Jump to content
MAINOS

Hoitajan tatuoinnit


Vieras: karoliina

Recommended Posts

mutta joka ikisellä työpaikalla ja harjoittelupaikalla kun olen kysynyt asiasta, mua on katsottu kummeksuen ja kerrottu että ajat muuttuvat, eivät haittaa.

 

Muistan kun opiskelin lähihoitajaksi (aloiti 1999) niin silloin pidettiin vielä tatuointeja ja lävistyksiä hirmu pahana juttuna. Nyt kun opiskelin sairaanhoitajaksi oli ajatus näistä jo muuttunut, ei niitä pidetty enää työnsaannin esteenä.

 

Olen työssä vanhusten palvelutalossa ja meillä muutamilla hoitajilla tatuointeja. Lähinnä olkapäissä ym ei niin näkyvällä paikalla. Kesällä voi joskus saunavuorolaisella olla hihaton t-paita jolloin näkyy. Meillä vaan asiakkaat ihailee niitä. Samoin lävistyksiä on 1-2 hoitajalla ja harjoittelijoilla silloin tällöin, ei asiakkaat ole moksiskaan. Tyypilliseen vanhuksen tapaan saattavat joskus siunuustella nykynuorison muotia, mutta hoitajina luottavat heihin ihan yhtälailla kuin muihinkin.

 

Viime keväänä ja kesänä meille asennettiin sammutusjärjestelmä. Nämä asentajat olivat isoja karbaaseja ja kaikki täynnä tatuointeja. Noituivat vielä kun turjanlappalaiset työntuoksinassa. Heitä jotkut vähän arastelivat alkuun, mutta kyllä niihinkin tottuivat. Tosin kielenkäyttö vähän siistiytyi kun yksi hoitaja heille asiasta huomautti. Yhtenä maanantaina yksi karbaaseista tuli töihin tikin naamassa. Haava lähti otsasta, silmien välistä nenän yli ja huulien yli päättyen leukaan. Puukkohippasilla oli ollut viikonloppuna. Kyseli minulta huolestuneena, ettei vaan ole sairaalabakteeria siivessä jossa työskentelin. Vakuuttelin, ettei siellä ole noroa pahempaa, et rauhassa voi duunailla :D. Vanhukset olivat jo tottuneet heihin, joten ei kukaan ilmestystä säikähtäny, kovasti vaan tenttasivat, että mistä moinen haava.

On ne niin erilaiset raulit, toinen on herkkä ja ujo, toinen taas suuna päänä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 7 kuukautta myöhemmin...
MAINOS
  • Vastauksia 421
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Mulla on molemmissa käsivarsissa aika isot ja näkyvät tatuoinnit. En niitä oikein voi edes peitellä kun jos/kun on lyhythihainen paita.

 

Parissa harjoittelussa niitä peittelin kun ei ollut paljoa perushoitoa, mutta muuten en ole viitsinyt yrittää peitellä. Jotkut mummot ja papat ovat kyselleet, että olenko ollut merillä kun löytyy tatskoja... mutta juurikaan mitään negatiivista en ole kuullut. Kerran yksi potilas kyseli, että "onkohan tuo nyt ihan sopivaa sairaanhoitajalle", mutta vastasin asiallisesti, että olen hankkinut tatskat aikoja ennen sh-opintojen aloittamista ja ettei ne työhön mitenkään vaikuta. Kollegoilta en mitään negatiivista kuullut.

 

Ajat muuttuu ja tatuoinnit on jo hyvin yleisiä potilaillakin. Uskon, että tulevaisuudessa suhtautuminen niihin löystyy entisestään. Toki jotain rajojakin tatuointien suhteen tulee olla, esim. tuoreiden tatskojen kanssa ei töihin sovi tulla ja jotkut naaman/kaulan/käsien alueen tatskat on jo mustakin vähän liikaa hoitajalle.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 vuosi myöhemmin...
Vieras: huolestunut

Poikaystäväni on valmistumassa ensihoitajaksi ja minä lähihoitajaksi ja haluaisin tietää onko se oikeasti iso juttu jos on näkyvä tatuointi ? molemmat haaveltaisiin käteen tulevista tatuoinneista mutta pitäisikö suunnitelmat vaihtaa olkapäähän mitä todella en haluaisi ?! ;( olen nähnyt työssäoppimisissa hoitajilla paljon tatuointeja mutta kuulen silti kauhutarinoita että töihin ei sen takia otettaisi. Ja eikö ensihoitajilla melkeempä aina ole pitkähihaista vai onko tämä omaa harhaluuloani ?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Moni palelevaisempi pitkähihaisia käyttää mutta sehän on jonkinasteinen hygieniakatastrofi jos ei ole tosi tarkkana...

Haluatko tosiaan töihin sellaiseen paikkaan jolle tatuointi olisi ongelma?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mulla on tatuoinnit vasemmassa kädessä ranteesta olkapäähän ja oikeassakin on kuvia. Ei ole haitannut pätkän vertaa missään työnhaussa, työpaikansaannissa jne. Ajat muuttuu ja asenteet muuttuu. Tuolla koulussakin on valehtelematta joka kolmannella jonkinlainen näkyvä kuva.

Jos joku työpaikka ei minua sinne sen takia ota töihin koska mulla on näkyvät tatuoinnit niin se duuni ei ole minua varten sitten.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: huolestunut

Mulla on tatuoinnit vasemmassa kädessä ranteesta olkapäähän ja oikeassakin on kuvia. Ei ole haitannut pätkän vertaa missään työnhaussa, työpaikansaannissa jne. Ajat muuttuu ja asenteet muuttuu. Tuolla koulussakin on valehtelematta joka kolmannella jonkinlainen näkyvä kuva.

Jos joku työpaikka ei minua sinne sen takia ota töihin koska mulla on näkyvät tatuoinnit niin se duuni ei ole minua varten sitten.

Hyvä kuulla että olet tätä mieltä sillä olen toivonutkin että asenteet olisi tätä kohtaan muuttuneet mutta vanhasta väestä ei oikein vielä tiedä... mullakin haaveena jatkaa koulutuksia hetimmiten seksuaalialalle ja toivon ettei tatuointiunelmani murskaudu alani takia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 vuotta myöhemmin...
Vieras: Väritetty

Ketjun ekat viestit ovat tuolta 15 vuoden takaa, niin varmaan joillakin/jossakin asenteetkin ovat muuttuneet. Onko teillä kollegoina hoitajaa, jolla on kämmenselät tatuoitu tai palkkaisitteko moisen hoitajan esimiehenä? Kaulan tatuoinnit ovat vähän rajoilla itsellekin, mutta kämmenselät taas on väritetty ja olen siirtymässä työelämään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

7 tuntia sitten, Vieras: Väritetty kirjoitti:

Ketjun ekat viestit ovat tuolta 15 vuoden takaa, niin varmaan joillakin/jossakin asenteetkin ovat muuttuneet. Onko teillä kollegoina hoitajaa, jolla on kämmenselät tatuoitu tai palkkaisitteko moisen hoitajan esimiehenä? Kaulan tatuoinnit ovat vähän rajoilla itsellekin, mutta kämmenselät taas on väritetty ja olen siirtymässä työelämään.

Itsellä ollut useita työkavereita (ja on tälläkin hetkellä) joilla on useita suojavaatteiden alta näkyviä tatuointeja. Tatuoinnit ei tee heistä yhtään huonompia hoitajia. Ulkonäköön perustava palkkaamatta jättäminen on työrikos, joten sellaisen miettiminen tai jopa toteuttaminen esimiehenä on melko kyseenalaista. Tälläinen toki osoittaa myös esimiehen totaalista kyvyttömyyttä, jos jättää palkaamatta sen hyvän, osaavan ja tatuoidun, mutta palkkaa sitten sen vähemmän hyvän tyypin kellä ei ole tatuointeja.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itsellä on ranteessa tatuointi, diabetestunnus. Jotain asukkaat siitä on joskus kyselleet, lähinnä että onko sen takia että hukkaisin korun (kyllä ja toisaalta rannekoruja kun ei voi töissä pitää... kaulakoruja en oikein tykkää enää pitää paitsi juhlissa tms.). Suurin osa ei ole kommentoinut mitään. Ja ikääntyneiden parissa työskentelen.

Työkavereita löytyy sitten vielä enemmän tatskattuina (tai no osa entisiä työkavereita mut joo), hihan tyyppistä jne., enkä muista kenenkään asukkaan heistäkään mitään sen kummempaa sanoneen. No juu yhdestä muistan silloin kun hän tuli uutena taloon et joku taisi järkyttyä kun kuuli tatuoinneista, mut vielä isompi järkytys taisi monelle olla et hän oli mies ja isokokonen :D. Ja kohta kaikille selvis et oikeesti hän onkin ihana nallekarhu, eikä kellään sen jälkeen ollut ongelmia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Akuuttipsykiatriassa pidän kokemuksista oppineena pitkähihaista paitaa, koska on jonkin verran leimaa käsivarsissa. Psykoottiset potilaat saattavat nimittäin tehdä tatskoista kummallisia tulkintoja, mikä sitten saattaa joskus vähän hankaloittaa työtä. Muuten asenne tatskoihin on kyllä muuttunut 20 vuodessa todella paljon, eikä sitä pidetä oikeastaan millään muotoa erikoisena.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joskus kuulemma tatuoinnit jotain kitkaa aiheuttaneet potilaiden kanssa, mutta sen verran harvinaista ettei asiasta taideta hirveästi edes puhua. Omaan opiskeluaikaan 5 vuotta sitten noista oli vielä jotain puhetta... nyt ei taida ketään kiinnostaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Nurse4ever

Ajat muuttuu, nykyisin vanhuksillakin tatuointeja huomattavasti enemmän kuin ennen. itellä kuvia ranteessa, kämmenselässä, käsivarressa ja nilkoissa eli näkyvillä paikoilla.... pikemminkin tulee asiakkailta positiivista palautetta kuvista. Työnantaja ei ole kokenut ongelmaksi. Terveydenhoitajana työskentelen. 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itsellä 10+ vuotta vanhainkotimaailmassa takana; hiuksissa usein räikeitäkin värejä, huulikoru ja korvissa lävistyksiä. Tatuoinneista yksi saattaa vilahtaa työpaidan niskasta. Koskaan ei kukaan vanhuksista ole pahaa sanonut, hiuksiakin yleensä ihastelevat. Huulikorun "uhkasi" kerran eräs rouva nyppästä irti, punaisella kivellä kun se hänen mielestään muistutti rupea 😀 

Mielestäni persoonallisuus saa näkyä hoitajallakin, sisar hento valkoinen on so last season.. Hygieniasyistä ymmärrän, jos työnantaja esim sairaalamaailmassa käskee ottamaan lävistyskorut pois. Oma pomo sanoi huulikorusta aikoinaan, että senkun pidät, mutta turha tulla itkemään jos sen joku repii irti 😀

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Tatskattu

Aika viihdyttävää lukea näitä viestejä 😂 Asenteet ihan varmasti ovat muuttuneet, ja nykyään tatuoinnit ovat ihan arkipäivää. Aika outoa olisi jos nykyään vaikuttaisi työn saamiseen. Harjoitteluissa on joka paikassa ollut tatuoituja hoitajia, eikä kukaan heidän ammattitaitoaan kyseenalaista. Itse aion ottaa lisääkin näkyviä tatuointeja vastaisuudessa ja olla silti pätevä hoitamaan työtäni. Naurettava keskustelu 😂

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Työskentelen sairaanhoitajana keskussairaalassa lastenosastolla. Toinen käsi melkein kokonaan tatuoitu, en ole peitellyt mitenkään. Nykyisellä osastolla keltään, ei potilailta/omaisilta /henkilökunnalta ole tullut negatiivista sanomista, päinvastoin jos jotain on sanoneet niin positiivista. Ennen kun vanhuspuolella olin, siellä pari mummoa päivitteli yleisesti että kun nuo tatuoinnit on nykyään niin yleisiä että kaikkien niitä pitää ottaa. Yleisesti ottaen mielestäni vallalla on sellainen asenne, että tatuoinnit ovat tätä päivää eivätkä ne tee kenestäkään huonoa hoitajaa. Persoonallisuus saa näkyä  myös hoitoalalla. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sittenhän jos kämmenessä on pentagrammi ja kyynervarressa savuava pääkalllo käärme suussa, niin jotenkin kuitenkin ymmärrän sitä potilasta että iv-lääkkeiden anto tuollaisesta kädestä voi vähän arvelluttaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Oikeus ulkonäköönsä

Mun mielestä pitäisi riittää työpaikoilla siisti ulkonäkö. Nykyään alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jollakulla on tatuointi nuorempien hoitajien joukossa. Meillä on kuitenkin oikeus omaan elämään ja omaan ulkonäköön. 

Lävistykset saattaa olla turvallisuusriski jos on vaarana että ne tarttuu ja repeää jotenkin mutta en ymmärrä niiden hygieniavalitusta. Eihän kukaan sitä nenässä olevaa korua tahko mihinkään enkä tajua miten ne pöpöt sieltä naamalta hyppää potilaseen..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

2 tuntia sitten, Vieras: Oikeus ulkonäköönsä kirjoitti:

Mun mielestä pitäisi riittää työpaikoilla siisti ulkonäkö. Nykyään alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jollakulla on tatuointi nuorempien hoitajien joukossa. Meillä on kuitenkin oikeus omaan elämään ja omaan ulkonäköön. 

Lävistykset saattaa olla turvallisuusriski jos on vaarana että ne tarttuu ja repeää jotenkin mutta en ymmärrä niiden hygieniavalitusta. Eihän kukaan sitä nenässä olevaa korua tahko mihinkään enkä tajua miten ne pöpöt sieltä naamalta hyppää potilaseen..

Tähän lävistyksiin liittyen ainut mitä perustelua olen kuullu "kun niitä kuitenkin räplää".

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Ei Killuttimille
Tunti sitten, Kunkku kirjoitti:

Tähän lävistyksiin liittyen ainut mitä perustelua olen kuullu "kun niitä kuitenkin räplää".

Psyk.Puolella on hoitajilla kovasti tatskoja mutta kaikki sellainen johon potilas voi tarttua ja repäistä niin ei käy tai riippuu paikasta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

10 tuntia sitten, Kunkku kirjoitti:

Sittenhän jos kämmenessä on pentagrammi ja kyynervarressa savuava pääkalllo käärme suussa, niin jotenkin kuitenkin ymmärrän sitä potilasta että iv-lääkkeiden anto tuollaisesta kädestä voi vähän arvelluttaa.

Eli tatuointeja saa olla hoitajalla silloin kun ne miellyttää potilaan silmää? IV-lääkkeillä ja pentagrammeilla kun ei ole mitään tekemistä keskenään. Eikä se pentagrammilla tatuoitu käsi niitä lääkkeitä sen huonommin anna.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

3 tuntia sitten, Olaff kirjoitti:

Eli tatuointeja saa olla hoitajalla silloin kun ne miellyttää potilaan silmää? IV-lääkkeillä ja pentagrammeilla kun ei ole mitään tekemistä keskenään. Eikä se pentagrammilla tatuoitu käsi niitä lääkkeitä sen huonommin anna.

Ymmärsit aivan tasan varmasti pointin. Jos nyt lopetat sen tahallisen provosoitumisen ja yrittäisit uudelleen.

Erillaisilla merkeillä on omat historiansa ja ne aivan oikeutetusti herättävät ihmisissä tuntemuksia. Miten olisi tatuoitu hakaristi otsassa?

EIhän ne tatuoinnit siitä hoitajasta huonompaa tee, mutta potilaan asemassa se voi herättää kysymyksiä että "miksi tuo ihminen on halunnut itsensä merkitä näin?"

Tällä siis tarkoitan vain selkeästi sellaisia tatuointeja, jotka aiheuttavat vahvoja tunteita niiden merkkejen historian ja merkityksen vuoksi. Karkeimpana esimerkkinä nyt vaikka se hakaristi... Voihan sitä yritää selittää sen olevan joulutorttu.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Ei kuvat ihmistä pahenna.

Henkilökohtaisesti itsellä on vaikea käydä lääkärillä/psykologilla/verikokeissa (etenkin verikokeissa) koska piikit on hirvittäny aina, mutta jos minua vastassa on ihminen jolla on kuvia kehossa, se luo enemmän luottamusta kuin pelkoa. Syytä en tiiä varmaksi miksi mutta ehkä se että itsellä kans löytyy kuvia kehosta 6kpl :) asiasta voi jotenki vapaammin puhua jos joku hieman hirvittää ja monesti myöskin vastaavanlaiset ihmiset on ottaneet asiat huomioon normaalia enemmän :) 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...