Jump to content
mörökölli

Työ ja työelämä (hoitajana) ahdistaa niin julmetusti

Recommended Posts

mörökölli

Olen 23 vuotias nuori nainen ja valmistuin lähihoitajaksi keväällä 2016, eli kauhean pitkää historiaa hoitajana en ole vielä kerennyt tekemään, mutta tässä ajassa olen jo kolmesti palanut loppuun ja nyt on tullut mitta täyteen. 

Ensimmäinen ja pahin burnout oli, kun vielä opiskellessa tein yhden kesän sijaisena kotihoidossa, jossa olin ollut myös harkassa. Jo harkka-aikana huomasin, että kotihoito ei hektisyytensä vuoksi todellakaan ole minun paikkani, mutta hain sinne kesätöihin, sillä tiesin mahdollisuuteni olevan aika hyvät, kun olin harkkani suorittanut hyivn. Ehdin olla töissä kaksi, korkeintaan kolme viikkoa, kun olin stressin takia siinä pisteessä, että aloin saamaan sydänoireita, lähinnä keskellä yötä. Rintaa puristi ja koski ja pelkäsin kuolevani. Minulle aloitettiin sydäntutkimukset, joissa ei todettu mitään (lukuisia sydänfilmejä, holter-laite, jokin laite minkä nimeä en muista, mutta se oli minulla kotona 2 vkoa ja aina kun tuli oire, se mittasi peukaloiden kautta jotain sydämestä ja viimeisenä sitten oli sydämen ultraus). Jollain ilveellä kestin kesän loppuun, mutta olin koko ajan ahdistunut, en käynyt missään tai tehnyt muuta kuin töitä. Monet kerrat menin töihin samoilla silmillä, sain paniikkikohtauksia myös asiakkaiden luona. Sykskyllä koulu jatkui ja menin koulupsykologin pakeille. Ehkä vuoden kuluttua oireiden alkamisesta aloin vasta hieman toipua, ja sitten jo valmsituin.

Muutin vuosi sitten uudelle paikkakunnalle avomiehen opintojen perässä. Pääsin töihin Validialle, jossa olisi ollut 4 kk sijaisuus, mutta josta lähin 2 kk koeajan jälkeen, kun sama kaava, mikä oli kotihoito aikoina, alkoi toistua. Sen jälkeen olin hieman aikaa kevyessä työssä henk.koht. avustajana, mistä sitten ajauduin nykyiseen työhöni kehtysvammapuolella.

Olen ollut tässä työssä maaliskuulta asti, eli yli puoli vuotta, ja jatkoa on vielä helmikuulle asti, eli hyvin pitkä sijaisuus siis kyseessä ja olenkin tästä tietenkin todella kiitollinen. Periaatteessa pidän työstä ja saamme hyvin paljon vaikuttaa työvuroihimme, mutta kyllä tämä jatkuva uupumus, ahdistus ja mielialojen vaihtelu tökkii. Minulla on nyt ollut joka toinen viikko yövuoroja, joiden jälkeen minulla on ollut vain 1 vapapäivä. Olen sunnitellut vapaita öiden jälkeen 2, mutta ne on muutettu yhdeksi. Viime yön olin todella ahdistunut, sillä olin kuoleman väsynyt, mutta uni ei juuri siksi tullut. Itkin ja pyörin ja päässä pyöri, että EN HALUA ETTÄ MINUN ELÄMÄNI ON TÄLLAISTA.

Ahdistaa. Ehkä minusta ei ole siihen työelämään, siihen muottiin, mihin pitäisi. MInä haluan tehdä töitä, minä haluan anstaita oman rahani, mutta en halua enkä pysty tekemään töitä näin paljoa, jos ja KUN haluan elää täysipainoista elämää. Minun on ollut pakko hyväksyä, että minusta ei ole tähän. Minä haistatan pitkät sille ajatusmallille, ettei elämä olekaan sitä varten että siitä pitäisi nauttia eikä työ sitä varten, että siiä tarvitsisi tykätä. Minulla on kivat työkaverit, työnkuva on ihan ok, mutta työtä on liikaa, minulla ei ole aikaa palautua, ja tämä on oikeasti kaikinpuolin paras työpaikka, missä olen ikinä tähän asti ollut, ja silti tuntiuu tältä. 

Ensi vuoden alusta on aukeamssa uusia kehitysvammaisten palevelukodin paikkoja, jonne esimies mm. minua suosittelu hakemaan. Miksi kuitenkaan hakisin vakiopaikkaa työstä, joka kerta toisensa jälkeen ajaa minut piippuun? Tämä ei todellakaan ole tämän arvoista. 

Lasken päiviä helmikuun loppuun. Sama jatkuuko soppari vai ei, minä haluan elämälleni jotain muuta.. En halua elää kokoaikaisen työahdistuksen kanssa. 

Ei tällä ollut mitään pointtia. Pakko oli päästä purkamaan. Tänään on se yksi ainoa vapaapäivä yövuorojen jälkeen ja huomenna alkaa 6 pvän putki, mitä en todellakaan itse suunnitellut. A H D I S T U S  M A X I M U S .

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
kahvikuppi_

Kaikella ystävyydellä, vaihda alaa.

Muokattu - kahvikuppi_
  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-VF-

Eiköhän se ole kaikille paras vaihtoehto, että palaat koulun penkille ja opiskelet uuden ammatin itsellesi. Kaikille ei hoitajan hommat sovi, joten väkisin ei kannata yrittää.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jupet

Ehkä löytyis joku hoitoalaa sivuava duuni jossa hoitoalan osaamisesta on hyötyä, esim jostain välineitä välittävästä firmasta? Mutta älä ihmeessä jatka samaan malliin koska ei kenenkään terveys kestä jatkuvaa burnout-kierrettä. 

Mitä elämässäsi haluat tehdä? Miksi päädyit juuri hoitoallalle?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: zir

Kokeile vaikka jotain kirran polia tms :D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Hoitaja myös

Et ole väärällä alalla todellakaan jos pidät työstä. Työ on tehty vain niin mahdottomaksi. Itsellä ja kollegoilla näen paljon uupumusta ja oireilua. Jotenkin sitä kuitenkin menee eteenpäin. Harrastukset auttaa saaaan ajatuksia muualle. Olemme upeita ihmisiä ammatista riippumatta. Messiaita ei olla vaan ihan tavallisia tuntevia ihmisiä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
kahvikuppi_
24 minuuttia sitten, Vieras: zir kirjoitti:

Kokeile vaikka jotain kirran polia tms :D

no tämä :D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Muro

Yritä etsiä itsellesi päivätyö, mutta älä vedä itseäsi piippuun jatkuvasti. Minä tein sen virheen ja sairastuin vakavasti (fyysiseen sairauteen). Olin silloin 24-vuotias. Nyt olen ollut työelämässä takaisin päivätyössä 1,5 vuotta. Välillä tekee tiukkaa, mutta rakastan työtäni joten yritän jaksaa. Käyn edelleen säännöllisesti terapiassa ja sitä suosittelen sinullekin ennenkuin romahdat. Sydänoireet diagnosoitiin minulla svt:ksi, ne eivät ole täysin loppuneet, mutta alkavat enää vain fyysisestä rasituksesta ja kestävät huomattavasti vähemmän aikaa kuin alkuun. Tsemppiä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Sartsa

Tsemppiä kovasti! Et ole ainut kuka kärsii samoista ongelmista. Joskus sopivan työn löytäminen ottaa aikaa ja sosiaali/terveysalalla on todella paljon vaihtoehtoja työllistyä. Tee itellesi selväksi mitä haluat ja mikä sopii ja sitä päin armotta vaan. Hae terveydenhuollosta apua työn rajotteiden suhteen ja jos järkevät muutokset ei näytä auttavan niin jotain muuta hommaa. Haluisin sanoa että et oo luovuttaja vaikka vaihtasit alaa ja aina voi hyödyntää sitä hoitajan osaamista ja koulutusta myös muussa työssä. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Lh/sh op.

Tiedän tunteen. Oletko harkinnut lyhyempää työaikaa? Itse olen töissä 75% sopimuksella (opintojen ohessa) , eli käytännössä 3 vapaapäivää enemmän /lista. Jos ala muuten tuntuu omalta, niin kannattaa ensin kokeilla näitä muita keinoja jaksaa. Tsemppiä! 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Prosentti

Eikö lääkärin todistuksella voisi tehdä pienemmällä prosentilla töitä. Esimerkiksi 80% ois yks vapaa viikkoon enempi

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Sahu

Opiskele asiakas ja tietohallintoa. Eli olet vastaan otoissa töissä.Se on päivä työ ja saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Vkl. vapaat jos olet terveyskeskuksessa töissä. Minun muutamat kaverini ovat vaihtaneet juuri tuohon kun ovat väsyneet vuorotyöhön. Onneksi lähihoitaja voi opiskella useamman suuntautumisen niin niistä voi kokeilla mikä on se omin vaihtoehto.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: MiNNi

Tiedän tunteen.  Itse myös uuvuin töissäni, kun tuntui etten millään ehdi tehdä kaikkea mitä pitäisi. Puhelinkin soi jatkuvasti. En ehtinyt pitää taukoja, en syödä kunnolla.  Työpäivän jälkeen mietin, jäikö jotain tekemättä. Kun yöunetkin alkoivat häiriintyä, päätin hakea apua.

Kävin työterveydessä, jossa tehtiin testi. Tulos oli, että olen vakavasti työuupunut.  Juttelin esimieheni kanssa, joka sanoi, että otan aina työni liiankin tunnollisesti, ettei aivan koko aikaa tarvitse tehdä ihan kaikkea, ja silti tekee tarpeeksi hyvin. Opettelin toisenlaisen suhtautumisen töihini.  Se ei ollut aina helppoa, mutta vain siten sain työpäiviin hieman väljyyttä. Tästä on jo muutama vuosi, nykyään pärjään jo ihan ok. 

Tulin hoitoalalle aivan toisesta ammattikunnasta, eikä minua lakkaa hämmästyttämästä hoitoalalla vallitseva syyllistämisen kulttuuri. Hoitajat aivan kuin kilpailevat kuka on pätevin ja täydellisin hoitaja.  Jos on suullinen raportti, siinä aivan kuin kilpalauletaan kuka mitäkin ekstraa on onnistunut tekemään, ja kuinka joku toinen on taas kerran jättänyt sitä ja tätä tekemättä.  Totuus on, ettei kukaan ole täydellinen ja teemme tiimityötä, jokaisen panos on tärkeä, ja jokaikinen joskus unohtaa jotain, toiset vain pitävät toisten unohduksista suurempaa meteliä.  Turha syyllistäminen vie energiaa ja uuvuttaa- Eihän hoitoalalla ole tärkeintä oman egon pönkittäminen, vaan hoidettavien hyvinvointi.

Tuo, että saat yövuorojen jälkeen vain yhden vapaata, kuullostaa kyllä pahalta.  Jaksamista, toivottavasti löydät paikan jossa viihdyt. 

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: MyösLh

Tähän pystyy varmasti moni samaistumaan. Itse työtehtävissä ei ole mitään vikaa, mutta jatkuvat työputket ja pitkät päivät, lyhyet palautumisajat vuorojen välillä ja pahimmillaan vielä työpäivä tauottomana uuvuttaa. Tähän kun lisätään jatkuva epävarmuuus määräaikaisilla sopimuksilla, niin aikamoinen saa olla jos ei uuvu.

Ei kyse ole aina siitä, ettei kyseinen työntekijä vaan sovellu alalle. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Ohjaaja

Jos viihdyt töissä kehitysvammaisten parissa, oletko miettinyt päivätoimintaa? Säännölliset työ-ajat, eli aamuvuoroissa työskennellään. Ja  viikonloput vapaat.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Omppu

Yks burn out takana jos kehkeyty masennus 2013. 2012 valmistunut. 

Kolme vuotta pidin taukoa hoitsuhommista ja nyt ollut vuoden taas vanhustenhoidossa koska rakastan vanhustenhoitoa mutta nyt ahdistus siitä että et kerkeä tekemään kaikkea kun vaaditaan kokoajan lisää - ylityöt lisääntyy (mistä ei makseta) - otetaan vapaina (koska???)  järkyttävällä tolalla kaikki. 

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Liz

Hei! Tekstistäsi ei ihan käy ilmi, mikä asia sinut kotihoidossa ajoi piippuun? Jatkuva kiire? Ymmärrän hyvin, että väsyit yövuoron jälkeiseen riittämättömään lepoon seuraavassa työpaikassasi. Nukkuminen on hyvin tärkeää, ja ilman lepoa sairastuu. Kotihoidossa tehdään kaksivuorotyötä, tosin jos usein tulee illasta aamuun jää unet helposti vähäisiksi. Tulee jotenkin rivien välistä sellainen olo, että olet varmaankin herkkä ja tunnollinen, ja ehkä siksikin uuvuit? Työelämä on valitettavan rankkaa ja hoitoala etenkin. Sinulle tosiaan varmasti sopisi säännöllinen päivätyö, jolloin tiedät saavasi levätä joka päivä tarpeeksi. Työelämä onneksi kyllä myös joustaa, voit tehdä lyhennettyä jne. Eräs tuttuni tekee nyt uupumuksen ja masennuksen jälkeen pelkkää aamuvuoroa 8-16. Tsemppiä sinulle! Muista jutella reilusti ja suoraan tuntemuksistasi esimiehelle ja luotettaville työkavereille. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Alanvaihtaja

Hei, tiedän tuskasi, olen kokenut täysin saman. Nyt vaihda alaa ja nopeasti on minun neuvoni. Terveisin 26v sairaanhoitaja, nykyisin uusi opiskelija.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Hoitotyö

Sairastuin myös uupumukseen 26 vuotiaana,kolme vuotta hoitotyötä tehneenä. Sen jälkeen aloitin tekemään sairausloman jälkeen 60 prosenttista työaikaa eli 25h viikossa. Ja teen pääsääntöisesti yövuoroa, koska silloin osastolla kohtuullinen määrä työtä, päivällä työmäärä kohtuuton niin yöt mukavempia. Ja myös helpompi tehdä yövuoroa ja iltavuoroa kuin kolmivuorotyötä kokoajan rytmiä vaihdellen. Opiskelen myös etäopiskelua hiljalleen tässä samalla. Yritä päästä sairaalaan töihin, missä potilaat vaihtuvat ja potilaat ei kaikki välttämättä aina tosi raskashoitoisia. Ja kun tekee 60 pros työaikaa ja yövuoroja paljon niin palkallakin elää jotenkin kun veroprosentti on pieni. Tunnen paljon vastavalmistuneita uupuneita hoitajia, joten onneksi emme ole asian kanssa yksin. Hei suosittelen myös parin kk sairausloman, jotta fyysiset oireesi saadaan loppumaan. Minulla paniikkikohtaukset ja kivut sairauslomalla loppuivat noin kuukaudessa. T.sh

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Hansu

Kannattaa vaihtaa alaa. Et pysty hoitamaan ketään jos olet itse hoidon tarpeessa. Itse väsyin hoitoalaan ja sinnikkäällä yrittämisellä löysin muita töitä; kivoja töitä. Elämässä näkyy aurinko eikä elämä ole yhtä kuolemaa ja suorittamista. Kun hyväksyin muutoksen tarpeen, tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Joku tykkää painaa kutsumusammatissa yötä päivää, joku taas ei. Lisäksi jotkut yritykset, kuten mainitsemasi ei ole niitä parhaimmassa maineessa olevia;) tsemppiä ja etsi itseäsi. Rahallinen pärjääminen on helppoa ja muissa töissä huomaat saavasi helpommalla jopa enemmän rahaa. Mun pointti on se, että etsi oma paikkasi. Se löytyy kyllä. Tämä ei ole se.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Voih

Et ole yksin! Itse ehdin alle 2 vuotta hoitajana työskentelemään ja sitten oli pakko pistää pillit pussiin. Jatkuvat laiminlyönnin tunteet työpäivien jälkeen (vaikka omat tauotkin jäi usein välistä) söi mieltä ja kehoa. Stressin määrä sanoinkuvaamatonta paitsi riittämättömyyden tunteista mutta myös oman toipumisen ja lepäämisen vähäisyydestä työpäivien välissä. Liikunnan avulla sai päänsä jokseenkin pidettyä koossa.

Nyt suunnitellut alanvaihtoa. En halua tehdä töitä kiireessä _ihmisten_ kustannuksella. Työssä, jossa kiiretön kohtaaminen ja läsnäolo kuuluisivat olla itsestäänselvyys.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Elf
17 tuntia sitten, -VF- kirjoitti:

Eiköhän se ole kaikille paras vaihtoehto, että palaat koulun penkille ja opiskelet uuden ammatin itsellesi. Kaikille ei hoitajan hommat sovi, joten väkisin ei kannata yrittää.

Tässä näkyy hoitoalan suurin ongelma. Kollegat, jotka eivät tue väsynyttä työkaveria. Terveisiä kirjoittajalle, että epäinhimillistä työelämää ei tarvitsekaan sietää tai jaksaa eikä se ole osa hoitajan hommia. Jotkin siihen toki oppivat helpostikin, mutta sen kyllä näkee asiakkaiden kohtaamisessa jne. 

 

Alkuperäisen viestin kirjoittanut on selvästi erittäin hyvä hoitaja. Harmi, että parhaimmat eivät jaksa kiirettä, paskoja työvuoroja jne. 

 

Onneksi täällä on myös paljon tsemppaavia viestejä. 

 

Itse olen kärsinyt samasta. En kykene iltasta-aamuun vuoroihin ja jatkuva kiire kuluttaa. Kiireessä pahinta on se, että virheiden riski kasvaa ja se pelottaa. Lisäksi tuntuu ettei voi tehdä työtä, kuten haluaisi. Antaa aikaa. Olla läsnä. Kuunnella. Siihen ei ole mahdollisuutta. Itse opiskelen tällä hetkellä lähihoitajasta sairaanhoitajaksi ja olen ymmärtänyt, että tulevan työelämän jaksan vain, jos teen lyhennettyä työaikaa. Alanvaihtokin on käynyt mielessä kiireen ja kollegiaalisuuden puutteen vuoksi. Tässä viestiketjussakin sen huomaa etteivät kaikki tue toisiaan.

 

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
mörökölli

Kiitos kaikille tsempeistä ja vertaistuesta!!

Haluan painottaa sitä, että en koe hoitoalan olevan minulle väärä paikka, minä tykkään auttaa ja hoivata ja tässä kehitysvammaisten palvelukodissa jossa nyt olen ollut sen yli puoli vuotta olen jo hyvin tutustunut meidän asukkaisiin ja minulle on tullut heihin kiintymyksen tunteita. Myös työkavereiden kanssa on yleensä mukavaa, on vain pari tyyppiä joiden kanssa en tauoilla hirveesti juttele, mutta muutoin on rento meininki. Tämä kaikki ei vain riitä aina, kun tuntuu että sitä omaa elämää ei ole aikaa elää, eikä työstä ole aikaa palautua. Se minua huolettaakin, että jos nytkin noin muutoin mukavassa työpaikassa uuvun työvuorojen takia, niin kuinka sitten tulevaisuudessa, jos itse työpaikka ei olekaan niin mukava? 

Jos saisin päättää, niin jatkaisin töitä hoitoalalla, mutta jättäisin yövuorot pois/tekisin niitä harvoin (esim. 2 kk välein) ja vain 1-2 yötä kerralla. Lisäksi olisi ihanaa, jos olisi vaikka kaksi vapaapäivää lisää per lista. Kyse nyt ei ole siitä, että kartan töitä, vaan siitä, että sitä vain on liikaa ja haluan kuitenkin myös elää omaa elämääni. Itseleni tuo 38 tuntia viikossa on liikaa :( Tai siis kyllähän se menee, mutta eihän jatkuva alakuloisuus, ahdistus ja itkuisuus töiden takia ole normaalia?

MInulla on kynnys mennä juttelemaan asiasta. En tiedä oikein, minne menisin. Työterveyteen minulla ei ole oikeutta, koska soppariini on tullut välissä muutaman päivän taukoja, joten se on katkaissut kaikki edut.. Huoh. Pelkään, että minulle naurettaisiin ja sanottaisiin vain, että voi tyttökulta kun tällaista se elämä on. Mutta ei varmasti tarvitse olla! En minä ainakaan tahdo yhtä ainoaa elämääni elää koko ajan SINNITELLEN. 

En sitten yhtään tiedä, mitä teen helmikuussa kun soppari loppuu. Jatkanko, jos esimies tarjoaa jatkoa? Haenko vakipaikkaa jostain muualta aukeavista paikoista? Vakkaripaikassa tietenkin pystyisi paremmin noita puolikkaita työaikoja ym setvimään. Sijaisena en usko, että esimies suostuu siihen, etenkin kun meillä on jo kaksi vakkaria, jotka tekevät puolikasta.

Viime yönä ei taas uni tullut vaikka väsytti ja kohta pitäs lähtee taas töihin. 

 

Jaksamista teille kaikille muillekin ja toivotaan, että se oma paikka vielä löytyisi.. <3

30.10.2017 klo 10.03, Vieras: Liz kirjoitti:

Hei! Tekstistäsi ei ihan käy ilmi, mikä asia sinut kotihoidossa ajoi piippuun? Jatkuva kiire? Ymmärrän hyvin, että väsyit yövuoron jälkeiseen riittämättömään lepoon seuraavassa työpaikassasi. Nukkuminen on hyvin tärkeää, ja ilman lepoa sairastuu. Kotihoidossa tehdään kaksivuorotyötä, tosin jos usein tulee illasta aamuun jää unet helposti vähäisiksi. Tulee jotenkin rivien välistä sellainen olo, että olet varmaankin herkkä ja tunnollinen, ja ehkä siksikin uuvuit? Työelämä on valitettavan rankkaa ja hoitoala etenkin. Sinulle tosiaan varmasti sopisi säännöllinen päivätyö, jolloin tiedät saavasi levätä joka päivä tarpeeksi. Työelämä onneksi kyllä myös joustaa, voit tehdä lyhennettyä jne. Eräs tuttuni tekee nyt uupumuksen ja masennuksen jälkeen pelkkää aamuvuoroa 8-16. Tsemppiä sinulle! Muista jutella reilusti ja suoraan tuntemuksistasi esimiehelle ja luotettaville työkavereille. 

Kotihoidon kauhea kiire, ylityöt ja arvaamattomat tilanteet ja asiakkaat olivat se juttu, mikä ajoi loppuun. KIire, kun mitään ei saanut rauhassa tehdä ja asiakkaat olivat kiiren takia vihaisia vaikka yritin selittää, että mielellänihän minä jäisin pitemmäksi aikaa mutta kun täytyy lähteä toisaalle.. :(

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
mörökölli

Avaudun lisää, kun en tiedä kenelle muulle/minne muualle avautuisin.

En oikein tiedä, olenko sitten jotenkin masentunutkin vai mikä minulla on. Paljon on elämässä muutakin ollut lyhyen ajan sisään, mikä on ollut raskasta ja olisi varmaan vaatinut jutteluapua (perheasioita) mutta lähinnä omassa päässään kaikkia asioita käynyt läpi.

Ylipäänsä ehkä viimeiset viisi vuotta elämässäni ovat olleet vuoristorataa, ja suurinosa varmasti ihan perus henkisiä kasvukipuja. On vain niin vahva tunne, että en yhtään tiedä, mikä minun paikka tässä maailmassa on ja että mitä minun kuuluisi tehdä, että olisin onnellinen. Toisaalta olen onnellinen, ainakain tietyistä asioista. Tai siis, olen kiitollinen että minulla on perusasiat kunnossa (asunto, ruokaa, perhe, ystävät), mutta sellainen epävarmuus että mitä ihmettä minä haluan edes tehdä. 

Perusluonteeltani olen tosi introvertti, viihdyn kotona ennemmin kuin muualla. LIsäksi olen kouluajoista asti havainnut itsestäni sen, että olen helposti uupunut jos en tiettyä määrää aikaa saa viettää kotona. Tuntuu, että siedän jotenkin vähemmän sellaista menoa ja meininkiä kuin muut ja se on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että minä olen vain tosi laiska ihminen. Harrastan ratsastusta kerran viikossa ja välillä hevoset ovatkin kuin henkireikä minulle. Kuitenkin, niin paljon kuin rakastankin tuota harrastustani, en vain jaksaisi käydä tallillakaan montaa kertaa viikossa, vaikka halua olisi. Sellainen henkinen uupumus vain estää tekemästä asioita, enkä minä ole varma, että onko se vain osa minua, vai olenko laiska, vai oienko vain ollut niin monta vuotta elämässäni uupunut, että en vain tiedä sitä. Ja sitten pitäisi jaksaa painaa töitäkin. 

Liian usein huomaan vaan miettiväni, että "Kunpa saisin vain olla". Vastuu ja se, että on velvollinen tekemään asioita (=työt) pelottavat ja uuvuttavat, tai siis se, että niitä on liikaa. Huomaan olevani helposti todella katkera, esim. katsoessani puolikasta työaikaa tekevien työvuoroja ja pitkiä vapaita tuntuu, että kaikki motivaatio vain valuu pois, että miksi osa pääsee helpommalla. Samalla kun kirjoitan tätä, jotenkin hävettää ja tuntuu, että valitan vain turhasta, mutta tämä kaikki vain on minulle totta ja tällaiselsta minusta vain tuntuu.

En osaa nähdä tulevaisuutta hääppöisenä, kun ajattelen, että tätäkö tämä sitten on 70 vuotiaaksi asti. Minusta muutenkin tuntuu, tai pelottaa, etttä olen elämäni aikana stressannut niin paljon että tulen varmasti sairastumaan johonkin muistisairauteen tai muutoin vain, eikä tule mitään virkeitä ja reippaita eläkepäivä ja siksi haluaisinkin elää nyt, kun olen vielä suht terve ja nuori. 

Alkaa ahdistaa ja itkettää kun ajattelee kaikkea tätä elämä tuntuu yhdeltä umpikujalta. Lisäksi ruoskin itseäni siitä, että olen näin itsekäs, että en haluaisi tehdä niin paljoa töitä ja kun en osaa olla onnellinen vaikka minulla ei ole sinänsä mitään hätää. Minulla on myös välillä ihan kauhea ikävä kotipaikkakunnalle josta vuosi sitten muutin. Eniten on ikävä äitiä. Enää en kehtaa sillekään avautua niin hirveästi, koska en halua että äiti huolestuu liikaa minusta kun sillä on omatkin huolensa siellä. Eli äitin takia yritän esittää että kaikki on tosi jees, mutta välillä tekis ihan hirveästi vain soittaa sille ja itkeä ja kertoa kaikki mikä ahdistaa, kun se nyt on ainoa ihminen maailmassa joka varmasti ymmärtää. 

Tai sit vaan on niin, että ei elämä ole tämän kummempaa, kaikkia ahdistaa eikä minun paha oloni ansaitse sen kummempaa huomioita. Ainoa asia, josta oon 100 prosenttia varma, on se, että mä en halua tuntea näin, en jaksa enkä halua itkeä koko ajan tai olla ahdistunut. Jotain on ihan pakko, pakko muuttua minun elämässä, mutta minä en vaan tiedä että  MIKÄ ja miten minä sen teen. Kunpa vaan joku tulisi ja tekisi nyt jonkun päätöksen minun puolestani kun en minä jaksa enää miettiä ja jahkata ja olla tällainen luuseri. Mulla ei edes ole mitään intohimoa. Vaikka hevosharrastus on mulle todella tärkeä, en mä jaksaisi omistaa hevosta ja käydä joka päivä tallilla. Ei mulla ole mitään, minkä takia uhraisin paljon aikaa ja vaivaa, mä vaan oon olemassa säälittävänä itsenäni ja koitan selvitä seuraavaan vapaapäivään, että saan olla kotona tekemättä mitään. 

Ja miten monta kertaa oonkaan "ottanut itseäni niskasta kiinni", ja koittanut kovistella, että nyt sä menet töihin ja ajattelet että tää on parasta mitä voi olla ja suhtaudut asioihin iin kuin aikuiset. Että ei elämässä pidäkään olla joka hetki hyvä olla. Ja joskus mulla on hetkiä, kun onkin ihan jees, että no eihän tää ollut niin raskasta, mutta kun ne on vaan niitä hetkiä. Voiko sijaisena muka edes jäädä sairauslomalle ja mitä se toisaalta hyödyttää, kun sama jatkuu sitten loman jälkeen :(

Mikä mua vaivaa ja miksi oon tälllainen? MItä ihmettä mä voin tehdä itselleni ja tälle tilaneelle. Mä tarviin rahaa joten se on vain jaksettava töitä vaikkei jaksaisikaan mitään muutakaan..

 

-aloittaja

Muokattu - mörökölli

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Janne

Yleensä "oman kropan kolotukset" siivotaan pois täältä, mutta tuo kirjoituksesi avaa kohtuullisen paljon tilasi taustoja, että ehkä yksi tällainen viesti mahtunee tähän ketjuun. - Valvoja -

Tuon viimeisen viestisi perusteella kehottaisin menemään juttelemaan psyk puolen ammattilaisen kanssa, esim. depressiohoitaja tms, riippuen asuinpaikkasi tarjoamista palveluista, ne kyllä selviää netistä, tarvittaessa aloitus tk -lääkärin kautta. Kirjoituksesta saa kuvan, että nyt ei ole oikea aika arvioida mitä työtä teet loppu elämäsi.

  • Tykkää 3

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Vastaa aiheeseen...

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×