Harmissaan

[Vieras: Tyttö]

Olen ollut n. vuoden verran eräässä työpaikassa töissä erilaissa sijaisuuksissa/kesätöissä. Olen lähihoitaja ja kun aloitin opiskelut muutama vuosi takaperin pula hoitajista oli. Olen saanut tehdä erilaista työtä erilaisissa toimiympäristöissä, nähdä ja kuulla paljon. Mitä enemmän olen tehnyt tätä työtä sitä enemmän olen siihen rakastunut. Ihmisten auttaminen ja heidän kanssaan työskentely ovat minun juttuni. Määräaikaisena työsopimustani on aina jatkettu hieman lisää työsuhteen loppumispäivän lähestyessä. Nyt kuitenkin tämän työsopimuksen määräaika lähestyy ja tähän tietoon jatkosta ei ole tietoa (toivotaan että vielä jatkoja tulee tässä parin viikon sisällä). Olen harmissani ja surullinen. Olen saanut tehdä töitä mitä parhaimmassa työporukassa ja osastolla. Kuitenkin olen kuullut ja puhetta on ollut että tässä kyseisessä työpaikassa lähihoitajille ei ole enää tarvetta jatkossa, sairaanhoitajia tarvitaan enemmän ja heitä palkataan jatkossa. En tiedä onko tämä 100% totuus, mutta luulen niin. Olen hieman vihainen samalla, tuntuu että lähihoitajia ei arvosteta. Ei ole tarvetta kuulostaa korviini hupaisaltakin, lähihoitajat tekevät sen perustyön mihin sairaanhoitajilla ei jää aina niin paljon aikaa. Me pesemme, syötämme, kannustamme, kuntoutamme ja hoidamme. Totta kai sairaanhoitajat tekevät samaa työtä, mutta heillä on paljon enemmän työtä kuin lähihoitajilla. Lääkkeiden jakaminen, antibiootit, lääkärin kierrot, määräykset ym. Tuntuu että jos perushoito sysätään vielä sairaanhoitajien niskaan, niin se kuormittaa heitä tuplasti. Varmasti he sitäkin tekevät mutta ehtivätkö ja jaksavatko he hoitaa kaikki asiat? Lähihoitajana tunnen olevani arvostamaton, onko niin että tulevaisuudessa sairaanhoitajat korvaavat lähihoitajat ja meille ei jää mitään? 

[Vieras: Welcome to the sanatorium]

Eikai tuohon yksiselitteistä vastausta ole tarvitaanko vai ei. Tuulista menoahan se on. Jos nyt pistetään pihalle niin vuoden kuluttua voi olla, että taas on eri mietteet ja taas otetaan lähihoitajia. Ei tällä sote kentällä kukaan tunne sellaista käsitettä, kuin pitkäjänteinen johtaminen. Tyyli muuttuu, kun yli sitä ja tätä vaihtuu.

Tätä homma ei oikeasti kannata tehdä tunteella. Tämähän opetetaan kyllä koulussa kaikille.

Se mikä koulujen opetussuunnitelmasta puuttu, on että tätä homma ei myöskään kannata tehdä niin, että tunnet minkäänlaista tunnetta tai kiitollisuutta työnantajaa kohtaan. Parempi kun et edes ajattele työnantajaa missään tilanteessa. Ei sinustakaan työnantaja välitä niin miksi pitäisi sinunkaan. Tämä pitäisi terottaa tulevien hoitajien mieleen. Varsinkin nyt, kun sote uudistus tulee tuomaan todelliset yritysmaailman arvot työpaikalle, mutta ilman niitä asioita jotka pitävät yleensä työntekijät yrityksissä.