Jump to content
MAINOS

Ensimmäinen vainaja?


Guest jännittäjä
 Share

Recommended Posts

Guest jännittäjä

Olen lähihoitajaopiskelija ja työssäoppimassa palvelutalolla. Asukkaita kuolee aika tiuhaan tahtiin mutta yhtään vainajaa ei vielä kohdalleni ole sattunut. Jännitän paljon vainajan näkemistä ja sitä miten siihen reagoin. Luulen, että mikäli kukaan ei satu läsnäollessani menehtymään niin minun ei olisi pakollista nähdä vainajaa, mutta asia jännittää ja pelottaa sen verran että melkein toivoisin sen tapahtuvan ja mahdollisimman pian. Eniten pelkään sitä, miltä vainajan kasvot näyttävät ja että jotenkin traumatisoidun (saatan suurennella kyllä asiaa). Onko jotain rohkaisevaa sanottavaa, tai kerrottavaa omasta ensimmäisestä vainajan kohtaamisesta?

Link to comment
Share on other sites

Mulle tuli ensimmäinen vainaja ensimmäisessä harjoittelussa, ja en siitä traumoja saanut. Tietty toiset on herkempiä. Mulla ohjaaja kysyi haluanko auttaa vainajan valmistelussa. Menin mukaan koska se nyt on osa työtä, ja tulee jossain vaiheessa vastaan. Ainakin itsellä oma ohjaaja ja muutkin työntekijät olivat todella mukavia, kysyivät oliko ensimmäinen vainaja joka näin ja sitten sen mukaan kertoivat ja opettivat. Selittivät kaiken niin hyvin ettei kysymistä jäänyt.

Mä jopa sinuna miettisin, että kertoisit ohjaajallesi jännittäväsi vainajan näkemistä näin voisi ehkä etukäteen miettiä jotain tai ainakin tietää, että enempi tukeminen voi olla tarpeen. Opettaja toisena, jolle kertoa jos haluaa. Muuta mulla ei oikein tule mieleen, koska itselle kuolema on osa elämää ja se ei ole itseä koskaan järkyttänyt.

Link to comment
Share on other sites

Komppaan edellistä, en usko mitään traumaattista muutosta olevan tulossa. Ihminen on kuolleena, siis noin esim. palvelutalolla, vahamainen ja siisti. Kasvojen piirteet muuttuvat toki heti elottomiksi, mutta ei siinä mitään raflaavaa ole siis. 

Oma ensimmäinen vainajakokemus tuli samalla tavoin mitä edelliselläkin, harjoittelussa. Ko. vainaja oli minulle sikäli poikkeuksellinen, että olin asioinut hänen kanssaan useasti ennen hoitoalaa, siis vuosien ajan jo ja aivan eri yhteyksissä. Kerroin heti, että tunnen ihmisen ja onko sillä merkitystä kelleen, ei tietenkään ollut. Ohjaajani silloin, yli 10v sitten, oli kokenut sh ja yhdessä kävimme vaihe vaiheelta läpi kaiken vainajanlaittoon liittyvän, aikaa oli, kiire ei saa olla siinä tilanteessa. 

Asia ikään kuin meni loppuun asti siinä kohdassa, kun olin myös muistohuoneella omaisten kanssa. He eivät tienneet kuka olen ja miksi tunnen heidän lähiomaisen, asiaa ei käsitelty ollenkaan, ei ollut tarvettakaan. Minulle vaikeinta siinä kohdassa oli pidätellä omia tunteita, kun näin heidän jättävän hyvästejä läheiselleen, samaistuin suruun ja tilanteeseen. Sain todella purra ns, hammasta, etten itkenyt itsekin. Sittemmin sekin asia helpotti ja joskus on kyllä itketty kimpassakin, omainen ja hoitajat. Se taas on sellaista, mikä tulee hyvin harvoin ja sen tulee olla ainutlaatuisen läheinen suhde esim. omaiseen, avoin ja rehellinen. Muutoin me kaikki pyrimme olemaan viimeiseen asti ammatillisia, vaikka empatiaa onkin.

Kannustan vilpittömästi, että menet mukaan. Jos vain voisit, olisit vaikka kolmantena mukana, kaksi laittaa vainajaa ja saat rauhassa seurata sivusta. Samalla käytte läpi sitä protokollaa, mitä asiaan liittyy. Kiire ei enää ole. Tsemppiä!

carpe diem

Link to comment
Share on other sites

80-luvun lopussa kun ei tarvinnut antaa enää "toivottamille tapauksille" antibioottia, tuli osastonhoitaja kahvihuoneeseen ja tokaisi: "Kyllä keuhkokuume on vanhuksen paras ystävä". Ensin meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, mutta sitten se on jäänyt mieleen positiivisena asiana. Toden totta, katso niitä vihdoinkin tyyniä ja kivuttomia kasvoja; hän on päässyt pois, maattuaan niin kauan, kenties jopa ilman ihmisarvoa.

  • Tykkää 2
Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
Guest Sh-opiskelija

Itsekin olen palvelutalossa töissä ja näin viime viikolla ensimmäistä kertaa vainajan. Siellä usein ajattelee monenkin vanhuksen kohdalla, että olisiko jo aika mennä... Asukkaat ovat aika heikossa kunnossa ja ovat jo elämänsä eläneet. Eli ei traumoja jäänyt. Eritavalla voi pysäyttää esim. kolme vuotiaan menehtyminen syöpään tms. Sen kaltaisen vainajan laitto voi olla hankalampaa. Saati sitten ollaa omaisille tukena. 

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Create New...