Neurologisen (parkki/epi) potilaan anestesia

[Pernasoppa]

Parkinsonismi ja epilepsia lienevät sellaisia tiloja että joskus ei lääkitystä pysty stopata hetkeksikään.

Onko kellään tullut kokemuksia parkkipotilaista jotka olisi pitänyt pistää uneen ja sitten antaa leikkauksen aikana ja/tai heräämössä niitä lääkkeitä nmlään tai parenteraalisesti? Ja mitä ihmelitkuja silloin käytetään jos parenteraalisesti? Iv levodopaa? Jollain erityisluvalla? Minkä nimistä se teidän talossa on? Ja miten yleistä moinen ylipäätään on?

Epilepsian kanssa lienee helpompi räplätä, kun antikonvulsiiveissä löytyy?

Kyllä, koulutyötä varten laiskuuttani kyselen... Mutta silti kiinnostaa.

[Avataanpas televisio!]

Mikä parkkilääke on semmoinen että se ei kestäisi leikkauksen aikaista taukoa?

Oireitahan sillä lievitetään ja niitä oireita ei varmaan pahemmin siinä tilassa pääse syntymään.

[Pernasoppa]

Mikä parkkilääke on semmoinen että se ei kestäisi leikkauksen aikaista taukoa?

Oireitahan sillä lievitetään ja niitä oireita ei varmaan pahemmin siinä tilassa pääse syntymään.

Okei... Joku sitten kaivoi kaksi ja puoli vuotta vanhan topicin esille. Käsittääkseni kaikki parkkilääkkeet ovat sellaisia, että tauko ei ole suotavaa. Parkinsonpotilaat saavat aamulla / ennen leikkausta normaalin satsin lääkkeitään, ja lääkitykseen palataan heti kun se on mahdollista. Eli peroraaliset lääkkeet pyritään antamaan suuhun jo anestesian jälkivalvontayksikössä, mikäli se tajunnan ja nausean suhteen on mahdollista.

Ongelmaa ei muodostune niiden potilaiden kohdalla, joilla lääkitys menee esim. kolmekaan kertaa päivässä, mutta kun vaikeissa parkkitapauksissa lääkkeitä otetaan 6 tai 8 kertaa päivässä. Silloin jo parin annoksen välistä jäänti, vaikka olisit kuinka anestesioitu ja "et oireile" juuri silloin, vaikuttaa hoidon tasapainoon ja oireiden lisääntymiseen postoperatiivisesti. Eli joko jäykkyyttä tai pakkoliikkeitä on odotettavissa, myös seuraavina päivinä ennenkuin se dopamiini-kiikkulauta siellä päällä löytää jonkin balanssin. Ja parkkipotilaalle on aina huono se, että se balanssi on pois kohdaltaan.

Ei ole vielä tullut kuitenkaan vastaan yhtään potilasta, jolla anelekuri olisi katsonut parkin olevan niin paha että kesken leikkauksen (pitkänkään) olisi lääkitä tarvinnut, vaan on tyynesti jätetty väliin ne muutama annos. Pari jopa on ihmetellyt antikolinergivalintaani (atropiini kontra glykopyrrolaatti).

[Avataanpas televisio!]

"Joku" kaivoi topicin esille koska kysymys on ihan relevantti edelleen.

Mietin niitä parkkilääkkeitä joita tämä nyt koskisi eli entakaponia ja perussettiä levodopa/karb.

Koska kolinergien vaje on silloin niin suuri (jos niitä tiuhaan menee), ei tilan korjaaminen vaadi kovin pitkää aikaa, yleensä vaste saadaan jo tunnin kuluessa lääkkeen otosta.

Se miksi parkkipotilaan ei ole suotavaa jättää niitä annoksia pois normaalisti on ihan sen takia että vapina ja jäykkyys joka siitä seuraa on juuri se asia minkä takia niitä lääkkeitä yleensä otetaan.

Jojottelulla ei muuta negatiivista vaikutusta ole.

[Annastiina]

"Anestesiologia ja tehohoito" kirjassa oli ihan oma kappaleensa aiheesta. Pikaisella selailulla näytti siltä, että aika tarkasti oli otettu kantaa näihin neurologisen potilaan erityispiirteisiin...