Jump to content
MAINOS

Sairaanhoitajaliitto sahaa omaa oksaansa (sairaanhoitaja -lehti 8/2005)

Vieras: Pulu

Recommended Posts

Pulu palasi langalle, oli ihan pakko, vaikka tämänkin palstan virtuaaliyhteisön aikoinani päätin jättää rauhaan.

Syy tähän hämilliseen comebackiin on se, että olen koko helekatin viikonlopun kuunnellut, miten sijaiset ei osaa mitään eikä tee mitään eikä niiden voi kyllä antaakaan tehdä mitään. Ihan kiva siinä kesätyöntekijänä kuunnella kun oma työpari pajattaa naama punaisena, että kun näitä nuoria vastavalmistuneita on vielä neuvottavakin ja ohjattava, eikä siitä edes eri korvausta saa kun sekin pitää tehdä oman työn lisäksi! Ja ne penteleen pennut tienaavat jo valmistuessaan enemmän kuin vanhat konkarit, kyllä on väääääääärin! Kun ei niistä edes ole mihinkään!

Rouvalta tainnut unohtua, paitsi kollegiaalisuus (mikä siis EI ole mikään arvo tässä ammattikunnassa), myös se, että ei hänellekään sairaanhoitajaopistossa lusikalla syötetty mikstuurana kokemusta, hiljaista tietoa ja ammattitaitoa. Kyllä hänkin on tullut "vanhaksi konkariksi" ajan kanssa ja toisten neuvojen ja ohjauksen saattelemana. Mutta hänen mielestään nykyään pitäisi keksiä tämmöinen ihmemikstuura jota pullollinen koulussa juotettaisiin, ettei vain hänen tarvitsisi vaivautua sitten, kun uusi sairaanhoitaja putkahtaa hänen työpaikalleen...

Syy tähän vuodatukseen valkeni, kun avasin uuden sairaanhoitajalehden 8/2005 sivulta 11 alkaen. Siinä kolme salanimin esiintyvää "vanhempaa kollegaa" kertovat karua totuutta työolosuhteista. Ihan mukava siinä sairaanhoitajaopiskelijana lukea olevansa täysin kädetön teoreetikko ja että kun uusi hoitajasukupolvi ryntää työelämään, niin hoitovirheiden aalto on odotettavissa. Kiitos, siskot!  ;D

Kun kerran oman ammattikunnan oma liitto julkaisee tämän kaltaista arviointia mahdollisista tulevista tai jo olevista jäsenistään, niin ei liene kenellekään epäselvää, mikä tällä alalla mättää, miksi on kuppikuntia, hierarkisuutta, eripuraa... ja ennen kaikkea, miksei tapahdu mitään! Hajoita ja hallitse!

Valmistuttuani en aio liittyä sairaanhoitajaliittoon ja olen onnellinen etten ole liittynyt opiskelijajäseneksikään. Jos olisin, niin nyt  viimeistään eroaisin. Tämä yhdistys ei ole ollut omiensa puolella ennenkään, mutta luulisi, että liiton toiminnan jatkumiseksi se edes pyrkisi huolehtimaan tulevaisuuden jäsenkannasta? Kuka nyt viitsii sellaiseen liittoon liittyä, joka eriarvoistaa ja antaa haukkua omassa julkaisussaan omaa tai tulevaa jäsenistöään?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Voihan pyhä jyssäys!

Toivottavasti Puluseni luit Sairaanhoitaja-lehdessä olleen kirjoituksen tarkasti.  Koko kirjoituksessahan on kyse niistä asioista, jotka ovat jo pidempään kalvaneet henkilökunnan mieliä.  Kiire, hoitajien pako muualle, avuttomuuden ja riittämättömyyden tunne, työuupumus ja valitettavasti myös kouluttomattomankin henkilökunnan käyttö hoitotyön tehtävien - myös koulutusta vaativien tehtävien suorittamisessa on lisääntynyt.

Enää ei ole olemassa unelmakuvaa rauhallisesta vuodeosastosta tai pitkäaikaisosastosta, vaan työn kuva on muuttunut vaativammaksi ja raskaammaksi. Olisikin aikaa niille sairaille ja vanhuksille, jotka eniten kaipaisivat sitä lämmintä otetta toisen kädestä, koska omaisia ei enää ole tai he eivät enää välitä!

Onko sitten ensihoidon tehokkuuden "vika" se, että yhä sairaammat selviävät hengissä ennen niin kuolettavista sairaskohtauksista/sairauksista?  Jostakin syystä työn raskaus ja kuormittavuus ovat nousseet viimeisen 10 vuoden aikana tasolle, jolla entisellä henkilökuntamäärällä ja koulutuksella ei tulla toimeen.  Hoitajapulassa joudutaan ottamaan töihin sellaisia henkilöitä, joilla on edes jonkinlaista kokemusta tai hajua hoitotyöstä.  Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään heitä vastaan, koska hekin ovat lisäkäsinä, mutta:  VASTUU ON AINA VUOROSSA OLEVALLA SAIRAANHOITAJALLA!!! 

Sairaanhoitajaliitto on mielestäni enemmän koulutukseen ja hoitajien ammattitaitoon panostava liitto, TEHY hoitaa edunvalvonnan.  Huomioi nämä asiat.  Mielestäni on hyvä, että näistä asioista puhutaan.  Minullekin on puhuttu samalla tavalla kuin sinulle, mutta kuka muuttaa asioita? Me itse.  Tiedät nyt, että valmistuttuasi et puhu harjoittelijoille samalla tavalla, vaan teet omalta osaltasi työyhteisöstäsi paremman.

Kaiken alku ja juuri -omien kokemuksieni mukaan- on hoitotyön muuttumisessa entistä raskaammaksi.  Valitettavasti kuntapäättäjät eivät anna lisäresursseja henkilökunnan lisäämiseksi.  Ja toinen pointtini on se, että minkä vuoksi vanhojen, perustyöntekijöiden virat on muuttettava sairaanhoitajien toimiksi?  Onko töissä oltava legioona sairaanhoitajia, ihan nimikkeiden vuoksi, koska yleensä se yksi riittää pienissä yksiköissä kierron ja lääkkeiden antajaksi?  Palkkarahoilla voitaisiin palkata useampi perus-tai lähihoitaja kuin sairaanhoitaja! 

So what: mie jatkan saikkua.

Tässäpä warsinaenen savolaenen tehosekoitin.....

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minäkin kiinnitin huomioita uuden Sairaanhoitajalehden juttuihin. Niistä välittyi yllättävän kitkerä sävy, tästä lehdestä en ole tottunut lukemaan aikaisemmin sen kaltaista tekstiä vaan enemmän Florencehymistelyä. No olihan sitäkin, juttu kansainvälisestä sairaanhoitajakonferenssista Taiwanista.

Asiaan. Erityisen loistava oli mielipidekirjoitus sivulla 34, vieläpä omalla nimellä kirjoitettu. Siinä suomittiin kovalla kädellä hoitotiedettä. Laitan tähän muutamia suoria lainauksia tekstistä.

"Hoitotyötä osaa tehdä, vaikkei hän olisikaan hoitotieteilijä, ja nimenomaan silloin. Nimittäin hoitajia tarvitaan hoitamaan ihmisiä. Hoitotieteilijät istuvat koulutuksissa, palavereissa ym. tiedotustilaisuuksissa. Joku siellä sairaalassa hoitaa ne potilaat, ja se ei suinkaan ole terveydenhuollon maisteri tai kandi."

"Kun palkitaan ansioituneita hoitajia, valitaanko koskaan niitä, jotka varsinaisesti sitä tekevät? Ei. Palkintoja saavat tutkijat ja tieteilijät. He ovat olleet käytännön työelämässä muutaman vuoden. Sitten he ovat lähteneet jatkamaan hoitotieteen opintoja, jotta osaavat neuvoa vuosikymmeniä hoitotyötä tehneille, kuinka sitä oikeastaan tulisi tehdä."

Sitten koko tekstin ehdoton helmi:  ;D

"Hoitotiede on keksitty tiede niille, jotka eivät halua tehdä hoitotyötä."

Nytpä jäädään mielenkiinnolla odottamaan kuka vastaa tähän kirjoitukseen ja miten...

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sitten koko tekstin ehdoton helmi:  ;D

"Hoitotiede on keksitty tiede niille, jotka eivät halua tehdä hoitotyötä."

Nytpä jäädään mielenkiinnolla odottamaan kuka vastaa tähän kirjoitukseen ja miten...

-Eniten ihmettelen miten tuo teksti on ylittänyt yleensäkkään lehden julkaisukynnyksen? No, seuraavaksi siellä joku täti selittää kuinka hoitotieteilijä on yhtä hyvä hoitaja kuin osastolla kirmaava sisarensakin.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

"VASTUU ON AINA VUOROSSA OLEVALLA SAIRAANHOITAJALLA!!!  "

höpö höpö

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

"VASTUU ON AINA VUOROSSA OLEVALLA SAIRAANHOITAJALLA!!!  "

höpö höpö

Allekirjoitan!

En minä ole veljeni vartija.

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Valitettavasti meillä tilanne on näin:  Jos hommat pissii kintuille, niin vastaava sairaanhoitaja on lirissä.  Sekin on mielenkiintoista seurata, että vanhat ja kokeneet sairaanhoitajat eivät mielellään ole vastuuvuorossa, koska HE EIVÄT ENÄÄ YKSINKERTAISESTI JAKSA!!!!  Myös työvuorosuunnittelussa olen tämän huomannut.  Jos teen ns. pitkän päivän viikonloppuna, niin muita saikkuja ei edes ole töissä sinä päivänä - vasta yökkö on.  Jollen minä tiedä, missä mennään osastolla 18 asiakkaan kanssa ja olen esim. iltavuorossa epäpätevän hoitajan kanssa, niin eikö muillakin pitäisi hiemAn hälytyskellojen soida???! 

Vanhainkodin puolella saattaa olla sama tilanne: Kokenut perushoitaja laitosapulaisen kanssa.  Tarvittaessa sieltä saadaan apua, mutta:  Meillä pitää taitaa osastosihteerin työt(sitä ei ole), ruuanjako ja tiskaaminen, tarvittaessa siivoaminen (klo 14:n jälkeen ei ole laitosapulaista) jne muita pikku yllätyksiä.  Jos yksi potilas voi huonosti, se vie toisen iltahoitajan ajan kokonaisuudessaan, toinen hoitaa loput.  Onko siinä enää mitään järkeä?

Tässäpä warsinaenen savolaenen tehosekoitin.....

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä entisessä työpaikassani oli myös iltavuorossa ja viikonloppuisin vastuuhoitaja. Aamuvuoroissa se oli osastonhoitaja (pyrsk) tai hänen poissa ollessaan aoh joka ei tee hoitotyötä. Vastuuhoitaja oli kokenein sairaanhoitaja. Hänen vastuullaan oli esim. huolehtia että sairaslomalaisten tilalle saadaan sijainen tai jos muuten tarvitaan ylimääräisiä, että väkeä on tarpeeksi (tosi helppoa tietysti, kun sijaisia on jonoksi asti oven takana...). Sitten kuulemma siltä varalta jos tulee joku katastrofitilanne, siis tulipalo tai vaikka suuronnettomuushälytys, pitää olla nimetty vastuuhoitaja. Mielenkiintoista hommasta tekeekin se, että vastuuhoitaja on vastuussa tällaisista asioista ilman kovinkaan hyvää perehdytystä. Samaten jos esim. iltavuorossa on miehitys kovin "nuorisopainotteista", vastuuhoitaja saattaa olla vaikka vuoden osastolla töissä ollut hoitaja. Ja hänen vastuullaan on sitten periaatteessa koko osasto...

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Valitettavasti meillä tilanne on näin:  Jos hommat pissii kintuille, niin vastaava sairaanhoitaja on lirissä.  Sekin on mielenkiintoista seurata, että vanhat ja kokeneet sairaanhoitajat eivät mielellään ole vastuuvuorossa, koska HE EIVÄT ENÄÄ YKSINKERTAISESTI JAKSA!!!!  Myös työvuorosuunnittelussa olen tämän huomannut.  Jos teen ns. pitkän päivän viikonloppuna, niin muita saikkuja ei edes ole töissä sinä päivänä - vasta yökkö on.  Jollen minä tiedä, missä mennään osastolla 18 asiakkaan kanssa ja olen esim. iltavuorossa epäpätevän hoitajan kanssa, niin eikö muillakin pitäisi hiemAn hälytyskellojen soida???! 

Ei taida ihan lain kirjaimen mukaan mennä, että kukaan toinen vastaisi täysin toisen ihmisen törttöilystä. Jos joku minun kollegani tökkäisee väärää lääkettä väärälle potilaalle minun ollessa vastaavana hoitajana vuorossa, niin ei minua kukaan ala (eikä pysty) syyttämään tilanteesta. Kyllä jokainen ihminen viime kädessä vastaa teoistaan ihan itse. Ei ole olemassa mitään vapaakorttia jolla vastuustaan voisi livistää.

Vanhainkodin puolella saattaa olla sama tilanne: Kokenut perushoitaja laitosapulaisen kanssa.  Tarvittaessa sieltä saadaan apua, mutta:  Meillä pitää taitaa osastosihteerin työt(sitä ei ole), ruuanjako ja tiskaaminen, tarvittaessa siivoaminen (klo 14:n jälkeen ei ole laitosapulaista) jne muita pikku yllätyksiä.  Jos yksi potilas voi huonosti, se vie toisen iltahoitajan ajan kokonaisuudessaan, toinen hoitaa loput.  Onko siinä enää mitään järkeä?

Vanhainkotien ym. toiminta on muutenkin ihan hanurista. Jokaisen selväpäisen hoitajan tulisi jättää mokomat paikat välittömästi. Minä en suostuisi olemaan sekuntiakaan töissä sellaisten ihmisten kanssa joilla ei ole riittävää koulutusta. Enkä myöskään olisi riittämättömällä miehityksellä töissä. Nyt on työntekijöiden markkinat. Töitä on taatusti niin paljon, että tuollaiset työpaikat voi unohtaa tyystin. Jaloillaan kannattaa äänestää hyvin nopeasti.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onpa tullut sh-opiskelijana tehtyä yksi iltavuoro vanhainkodissa suoraan kadulta tulleen "hoitoapulaisen" kanssa...

Kun mentiin kahville usean takapuolen pesun jälkeen ja kuurasin käsiäni kainaloita myöten siinä lavuaarilla, tämä kysyi että ai pesetkö sä kädet kun tulet kahville. Milloin muulloin niitä pitää pestä?

Ihminen ei osannut käännellä, ei pestä, ei mitään hajua laitoshoidossa olevien vanhusten hoitamisesta. Oli aikaisemmin ollut muistaakseni kunnalla kodinhoitajana, lyhyen pätkän (ihme!) hoitanut LAPSIA jossain suurperheessä. Ajattelin että me ei saada niitä muoreja ja pappoja yöpuulle edes siihen mennessä kun aamuvuoro tulee, vaikka yövuorokin auttaisi.

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vastuu ja palkkaus ai aina mene käsikädessä. ... Meillä vastuuvuoroinen hoitaja on viikolla aamuisin kierrolla, tekee muutokset ja toteuttaa ne.  Oh tekee työvuorolistat ja hallinnon asioita.  Vastaava hoitaa tarvittaessa sairaslomasijaiset , jollei oh ehdi.  Iltavuorossa vastuu hoitaja jokatapauksessa koettaa saada sijaiset pariksi seuraavaksi päiväksi, jakaa n.s iltalääkkeet, vastaa muutoinkin lääkehoidon toteutumisesta ja eniten työaikaa vie omaisten ohjaaminen ja ajantasalla pitäminen.  Vastuuvuoroinen kotiuttaa, soittaa naapurikuntien ksh:t ja kotipalvelut tätä ennen, tekee sisään- ja uloskirjaamiset, hilmot, katsoo uusille lääkehoidon kohdilleen....  Luetteloa voidaan jatkaa vaikka kuinka paljon.  Itse koetan delegoida tehtäviä, jos se vain on mahdollista.  Kieltämättä osastosihteeriä on tällaisessa työyhteisössä ikävä!!!

Tässäpä warsinaenen savolaenen tehosekoitin.....

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä entisessä työpaikassani oli myös iltavuorossa ja viikonloppuisin vastuuhoitaja. Aamuvuoroissa se oli osastonhoitaja (pyrsk) tai hänen poissa ollessaan aoh joka ei tee hoitotyötä. Vastuuhoitaja oli kokenein sairaanhoitaja. Hänen vastuullaan oli esim. huolehtia että sairaslomalaisten tilalle saadaan sijainen tai jos muuten tarvitaan ylimääräisiä, että väkeä on tarpeeksi (tosi helppoa tietysti, kun sijaisia on jonoksi asti oven takana...).

-Siis mitä tuo aoh tekee tai mikä hänen toimenkuvansa oikein on?

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

-Siis mitä tuo aoh tekee tai mikä hänen toimenkuvansa oikein on?

Alkaa olla katoavaa kansanperinnettä aoh:t. Toimenkuvana paperinpyöritystä jossakin määrin ja velvollisuus sijaistaa oh:ta hänen lomien aikana. Kaikki tuntemani aoh:t toimivat pääsääntöisesti kentällä normaalin sh:n tapaan.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä oli jonohoitaja. Siis hoiteli elektiivisten jonot ja kutsumiset ym.

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä oli jonohoitaja. Siis hoiteli elektiivisten jonot ja kutsumiset ym.

-Siinä on sitten enempikin hommaa kuin olen nähnyt tai kuvitellut siinä olevan. Mut meikä onkin pelkkä s-hole.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joo, kyllä sillä raasulla oli kädet täynnä töitä.

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joo, kyllä sillä raasulla oli kädet täynnä töitä.

-Teillon kyl melkoinen vaihto osastolla sitten.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tarkotatko potilaiden osalta? Olikohan keskimääräinen hoitoaika 4 päivää, en mee takuuseen. Puolet päivystyksiä, puolet elektiivisiä. Kirran osastosta siis kyse.

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

"VASTUU ON AINA VUOROSSA OLEVALLA SAIRAANHOITAJALLA!!!  "

höpö höpö

entäs silloin kun sairaanhoitajaa ei ole vuorossa??  :)

"mutsis teki valituksen, kun sut sai"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

"VASTUU ON AINA VUOROSSA OLEVALLA SAIRAANHOITAJALLA!!!  "

höpö höpö

entäs silloin kun sairaanhoitajaa ei ole vuorossa??  :)

Tuolla ensihoitopuolella on väännetty paljonkin näistä vastuukysymyksistä eikä mihinkään selkeään lopputulokseen ole päästy.

Eiköhän se ole niin että jos ikävästi käy niin TEO ja oikeusasteet määrittelevät syylliset ja vastuunkantajat olosuhteiden, koulutuksen ja työkokemuksen mukaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Juu niin eiköhän se niin ole..pakko oli vain heittää tuohonkin jotain  angel.png  ooh..kello on 2.55..oliskohan aika hipsiä unille

"mutsis teki valituksen, kun sut sai"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Agitated

"VASTUU ON AINA VUOROSSA OLEVALLA SAIRAANHOITAJALLA!!!  "

höpö höpö

entäs silloin kun sairaanhoitajaa ei ole vuorossa??  :P

Tuolla ensihoitopuolella on väännetty paljonkin näistä vastuukysymyksistä eikä mihinkään selkeään lopputulokseen ole päästy.

Eiköhän se ole niin että jos ikävästi käy niin TEO ja oikeusasteet määrittelevät syylliset ja vastuunkantajat olosuhteiden, koulutuksen ja työkokemuksen mukaan.

Jos "koulutettu" hoitaja tekee hoitovirheen, niin eiköhän hän itse siitä vastaa...aina toki etsitään osasyyllisiä jne. Siihen on turha tuudittautua, että joku toisen mokan ottaisi kontolleen!  :)

Ensihoitopuolen keskusteluihin vaikuttaakin juuri se että koulutetun hoitajan työparina ambulanssissa on usein palomies joka rinnastetaan näissä asioissa maallikkoon.

Niinpä, siinä sitä sitten ollaan...Herran haltuun.  :P Olen törmännyt vastaavan tyyppiseen tilanteeseen "yksityisellä sektorilla". Varsinkin palvelutalot ovat mielenkiintoisia paikkoja...siinä joutuu monesti MIETTIMÄÄN omaa vastuuta?!?  ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos "koulutettu" hoitaja tekee hoitovirheen, niin eiköhän hän itse siitä vastaa.

jos on valmistunut Stadiasta Sh:ksi, koetaan se oikeudessa lieventävänä asianhaarana... :)

- Ambulanssijuntti -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...