Jump to content
 
Vieras: Athene

Sijaisen työssä jaksaminen, apua!

Recommended Posts

Vieras: Athene

Kirjoittelen vähän ankeissa tunnelmissa.  Pidän työstäni kätilönä kovasti, mutta kolmivuorotyö 114:45 tuntia jaksossa on minulle pitemmän päälle liikaa. Koska olen valmistunut vasta muutama vuosi sitten, vakipaikasta on turha haaveillakaan ja työt ovat pätkissä. Pikkuhiljaa aina sijaisuuden alettua huomaan, etten jaksa huomioida lapsia, harrastukset jäävät, ystäviä ei jaksa/ehdi tapaamaan, parisuhteen hoito jää ja kotitöistä en edes puhu. Parin kuukauden työssäolon jälkeen arjessa jaksaa lähinnä tehdä työt ja vapaapäivät menevät kokonaan voimien keräämiseen. Töissäkään en enää jaksa tehdä enempää kuin välttämättömän vaikka pidän työstäni valtavasti, ja koen siitä syyllisyyttä. Olen kysynyt lähiesimieheltä mahdollisuutta lyhennettyyn työviikkoon, mutta koska lapset ovat väärän ikäisiä, vastaus on ollut että "saahan sitä anoa, mutta tuskin tulet saamaan". En ole sitten anonutkaan, kun työt kuitenkin tulevat parin viikon - parin kuukauden pätkissä. Työttömänä ollessa sitten aina palaudun, että jaksan rutistaa seuraavan sijaisuuden läpi. Lisäksi tuntuu, että jos alan hankalaksi, ei tule enää sijaisuuksiakaan. Pienellä paikkakunnalla kätilön töitä on tasan yhdessä talossa, joten työnantajan vaihtokaan ei onnistu.

Mitä voisin tehdä? Olen sinällään iloinen että jaksan tehdä edes melkein normaalisti töitä. Vuosien masennuskierteen jälkeen on vaatinut monen vuoden työn, että olen nyt kutakuinkin työkuntoinen, pystyin viimeistelemään opintoni ja olen nyt muutaman vuoden saanut olla unelma-ammatissani. Tuntuu vain väärältä, että joudun valitsemaan unelmatyön ja jättämään harrastukset ja ystävät, tai jos haluan pitää "omankin elämän", joutuisin vaihtamaan alaa. Kaikki neuvot ja vertaistuki ovat tervetulleita!

Kutsumus ei tosiaan yksin riitä.

 

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Ei kai tuossa oikein auta kuin etsiä aktiivisesti päivätyötä. Masennus ja vuorotyö on vissiin huono kombo. Ei siinä tuloissakaan ole juuri eroa, jos vertaa vaikka 75 % työaikaa kolmessa vuorossa tai täyttä työaikaa päivävuorossa. Työnkuva varmasti muuttuu, mutta kannattaa vakavasti miettiä haluaako uudelleen siihen masennuskierteeseen, jos tunnelmat ovat nyt tuollaiset. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: CeeM

Olen sh-opiskelija, loppusuoralla,  ymmärrän hyvin mistä puhut. Olen itse tehnyt opiskeluiden ohessa keikkatöitä, ja huomannut että mielenterveyden ja ylipäätänsä terveyden kannalta se on ihan paras vaihtoehto, koska voi itse valita työvuoronsa ja milloin on siis työtä valmis tekemään. Se vapauden tunne, mikä siitä tulee, on uskomaton. Toisaalta oma näkökulma on vähän suppea, asun pääkaupunkiseudulla, niin täällä on keikkatyötä tarjolla, en osaa sanoa onko sama tilanne muualla Suomessa.

Kätilön työssä olisi kyllä varmaan paljon hankalampi keikkailla, että en tiedä oliko tästä kommentista lohtua. PKS-seudulla pystyy hyvin elättämään itsensä ( ja samalla perhettä) keikkatyöllä, mutta en yleistä asiaa, riippuu työnantajasta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Athene

Kiitos vastanneille. Keikkatyö olisi vaihtoehto, jos sitä olisi tarjolla - meidän talossa taitaa olla voimassa määräys, että alle kahden viikon sijaisuuksiin ei saa palkata sijaista, joten keikkoja on vähän heikosti. :D  Julma, sitäpä itsekin tässä mietin, että onko se kätilön työn jättäminen tosiaan ainoa vaihtoehto... Olen kyllä laitellut hakemuksia päivätöihin mm. terveysasemille, pitää varmaan jatkaa sitä vaikka toistaiseksi ei ole tärpännyt edes työhaastattelun vertaa. Ja pitää myös rohkaistua hakemaan sitä osa-aikatyötä omalta alalta, vaikka pelkäänkin pahoin että siinä voi käydä niin ,että työnantaja ottaa mieluummin jonkun muun kokopäiväiseksi ja jään sitten kokonaan ilman. Oma jaksaminen on kyllä niin arvokas asia, että sitä en halua pitkässä juoksussa uhrata! Mutta tasapainoilua, tasapainoilua... koska mieskin on välillä työttömänä pitkiä pätkiä ja jonkun pitäisi tuoda leipäkin pöytään, välillä joutuu tekemään enemmän kuin oikeastaan jaksaisi.

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Vastaa aiheeseen...

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoji are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×