Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Vieras: Nassu

Hoitajien jaksaminen

Recommended Posts

Vieras: Nassu

Hoitotyö tuntuu usein raskaalta ja vaikka töissä on mukavaa, tuntuu töihin meno välillä vaikealta...

Olen huomannu, että monet nuoret jaksavat tehdä hoitotyötä vain pari vuotta, jos sitäkään ja lähtevät sitten opiskelemaan lisää, jotta pääsisi helpompiin hommiin.

Kuinka jaksatte työssänne ja mitä hoitajien oloissa pitäisi korjata, että jaksaisi paremmin?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Itse pidin psykiatriasta pari välivuotta 97-99. Olin ihan varastomiehenä ja työttömänä (tarkoituksella, en kysellyt töitä). Joitain pieniä pätkiä tuli tehtyä silloin tällöin. Kuitenkin tuo nupin tuuletustauko teki pirun hyvää. Sai olla normi työvuoroissa ja muutoinkin kuin muut ihmiset. -99 palailin takaisin psykiatrian kentälle oma-aloitteisesti ja on tässä taas jaksanut ihan hyvin.

Satunnaisesti tulee sitten poistettua ylim. paineita vapaata edeltävänä iltana nauttimalla maltaita. Itselle tuo on ainakin piisannut. Sen sijaan työnohjauksen yms. käyttö ei ole ainakaan meikää auttanut mitenkään, enempi tuntunut pakkopullalta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Kuinka jaksatte työssänne ja mitä hoitajien oloissa pitäisi korjata, että jaksaisi paremmin?

Monesti kuulee valitettavan että hoitajat uupuvat liialliseen työmäärään ja kiireeseen. Väitänpä kuitenkin että suurimmat henkiset ahdistuskohtaukset eivät johdu työn määrästä vaan työpaikan yleisestä ilmapiiristä. Jos työnantajan suhtautuminen työntekijään on reilu ja avoin ja jos työkavereiden välit on kunnossa niin sitä kestää kummasti tätä "kiirettä"

Jostain luin tutkimuksen työpaikkojen kiireestä. Siinä verrattiin työpäivän päätteeksi työntekijöiden tuntemuksia todellisiin tapahtumiin. Lopputulos oli se, että jos työpäivän aikana oli 15 minuuttia ollut hektisempää ja loppupäivä rauhallista, niin kokonaisvaikutelma työpäivästä oli kiireinen.

Eli hoitoalan tunnollisten purtajien olisi hyvä oppia priorisoimaan työtehtäviään. Silloin kun oikeasti pukkaa kiirettä, niin pidetään kunnon tauko ja laitetaan työtehtävät tärkeysjärjestykseen.

Pahinta on nähdä kun hoitajat itse tekevät kiireen ylenpalttisella hössötyksellä ja vöyhkäämisellä. Joku viisashan on sanonut että kiire ei ole muuta kuin tunnetila korvien välissä.

Totta kai joissakin työpisteissä on mitoitettu henkilökuntamäärä liian pieneksi työtehtäviin nähden, mutta jos tämä tilanne jatkuu pitkään, niin silloin voi hoitajat ja varsinkin luottamusmiehet käydä peilin edessä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Noi Dinon mainitsemat "hössäävät hoitajat" onkin pahimpia työmotivaation tappajia. Yksinkertaisita hommista aletaan lietsomaan kauheaa paniikkia omasta epävarmuudesta johtuen. Pahimmillaan nämä saavat vielä jonkun mukaansa siihen toilailuun ja suuttuvat/loukkaantuvat kun heitä kehoittaa ryhdistäytymään ja tekemään hommansa valittamatta. No jaa, tietty itseään voi myös tuolloin katsoa peiliin ja miettiä miten se kehoitus töihin ryhtymiseen tulikaan sanottua...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Florence

minun motivaatiotani laskee huomattavasti ylihoitajien ja vastaavien hoitotieteelle omistautuneiden henkilöiden kummallisuudet. Sairaalaamme on rantautunut hoitoisuusluokitus, jonka tarkoituksena on tehdä työmme näkyväksi päättäjien silmissä. Kun aikamme näpyttelemme koneelle onko potilas A,B,C,D luokkaa, niin jopas kohta päättäjien päänupissa välähtää;tuolla osastolla tarvitaan lisää resursseja! Ainakin näin sokeasti uskoo hoitoisuusluokituksen puolestapuhujat. Mikä muu ammattiryhmä joutuu tällätavoin todistamaan, että heitä tarvitaan. Minusta tämä on nöyryyttävää. Kesken kiireisen työpäivän on istuttava näyttöpäätteen ääreen ja tehtävä kiltisti luokitukset. Motivaatiota laskee se, etten usko vähääkään näiden luokitusten johtavan mihinkään. Argh!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Vastavalmistunut

Itse olen ollut "alalla" keväästä asti ja mietin lähes joka toinen päivä alan vaihtoa. Totta on että monesti töissä on ihan mukavaa ja työt sujuu, mutta töihin lähteminen on äärettömän vaikeaa.

Mietin aina minkälaisia potilaita osastolla on, onko niitä sijoitettu pitkin käytäviä ja nurkkia. Potilaita tupa täynnä ja meitä hoitajia edelleen "moduulissa" se kaksi kappaletta. Tällöin ehtii tekemään juuri vain ne välttämättömimmät hommat ja toivon vain ettei kukaan saa kohtauksia. Mietin myös kuka on lääkärinä; se mukava vai se k+?^pää. Toivon myös että niillä osaston vanhimmilla työntekijöillä on mukava päivä, niin pääsee vähmmällä. Näitä kaikkia miettii ennen töihin menoa.

monesti kadehdin esim. pikkukaupan myyjiä. Palkka ei ole paljoa pienempi, mutta työ kevyempää ja vähemmän tarvitsee vaivata päätä. Ehkä alan vaihto on totta joskus tulevaisuudessa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
krissy

Oon tehnyt hommia yli 13 vuotta ja alussa mietin useastikin alan vaihtoa. Kannoin kaikki tyoasia vuoron loputtua kotiin ja mietiskelin ihan samoja asiota kun "vastavalmistunut", ja aina oli hankala menna toihin. Nykyaan oon oppinut jattamaan tyoasiat polin ovelle kotiin lahtiessani ja otan uuden vuoron sellaisena kun se vastaan tulee etukateen murehtimatta. Tyonohjauksesta en oo koskaan kokenut olevan mitaan hyotya, enemman helpottaa kun saa valilla pitaa oikein kunnon valitussession hoitsu-kavereideni kanssa, kylla taas jaksaa juosta ja hymyilla 8) Ja punttisalilla kayminen / muu liikunta auttaa ihmeesti jaksamaan.

monesti kadehdin esim. pikkukaupan myyjiä. Palkka ei ole paljoa pienempi, mutta työ kevyempää ja vähemmän tarvitsee vaivata päätä
JA taalla englannissa kun oman paan vaivaaminen ei nayta edes olevan sallittua, noilla edella mainituilla evailla jaksaa hyvin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
defi

Meillä sairaalan luonteeseen kuuluu, että ppkl:n väen "täytyy osata" kaikki ja tehdä tarvittaessa muiden osastojen hommia ja niitä hommia joita muut yksiköt ei suostu tekemään. Kuitenkin ppkl:n väkeä haukutaan pitkin taloa, ettei osata mitään eikä tehdä omia hommiamme. Välilä siihen todella kylästyy kun kaikki pitäisi osata mutta mitään ei kuitenkaan muiden mielestä osaa. Niinä päivinä todella mietii miksi tekee tätä hommaa. Samoin tietyt potilasryhmät käy välillä aika paljon hermoille.

Se minkä avulla jaksaa on hyvä yhteishenki työporukassa ja sairas huumori.Välillä yhdessä mietitää ruvetaanko sähkömiehiksi vai jatketaanko samaa hommaa vielä.

"Vastavalmistuneelle" vinkiksi, vaihda osastoa niin todennäköisesti työn muuttuu mielekkäämmäksi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Osku

että ppkl:n väen "täytyy osata" kaikki ja tehdä tarvittaessa muiden osastojen hommia ja niitä hommia joita muut yksiköt ei suostu tekemään.

Kuulostaa erittäin tutulta. Tässäkin sairaalassa tuntuu olevan käytäntö, että jos jotain ei osata tai suostuta osastoilla tekemään, niin se tehdään ppkl:lla.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Esa

Hoitotyö raskasta on ja lisäksi viellä kolmessa vuorossa.

Kuten jokainen on täällä ilmaisut että harkitsee ammatinvaihtoa joskus, itsekkin on miettinyt samaa mutta kun jotenkin tykkään työstäni ja ammatinvaihto on sitten jäänyt unholaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Vastavalmistunut

Ehkä tähän uran alkuun kuuluu se, että stressaa myös sellaisista asioista mistä ei tarvitsisi. Tuntuu, että pitäisi olla auttamassa työparia, vaikka itselläänkin on hommat kesken tai muistaa potilaan pienimmätkin toiveet, tai olla jossain muualla missä nyt on jne.

Välistä tuntuukin että päivä koostuu vain pienistä asioista mitä on saanut toimitettua ja se kokonaisvaltaisuus tai kokonaisuus jää uupumaan. Ei pysty perehtymään potilaan ja omaisten ongelmiin niin hyvin kuin haluaisi, välistä se on vain: "joo, selvä tuodaan se ja se. hetkinen"...

...ja jo seuraava potilas soittaa kelloa, sihteerillä/lääkärillä/työparilla on asiaa, puhelimeen pitäisi mennä, sos.hoitaja kysyy jonkun potilaan asioita, tulee uusi potilas... Sitä ehtii jo unohtaa mitä alunperin oli tekemässä. Asiat tulee tehtyä vain puoliksi niin hyvin kun haluaisi.

Ehkä osaston vaihto olisi hyvä, mutta ei ole nyt mahdollista. Ehkä tämä tyytymättömyys ammattiani kohtaan johtuu siitä että en ole löytänyt vielä sitä paikkaa missä todella viihdyn. Onneksi koulutuskseni antaa mahdollisuuden työskennellä laajasti myös avopuolella.

ja se härski huumori työpaikalla olisi TODELLA paikallaan!! Miten jotkut jaksaakin olla niin huumorintajuttomia että! Hiljaa vaan puuhataan omiaan ja ehkä juuri ennen lomaa löytyy pieni virnistys!

Neuvoja kokeineilta hoitajilta, miten jaksan tulevat 40 vuotta!!!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Ketorin

Jaksaminen ei todellakaan ole aina yksinkertaista. Jos vuoroon sattuu se ärsyttävin kolleega ja edellisellä vuorolla on jäänyt puolet asioista tekemättä, joutuu väistämättä miettimään olisiko syytä lähteä takaisin kotiin..

Vuosi vuodelta asiakkaat ovat vaativampia, sairaalaan jouduttuaan osa odottaa hotellin kaltaista palvelua, ja vähintään yhtä nopeana. Palveluammattihan tämäkin on, myönnän, vaan joskus joutuu puremaan huultaan tosissaan. Töistä päästyä voikin sitten mennä lähimmän talon nurkalle hakkaamaan päätä seinään, ja lopettaa sitten kun alkaa tuntua hyvälle.

Karrikoitua - kyllä 8)

kyllästynyt työhön - välillä :)

Voimia saa niistä hyvistä päivistä, joita tokikin mahtuu mukaan. Ne päivät jolloin hommat menevät kuin on suunitellutkin ja työyhteisössä on "hyvä henki"

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Nassu

Hoitotyö raskasta on ja lisäksi viellä kolmessa vuorossa.

Sen takia haluaisin itse johonkin päivä hommaan esim. johonkin terveyskeskukseen (vaikka niitäkin on paljon haukuttu)...mutta en tiedä mitenkä jaksaisin kolmivuorotöitä, jos on vielä perhettä. Öistä sain ainakin kesällä tarpeeksi 8)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
pekkri

Olen kyllä perheellinen ja vuorotyötä tekevä, mutta voimia saan perheen parissa, harrastuksissa (silloin kun pääsen)ja ystäviä tapaamalla.

Työssä ei niinkään väsytä se työn määrä, vaikka sitä paljon onkin, mutta rauhallisesti ottaen ne ehtii kuitenkin tehdä, jos ei tuijota koko ajan

kelloa. Se, mikä uuvuttaa, puuduttaa ja väsyttää on itsetehty kiire; pääasia, että työt tehdään nopeasti, jotta oltaisi mahdollisimman äkkiä

valmiita. Kuitenkaan ei todellisesta kiireestä ole kyse, se on asia erikseen, jonka huomaa kyllä kun sellainen tilanne eteen tulee.

Työskentelen vanhainkodilla, jossa mielestäni ei avainsana edes saisi olla kiire. Lisäksi sellaiset päivät, jolloin väsymyksestä huolimatta

voin olla tyytyväinen siihen, mitä olen päivän aikana tehnyt ja saanut aikaiseksi, tuovat voimia ja iloa, sekä auttavat jaksamaan.

Yritän kaikin tavoin välttää saamasta tartuntaa tuohon "kiireeseen", todellinen sellainen silloin tällöin tuo vaan vaihtelua...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Työssä ei niinkään väsytä se työn määrä, vaikka sitä paljon onkin, mutta rauhallisesti ottaen ne ehtii kuitenkin tehdä, jos ei tuijota koko ajan

kelloa. Se, mikä uuvuttaa, puuduttaa ja väsyttää on itsetehty kiire; pääasia, että työt tehdään nopeasti, jotta oltaisi mahdollisimman äkkiä

valmiita. Kuitenkaan ei todellisesta kiireestä ole kyse, se on asia erikseen, jonka huomaa kyllä kun sellainen tilanne eteen tulee.

Kirjailija Tommi Hellsten sanoo kiireestä: "kiire on joillekin toimintastrategia. Se on tapa hankkia kulttuurista ihailua ulkopuolisilta ja jotkut turruttavat sillä oman mielen tyhjiötä. Kiire tarkoittaa sitä, että ihminen on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Hän ajattelee aina seuraavaa hetkeä ja seuraavaa tekemistään, ei pysähdy eikä keskity." Näihin sanoihin on helppo yhtyä..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
scoubi

Olen laitoksessa kokenut rankimpana "hankalat" työtoverit. Siis juuri ne, jotka on aina olevinaan muita pätevämpiä ja touhuavat niinkuin omistaisivat koko lafkan. Eivät siis ota huomioon koko tiimiä tasavertaisena. Ja tosiaan hössöttävät välillä ihan jonniijoutavaa. Toki itse työkin on välillä haastavaa kun usein mennään alimiehityksellä työvuorosta toiseen, mutta kyllä näppärä tekijä aina selviää, sillä työt on organisoitava ja järkeistettävä. Kotihoidossa en ole edellä mainittuun ilmiöön törmännyt (siis noita muita dominoivia naisia). Siellä on jotenkin reilumpi meininki. Tietty tiimityötä siellä tehdäänkin vähemmän kuin laitoksessa, niin että jos ei kemiat kohtaa, niin "so what"... Enkä ole kokenut kotihoidon työmäärää mitenkään liian rankkana. Toki se vaihtelee alueittain.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
aqualife

Raskainta työssäni minunkin kohdalla on ollut juuri nämä "ah niin pätevät ja kaikkitietävät kollegat".. toinen ääripää on työkavereitaan valikoivat hoitajat. Tällä viikolla oli jälkimmäistä hyvin edustava tapaus, jossa armas kollegani ei kyennyt puhumaan kanssani eikä sopimaan asioista - saati sitten pitämään kiinni jo yhteisesti sovituista asioista + hävitään ku pieru saharaan niin ettei edes neitejä näe. Lisäksi vielä ryösti opiskelijani (kaksikko on hyvät ystävykset). Tämä kollega ei kanssani muutenkaan halua tehdä töitä mutta tuolloin olisi pitänyt pystyä jonkin sortin yhteistyöhön. Molemmat todistettavasti olivat paikalla kun mm. sovittiin siitä että opiskelija kulkee kyseisen päivän mun kanssa. Se tietty käyrä heitti mulla tuolloin reippaasti punaisen puolelle. Otin tuon puheeksi ja asia pistettiin heti järjestykseen. Muualla voi olla toisin mutta meillä ei ystävykset voi olla opiskelija-ohjaajapari - eilen tuli hieman saatua mulkoilua opiskelijan osalta kun pilasin heidän hommansa. :) Naamakerroin ei vissiin miellyttäny kumpaakaan. :D

Niin että jos ilmapiiri on päin arsea niin kyllä se ennestään raskaat työt tekee vielä raskaammaksi.. iltavuorot esimerkiks vedetään 4 hoitajalla, hoidettavia vajaa 40 (myös vuodepotilaita) - kyllä siinä on jokaisen hoitsun kannettava oma kortensa kekoon homman toimivuudesta siinä missä ilmapiiristäkin. Sama se on aamuvuoroissa. Miksei nyt yövuoroiski, vaikka vakioparin kanssa valvookin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pinks

Itse teen päivätyötä tk:ssa mutta ajoittain mietin pääsisikö kuitenkin helpommalla jossain osastohommissa. Tk:ssa pitää olla kaikkitietävä, ohjaa vaivatta sydän-, diabetes-, astma- ja reumapotilaat. Yrittää laadukkaat ohjaukset suorittaa puolessa tunnissa ja ohjauksia on parhaimmillaan sen kymmenen päivässä. Kirjaamaan et välissä ehdi, loppupäivästä et enää tiedä mitä olet puhunut kellekin. Puoli tuntia on aivan liian lyhyt aika, väistämättä aikataulut kusee ja sitten seuraavat on kiukkuisia kuin ampiaiset Päivystysvuoro ei ole sen parempi, potilaita on ylimääräisillä ajoilla, kahden hoitajan kanssa päivän työmäärä 60-70 potilasta. Siihen kun pärähtää pari ambulanssipotilasta, niin kiire on todellisuutta eikä itse tehtyä. Niin, ja ne potilaat jotka sitten odottelevat siellä kun akuutimpi tapaus menee ohi, tulee vo:lle koo ottassa ja antaa tulla täyden laidallisen. Sitten on tietty nämä puhelinpäivät, luurit päässä koko päivä, jatkuvasti jonossa 40 puhelua, jokaikinen jauhaa ensin 10 min sitä, miten tk:hon ei pääse puhelimella läpi ja haukkuvat koko systeemin, vasta sitten päästään asiaan ja kun asia ei ole kiireellinen ja aika menee 2 kk:n päähän, alkaa 10 min sadattelu uudelleen. Jossain vaiheessa pääsee sitten sammakko suusta ja kommentoi vaan, että juuri tämän takia kukaan ei pääse läpi tänne, valitukset voi osoittaa jonnekin kaupungin ylemmille elimille, ei rivish:lle. Niin joo, tässä välissä annostellaan sitten vielä Marevanit 20-30 pot ja aikaa joku 20 min (joka siis menee siihen, että olet aikataulusta jo muutenkin myöhässä). Noh, työaika loppuu klo 16, ja mä lähden vaikka jäis mitä tekemättä. Mitoitus on kertakaikkiaan liian pieni, mutta tämähän kääntyy niin, että hoitajat eivät osaa tehdä hoidon tarpeen arviointia, eivät osaa potilasohjausta jos aikaa menee yli puoli tuntia ja puhelimessa jaaritellaan turhia. Niinpä...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Olen vähän törmännyt samaan, että avoterveydenhuollon työtä tekevän hoitajan pitäisi olla jostain syystä valtavasti fiksumpi kuin osastotyötä tekevän kollegansa. Ei se sinänsä mitenkään päivää pilaa, mutta kyllä se ihmetyttää kun 30 vuotta sairaanhoitajana ollut ihminen heittää pallon puoli vuotta sitten valmistuneelle lähihoitajalle ja sanoo että päätä sää nyt viisaampana mitä tehdään.

Omassa duunissa ei sinänsä kiire paina, potilaita on yksi kerrallaan ja sen kanssa menee sen aikaa kun menee. Jos jonossa on kiireempää niin joku muu ottaa asian hoitaakseen ja kiireettömät saavat odottaa, minä en resursseille mitään mahda.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

Mun työssäjaksamistani edistävät sosiaaliset suhteet, harrastukset ja kohtuullisen (!!!) terveelliset elämäntavat. Fyysisen kunnon paranemisen myötä myös henkinen työssäjaksaminen on helpottunut. Lisäksi teen ns. ergonomista työvuorolistaa ja tykkään, että se sopii mulle.

Meillä osastolla on ajoittain hyvinkin kiireistä, mutta mä kun kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkää pienestä hopun tunteesta. "Istuskelupäivät" tuntuu pitkäveteisiltä, onneksi niitä on harvoin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
AinoMarja

Eräässä kotihoidossa kun aikoinaan olin töissä, niin siellä oli meininki, että oli olevinaan ihan kamala kiire asiakkaan luota toisen luo - että kerittiin sitten puolilta päivin konttorille istumaan ja juomaan kahvia ja odottelemaan, että kello tulis kolme ja päästäis kotiin.

Eräät hoitajat siellä hösäs ja häsäs, minunkin känny soi, että missä sinä oikein nysväät, kello tulee kohta yksi. Sanoin, että työaikani loppuu kolmelta, onhan tässä aikaa. No ei, kun pitää olla puolilta päivin konttorilla. Jaa että miksi? No pitää vaan.

Menin alkuun lankaan ja tein hiki päässä hommia että sopisin heidän aikatauluunsa. Ja ajattelin, että miten nää ihmiset jaksaa tätä työtahtia, 6-8 asiakasta viidessä tunnissa siirtymisineen. Mutta loput kolme tuntia olikin sitä konttorilla istumista. No tietysti kirjaaminen, mutta siihen nyt ei mennyt varttituntia kauempaa.

Jotkut vain tekee itselleen kiireen, vaikka tosiasiassa kyse on vain työajan järkeistämisestä. Paljon mieluummin minä seurustelin mummukoitten kanssa kuin istuin jossain tyhjän panttina.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Torlohka

^ heh, aika tulenarka kommentti. Iltalehtiiiiiii..... :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
AinoMarja

^ heh, aika tulenarka kommentti. Iltalehtiiiiiii..... :)

Apua, oliko??? :shock:

Sormet tais olla nopeemmat ku aivot. Mutta eihän tossa mitään nimiä eikä paikkakuntia mainittu. Ja oli vielä kaikenlisäks totta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

^ heh, aika tulenarka kommentti. Iltalehtiiiiiii..... :)

Kuis ni? Saahan sen kertoa että osa meidän alan kiireestä on itse rakennettu tunnetila korvien välissä..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Torlohka

^ heh, aika tulenarka kommentti. Iltalehtiiiiiii..... :)

Kuis ni? Saahan sen kertoa että osa meidän alan kiireestä on itse rakennettu tunnetila korvien välissä..

No ei vakavissaan, olisi pitänyt itsekin muotoilla paremmin. Totuus on paras.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×