat haarovälissä...  :nauraa:

Anna hevosen murehtia. Sillä on isompi pää.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tuosta laiskottelusta ja messiaana olosta...

Meillä onneksi niin paljon miehiä jo ennen minua, että miehen malleja löytyi monia. Minulle tultiinkin ilmoittamaan sitten nimeltä että kenestä en sitä mallia saa ottaa (laiskurit) vaan kenen tyyliin minun pitää pyrkiä (messiaat).

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä onneksi niin paljon miehiä jo ennen minua, että miehen malleja löytyi monia. Minulle tultiinkin ilmoittamaan sitten nimeltä että kenestä en sitä mallia saa ottaa (laiskurit) vaan kenen tyyliin minun pitää pyrkiä (messiaat).

Kyllä sulla nyt on helppoa kun tietää ketä apinoida.. :-X
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miesten kanssa on ihan kiva tehdä töitä, mutta... Miksi  te syyllistyyte niin usein tytöttelyyn?

Minä ainaki ärsyynnyn tuolloin 0-100,  0,1sekunnissa...

Onko tuolloin kyse jostain näyttökokeesta vai mistä? Ja se tytöttely yleensä laantuu vähän ajan kuluessa, että olenko mä päässyt testit läpi, vai?  Ja sitten kun alan vähän helppaamaan otetta niin se alkaa taas...  Mikä juttu se on?  Onko muut huomannut saman? Sairaanhoitajan töistä siinä ei voi olla kysymys, niitten hoitamiseen mulla on kyllä ihan paperit.

Muokkaus: otin lainausmerkit pois. Tarkoitan tytöttelyä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miesten kanssa on ihan kiva tehdä töitä, mutta... Miksi  te syyllistyyte niin usein "tytöttelyyn"?

Minä ainaki ärsyynnyn tuolloin 0-100,  0,1sekunnissa...

Onko tuolloin kyse jostain näyttökokeesta vai mistä? Ja se "tytöttely" yleensä laantuu vähän ajan kuluessa, että olenko mä päässyt testit läpi, vai?  Ja sitten kun alan vähän helppaamaan otetta niin se alkaa taas...  Mikä juttu se on?  Onko muut huomannut saman? Sairaanhoitajan töistä siinä ei voi olla kysymys, niitten hoitamiseen mulla on kyllä ihan paperit.

Mä en ymmärrä mitä tällä tarkoitetaan. Kun yksittäinen sana laitetaan lainausmerkkeihin sen merkitys muuttuu päinvastaiseksi. Eli "tytöttely" = pojaksi nimittelyä? Eli naisia ei saa pitää yhtenä jätkistä, vaan pitää ylistää heidän naiseuttaan? Eli kerro lisää, kuulostaa mielenkiintoiselta.

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onhan se vaan niin pirun koomista, että just 20 v. täyttänyt koulusta ulos tullut neitokainen ihan pokerina pojittelee häntä yli 20 v vanhempia esim. sairaankuljettajia.;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Heh, vähän toiselta kantilta. Edellisissä työpaikoissani on ollut runsaasti mieshoitajia. Nyt kun olen muuttanut tänne periferiaan, tilanne on 'hieman' toinen. Olen työpisteeni ainut mieshoitaja.  Olen kummajainen, paikallinen nähtävyys mummoille; ' Ai tääl onkin mies!', 'Onpas vankka mies tämmösissä hommissa'. Mä oon ollu täällä 1½ vuotta jo töissä,silti ihmiset luulee esim  soittaneensa väärään numeroon kun puhelimeen vastaakin mies. 'Anteeks mihin tää nyt tuli? Ai mä jo luulin kun siellä mies vastas' jne.

Aluks toi oli huvittavaa, nyt lähinnä ärsyttävää.  :kypsä:  ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miksi  te syyllistyyte niin usein tytöttelyyn?

En muuten tiedä mistä johtuu. Mutta myönnän, että totta on. Tosin pojitteluunkin törmää.

Olen työpisteeni ainut mieshoitaja.

Mulla on sama tilanne. Ja ei muuten ole mitenkään miellyttävä tilanne ollenkaan.  :kypsä:

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tuli mieshoitsuna olemisesta yksi vanha tarina mieleen:

Olin keikkalaisena iltavuorossa eräällä vuodeosastolla, jossa sattuman vuoksi kaikki hoitajat (4 sairaanhoitajaa sekä hoitoapulainen) olivat kaikki miehiä. Päivystyksen kautta osastolle tuli potilaaksi ulkomaalaisperäinen muslimi nainen, jolla oli sitten omaisia mukana seuraamassa hoitoa. Kun olin häntä vastaanottamassa niin tulkin kautta kysyttiin että olisiko ketään sopivampaa hoitajaa, kierrellen ilmoittivat että mieshoitaja ei oikein heidän kulttuuristaan tuleville käy. Kävin sitten pyytämässä kolleegan paikalle, ja sama tulos. Työkaveri sitten ilmoitti omaisille pokerinaamalla että "Meidän työtehtävät ovat niin vaativia että tänään ei ole lainkaan naisia työvuorossa". Sen jälkeen omaiset hyväksyivät tilanteen täydellisesti, jälkikäteen tuli kiitoksia kun oli otettu noin tärkeälle osastolle

:-)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Eli naisia ei saa pitää yhtenä jätkistä, vaan pitää ylistää heidän naiseuttaan? Eli kerro lisää, kuulostaa mielenkiintoiselta.

'

Serkkuni on naispuolinen poliisi ja hän tiesi heti mitä mä tarkoitan tytöttelyllä kun mainitsin asiasta. Se on joidenkin jätkien tapa jotenkin alkaa holhoamaan töissä naispuolisia työkavereitaan. Ja töissä ei ole naisia tai miehiä vaan sairaanhoitajia. Ja se mikä mua ärsyttää on se että heti jos hetkeksikin helppaa militantta -asenteesta ja on nainen, eli tekee jotain naisille tyypillistä puuhaa esim. kastelee kukat ja nyppii pois kuolleet kukat parvekeloodista asiakkaiden välillä niin sen jotenkin oletetaan vaikuttavan siihen kuinka kova voin olla sairaanhoitajana esimerkiksi motivaatio keskustelussa asiakkaan kanssa. Se että olen 10min. sitten hoitanut kukkasia ei näy keskustelussa ja siinä kuinka  konfrontoiva on keskustelussa. Vaikka jotkut miespuoliset työkaverit niin luuleekin ja tarjoutuvat heti hoitamaan koko keskustelun, "Sä voit vaan istuu siinä ja kuunnella..."  Ja vaikka se ei menisi noin pitkälle niin siitä kukkien hoitamisesta on heti mainittava ja sitä on kommentoitava tyttöjen tekemiseksi, miksi? Ja  sillä ärsyttävällä äänen sävyllä, tytöt tietää. Haloo, kukat tarttee vettä, sanooko nestetasapaino mitään? Da? Ja mä tartten puuhasteluni saadakseni asiat päässäni järjestykseen ja enhän minäkään heti kommentoi jos joku miespuolinen työkaveri tekee jotain lajityypilleen ominaista puuhastelua...

Tämä tytöttely ei toisaan koske kaikkia hoitoalan miehiä. Joidenkin miesten kanssa on kivempi tehdä töitä kun sitä että on nainen ei käytetä koko ajan lyöntiasenteena. Joillakin miehillä se vaan menee siihen että jos teen tilanteesta arviointivirheen ja jokin menee pieleen niin se ei johdu siitä että  kaikki me  arvoidaan tilanne väärin, ei se johtuu aina jostain mun tyttö ominaisuudestani, eli "Te tytöt uskotte potilasta liian helposti, etc..." Välillä kyllä menee itselläkin niin pitkälle se ettei missään nimessä edes vihjaise tietyille tyypeille et tarttis apua. Yksi kerta olin laittamassa happipulloihin mittareita ja en saanut yhtä paikalleen. Sen sijaan et olisin mennyt pyytämään apua ähisin varastossa aika hyvin yliaikaa et onnistusin siinä viimeisessäkin pullossa. Jätkä totes et mulla oli sisua, mutta ei nää ruottalaiset tiedä mikä ero on suomalaisella sisulla ja pohjaalaisella jäääräpäisyydellä... 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä olen tavannut tälläisen: Mies oli työpaikan ainoa hoitaja ollut aina uransa alusta lähtien. Naiset oli sit paaponu ja passannu miehen niin että hän lähinnä vaan istuskeli kansliassa. Mä menin sit keikalle kyseiselle osastolle ja työparini oli tämä henkilö... Aamupesuilla kävi ilmi, että hän ei ollut edes opiskelu aikana tehnyt potilaalle mitään pesuihin viittaavaakaan vaan kaikki oli uutta. Teoriassa tiesi kyllä, mutta käytäntö... Kysyin sit että mistä moinen hän vastas: "ei mun oo tarvinnu ku nää tytöt halus tehä ne ite...." Mulle ei sieltä sit enää herunu töitä kun en suostunu kaikkea yksin tekemään saatikka vihreenä hoitajana osannu, vaan olin neuvoja vailla.....

I'm selfish, impatient and little insecure. I make mistakes, i'm out of control and at times hard to handle, but if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

sillä ärsyttävällä äänen sävyllä, tytöt tietää. Haloo, kukat tarttee vettä, sanooko nestetasapaino mitään? Da? Ja mä tartten puuhasteluni saadakseni asiat päässäni järjestykseen ja enhän minäkään heti kommentoi jos joku miespuolinen työkaveri tekee jotain lajityypilleen ominaista puuhastelua...

Heh. Mun mielestä silloin kun naiset alkaa kasteleen kukkia, on asiat hyvin. Silloin on rento meininki. Siitä suun soittelu on lapsellista.

Tämä tytöttely ei toisaan koske kaikkia hoitoalan miehiä. Joidenkin miesten kanssa on kivempi tehdä töitä kun sitä että on nainen ei käytetä koko ajan lyöntiasenteena.

Sanoisin kyllä, että naisten harjoittama pojittelu on vähintäänkin yhtä yleistä, että samassa veneessä ollaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olen itse kyllästynyt työpaikalla "pojitteluun" eli melkein kaikki naispuoliset hoitajat kutsuvat minua melkein koko ajan pojaksi, eikä oikealla nimelläni. Opetelkaa nyt hyvä ihme käyttämään nimiä tai alan kohta sanomaan kaikkia vanhempia hoitajia tädeiksi tai mummoiksi ja nuorempia tytöiksi/hoitsuiksi/likoiksi.

Jotkut ovat kirjoittaneet siitä, että naisvaltaisella osastolla miehet pääsisivät helpommalla, mutta asia ei ole ainakaan minun kohdalla ollut näin. Varsinkin pitkäaikaispotilaiden kanssa toimiessa olen joutunut tekemään melkein kaikki pikkuisenkin fyysisemmät hommat. Jouduin lisäksi välistä hoitamaan kaikkia osaton miespotilaita aamuvuorossa, kun muiden hoitsujen mielestä potilaista voisi olla mukavampaa, jos miespuolinen hoitaja tekisi pesut. Eli jouduin hoitamaan välistä yksin noin kymmenen potilaan suihkutukset ja pienet pesut aamuisin, naishoitajien hoitaessa noin max 2-3 potilasta/hoitaja. Eli se siitä mieshoitajien lellimisestä......

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olen itse kyllästynyt työpaikalla "pojitteluun" eli melkein kaikki naispuoliset hoitajat kutsuvat minua melkein koko ajan pojaksi, eikä oikealla nimelläni. Opetelkaa nyt hyvä ihme käyttämään nimiä tai alan kohta sanomaan kaikkia vanhempia hoitajia tädeiksi tai mummoiksi ja nuorempia tytöiksi/hoitsuiksi/likoiksi.

Somatiikan puolella, lähes poikkeuksetta naiset sanoo aluksi pojaksi. Oli sitten pojalla ikää 20 tai 40. Minä uskon, että se on vain sitä että toinen koetaan uhkana. Uhkana jollekin, sitä minä en tiedä mille. Mutta siihen tulokseen olen tullut. Se pojittelu kyllä sitten loppuu aikanaan. Kun ensi käy läpi vaiheet että tytöttelet itseäsi parikymmentä vuotta vanhempia naishoitajia ja katsot kuinka heidän sappensa kiehuu ihmetyksestä, että ompa jätkällä pokkaa. Tasa-arvoinen työkaveruus on hoitoalalla useimmissa somatiikan sairaaloissa utopiaa. Sitten on erikseen psy ja päihdepuoli ja pienemmät työyhteisöt. Yleensäottaenkin ne työyhteisöt, joissa on edes kourallinen miehiä.

Jotkut ovat kirjoittaneet siitä, että naisvaltaisella osastolla miehet pääsisivät helpommalla, mutta asia ei ole ainakaan minun kohdalla ollut näin. Varsinkin pitkäaikaispotilaiden kanssa toimiessa olen joutunut tekemään melkein kaikki pikkuisenkin fyysisemmät hommat.

Tuo on kyllä todella ikävää. Itse en ole tuollaista kokenut. Enkä nykyisin enää suostuisikaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: u-päivä

Tuosta laiskottelusta ja messiaana olosta...

Meillä onneksi niin paljon miehiä jo ennen minua, että miehen malleja löytyi monia. Minulle tultiinkin ilmoittamaan sitten nimeltä että kenestä en sitä mallia saa ottaa (laiskurit) vaan kenen tyyliin minun pitää pyrkiä (messiaat).

Et oli hyvät, pahat...ja rumat? Meillä tota kutsutaan "splittaamiseksi".

Mukavampi olla töissä jos on myös miespuolisia työkavereita. On muutakin tekemistä töiden lisäksi kuin miettiä et onkohan tolla taas menkat tai kenties vaihdevuodet kun suu käy vaahdossa. Toiminta ja ajattelu rationaalisempaa. Sitä mä oon aina ihaillu kun naispuoliset kolleegat pystyy tekemään kahta tai useampaa asiaa yhtäaikaa. Käsittämätöntä...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miesten kanssa on ihan kiva tehdä töitä, mutta... Miksi  te syyllistyyte niin usein tytöttelyyn?

Eiköhän se tytöttely ole pääosin huumoripohjaista ja (ilmeisen huonoa) leikinlaskua. Itse tykkäsin viljellä sentyylisiä vitsejä, tyyliin "Menkääs plikat keittään kaffet kun isäntä ottaa päiväunet". Jostakin kumman syystä niille ei nauranut muut kun minä...

Mutta joku saattaa käyttää sitä myös oman egon tai aseman kohotuskeinona, eli niputtamalla jonkin viitteellisen ryhmän yhdeksi nipuksi voi luoda heidän toimiaan vähättelevän ilmapiirin.

Mä olen tavannut tälläisen: Mies oli työpaikan ainoa hoitaja ollut aina uransa alusta lähtien. Naiset oli sit paaponu ja passannu miehen niin että hän lähinnä vaan istuskeli kansliassa.

Olen kuullut tuolle osuvan nimityksen: osaston "kuhnuri". Olen muutaman tuollaisen paikan nähnyt, niille oli muuten erittäin ikävä mennä keikkalaisena koska "kuhnuri" ei pitänyt vertailutilanteesta toiseen mieshoitajaan. Ja kun kuhnueilla oli osasto hyppyysissään niin tiesi ettei sinne enää uudestaan keikkalaiseksi pyydetty.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miesten kanssa on ihan kiva tehdä töitä, mutta... Miksi  te syyllistyyte niin usein tytöttelyyn?

eli niputtamalla jonkin viitteellisen ryhmän yhdeksi nipuksi voi luoda heidän toimiaan vähättelevän ilmapiirin.

Menee OT ksi... Luin äsken väärin että "niputtamalla jonkin  viihteellisen  ryhmän yhdeksi nipuksi..." Ja meinasin jo tulla lankoja pitkin  ;)

Mutta tytöttelyn lisäksi ottaa myös päähän se että jossain tapauksissa lasketaan yhdeksi jätkistä. Tämä erityisesti silloin kun joku menee nappiin ja onnistuu vaativassa tehtävässä ja jätkillä on huono tapa tällöin alkaa "lyömään" kavereitaan, siis sellaista napakkaa selkää hakkaamista tai  isku käsivarteen. Please, siitä tulee mustelmia joillekin työkavereista. Lopettakaa tytöttelyn lisäksi se.

Olen itse kyllästynyt työpaikalla "pojitteluun" eli melkein kaikki naispuoliset hoitajat kutsuvat minua melkein koko ajan pojaksi, eikä oikealla nimelläni. Opetelkaa nyt hyvä ihme käyttämään nimiä tai alan kohta sanomaan kaikkia vanhempia hoitajia tädeiksi tai mummoiksi ja nuorempia tytöiksi/hoitsuiksi/likoiksi.

No pojiksi en kutsu. Yksityiselämässä kyllä kerran kutsuin miespuolisia kavereita äijiksi. Oltiin jo myöhässä ja käskin äijiä laittamaan kamansa kasaan. Tämän jälkeen myöhästetyttiin entistä enemmän kun seurauksena oli rintaan hakkaamista, karjumista... etc., luontofilmeistä tuttuja gorillalle tyypillisiä käytöstapoja. Ja myöhästyttiin lossilta sit kokonaan... Sanavalinnalla on suuri merkitys kun puhutaan toisesta sukupuolesta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mulla on ainakin pääsääntöisesti hyviä kokemuksia miespuolisista hoitajista! Niitä saisi olla enemmän  ;) Mukavasti tasapainottavat naisvaltaista työyhteisöä. Ovat olleet hoitajinakin tosi ammattitaitoisia ja lisäksi hyviä tyyppejä  :)

Olen uusi jäsen tällä foorumilla ja vielä hiukan ujona seuraillut keskustelua...ilmeisesti täällä on jäsenistössä mieshoitajia  suht paljon. Hyvä hyvä  :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...