Haastavan potilaan kohtaaminen hoitotyössä

[Piikanen]

Kertokaahan kuinka ottaa työyhteisössä rakentavasti puheeksi kuinka "haastavia" potilaita voisi mahdollisesti kohdata rakentavammin?  On potilaita joille tarvitaan enemmän aikaa ja puhetta niin päästään perushoito tekemään paremmassa hengessä, ilman hoitovastaisuutta. Toiset hoitajat ovat tehokkaita työssään, alkaen heti huoneeseen päästyään tuumasta toimeen, riipien peittoa ja housuja asukkaan päältä, varmistamatta ensin  että potilas on edes hereillä. Ja sitten ihmetellään kun potilas on hoitovastainen, hoitaminen menee painimiseksi.

Kuinka tästä puhua pahoittamatta kenenkään mieltä, mutta kuitenkin, niin että potilaan itsemääräämisoikeutta ja ihmisarvoa ei jatkossa enää loukata?

[Guest vieras]

Kaltoinkohtelua tuo on ja siitä ollaan ilmoitusvelvollisia, hyvä esimiestyö kitkee tuollaisen pois ja tekee selväksi ettei käy. Ota puheeksi suoraan vaan että tämmöistä tapahtuu työpaikallasi. Aina ei voi olla pahoittamatta jonkun mieltä.

[Guest Tehokas]

Tuotahan se on niin monessa paikassa. Ei tuohon ole nopeaa ratkaisua. Itse olen yrittänyt aina kirjailla tarkasti hieman pehmeämmän lähestymisen ja miten se on tuottanut tulosta. Tätä hetken aikaa niin sitten voi alkaa keskustelemaan näiden "tehohoitajien" kanssa asiasta. Ja siinäkin edetä hitaasti ja varovaisesti ettei kaikki hermostu, vaikka joku hermostuu aivan varmasti.

Itse en tuota jaksanut vaan lähdin tekemään muuta missä ei tarvitse katsella tätä riipimistä ja raastamista.

[Keep the faith]

‎28‎.‎12‎.‎2016 klo 22.25, Piikanen kirjoitti:

Kertokaahan kuinka ottaa työyhteisössä rakentavasti puheeksi kuinka "haastavia" potilaita voisi mahdollisesti kohdata rakentavammin?  On potilaita joille tarvitaan enemmän aikaa ja puhetta niin päästään perushoito tekemään paremmassa hengessä, ilman hoitovastaisuutta. Toiset hoitajat ovat tehokkaita työssään, alkaen heti huoneeseen päästyään tuumasta toimeen, riipien peittoa ja housuja asukkaan päältä, varmistamatta ensin  että potilas on edes hereillä. Ja sitten ihmetellään kun potilas on hoitovastainen, hoitaminen menee painimiseksi.

 

Kuinka tästä puhua pahoittamatta kenenkään mieltä, mutta kuitenkin, niin että potilaan itsemääräämisoikeutta ja ihmisarvoa ei jatkossa enää loukata?

Minulla on auttanut sen asian tiedostaminen, että ei kaikilla ole kapasiteettiä edes selvitä tilanteista, niistä kohtaamisista. Se on nyt tässä sanottuna sohaisu kusiaispesään, mutta se on myös fakta. Hoitoalan koulutus ei ole mikään tae siitä, että koulutettu hoitaja omaisi edes pienetkään ihmissuhdetaidot, kyvyn lukea tilannetta tai halua edes oppia virheistään ja oppia uutta lähestymiskulmaa. Saati heittäytyä tilanteeseen, koska se vaatii myös oman suojan alasvetoa. Enkä puhu tässä kohtaa housuista tai sukista.

Pääosin näitä asioita varmasti puidaan työyhteisössä, niin toivon. Mutta yksilöä itseään voi riivata totaalinen osaamattomuus, höystettynä mm. väsymyksellä, turhautumisella ja ihan psyykkisellä ongelmalla, muutamia mainitakseni.

Mä ruukaan puhua epäkohdista suoraan ko. osaston esimiehelle. Mutta se oma asema ja selusta tulee olla turvattuna, toki.

Toinen, mihin kiinnitän huomioita, on kirjaus. Avaan tekstiin niin hyvin kuin osaan, mitkä olivat ne hoitotyön ja potilaslähtöisen huomioimisen keinot, millä minä tein jotain potilaan kanssa, vaikka siinä perushoidossa siis.

Tuossa aiheeseen liittyen pintaraapaisu; http://puhetyo.fi/2013/06/26/sujuuko-balanssitanssi-haastavan-asiakkaan-kanssa/

[Asswiper]

Psykologinen pelisilmä lienee yksi hoitajan tärkeimmistä ominaisuuksista. Työskentelytavoissa on jotain vikaa, jos ajautuu jatkuvasti "eipäs-juupas" väittelyihin, tai jopa painimiseen. Toisaalta ei sekään ole sujuvaa työskentelyä, jos käyttää kerta toisensa jälkeen potilaiden suostutteluun ja maanitteluihin loputtomasti aikaa. Näitä tilanteita joutuu aina arvioimaan tapauskohtaisesti, ja toimintakeinoihin vaikuttaa ainakin akuutimmissa paikoissa myös se, mitä kaikkea muuta osastolla tapahtuu (tai pitäisi tapahtua) samaan aikaan.

Useimpien työntekijöiden kohdalla varmaan se "keinovalikoima" laajenee, kun kokemusta kertyy. Oppia tulee välillä myös "kantapään kautta". Potilaiden kohtaamistaidot ovat kyllä erittäin tärkeä asia, koska ne vaikuttavat niin moneen juttuun, kuten työssäjaksamiseen ja yleiseen töiden sujuvuuteenkin. Näissä taidoissa jokainen pystyy varmasti vähitellen kehittämään itseään, jos vain on valmis tarkastelemaan omaa toimintaansa objektiivisesti ja kriittisestikin.

[Guest inhimillisyyttä hoitoon]

Ensinnäkin voi aina miettiä oman toiminnan kautta, mitä minä tein väärin kun sain tälläisen reaktion. Toiseksi voi miettiä mikä kohtaamisessa on haastavaa, tilanne, erilainen ajattelutapa asiasta, omien taitojen riittävyys /riittämättömyys, ihminen itsessään ei ole haastava, se on yleensä puolustusreaktio johonkin muuhun asiaan

[Guest Niin]

4 tuntia sitten, Vieras: inhimillisyyttä hoitoon kirjoitti:

Ensinnäkin voi aina miettiä oman toiminnan kautta, mitä minä tein väärin kun sain tälläisen reaktion. Toiseksi voi miettiä mikä kohtaamisessa on haastavaa, tilanne, erilainen ajattelutapa asiasta, omien taitojen riittävyys /riittämättömyys, ihminen itsessään ei ole haastava, se on yleensä puolustusreaktio johonkin muuhun asiaan

Joskus olisi myös hyvä miettiä, että onko se hoidettava vaikkapa persoonallisuushäiriöinen, jolloin omassa työssä välttämättä ole mitään vikaa. Teet niin tai näin, aina menee väärinpäin. 

[Guest Reetta]

Ei kannata provosoitua kaikesta jota hankala asiakas sanoo. "vi**u sä oot pelkkä lähihoitaja, koskaan et oo mitään oikeeta työtä tehnyt" "vainiin, tarvitsetko jotain muuta vielä" jos tilanne menee mahdottomaksi, ilmoitan ystävällisesti, että mun ei tarvitse työssäni moista käytöstä sietää ja palataan asiaan kun molemmat kykenevät käyttäytymään asiallisesti. <-- toi toimii usein miten ja tyhmä-hoitajakin saa jäädä.

Jotkut asiakkaat vaan ovat narsistisia sisiopaatteja ja niiden kanssa selviää vain selviämällä ja välttämällä provosointia/provosointumista

[Olaff]

9 tuntia sitten, Vieras: inhimillisyyttä hoitoon kirjoitti:

Ensinnäkin voi aina miettiä oman toiminnan kautta, mitä minä tein väärin kun sain tälläisen reaktion. Toiseksi voi miettiä mikä kohtaamisessa on haastavaa, tilanne, erilainen ajattelutapa asiasta, omien taitojen riittävyys /riittämättömyys, ihminen itsessään ei ole haastava, se on yleensä puolustusreaktio johonkin muuhun asiaan

Jokainen ihminen tällä maapallolla kuitenkin viime kädessä vastaa omista tekemisistään, joten itseään ei kannata haastavasti käyttäytyvän potilaan käytöksestä tai aggressiivisuudesta syyttää. Jos näin alkaa tekemään on uupuminen työssä mielestäni lähes varma asia. Omaa toimintaa on kylläkin hyvä miettiä ja opetella keinoja joilla potilasta voisi näissä haastavissa tilanteissa auttaa. Joskus kuitenkin lopputulos voi olla ikävä, vaikka kaikkensa olisi antanut.

[Stargazer]

5.1.2017 klo 06.56, Keep the faith kirjoitti:

Hoitoalan koulutus ei ole mikään tae siitä, että koulutettu hoitaja omaisi edes pienetkään ihmissuhdetaidot, kyvyn lukea tilannetta tai halua edes oppia virheistään ja oppia uutta lähestymiskulmaa.

Hoitoalan pääsykokeet kuuluu pääsääntöisesti kategoriaan iso vitsi ja koulutus sekä työpaikka harvoin vahvistaa opiskelijan tai työntekijän sosiaalisia valmiuksia kohdata potilas. On iso ihme ettei useammin ole fyysisiä kontakteja potilaiden kanssa, potentiaalia kyllä löytyy molemmilta puolilta.

[K.U. Sijainen]

4.1.2017 klo 23.06, Vieras: Tehokas kirjoitti:

Tuotahan se on niin monessa paikassa. Ei tuohon ole nopeaa ratkaisua. Itse olen yrittänyt aina kirjailla tarkasti hieman pehmeämmän lähestymisen ja miten se on tuottanut tulosta. Tätä hetken aikaa niin sitten voi alkaa keskustelemaan näiden "tehohoitajien" kanssa asiasta. Ja siinäkin edetä hitaasti ja varovaisesti ettei kaikki hermostu, vaikka joku hermostuu aivan varmasti.

Itse en tuota jaksanut vaan lähdin tekemään muuta missä ei tarvitse katsella tätä riipimistä ja raastamista.

Hyvin sanottu, sama kokemus minulla.  Mistä kummasta noita "tehohoitajia" sikiää?

Itsellä esimerkkinä tapaus, missä naispuolinen muistisairas nosti herkästi nyrkkiä. No näinpä senkin, että kolme hoitajaa repii ja tiuskii lattialla makaavalle vastaanpanevalle asukkaalle. Hänen kanssaan kyllä pärjäsi RAUHALLISUUDELLA ja huomioimisella ja vaikkapa laululla. Kun satsasi hänen kanssaan siihen, että vaikkapa aamulla istahti sängyn reunalle ja lueskeli lempilorunsa ja samalla hymyillen hivutti ylös kylpyhuoneeseen, niin homma onnistui yksinkin. No, sehän oli punainen vaate joillekin hoitajille, he kun olivat TEHOKKAITA (tarvittiin kuitenkin kaksi hoitajaa).

Oma   näkemykseni on, että erityisesti muistisairaiden hoidossa täytyisi kiinnittää huomio hoitajan persoonaan. Pikajyrät pois! No, itse en myöskään jäänyt katsomaan riipivää hoitoa, lähtiessäni kuitenkin annoin ylöspäin palautetta. Muistisairaiden kanssa työskentely on lempilajini, luovaa työtä hetkessä ja siksi mieleeni. Et silleen...