Jump to content
MAINOS

Työ vuodeosastolla ja jaksaminen


Kukkanen1

Recommended Posts

Hei! miten kollegat jaksatte vuodeosastotyötä? Olen ollut työssä vuodeosastolla vasta hiukkasen yli puolen vuoden, mutta tuntuu että voimavarat työn tekemiseen on vähissä. Potilaat ja työ itsessään mukavaa, mutta se helvetillinen KIIRE!!  Varsinkin arkiaamuina hommaa on aivan järkyttävän paljon, ja kaikkea ei yksinkertaisesti voi jättää iltavuoron tehtäväksi. Olen luonteeltani huolellinen ja jään aika usein murehtimaan jäikö jotain tärkeää huomaamatta tai tekemättä. Teen työni järjestelmällisesti ja ahkerasti, ei ole siitä kiinni. Tuntuu että resursseja ei ainakaan olla lisäämässä, kannattaako tähän junaan jäädä... 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Olen yhden kesän ollut enkä mee enää koskaan, ellei nyt sitten kortisto uhkaa. Vaippakierto, lääkekierto, aamupalakierto, lääkärinkierto, lounaskierto, lääkekierto, päiväkahvikierto, vaippakierto, päivälliskierto, lääkekierto, iltapalakierto, vaippakierto ja mitä näitä nyt sitten on. Siinä nakutat kellon mukaan menemään päivästä toiseen samaa kunnes eläke koittaa. Aina kun on joku pieni hetki välissä niin omaiset valittaa tai potilaat rimputtaa kelloja. 

Toki tuo jatkuva kiertäminen on varmaan ihan looginen ja tehokas tapa tehdä asioita tuossa miljöössä, mutta mua jotenkin ärsyttää se, että tiedän jo töihin lähtiessä mitä teen esim. klo 14. Vähemmästäkin palaa loppuun. 

Ehkä sulle sopisi joku sellainen homma missä on vain yksi potilas kerrallaan ja olisi sallittua käyttää enemmän aikaa sen eteen, että pystyy tekemään työn laadukkaasti. Esim. leikkuri tai joku vastaanottotyö?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Never Again

En jaksa minäkään! Kolmisen vuotta olen esh:n sisätautien vuodeosastolla työskennellyt, mutta nyt alkaa olla takki ihan tyhjä. Keväällä, kunhan määräaikainen sopimukseni päättyy, lopetan ja alan vaikka keikkailemaan, jos en muuta ole keksinyt. Vajaa puoli vuotta pitäisi vielä jaksaa. 

Tekemistä on enemmän kuin hoitajia, joka vuorossa. Paljon iv-lääkkeitä ja muitakin 2-4 tunnin välein, myös öisin. Huonokuntoisia potilaita, joita kärrätään viikottain teholle. Kellot soi, puhelimet soi, omaiset käy, potilaat pitää hoitaa ja kotiutumiset järjestää. Taukotiloissakin kutsukellot soivat. Kaikki tekeminen keskeytyy muutaman minuutin välein, kun jollakin on jotain asiaa. Kolmivuorotyö tuo oman rasituksensa sekä huono työilmapiiri. Meillä ei tueta toisia, vaan kytätään virheitä, jotta päästäisiin pätemään. Toki mukaviakin hoitajia vielä on jäljellä muutama (monet ovat lähteneet). 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Entinen hoitaja

Täällä pikkukunnissa siirrytään ympärivuorokautiseen kotihoitoon ensi vuoden alusta. Hoitajat kuulema saadaan, kun osaston hoitajat siirtyy kitihoitoon. Ja kotihoidon työntekijät tekemään kolmivuoroa. Onnea vaan tälle yhteiskunnalke. Onneksi itse menetin terveyteni ja työkykyni alalla jo pari vuotta sitten. En halua enää edes kuulla hoitotyöstä. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Kohta  eläkkeellä

Kolmivuorotyötä erikoissairaanhoidon vuodeosastolla 40 vuotta. Välillä on päiviä jolloin haluaisi jotain siistiä ,kevyttä sisätyötä,mutta jotenkin sitä on jaksanut. Ensisyksynä eläkkeelle,joten vielä viimeinen rutistus.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Yhä hymyillen töihin

Yliopistosairaalaan vuodeosastolla näin 7vuotta olleena, työ on haastavaa ja päivittäin vieläkin opin uutta. Vaippakiertoja ei toki ole, vaikka huonokuntoista sakkia onkin. Omahoitajana minulla on vuorossa 4potilasta, ja menen potilaiden tarpeiden mukaan pesut ja mahdolliset vaippakierrot. 

Työyhteisö hyvä, aina voi kysyä apua kaverilta ja yhteen hiileen tehdään. 

3vuorotyö hajoittaa ja ruuhkavuosi tietysti.. mutta potilaat vaihtuu tiuhaan, työ on monipuolista. Lääkärit ovat ihmisiä ja he ovat osa työporukkaa. 

Kannattaa lähteä kiertämään, kyllä niitä hyviäkin vuodeosastoja on. 

Työ on vain työtä. Parhaani teen joka päivä, joskus se riittää huippusuorituksiin ja joskus seuraava vuoro jatkaa. Työoven kun suljen vain harvoin jään jahkailee mitä tein tänään väärin. 

T. Sisätautien erikoisyksikkö

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olin nuorena 8 vuotta kirurgisella keskussairaalalla. Omaa elämää ei ollut lainkaan. Töiden jälkeen rättiväsynyt, illat meni nukkuessa ja kotiaskareissa. Mitään ei jaksanut harrastaa. Lähdin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Sairastava hoitaja.

Hei sie!

Tiedän tunteesi kun tuntuu ettet kuulu joukkoon. Vuodeosastolla, sairaalassa, kotihoidon yöpartiossa ja nyt tehostetussa palveluasumisessa työtä tehneenä tiedän itsekkin miltä tuntuu tehdä työtä paikassa jota ei koe omaksi tai viihtyväksi.

Palveluasumisessa kaikki on vapaampaa, ei ole kiertoja, mennään yksilöllisen hoitomenetelmän mukaan. Asiakkaita 15, hoitakia 2, harvoin jopa 3. Asukkaat pääsääntöisesti pahasti muistisairaita(koska jos muistat niin se oma koti on paikkasi vaikkei jalat toimisi) ja käytöshäiriöisiä. Omasta mielestäni on raskaampaa kun ei ole päivässä valmiiksi sovittuja rutiineja(jotka ovat hyväksi myös muistisairaille) vaan mummelit ja papat (nuorin asiakas on 69v. Pahasti muistisairas ja agressiivinen koska ei käsitä tai tule ymmärretyksi) menevät oman rytminsä mukaan, osa nukkuisi 24/7, toiset painavat taas edestakaisin muistamattomana ja ahdistuneena (muistetaan ettei saa ylilääkitä ja ettei anneta niitä rauhoittavia koska ylilääkitään, vaan virikettä vaikka aamuyöllä klo 05, vaikka olisi juuri päinvastoin järkevintä ja taata rauhallinen yö kaikille). Ja muistetaan se, ettei nämä todellakaan ole niitä pullan tuoksuisia, vaan koskaan ole tyytyväinen, muistisairauden takia ei muista esim. 20min sitten tapahtunutta sauna-reissua, vaan haluaa suihkuun ja suuttuu kun ei pääse, tai on kova nälkä heti 15min päivällisen jälkeen, taaaai ei halua nukkua koska juuri herännyt(todellisuudessa 3:s vuorokausi menossa valvoen) ja on aamu vaikka todellisuudessa on se klo 02 yöllä, seuraavaksi hän etsii ovea mistä pääsee ulos että voi lähteä keittämään aamukahvit äitille.. (No, se lähin ovi on juuri tämän nuorimman hyvin agressiivisen asiakkaan ovi).. no estät häntä menemästä väärään huoneeseen, hän hermostuu ja yrittää lyödä sinua. Rauhoitat tilanteen puheella, tilanne raukeaa.. Menet keittämään itsellesi kahvia, niin, ITSELLESI! No hereillä oleva asiakas haistaa sen ja haluaa tulla osingolle, no sitä kahvia ei ole kuin itsellä mukissa(ja en luovu! Se on MUN) ja et suostu keittämään koska yö ja tarvitsisi nukkua, taas olen se kaiken pahan alku ja juuri, poistun paikalta, odottelen hetken, on hiljaista, voisin nyt juoda sen kahvin. Kahvin jälkeen tätä vaeltajaa ei näy, ei kuulu, hiljaista.. Liiankin hiljaista, menen tarkistamaan hänen huoneensa, sielä on käynyt pyöremyrsky ja pommi(asiakas repinyt tavaransa lattialöe, patja löytyy wc:stä ja niimpäin pois) mutta itse asiakasta ei näy eikä kuulu, lähden etsimään, no koko ryhmäkodin kierrettyä hän löytyy juuri tämän nuoren agressiivisen huoneesta maksamassa tajuttomana ja pää veressä, myöskään tätä nuorta ei näy, siinä käyt nopeasti mielessäsi eri skenaarioita mielessäsi samalla kun tarkistat onko tajuton vai eloton, elossa on, soitetaan kaveri jelppaamaan ja yösairaanhoitaja paikalle.. Alat antamaan ensiapua jatkuvasti miettien että kumpa tämä nuori ei nyt ilmestyisi, ei vielä, kunnes kuulet yökkö kolleegasi hätääntyneen äänen "ei, päästä irti!" ja arvot, asiakas, kolleega, asiakas... No kolleega tietty, ryntäät auttamaan kolleegaasi. Luvassa on haukkumista, puremista, potkimista, lyömistä ja painimista. Asiakas saadaan kolleegan ja yösh:n kanssa taltutettua ja piikillä pyllyyn. Asiakasta lähdetään avustamaan omaan huoneeseen, huoneeseen päästyä melkein kompastut lattialla makaavaan asiakkaaseen, ainiin, kolleegan hätä sai jo ihan unohtamaan tämän asiakkaan. Kolmistaan sekin hoidetaan kuntoon ja huoneeseensa nukkumaan. Kaverit lähtevät, huokaiset, hiljaista, pyyhkäiset hien pois ja vilkaiset kelloa, 06.15.. Puurot keittämättä ja kahvit sekä leivät tekemättä. Iskee paniikki. Loppujen lopuksi saat kaiken tehtyä juuri nipin napin 07.00.... Aamuvuoroa ei näy ja kuulu, bussikin menisi pian... No tulevat 5min myöhässä ja keskenään kälättäen. Annat rapsan(joka keskeytetään jatkuvasti) ja yrität tehdä samalla lähtöä, ei onnaa, tulee kysymys "etkö anna rapsaa"... Voi huhhuh...

 

Pointti on se, itse pidän vuodeosaston ns. Rauhallisuudesta ja seesteisyydestä. Kiire on hoitoalalla jokaisessa paikassa, kiireen saa myös väkisin luomalla jokaiseen paikkaan. Jokainen hoitaja on myös erilainen ja mieltymykset erilaiset.

vuodeosastoja on kivoja ja hirveitä, kotihoitoa en tee enkä tule enää koska yöpartio vaikka niin hauskaa oli muuten, mutta kotiolot saivat kirjaimellisesti kauhistumaan että minkä kuntoisia pidetään väkisin kotona... Koska koti... Tiedän kotona asuvan, toispuoli halvaantuneen aivoverenvuodon takia, kaksi mahdollisuutta, olet yksin omassa sängyssä ja tuijotat seinää monen monta tuntia, tai istut p. Tuolissa monen monta tuntia yksin ja huonossa asennossa. Sairaalassa viihtyisin edelleen, mutta sinne ole asiaa lähihoitajalla, ainakaan tällä kaupungilla. 

Olen ollut nyt pidempään pois burnoutin ja puhjenneen ahdistushäiriön sekä masennuksen takia, koska tämä ala ja etenkin palvelutalo on syönyt psyykkeen ja romahduttanut psyykkisesti. Tuntuu ettei tällä alalla ole minkään näköistä tulevaisuutta tai valoa tunnelin päässä... Synkältä näyttää.... Vois vaihtaa alaa, kun on vielä siinä iässä että voi. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kannattaa lähteä hyvissä ajoin, jos siltä alkaa tuntua. Älä odota siihen saakka, että et enää jaksa / ei huvita / on pakko käydä just siellä töissä. Kun lähtee ajoissa, lähtee vähän paremmalla mielellä 😊 Eikä se tarkoita sitä, että olisit huono työssäsi tai jotenkin epäonnistunut. Nimim. "1,5 kk vuodeosastolta lähdön jälkeen ja kuin uusi ihminen"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: ah/ph-78

Voi kolleegat. Olen 20.12-18 ollut 40 vuotta vuodeosastotyössä. Sitä ennen vajaat kaksi vuotta toimistotyössä. Päivääkään en olisi vaihtanut  tai käynnyt mielessä vaihtaa enää työtäni muuhun. Apuhoitajasta/perushoitajasta kouluttauduin sh:jaksi 2000. Työnkuva ja tavat on niistä alkuajoista muuttunut huomattavasti, mutta työhän on kutakuinkin samaa. Ennen työn rasittavuus oli fyysisempää kuin nykyään, kiitos apuvälineiden ja hoitovälineiden sekä hoitotieteen. Nykyään työtä rasittaa psyykkinen kuormitus ja kiire 😥 Nyt odotan puolentoista vuoden kuluttua eläkkeelle jäämistä. Luulen että taidan voinnin mukaan vielä heittää keikkoja. Voimia teille hyvät kolleegat. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Kauniit ja Rohkeat

Tyypillisiä naisvaltaisella vuodeosastolla:

1) Kovaäänisimmät (ja tyhmimmät) saavat tahtonsa läpi.

2) Juoruillaan ja haetaa draamaa milloin mistäkin turhasta.

3) Kadehditaan työkavereita ja juoruillaan taas vähän lisää.

4) Vanhat hoitajat toteavat nuorempien ottaessa työn epäkohtia esille, että "30 vuotta sitten oli näin (=vielä huonommin)". Mitään ei siis kannata parantaa?

5) Voimakkaimmat persoonat (usein vanhempia hoitajia) määrittelevät oikeat tavat toimia. Ja ehei, jokaisella hoitajalla ei ole omaa, oikeaa tapaa toimia, vaan näitä oikeita tapoja on VAIN se yksi, mitä kukin hoitaja itse käyttää. Tutkimuksiin ja faktoihin pohjautuvia perusteluja on kuitenkin turha odottaa tai perustelut ovatkin korkeintaan tyyllin: "Vuonna -85 apuhoitajakoulussa sanottiin, että...". Ikuisia faktoja siis.

6) Esimiehillä ei ole mitään realiteettia työn todellisesta luonteesta. Päätöksiä se ei silti hidasta. Eikä jatkuvia muutoksia, eihän niitä ei itse tarvitse pistää käytäntöön. 

7) Kollegiaalisuus on... niin mitä se tarkoittikaan?

 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Keskikokoinen Myy

Entä onko ihmisen pahuus tabu hoiva-alalla? Onko kaikki agressiivisuus ja väkivaltaisuus  sairautta? Miten kohdata oikeaa vihaa ja julmuutta ja vahingoittamisen halua potilaan /asukkaan puolelta?Eivät kaikki ihmiset ole hyviä eikä se tilanne parane pullaa leipomalla ja päätä silittämällä. Usein ei edes lääkityksellä.  . Ja rajoittamista pidetään pahana.Miksi? Pahuus ei tunne rajoja. Paha ihminen tekee pahaa niinkauan,kunnes hänelle asetetaan rajat.  Ihminen saa siis vapaasti mellastaa ja öykkäröidä,ilman sanktioita,koska sattuu olemaan potilas,tai iäkäs hoidettava esim. hoivakodissa. Lapsena opetetaan että täytyy olla kiltti ja käyttäytyä,mutta sitten sairaalassa tai hoivalaitoksissa saat päästää sisäisen pirusi irti. Hoitajat kyllä jaksaa ottaa kaiken vastaan,ja jos ei,niin juoksevat karkuun.

Kuka tällaista jaksaa kestää?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pth:n osastolla työskentelevänä sh:na täytyy sanoa että taidan olla harvinaisen onnekas kun viihdyn työpaikassani! 🤔 Potilaat vaihtuvat, jolloin joka päivä on erilainen, työtehtävät vaihtelevat ja pääsen tiiviiseen tahtiin oppimaan uutta. Kiire on osa arkipäivää, mutta toisaalta se on hallittavissa. Ja seuraava työvuoro jatkaa siitä mihin olen jäänyt. Ei kannata ottaa liian vakavasti sitä että kaikki pitää saada itse tehtyä, töitävoi myös delegoida ja jättää seuraavalle jos ei ehdi. Onneksi tämä omassa työyhteisössä on mahdollista. Työporukka on huippuluokkaa, se on kyllä merkittävä voimavaratekijä...

Mutta ap; mikäli tuntuu pahalta joka päivä, niin suosittelen paikan vaihtoa. Vuosien varrella on tullut nähtyä niitä työhönsä turtuneita hoitajia, eikä se kyllä palvele ketään. Hoitoalalla on onneksi laajalti vaihtoehtoja, joten miksi et kokeilisi jotain muuta! 😊

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Utopistinen ajatus, mutta kaikkein vaarallisimmille osastoille voisi laittaa vartijan. Etenkin yövuorossa voisi olla käyttöä. 

On surullista ja raivostuttavaa, miten vähän hoitajaa ja muita asukkaita/potilaita arvostetaan laittamalla yksi hoitaja yöllä vastuusen koko osaston turvallisuudesta..... Kauhulla odotan, milloin saamme lukea uutisista hoitajan kuolleen tällaisissa olosuhteissa, ennenkuin asioihin aletaan puuttua..... 😞

31.10.2018 klo 22.02, Vieras: Sairastava hoitaja. kirjoitti:

Hei sie!

Tiedän tunteesi kun tuntuu ettet kuulu joukkoon. Vuodeosastolla, sairaalassa, kotihoidon yöpartiossa ja nyt tehostetussa palveluasumisessa työtä tehneenä tiedän itsekkin miltä tuntuu tehdä työtä paikassa jota ei koe omaksi tai viihtyväksi.

Palveluasumisessa kaikki on vapaampaa, ei ole kiertoja, mennään yksilöllisen hoitomenetelmän mukaan. Asiakkaita 15, hoitakia 2, harvoin jopa 3. Asukkaat pääsääntöisesti pahasti muistisairaita(koska jos muistat niin se oma koti on paikkasi vaikkei jalat toimisi) ja käytöshäiriöisiä. Omasta mielestäni on raskaampaa kun ei ole päivässä valmiiksi sovittuja rutiineja(jotka ovat hyväksi myös muistisairaille) vaan mummelit ja papat (nuorin asiakas on 69v. Pahasti muistisairas ja agressiivinen koska ei käsitä tai tule ymmärretyksi) menevät oman rytminsä mukaan, osa nukkuisi 24/7, toiset painavat taas edestakaisin muistamattomana ja ahdistuneena (muistetaan ettei saa ylilääkitä ja ettei anneta niitä rauhoittavia koska ylilääkitään, vaan virikettä vaikka aamuyöllä klo 05, vaikka olisi juuri päinvastoin järkevintä ja taata rauhallinen yö kaikille). Ja muistetaan se, ettei nämä todellakaan ole niitä pullan tuoksuisia, vaan koskaan ole tyytyväinen, muistisairauden takia ei muista esim. 20min sitten tapahtunutta sauna-reissua, vaan haluaa suihkuun ja suuttuu kun ei pääse, tai on kova nälkä heti 15min päivällisen jälkeen, taaaai ei halua nukkua koska juuri herännyt(todellisuudessa 3:s vuorokausi menossa valvoen) ja on aamu vaikka todellisuudessa on se klo 02 yöllä, seuraavaksi hän etsii ovea mistä pääsee ulos että voi lähteä keittämään aamukahvit äitille.. (No, se lähin ovi on juuri tämän nuorimman hyvin agressiivisen asiakkaan ovi).. no estät häntä menemästä väärään huoneeseen, hän hermostuu ja yrittää lyödä sinua. Rauhoitat tilanteen puheella, tilanne raukeaa.. Menet keittämään itsellesi kahvia, niin, ITSELLESI! No hereillä oleva asiakas haistaa sen ja haluaa tulla osingolle, no sitä kahvia ei ole kuin itsellä mukissa(ja en luovu! Se on MUN) ja et suostu keittämään koska yö ja tarvitsisi nukkua, taas olen se kaiken pahan alku ja juuri, poistun paikalta, odottelen hetken, on hiljaista, voisin nyt juoda sen kahvin. Kahvin jälkeen tätä vaeltajaa ei näy, ei kuulu, hiljaista.. Liiankin hiljaista, menen tarkistamaan hänen huoneensa, sielä on käynyt pyöremyrsky ja pommi(asiakas repinyt tavaransa lattialöe, patja löytyy wc:stä ja niimpäin pois) mutta itse asiakasta ei näy eikä kuulu, lähden etsimään, no koko ryhmäkodin kierrettyä hän löytyy juuri tämän nuoren agressiivisen huoneesta maksamassa tajuttomana ja pää veressä, myöskään tätä nuorta ei näy, siinä käyt nopeasti mielessäsi eri skenaarioita mielessäsi samalla kun tarkistat onko tajuton vai eloton, elossa on, soitetaan kaveri jelppaamaan ja yösairaanhoitaja paikalle.. Alat antamaan ensiapua jatkuvasti miettien että kumpa tämä nuori ei nyt ilmestyisi, ei vielä, kunnes kuulet yökkö kolleegasi hätääntyneen äänen "ei, päästä irti!" ja arvot, asiakas, kolleega, asiakas... No kolleega tietty, ryntäät auttamaan kolleegaasi. Luvassa on haukkumista, puremista, potkimista, lyömistä ja painimista. Asiakas saadaan kolleegan ja yösh:n kanssa taltutettua ja piikillä pyllyyn. Asiakasta lähdetään avustamaan omaan huoneeseen, huoneeseen päästyä melkein kompastut lattialla makaavaan asiakkaaseen, ainiin, kolleegan hätä sai jo ihan unohtamaan tämän asiakkaan. Kolmistaan sekin hoidetaan kuntoon ja huoneeseensa nukkumaan. Kaverit lähtevät, huokaiset, hiljaista, pyyhkäiset hien pois ja vilkaiset kelloa, 06.15.. Puurot keittämättä ja kahvit sekä leivät tekemättä. Iskee paniikki. Loppujen lopuksi saat kaiken tehtyä juuri nipin napin 07.00.... Aamuvuoroa ei näy ja kuulu, bussikin menisi pian... No tulevat 5min myöhässä ja keskenään kälättäen. Annat rapsan(joka keskeytetään jatkuvasti) ja yrität tehdä samalla lähtöä, ei onnaa, tulee kysymys "etkö anna rapsaa"... Voi huhhuh...

 

Pointti on se, itse pidän vuodeosaston ns. Rauhallisuudesta ja seesteisyydestä. Kiire on hoitoalalla jokaisessa paikassa, kiireen saa myös väkisin luomalla jokaiseen paikkaan. Jokainen hoitaja on myös erilainen ja mieltymykset erilaiset.

vuodeosastoja on kivoja ja hirveitä, kotihoitoa en tee enkä tule enää koska yöpartio vaikka niin hauskaa oli muuten, mutta kotiolot saivat kirjaimellisesti kauhistumaan että minkä kuntoisia pidetään väkisin kotona... Koska koti... Tiedän kotona asuvan, toispuoli halvaantuneen aivoverenvuodon takia, kaksi mahdollisuutta, olet yksin omassa sängyssä ja tuijotat seinää monen monta tuntia, tai istut p. Tuolissa monen monta tuntia yksin ja huonossa asennossa. Sairaalassa viihtyisin edelleen, mutta sinne ole asiaa lähihoitajalla, ainakaan tällä kaupungilla. 

Olen ollut nyt pidempään pois burnoutin ja puhjenneen ahdistushäiriön sekä masennuksen takia, koska tämä ala ja etenkin palvelutalo on syönyt psyykkeen ja romahduttanut psyykkisesti. Tuntuu ettei tällä alalla ole minkään näköistä tulevaisuutta tai valoa tunnelin päässä... Synkältä näyttää.... Vois vaihtaa alaa, kun on vielä siinä iässä että voi. 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

6.11.2018 klo 10.09, Vieras: Töpöö kirjoitti:

Utopistinen ajatus, mutta kaikkein vaarallisimmille osastoille voisi laittaa vartijan. Etenkin yövuorossa voisi olla käyttöä. 

On surullista ja raivostuttavaa, miten vähän hoitajaa ja muita asukkaita/potilaita arvostetaan laittamalla yksi hoitaja yöllä vastuusen koko osaston turvallisuudesta..... Kauhulla odotan, milloin saamme lukea uutisista hoitajan kuolleen tällaisissa olosuhteissa, ennenkuin asioihin aletaan puuttua..... 😞

 

Eipä siitä vartijasta kummoista hyötyä olisi, sen toimenkuvana kun on hoitajan turvaaminen mahdollisissa väkivaltatilanteissa. Olis aivan älytöntä rahan haaskausta maksaa palkkaa ylimääräiselle henkilölle, jonka kanssa ei voi jakaa työtehtäviä. Mielummin sitten palkataan toinen hoitaja ja esim. Mapa-koulutus kaikille.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 viikkoa myöhemmin...
31.10.2018 klo 23.33, Vieras: Kauniit ja Rohkeat kirjoitti:

Tyypillisiä naisvaltaisella vuodeosastolla:

1) Kovaäänisimmät (ja tyhmimmät) saavat tahtonsa läpi.

2) Juoruillaan ja haetaa draamaa milloin mistäkin turhasta.

3) Kadehditaan työkavereita ja juoruillaan taas vähän lisää.

4) Vanhat hoitajat toteavat nuorempien ottaessa työn epäkohtia esille, että "30 vuotta sitten oli näin (=vielä huonommin)". Mitään ei siis kannata parantaa?

5) Voimakkaimmat persoonat (usein vanhempia hoitajia) määrittelevät oikeat tavat toimia. Ja ehei, jokaisella hoitajalla ei ole omaa, oikeaa tapaa toimia, vaan näitä oikeita tapoja on VAIN se yksi, mitä kukin hoitaja itse käyttää. Tutkimuksiin ja faktoihin pohjautuvia perusteluja on kuitenkin turha odottaa tai perustelut ovatkin korkeintaan tyyllin: "Vuonna -85 apuhoitajakoulussa sanottiin, että...". Ikuisia faktoja siis.

6) Esimiehillä ei ole mitään realiteettia työn todellisesta luonteesta. Päätöksiä se ei silti hidasta. Eikä jatkuvia muutoksia, eihän niitä ei itse tarvitse pistää käytäntöön. 

7) Kollegiaalisuus on... niin mitä se tarkoittikaan?

Ei meillä ole aikaa juoruiluun ja draamaan. Hyvä kun töistään selviää puolijuoksua tekemällä. Esimies on pätevä, mutta sairaanhoitajan työssä nyt vaan on niitä tiettyjä valuvikoja. Itseäni häiritsee se, että mitään koulutusta ei saa työn ohessa, siis niin että se nivoutuisi osana työhön. Jos joskus pääsee johonkin koulutukseen on se todella iso juttu. Kokemusta muistakin töistä, joissa työhön kuuluviin asioihin ehti perehtyä. Tässä tieto tulee jostain perimätietona tai kiireessä/omalla ajalla selvitettynä. Moni ei edes osaa kyseenalaistaa toimintatapoja.

Ja toki seki vaikuttaa mikä on kullekin sopiva työ. Itse pidän yksilövastuisesta, mistä taas moni muu ei pidä. Vuorotyö kokoaikaisena on itselleni pahin kompastuskivi. Unet ja vapaa-aika jäävät vähiin. Osastoilla on myös eroja, ihan viereisilläkin.

 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 viikkoa myöhemmin...

Kierrän 14 eri vuodeosastoa erikoissairaanhoidossa kirurgian, sisätautien, neurologian ja yleislääketieteen saralla. Työ on antoisaa, haastavaa ja opettavaista. Jokainen työpäivä on erilainen. Päivät menevät kyllä nopeasti, koska tekemistä on PALJON. Kun on asennoitunut tekemään töissä töitä, niin eipä tässä hommassa valittamista. Mun ei tosin tarvitse valvoa lainkaan, 2-vuoroa teen. Ergonominen työvuorolista auttaa omalla kohdallani jaksamisessa todella paljon. En vaihtaisi pois vuodeosastolta. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On 10/31/2018 at 11:33 PM, Guest Kauniit ja Rohkeat said:

Tyypillisiä naisvaltaisella vuodeosastolla:

1) Kovaäänisimmät (ja tyhmimmät) saavat tahtonsa läpi.

2) Juoruillaan ja haetaa draamaa milloin mistäkin turhasta.

3) Kadehditaan työkavereita ja juoruillaan taas vähän lisää.

4) Vanhat hoitajat toteavat nuorempien ottaessa työn epäkohtia esille, että "30 vuotta sitten oli näin (=vielä huonommin)". Mitään ei siis kannata parantaa?

5) Voimakkaimmat persoonat (usein vanhempia hoitajia) määrittelevät oikeat tavat toimia. Ja ehei, jokaisella hoitajalla ei ole omaa, oikeaa tapaa toimia, vaan näitä oikeita tapoja on VAIN se yksi, mitä kukin hoitaja itse käyttää. Tutkimuksiin ja faktoihin pohjautuvia perusteluja on kuitenkin turha odottaa tai perustelut ovatkin korkeintaan tyyllin: "Vuonna -85 apuhoitajakoulussa sanottiin, että...". Ikuisia faktoja siis.

6) Esimiehillä ei ole mitään realiteettia työn todellisesta luonteesta. Päätöksiä se ei silti hidasta. Eikä jatkuvia muutoksia, eihän niitä ei itse tarvitse pistää käytäntöön. 

7) Kollegiaalisuus on... niin mitä se tarkoittikaan?

 

 

Tämä. Opiskellessa luulin, että vanhempi määräilevä sh, joka on koko ajan huomauttelemassa kaikesta on vain höpöhöpöä... Kollegiaalisuus myös vaihtelee tosi paljon riippuen osastosta. Oon todistanut sellaista tilannetta, missä yhdelle vuodeosastolle oli vaikea saada sijaisia, koska kaikki uudet joutuivat "tulikokeeseen" ja tippuivat pelistä pois yksitellen kun eivät kestäneet sitä kiusaamista... Onneksi olin vain keikkalainen.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...
31.10.2018 klo 23.33, Vieras: Kauniit ja Rohkeat kirjoitti:

Tyypillisiä naisvaltaisella vuodeosastolla:

1) Kovaäänisimmät (ja tyhmimmät) saavat tahtonsa läpi.

2) Juoruillaan ja haetaa draamaa milloin mistäkin turhasta.

3) Kadehditaan työkavereita ja juoruillaan taas vähän lisää.

4) Vanhat hoitajat toteavat nuorempien ottaessa työn epäkohtia esille, että "30 vuotta sitten oli näin (=vielä huonommin)". Mitään ei siis kannata parantaa?

5) Voimakkaimmat persoonat (usein vanhempia hoitajia) määrittelevät oikeat tavat toimia. Ja ehei, jokaisella hoitajalla ei ole omaa, oikeaa tapaa toimia, vaan näitä oikeita tapoja on VAIN se yksi, mitä kukin hoitaja itse käyttää. Tutkimuksiin ja faktoihin pohjautuvia perusteluja on kuitenkin turha odottaa tai perustelut ovatkin korkeintaan tyyllin: "Vuonna -85 apuhoitajakoulussa sanottiin, että...". Ikuisia faktoja siis.

6) Esimiehillä ei ole mitään realiteettia työn todellisesta luonteesta. Päätöksiä se ei silti hidasta. Eikä jatkuvia muutoksia, eihän niitä ei itse tarvitse pistää käytäntöön. 

7) Kollegiaalisuus on... niin mitä se tarkoittikaan?

 

 

Ärsyttää miksi luonnevikaiset koeponnistajat saavat jäädä työpaikalleen. Itsellekin on joskus huudettu ihan turhasta ja on selän takana mussutettu epäasiallisesti ja tämä mussuttaja sai aina vaan puhuttelun ja jäi työpaikalle, selaamaan facebookia, kyttäämään muiden töitä ja kiusaamaan nuorempia hoitajia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...