Mar-Jaana Posted April 23, 2017 Share Posted April 23, 2017 Minulla on vuosia takana töitä niin koulu/opiskelu terveydenhoitajana kuin työterveyshoitajanakin, vähän on aikoinaan heitetty myös pätkää sairaanhoidollisissa tehtävissä. Nyt on todella alkanut tuntumaan että takki on tyhjä ja vitsit vähissä. Resurssipula ja säästöt syövät asiakkaiden eteenpäin ohjaamista. Asiakasmateriaali käy vuosi vuodelta moniongelmaisemmaksi ja kun ei ole minne ohjata eteenpäin tai jonot eivät vedä, on kädetön. Johtoporras kehittelee innovatiivisia uudistuksia jotka tuovat lisätaakkaa työn tekoon ja työaikaan. Ei ne asiakkaiden asiat sillä parane eikä työtehokkuus lisäänny että terveydenhoitaja istuu iltaan saakka pöytänsä ääressä. Työajan käytön tehokkuutta seurataan, puhelimeen vastaamista myös. Kyllä on tehokkuutta tullutkin, teen mielessäni töitä nukkuessani, yöllä valvoskellen ja viikonloppuisin miettien. Välillä täytellään työhyvinvointi kaavakkeita, työnantajan tai työterveyshuollon. Pitäisi olla innostunut kehittämään työtään, lisäkouluttautumaan, olla innostunut työstään, elää työlleen mutta muistaa voimaantua vapaalla että jaksaa töissä innokkaammin, tehokkaammin, nopeammin. Olen todella miettinyt siirtymistä muunlaiseen, vähemmän stressaavaan työhön, mitä se sitten voisi olla, en osaa ajatella. Onko täällä muita samoin miettiviä tai jopa sellaisia jotka olisivat vaihtaneet työtä? Mihinköhän tällä koulutuksella voisi itseään tyrkyttää vai kokeilisiko jotain ihan muuta mihin ei tarvita koulutusta välttämättä laisinkaan, silloin vastuukaan ei voisi olla kauhean kova. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.