Jump to content
MAINOS

Sairaanhoitaja yrittäjänä


pile

Recommended Posts

Ruotsissa ja Norjassa leviää kovasti buumi,jossa sairaanhoitajat yhtiöittävät oman toimintansa.Eli toisin sanoen,parantavat palkkaansa.

Olisiko tässä myös ratkaisu Suomen palkkaoloihin?Homma voisi toimia sellaisilla alueilla,joissa on jo hoitajapula.Kun julkisilta markkinoilta ei enää löydy työntekijöitä,niin työnantaja on pakotettu hankkimaan sen työntekijän sitten muualta,jos meinaa pitää toimintaansa pystyssä.

Tällöin myös voi palkoitella itsensä paremmille ansioille.Ajattelin lähinnä erikoisosastoja,johon tarvittaisiin nyt ja heti kokenutta hoitajaa korvaamaan esim.sairauspoissaoloja.

Mitä sanoo Suomessa lainsäädäntö tähän?Välitysfirmojahan on jo Suomessa.Mikä estää itsensä yhtiöittämisen,samaa välitystoimintaahansa se on.

No comments

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Mikähän se olisi suomenmaassa etu työntekijälle joka olisi laittanut oman työpanoksensa tmi, ky, tai jopa oy-muotoon? Työnantaja pystyisi maksamaan parempaa palkkaa koska näin jäisivät työntekijän maksettavaksi kaikki palkan sivukulut (eläkemaksut ym.), mutta olisiko työntekijälle käteenjäävä osuus yhtään suurempi? Miksei hoitajapulasta kärsivä työnantaja voisi maksaa parempaa palkkaa ilman yhtiöitäkin? Näinhän tapahtuu tälläkin hetkellä esim. lääkäreiden kohdalla; nuoret lääkärit hinnoittelevat itsensä niin, että tienaavat paremmin kuin 20 vuotta alalla olleet kolleegat.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Juuri tätähän se markkinavoima onkin.Siellä missä on pula,niin siitä myös maksetaan.Tietysti jos itsensä yhtiöittää,pitää miettiä "firman" kannattavuutta.Eli,hinta sen verran korkealla että. työntantja kattaa sen.

En tarkoitakkaan sitä,että homma olisi kommunisti-Suomessa välttämättä kannattavaa.Kyllä markkinavoimat kuitenkin loppujen lopuksi hoitaa hómman oikealle tasolle.Niin kuin normaalissa yritysmaailmassa.

No comments

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 viikkoa myöhemmin...

En usko sen vaikuttavan hoitajien palkkakehitykseeen. Sillä onhan nyt hoitajia välittäviä firmoja. Mutta palkka ei nyt kovin parempi ole kunnalliseen verrattuna sielläkään.

Ja palkat vaihtelee aika paljon sairaanhoitopiireittäin.

Etulinjan mies

Kanyloi varjoaan nopeammin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

mielestäni hyvä idea.

tukholman talousalueella 1/10 alkaen tuli voimaan suurissa sairaaloissa vuokrahenkilöstön käyttökielto (danderyd, huddinge, södersjukhus ja karolinska).

tosin vuokrafirman edustaja sanoi ettei nuo olosuhteet voi kestää kuin maksimissaan "2. vuosineljännekselle 2004".

tosin kaikkeen yrittämiseen liittyy suhdannevaihteluja.

itse pistäisin heti firman pystyyn jos

1) osaisin yrityksen hoitamisen perusteet

2) ois joku pesämuna

3) ois rohkeutta ripaus lisää tai hullu usko ideaan.

:D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 kuukautta myöhemmin...

Onko tullut uusia ajatuksia? Koska omassa työssäni olen osa-aika hommissa ja vapaata on hitosti. Niin olen miettinyt tuon vapaa-ajan täyttämistä omalla toiminnalla.

No comments

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 vuosi myöhemmin...
Vieras: Agitated

Olen viimeaikoina vakavasti harkinnut tota oman toiminimen laittamista. En suoranaisesti tälle ns. hoitoalalle. Koitan saada tota hierojan uraakin jälleen vauhtiin, pienen tauon jälkeen. Kieltämättä on käynyt kaikenlaisia "villejä" ajatuksia myös ton hoivapuolen ottamisesta mukaan. Pitäisi varmaan tutustua jonkun "ruåttalaisen" yrittäjän elämään...ja harkita sen jälkeen kahdesti! Ideoita?!  ;D ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kylläpä kyllä, kuten "Pöllö" skrivaili. Oman työnsä vuokraaminen todellakin vain siirtää työnantaja kulut itsellesi. Lisäksi henkilövuokra on alv:n alaista toimintaa +22%, sitten ennakkoverot/kk ja vielä kun nostelet liksaa niin siitä verot, sotut, eläkemaksut jne., vakuutuksetkin tarvii olla, koska olet silloin alihankinnalla ostettu toiselle töihin. Jos taas et nosta liksaa vaan otat rahaa ulos muilla keinoilla, esim. kuluina, tulkitsee verottaja tämän hyvin herkästi piiloitetuksi ansiotuloksi ja räimäisee suht mukavat lisäverot koko potin päälle. Tämän lisäksi kuukausittaiset ilmoitukset verottajalle + maksut + seuranta ja henkilöyhtiön ollessa kyseessä paiskataan vielä vuoden päätyttyä koko yrityksesi voitto juuri sinun henkilökohtaisen verotuksen päälle ja siitä muodostuu sitten oma verosi. Jos taas päädyt osakeyhtiö pohjaiseen toimintaan, niin pääoma täytyy olla 8000 €, ja sen potin on löydyttävä jossain muodossa aina, muuten yhtiösi voidaan hakea konkurssiin. Kuinka pitkää menee että sait tuon kasaan?  Jos itse saisin 8000 € ylimääräistä ja silti lixa juoksisi, niin päällimmäisenä tulösi kyllä joku muu mieleen. Toisaalta, jos silti sen sijoittaisi yhtiön pääomaksi, niin +/- tilanne syntyisi vaste sitten kun tämä 8000 € on tienattu takaisin ja vielä jokunen kulunki seteli päälle. Täytyy muyös muistaa että tuo 8000 € minkä alkupääomaan sijoittaa, ei ole enää sinun rahaasi, vaan se on yhtiön fyrkkaa. Eli kyllä kannattaa, jos lasket tuntiveloituksesi kattavan nämä kaikki ja käteen jäävät osuuden korkeammaksi kuin mitä nyt. Toinen asia on sae että kuka ostaa palveluasi korkeilla taksoilla? Joten suosittelen vertailemista nykypäivän tilinauhan avaamisen ja vastaavasti em. asioiden väliltä. Ainakin ennen kuin teet päätöksiä. Toisaalta, yrittäminen on jokaisen oikeus. ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Edellisistä viesteistähän tulikin jo yritystietouden perusteet.

8000 eur osakeyhtiöön ja se on siinä! Liikeidea sitten? Tällä hetkellä noita välitysfirmoja ja toisaalta toiminimi/oy/ky/ay -tyylisiä Tuulan Kotihoidot on jo jonkin verran. Yksi tapa on kilpailla näiden kanssa ja lyödä vain lisää kortteja pöytään.

Toisaalta voisi tuottaa originellin liikeidean, jolla kilpailua vähän (mikä?).

Tai liikeidea, jota kysytään varmasti (vaipanvaihtoa urakkapalkalla?).

Tai liikeidea, jossa markkinat ovat kapeammat mutta tuottoisat (vaipanvaihtoa töölöläisvanhuksille?).

Itse arvelisin että

  IN ovat erikoistuneet terveyspalvelut (keskussairaalan nurkalla kioski: "IV antibiottien tiputus odottaessa" - vrt. öljynvaihto odottaessa).

  OUT ovat terveysteknoyritykset (kestää pitkään ennenkuin rahaan pääsee käsiksi)

Ironisistä sävyistä huolimatta - keksi hyvä liikeidea niin rahoittajat löytyy.

Rahoitusidea: hankitaan rahoitusrinkiin hoitohenkilöstöä, pieni alkusijoitus, useita rahoittajia. Jaetaan osakkeista hiukan alle puolet rahoittajille ja säilytetään itse päätäntävalta.

Toimiiko?

:D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 kuukautta myöhemmin...

Ironisistä sävyistä huolimatta - keksi hyvä liikeidea niin rahoittajat löytyy.

Koulutus, konsultointi ja työnohjaus -firma. Pitää olla kylläkin jotain tosi erikoistunutta osaamista hallussa (vaikka eihän Sarasvuollakaan ole mitään osaamista oikeasti hallussa - hänen "saarnansa" ovat muilta täysin lainattuja) ja karismaa esiintymisessä. Työnohjaus koulutus suoritettuna.

Mun duunipaikalle tulee Rakel Liekki (!) kertomaan "tuotteistamisesta", "aika on rahaa" -meiningistä, mielikuvien luomisesta jne... omasta yrittämisestään siis. Ajatteleekohan pomot, että aletaan ottamaan Rakelista mallia?  :)

Aina kun minun pitää valita kahdesta pahasta, kokeilen sitä pahaa, johon en ole vielä tutustunut.

                                  - Mae West -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 10 kuukautta myöhemmin...

Hei kaikille! Vasta tänne sain aikaiseksi kirjautua ja alkaa kirjoitella.. 

Eli sellaisella asialla olen liikkeellä, että haluaisin kuulla kokemuksianne, neuvojanne ja tietojanne sairaanhoitajan toiminnasta yksityisenä yrittäjänä? Itselläni tilanne, että toiminimi on olemassa ja sairaanhoitaja (AMK):n paperit takataskussa. Tällä hetkellä teen satunnaisia keikkoja osastoille ja toiminimen alla hierontoja. Kotipalvelu ja -sairaanhoito on aina ollut sydäntäni lähellä ja nyt haluaisin yhdistää nämä kaksi eli sairaanhoitajuuden ja yrittäjyyden... 

Kertokaapa minulle mistä saa aiheesta tietoa?

Tarvitaanko jotain lupia toiminnan aloittamiseen? Jos niin mitä...

Pitääkö tehdä ilmoitusta jonnekin rekistereihin tms.?

Millainen vakuutus tulisi olla? Vastuuvakuutus jo löytyy...

Jne mitä mieleen tulee...

Toiminta olisi kotikäyntejä ja jatkossa mahdollisesti sairaanhoitajan vastaanotto / hierontaliike jossain toimitilassa tai kotona. Perus RR-mittaukset, verensokerit, hemoglobiinit voisin mitata, auttaa kotitöissä, käydä kaupassa, haavahoitoja, neuvontaa, tuotemyyntiä (esim. vaippoja tms.). En kuljettaisi ihmisiä vaan itseäni paikasta toiseen..  :) Eli ei kuljetuspalvelua... Mutta tässä näin aluksi ajatuksiani. Kertokaapa omianne!!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tästähän on hyvä kirja olemassa, muistaakseni toimittaja on peltomaan päivi ja nimi on Sairaanhoitaja yrittäjänä. Sairaanhoitajaliitolta ainakin pitäis löytyä tilattavista.

"Ei kuullosta kovin järkevältä", sanoi Kani. "Ei", sanoi Puh nöyrästi. "Ei kuulostakkaan nyt kun sen sanoo. Sitä ennen se kuullosti aivan järkevältä."

"On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo."

-Nalle Puh

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kiitos vinkistä. Kävin tuon kirjan justiinsa tilaamassa..  ::) Varmasti löytyy lähes kaikki tarvittavan jos esittelytekstiin on luottaminen.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yrittäjäkurssin kautta on joitakin tuttuja yrittäjäksi lähtenyt . Kurssilla voi kehittää ideaansa ja taitaa kurssista olla etua joidenkin apujen saamiseksi.

Zen ja moottoripyörän kunnossapito: tutkimusmatka arvojen maailmaan. (valitettavasti Zen ei ymmärrä mitään moottorikelkkojen sielunelämästä)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yrittäjäkurssin kautta on joitakin tuttuja yrittäjäksi lähtenyt . Kurssilla voi kehittää ideaansa ja taitaa kurssista olla etua joidenkin apujen saamiseksi.

missäs noita ja kuka järjestää?

- Ambulanssijuntti -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yrittäjäkurssin kautta on joitakin tuttuja yrittäjäksi lähtenyt . Kurssilla voi kehittää ideaansa ja taitaa kurssista olla etua joidenkin apujen saamiseksi.

missäs noita ja kuka järjestää?

Ainakin paikalliset aikuiskoulutuskeskukset. MOLlin sivuilta löytyy jotain infoa; http://koulutukset.mol.fi/directSearch.html?locale=fi_FI&runSearch=true&searchType=direct&sortBy=profession&pageIndex=0&profession=--&municipalities=&province=--&searchPhrase=yritt%E4j%E4

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

+ TE-keskukset kannattaa vilkaista. saa paljon apua pyhän byrokratiuksen pyörteissä.

http://www.te-keskus.fi/

Zen ja moottoripyörän kunnossapito: tutkimusmatka arvojen maailmaan. (valitettavasti Zen ei ymmärrä mitään moottorikelkkojen sielunelämästä)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Apua ja avustusta yrityksen perustamiseen saat TE-keskusten ja työkkärin lisäksi varmasti paikalliselta sekä alueelliselta yrittäjäjärjestöltä. Ja kannattaa muuten liittyä jäseneksi, sillä niillä on hyvät ja ilmaiset lakimiehet käytössäsi + muitakin € arvoisia jäsen etuja. www.yrittajat.fi

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olisiko kellään ihan käytännön kokemuksia yrittäjänä toimimisesta?

Mulla yksi kaveri perusti yrityksen tuolla kymen suunalla ja sanoi vain että aikamoista paperisotaa ja sopimusten vääntöä enennkuin pääsi alkuun.

Etulinjan mies

Kanyloi varjoaan nopeammin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olisiko kellään ihan käytännön kokemuksia yrittäjänä toimimisesta?

Mulla yksi kaveri perusti yrityksen tuolla kymen suunalla ja sanoi vain että aikamoista paperisotaa ja sopimusten vääntöä enennkuin pääsi alkuun.

Mitäköhän paperisotaa kaverisi tarkoitti? Ihan tuohon sairaanhoitajana toimimiseen liittyen vai? Mulla tuo yritys onneksi on jo olemassa eli siltä säästyisi tässä vaiheessa...  ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olisiko kellään ihan käytännön kokemuksia yrittäjänä toimimisesta?

Mulla yksi kaveri perusti yrityksen tuolla kymen suunalla ja sanoi vain että aikamoista paperisotaa ja sopimusten vääntöä enennkuin pääsi alkuun.

Mitäköhän paperisotaa kaverisi tarkoitti? Ihan tuohon sairaanhoitajana toimimiseen liittyen vai? Mulla tuo yritys onneksi on jo olemassa eli siltä säästyisi tässä vaiheessa...  ;)

Olisko tarkoitanut firman aloitusvaiheen parerisotaa :-   ect....Nyt toimiva perusti sen 1990-luvun alussa  kun tuntui olevan muotia että sairaanhoitajat perustivat erilaisia hoiva-alan firmoja..

Etulinjan mies

Kanyloi varjoaan nopeammin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yhdistin aiheen "Oman toiminnan yhtiöittäminen" Edunvalvonnasta tähän aiheeseen, koska molemmissa käsitellään samoja asioita. Tulee haku helpommaksi.

No comments

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...