Jump to content
MAINOS

Esimies kahmii rivityömiehen töitä


subbis

Recommended Posts

Olen tällä hetkellä äitiyslomalla sairaanhoitajan työtehtävästä kuntapuolella. Kävin taannoin työpaikallani jossa kuulin, että työtehtävä joka minulle on osoitettu onkin nyt esimiehellä joka vapaaehtoisesti otti pestin itselleen ja aikoo pitää sen jatkossakin töihin palattuani itsellään. Tämä siis yksi työni osa johon olen kouluttautunut ja se on vielä itselleni mieleinen koska se poikkeaa hieman varsinaisesta hoitotyöstä liittyen siihen kuitentin.

Työsopimuksessani ei ole mainittu tarkkaa työnkuvaani joten tuskin asiasta pääsen pistämään hanttiin ottamalla asian puheeksi esimiesten kanssa. Mutta hitto vie, esimies on niin ahne että kahmii kaiken työn itselleen kun ei luota että hommat toimii ilman häntä. Toisaalta epäilen että pelkää esimiestyönsä puolesta ja siksi hakee näistä uusia vastuutehtäviä jotta saisi pysyä kunnan leivissä ? Täytyy sanoa että työmotivaatio kyseisessä paikassa ei ole kovin kummoinen nyt. Ja lisätäkseni esimiehen omat esimiehet olivat vastaan kyseistä ideaa mutta ajoi silti muutoksen läpi. 

Eikö tämä nyt ole aika erikoista? Olen ällistynyt todella. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Tjaa-a... Vähän vaikea sanoa kun ei tiedä yhtään millaisesta hommasta on kyse, joka nyt sinulta on viety. Jossain tapauksissa sitä esimies hommaa on järjestelty uudelleen ja aikaa jää tavallaan vapaaksi, jolloin napataan rivityömiehiltä jotain hommia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sen ymmärtäisin että jos esimiehen työnkuvaa olisikin muutettu. Kyseessä on enemmän siitä että esimies itse halusi ottaa työtehtävän kaiken muun lisäksi jota hänen omat esimiehet eivät edes suositelleet.  Tuntuu että oma aika tämän työn parissa on hukkaan heitettyä. Koen kuitenkin että kyseinen homma on sujunut kivasti ja olen saanut kehuja tehdystä työstä. Osa työkavereita olivat asiasta ihmeissään ja ottivat minuun yhteyttä. 

Muutenkin esimiestaidot kyseisellä henkilöllä ovat olleet arveluttavia useassa kohtaa, mutta tätä en osaa heti purematta niellä. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Asiasta kannattaa varmaan esimiehen kanssa keskustella, ei tuossa minusta mitään erikoista sikäli ole. Jos et pysty asian kanssa elämään, niin sitten ei varmaan auta kuin vaihtaa työpaikkaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin, vaikea tuohon nyt on mitään absoluuttista vastausta antaa sen enempää tietämättä. Lähtökohtaisesti lähiesimies on työantajan edustaja ja hän käyttää työnjohto-oikeutta. Jos asiassa on jotain vääryyttä niin voit neuvotella hänen tai hänen esimiehensä kanssa asiasta. Toisaalta on varmaan kaikkien etu, että esimiehenkin työpanosta hyödynnetään optimaalisesti sikäli kuin hän pystyy oman tonttinsa päälle suorittamaan muita tehtäviä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...
Vieras: esimies määr mitä tehdään

Omassa määräyskirjassani on aina lukenut: viranhaltija on velvollinen tekemään kaikkea esimiehen määräämää työtä mukaanlukien työtä, joka ei vastaa viranhaltijan koulutusta. 

Toisin sanoen, jos esimies käskee minut pesemään vessoja, en voi siitä kieltäytyä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olin sellaisessa työpaikassa, missä naamakerroin jaettiin työt Etelä-Suomi.. Ensimmäkseksi aamulla; Olen väsynyt voitko hoitaa lääkkeet ym. tämä oli normaalia ja yksikään ei ottanut vastuuta. Viaton sain syyt niskaan jatkuvasti ja mentiin heti valehtelemaan os.hoitajalle. Saatiin kiinni muutaman kerran tästä, mutta tämä täydellinen hoitaja ei myöntänyt itse on tehnyt virheen.  Hänen työnkuvaan kuului viattoman mustamaalaaminen. Aikaa oli mennä valehtelemaan toisille ja pomolla, ei mitään kiirettä. Pomo ei  edes viitsinnyt  tarkistaa asian oikeaa laitaa. Jokaisella työntekijällä oli omat säännöt ja jos sanoit jotain niin se oli "pahasti" ja asia käännettiin päälaelleen. Eli juuri päinvastoin kuin sanot. Jos, jotain opin siellä niin rehellisyys ei kannata ja käytä kyynärpää taknikkaa. Kun olit hyvää pataa tiiminvastaavan kanssa, niin sinun työkuvaan ei kuullut  mm. pyykkihuolto ja roskien ulosvienti työvuorossa ollessa.  Tiedän ainakin 3x kertaa tämä hoitaja ei vienyt roskia ulos vaan jätti täydet isot roskapussit toiselle vuorolle. Jos, sanot asiasta niin huuto sait palkaksi, että koko osasto kuuli mm.Työt siirrettiin kylmästi toiselle ja viaton sai aina syyt niskalle. Kuulemma tiiminvastaavalle ei kuulu suihkutus, jos lh. on yksin osastolla 2 sh/ hoitoapulaisen kanssa sait tehdä työt juosten. Usein seisten pyykkihuoneessa juoruamassa ja  kyttäminen oli normaalia työnkuvaa heille. Et ollut tervetullut aamulla töihin sen vaistosi kun avasit ulko-oven heti. Toisin sanoen käytettiin kylmästi hyväksi hiljasia, avuliaita hoitajia ja jos uskallisit sanoa vastaan niin sitten huutoa päälle. Mitä paremmin nuoleskelet lähiesimiestä sen paremmat mahdollisuudet  oli saada töitä/ keikkaa. Tämä tuli myös ilmi työntekijät valikoivat kuka saa työpaikan ja usein se oli kaveri. Vanhemmat, pätevät hoitajat olivat pelkkä rasite näille 20-40v. ns.hoitajille.  Emme olleet tälle osastolle tervetulleita ja sen huomasi nopeasti. Suhteet toimivat hyvin, mutta työnlaatu oli mitä oli. Mitä lehdissä oli nyt työpaikkakiusaamisesta, ymmärrän näitä henkilöitä todella hyvin. Sillä itsekin mietin alan vaihtoa ja olen työskennellyt hoitotyössä yli 20v.  Laitoin juuri videohaastattelun menemään toiselle alalle ja vielä pitää täyttää yksi hakupaperi eteenpäin. Olin jo aikaisemmin henkilökohtaisesti haastattelussa sinne, esimiehen pyynnöstä laitoin samalla kouluun hakupaperit menemään.   Näin ihanaa/  ammattitaitoa ylläpitävää kannustusta ja vastaanottoa en ole saanut pitkään aikaan yhdeltäkään esimieheltä, kuin nyt tuli. Tunsin olin tervetullut heille töihin ja vaihdan kaupunkia samalla. Vaihtakaa työpaikkaa/ alaa sillä oma terveys on kaiken tärkein.  He, eivät ota vastuuta teosta koskaan. Mutta sinun pitää antaa aina heille anteeksi, ymmärtää heitä.. Kun pilaavat sinun terveyden, maineen ym.  tässä kiitos ! Emme ole robotteja, jotta he saavat kohdella ala-arvoisesti. Eivät ole sen arvoisia! Toivon hartaasti, että en elää niin vanhaksi. Että tarviten heidän apua koskaan, niin karsea kokemus oli kesätyöpaikkani.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...