Vakipaikan saamisen vaikeus

[Vieras: ikuinen sijainen?]

Miksi tämä tuntuu niin kivireeltä tämä vakituisen työpaikan saaminen? Edellisessä paikassa olin neljä vuotta yhteen putkeen, sijaisuuksia (hoitovapaita, opintovapaita, vuosilomia) kertyi lähemmäs 20 sinä aikana. Ja kaikki vakipaikat, joita oli tarjolla, menivät muille. Sijaiseksi kelpasin. Lopulta tilanne otti ylpeyden päälle, ja vaihdoin työpaikkaa. Nykyisessä työpaikassa esh:n osastolla tilanne on taas se, että täällä on ainakin viisi pitkäaikaista sijaista, jotka luonnollisesti ovat etusijalla kun joskus vakipaikkaa on tarjolla (eikä vain työsuhteen keston vaan tietenkin myös kokemuksen vuoksi). Tulevista lomista ei ole tietoakaan kun työsuhde koostuu silpusta, eikä tietenkään ole varmaa jatkuuko työ täällä vai jossain muualla. Ja ihan ylipäätään nauttisin siitä, että kuulun johonkin työyhteisöön ja pystyisin kehittämään työtäni, kun tietäisin että työ jatkuu.

En varmasti ole ainoa tässä tilanteessa, mutta miten työmarkkinoista on tullut tällaista? Tuntuu että kaikki ovat ties millä vuorottelu- ja opintovapailla tai pitkillä sairauslomilla, ja työvuoroissa on välillä pelkkiä sijaisia. Uudet vuorotteluvapaaehdot sanelevat myös sen, että en kelpaa sijaiseksi millään kriteerillä (väärä ikä, valmistumisesta liian kauan, enkä työttömänäkään ole ollut).

Pahoitteluni synkästä viestistä, mutta näin yön pimeinä tunteina yövuorossa taas pohtii sitä, missä on töissä kuukauden päästä. Nyt muuten vuorossa kolme hoitajaa, joista sijaisia kaksi ja yksi on varahenkilö. Olen jo valmis tinkimään siitä mitä haluan tehdä, alkaa yksityiset vanhusten palvelukoditkin tuntua kiinnostavilta työpaikkana, vaikken vanhustyötä ajatellutkaan tekeväni. Ehkä siellä vakituinen työsuhde olisi todennäköisempi?

[Vieras: toinen_sijainen]

Samaa olen ihmetellyt. Toisaalta pätkissä on myös puolensa, mutta pidemmän päälle todella rasittavaa ilman normaaleja lomia, tietoa jatkosta ym. Itse olen tavannut jopa 8-10v samassa talossa olleita vaki-sijaisia. Lisäksi joissakin paikoissa koiraakin kohdellaan paremmin, kuin sijaista.

Välillä kyllä käy alanvaihto mielessä. Kauaa en tätä pompottelua jaksa. Tsemppiä!

[Beck]

Kiitos vastauksestasi! Masentaa ajatella, että taas täytyy roikkua jossain työyhteisössä vuositolkulla miettien jatkuvatko työt, koska seuraava vakipaikka aukeaa ja kuka sen saa. Oikeasti todella raskasta elää ilman tietoa tulevasta. 

Taas on useampia työhakemuksia vetämässä, lähinnä vakipaikkoihin, mutta aina ei jaksaisi pettymyksiä jos ei pääse edes haastatteluun. Olenkin leikitellyt ajatuksella ryhtyä pelkästään keikkailijaksi. Eipähän tarvitsisi kantaa pitkäkestoista vastuuta. 

Tämä työtilanne on syvältä. Työtä on, mutta vakituisesta työsuhteestta ei kannata haaveilla. 

[Vieras: erässh]

Kannattaisi varmaan noissa tilanteissa tarkistuttaa se työsopimuksen laillisuus liitossa. Voi, olla että sinulla on vuosien määräaikaisuuksien jälkeen jo ihan sillä perusteella oikeus toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen..

[Julma]

Tuo on kunnalla jostain syystä yleinen tapa. Itsekin sijaistin puolitoista vuotta avointa toimea, kun ei ollut täyttölupaa. Sitten kun lupa tuli niin normaalin hakuprosessin kautta valittiin toimeen. Sitten vielä joku teki valituksen henkilöstövalinnoista ja taas oltiin sijaisena, kunnes sekin prosessi tuli päätökseen. Nyt onnellisesti yhdeksättä päivää vakkarina

Toisaalta on siinä hyvätkin puolensa, että toimiin valitaan sellaisia työntekijöitä, jotka on jo jonkin aikaa olleet työyhteisössä ja on nähty miten sopii porukkaan jne. Jotkut neljän - viiden vuoden sijaiskierteet kyllä aika käsittämättömiä silti. 

2.8.2017 klo 01.20, Vieras: ikuinen sijainen? kirjoitti:

Olen jo valmis tinkimään siitä mitä haluan tehdä, alkaa yksityiset vanhusten palvelukoditkin tuntua kiinnostavilta työpaikkana, vaikken vanhustyötä ajatellutkaan tekeväni. Ehkä siellä vakituinen työsuhde olisi todennäköisempi?

Yksityisellä se rekrytointi on paljon sujuvampaa ja vakituisen paikan saanee huomattavasti nopeammin. Ja onhan siellä yksityissektorilla niitäkin yrityksiä, joissa on tehty vuosikymmenien työuria ja edelleen viihdytään, ei ne kaikki näkemättä paskaa ole. 

[Torlohka]

Mä olen jo alistunut kohtalooni vanhenevana peruspätkäduunarina. Pätkiä ja keikkaa välissä.