Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Vieras: aala

syömishäiriöiset

Recommended Posts

Vieras: aala

oletteko hoitaneet syömishäiriöisiä potilaita? kokemuksia? itse olen huomannut (olen vielä opiskelija) että monilla syömishäiriöpotilailla on paljon muitakin ongelmia...ovat usein pitkähoitoisia,mut luotan välittämisen voimaan!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Johanzu

Kyllä olen nähnyt vastaavia tapauksia kesätöissäni... itse olen kanssa opiskelija.. ja se on aika järkyttävää nähdä syömishäiriöisiä. Heitä haluaisi kovasti auttaa, mutta tässä vaiheessa melko mahdotonta, kun ei ole kokemusta eikä riittävästi tietoa...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
nkr

mun luokkakaveri oli työharjoittelussa törmännyt anorektikkoon, jolla oli ihan hulvaton tarve hallita kaikkea. hänen olisi pitänyt päästä hallitsemaan huonekavereita ja hoitajiakin.. ehkä tuo oman syömisensä (tai siis syömättömyyden  huh.gif) hallitseminen jotenkin antoi kiksejä hänelle..

itse olen joskus nuorisokodissa työharjoittelussa törmännyt syömishäiriöiseen, jolle oli sairaalasta sanottu, et mitään ei ole tehtävissä, ellei potilas itsekin edes yritä. olihan se aika karmaisevaa kuunnella oksentamista ja kuulla öisistä karkuretkistä, että pääsee juoksemaan sen 10km lenkin ja kuluttamaan sen yhden syödyn herneen tuottamat kalorit....  :- mutta opiskelijana aika hankalaa koittaa auttaa...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
staffi

Olen hoitanut, ja täytyy sanoa että ovat tosi vaikeahoitoinen potilasryhmä. Oman itsen ja etenkin kehonkuvan hahmotus ja hyväksyminen ei ole kondiksessa, ja usein myös ihmissuhteet todella "vajaita". Joukossa on myös paljon pers.häiriöisiä, ja kuten niin monesti muutenkin, ongelmat ruokkii toisiaan..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Telaketju

Olen hoitanut, ja täytyy sanoa että ovat tosi vaikeahoitoinen potilasryhmä. Oman itsen ja etenkin kehonkuvan hahmotus ja hyväksyminen ei ole kondiksessa, ja usein myös ihmissuhteet todella "vajaita". Joukossa on myös paljon pers.häiriöisiä, ja kuten niin monesti muutenkin, ongelmat ruokkii toisiaan..

perspatologiaa löytyy miltei joka potilaalta ja hoitajalta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
staffi

Niinpä löytyy juu, kukaan ei ole viaton ;D Sitä vaan mietiskelen, että niin kauniisti sanottu kun tuo välittämisen voima onkin, se ei aina kyllä ihan riitä. Syömishäiriöisten hoito on, ainakin meillä, pitkä ja kivinen tie, ja melkoisen usein myös epäonnistutaan siinä mielessä, että takasin tulevat. Niin tosin tulee suuri osa muistakin potilaista...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
janina

takaisin tuleminen ei mun mielestä ole sama kuin epäonnistunut hoito  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
staffi

Ei, mutta mä en kyllä sitä onnistumisenakaan näe ;D Syömishäiriöt on kuitenkin niin somaattinen kuin psykiatrinenkin ongelma, ja niistä paraneminen on ainakin mun mielestä jokseenkin ikuinen projekti niin potilaan kuin hoitohenkilökunnankin kannalta. Niin, mikä on onnistunut hoito ja epäonnistunut hoito loppujenlopuksi?

Optimi onnistuminen on mun mielestä sitä, että potilas ei tule heti paluupostissa takas, mieluiten hänen ongelmansa saadaan hoidettua niin ettei tarvitse koskaan palata. Toki, suurin osa tulee jossain vaiheessa, sairaudesta riippuen. Mutta, palaanpa asiaan. Ne syömishäiriöiset, lähinnä anorektikkoja kaikki, mitä meillä on ollut, on olleet ns vaikeahoitoisia, ja meiltä lähdettyään kierros on jatkunut eri sairaaloissa jne. Oman elämän hallinta tuntuu olevan heille todella vaikeaa, sääntöjen ja sovittujen asioiden noudattaminen myös. Henkilökohtaisesti mä pidän heitä vaikeimpana potilasryhmänä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Niin, mikä on onnistunut hoito ja epäonnistunut hoito loppujenlopuksi?

Optimi onnistuminen on mun mielestä sitä, että potilas ei tule heti paluupostissa takas, mieluiten hänen ongelmansa saadaan hoidettua niin ettei tarvitse koskaan palata.

-Jos potilaalla on tai hänelle kehittyy edes jonkinasteinen sairaudentunto niin "hoidon onnistumisen" todennäköisyys paranee huomattavasti. Yleensä pot. alkavat ainoastaan myönnellä ja toimia henkilökunnan mielen mukaan jotta pääsevät pois. 99% näistä peesaajista kuitenkin näkee että sama sairaus on edelleen siellä taustalla, he eivät vain myönnä asiaa (enää) hoitajille/lääkärille. Yleensä lääkitys vaikuttaa tähän että he pystyvät jotenkin hallitsemaan sairauttaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
janina

Mä ajattelen kanssa näin että eivät välttämättä " parannu " siinä merkityksessä ku me toivottaisi vaan oppivat jotenkin elämään sairautensa kanssa. Persoonallisuus problematiikan kanssa se usein menee niin. Siksi mun mielestä takaisin tuleminen ei ole sama kuin epäonnistunut hoito. Jotkut tarvii elämän mittaisen kontaktin hoitotahoon pärjätäkseen. Jos me voidaan hetkeksi edes helpottaa asiakkaan oloa niin hyvä niin

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
staffi

Joopa joo, se sairaudentunto, ah niin toivottu sairaudentunto. Sitten on vielä nämä vapaaehtosessa hoidossa olevat, jotka lähtee kun haluaa, ja joista, selvistä oireista huolimatta ei kuitenkaan tarkkailuunotonkaan jälkeen saa pidättävää väännettyä.

Sitä vaan aina toivoo, että ollaan parhaamme tehty,loput jääköön herran ja lääkityksen haltuun ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×