Eutanasia eli kuolinapu

[Vieras: hoomoilasena]

"meidän pitäisi mielestäni kysyä samaa silloin, kun nesteytys tai letkuruokinta lopetetaan tai silloin, kun potilaalta kysytään suostumusta mahdollisesti kuolemaan tai vaikeisiin oireisiin johtaviin hoitotoimiin. Mistä koskaan tiedämme, miksi ihmiset päätyvät niihin ratlaisuihin, joihin päätyvät? Eivätkö siihen aina vaikuta myös muut ihmiset? Riittävällä tavalla se, ettei ihmistä painosteta eutanasiaan, voitaneen kuitenkin varmistaa siten, että luodaan järjestelmä, jossa tämä asia riittävän monta kertaa keskustelemalla tarkistetaan."

- Usein esim. syöpäsairauksien loppuvaiheessa suonensisäinen nesteytys aiheuttaa enemmän kipua ja hengitystieoireita kerääntyessään kudoksiin ja keuhkoihin. Riippuu sairaustaustasta ja taudin vaiheesta, miten suonensisäinen nesteytys ja letkuruokinta vaikuttaa potilaan vointiin.
Eihän sitä voikaan tietää, miten ihmiset päätöksensä tekevät ja toki eutanasian valitseminen omalle kohdalleen on oma päätös, sitä ei ole kieltäminen. Mitenkäs homma toteutuisi muistisairaiden kanssa?

Skenaario 1: potilaalla ei ole hoitotahtoa, jossa mainittaisiin eutanasiasta. Potilas on muisisairas ja munuaiset pettävät, elinaikaa ilman hoitoja 1-3 kk. Potilas kieltäytyy hoidoista ja haluaa oleskella kotona loppuun asti. Lähiomaisille tilanteen seuraaminen vierestä on vaikeaa ja raskasta. Potilas ilmaiseekin oma-aloitteisesti terveydenhuollon työntekijälle kotikäynnillä sanallisesti tahtonsa eutanasiaan kuitenkin samanaikaisesti on täysin desorientoitunut aikaan ja paikkaan. Jokaisella keskustelulla eutanasia tulee ilmi ja potilas samantien alkaakin puhua edesmenneen kissansa ruoka-ajoista. Voidaanko eutanasiaa toteuttaa (kysyttäessä, ymmärtääkö potilas eutanasian ja sen peruuttamattomat seuraukset, potilas vastaa onnellisena 'kyllä')?

Skenaario 2: potilaalla on tarkoin määritetty hoitotahto (luotu ennen muistisairauden diagnosointia), jossa mainitaan myös tilanne, jossa potilaalla on muistisairaus ja kuolemaan johtava sairaus ja potilas tällöin haluaa eutanasian. Muistisairaana potilas ei kuitenkaan itse tuo esille eutanasiaa. Jos joku mainitsee hoitotahdossa olevan eutanasian, potilas kiivastuu ja kieltäytyy. Suoritetaanko eutanasia hoitotahdon mukaisesti?

 

"Henkinen tuska ja pelkokin voivat olla sietämättömiä ja siten syitä toivoa sitä, että kuolema tulisi mahdollisimman nopeasti. Arvelen että et itse voi tietää, mitä haluat ennen kuin olet siinä tilanteessa. Kun itse sairastuin vakavasti ja oli mahdollista, että syöpä olisi ennättänyt levitä eikä sitä voitaisi enää leikata, minulle oli nopeasti selvää, etten haluaisi jäädä odottelemaan pahenevia oireita ja kuolemaa siinä vaiheessa, kun alan menettää toimintakykyäni. Minulle olisi riittänyt tosin siinä vaiheesa myös lääkäriavusteinen itsemurha, eutanasiaa en olisi tarvinnut."

- Sitä ei käy kieltäminen, etteikö henkinen tuska ja ahdistus olisi sietämätöntä. Hyvällä keskustelulla pelkoa ja ahdistusta voidaan lievittää ja auttaa valmistautumaan kuolemaan sekä hyväksymään tilanne, hakemaan myös valoisiakin puolia elämästä - ajatusten ei tarvitse olla niin kuolemankeskeisiä jatkuvasti. Kaikki eivät kuitenkaan keskustelusta hyödy. Ja totta turiset, ei voi tietää ennen kuin omalle naamalle rävähtää. Tunnen kuitenkin itseni sen verran, että olen hieman jänishousu itseni tappamisen suhteen - toki tilanne voi olla eri, jos yli 80-vuotiaaksi elelen, mutta sitten voikin olla jo muisti pettänyt.
Tulipa tuosta sinun omakohtaisesta esimerkistä mieleen hoitovirheen mahdollisuus...tulikin samannimisen, mutta eri potilaan tiedot ja kuvat esille - ei kysyttykään sotua tarkistaakseen henkilön identiteetti. Potilas näin ollen uskoo olevansa parantumattomasti sairas ja haluaa eutanasian. Ehkä jälkeenpäin huomataan virhe ja syöpä olisikin ollut leikattavissa. Vaikka kuinka olisi kaksoistarkastuksia, ihmiset ovat aina ihmisiä ja virheitä ja erheitä sattuu.

 

"Mielestäni et myöskään voi sanoa, kuinka moni näkemistäsi kuolevista olisi "tarvinnut" eutanasian. Se, ettei ihmisellä ole kipuja, ei vielä tarkoita sitä, että hän ei olisi parantumattomasti sairaana valinnut eutanasiaa, jos sellainen olisi ollut tarjolla.

Mihin perustuu käsityksesi siitä, että harvoin kuolemaan liittyy dramatiikkaa?  Aika usein kuulee (tai näillä palstoilla myös näkee) myös päinvastaista todistusta. Ja vielä vastauksena viimeiseen kysymykseen: kyllä elämän päättäminen voi olla monta kertaa vastaus ihmisen tarpeisiin."

- Muotoilin ehkä asiani huonosti. Tarkoitin nykytilannetta, kun eutanasiaa ei ole tarjolla ja oireet muodostuvatkin erittäin hankaliksi hoidettaviksi, että toivoisi ulkopuolisena eutanasian olleen mahdollista kyseiselle ihmiselle. Mutta yleisesti ottaen oireet saadaan hyvin hoidettua. En siihen ota kantaa, kuinka moni potilaista omakohtaisesti kokevat tarvitsevansa eutanasiaa.
Dramatiikalla tarkoitan esimerkiksi massiivista verensyökysykuolemaa tai muuta vastaavanlaista, joka poikkeaa "normaalista" kuolemasta, missä potilaan vointi hiljalleen hiipuu, vaipuu tajuttomuuteen ja hengitys lakkaa unessa levollinen ilme kasvoillaan - joskus jopa vieno hymy. Mihin perustuu? Hoidan kuolevia ja saattohoidan heitä.

[Pimpampula]

58 minuuttia sitten, Vieras: hoomoilasena kirjoitti:

"meidän pitäisi mielestäni kysyä samaa silloin, kun nesteytys tai letkuruokinta lopetetaan tai silloin, kun potilaalta kysytään suostumusta mahdollisesti kuolemaan tai vaikeisiin oireisiin johtaviin hoitotoimiin. Mistä koskaan tiedämme, miksi ihmiset päätyvät niihin ratlaisuihin, joihin päätyvät? Eivätkö siihen aina vaikuta myös muut ihmiset? Riittävällä tavalla se, ettei ihmistä painosteta eutanasiaan, voitaneen kuitenkin varmistaa siten, että luodaan järjestelmä, jossa tämä asia riittävän monta kertaa keskustelemalla tarkistetaan."

- Usein esim. syöpäsairauksien loppuvaiheessa suonensisäinen nesteytys aiheuttaa enemmän kipua ja hengitystieoireita kerääntyessään kudoksiin ja keuhkoihin. Riippuu sairaustaustasta ja taudin vaiheesta, miten suonensisäinen nesteytys ja letkuruokinta vaikuttaa potilaan vointiin.
Eihän sitä voikaan tietää, miten ihmiset päätöksensä tekevät ja toki eutanasian valitseminen omalle kohdalleen on oma päätös, sitä ei ole kieltäminen. Mitenkäs homma toteutuisi muistisairaiden kanssa?

Skenaario 1: potilaalla ei ole hoitotahtoa, jossa mainittaisiin eutanasiasta. Potilas on muisisairas ja munuaiset pettävät, elinaikaa ilman hoitoja 1-3 kk. Potilas kieltäytyy hoidoista ja haluaa oleskella kotona loppuun asti. Lähiomaisille tilanteen seuraaminen vierestä on vaikeaa ja raskasta. Potilas ilmaiseekin oma-aloitteisesti terveydenhuollon työntekijälle kotikäynnillä sanallisesti tahtonsa eutanasiaan kuitenkin samanaikaisesti on täysin desorientoitunut aikaan ja paikkaan. Jokaisella keskustelulla eutanasia tulee ilmi ja potilas samantien alkaakin puhua edesmenneen kissansa ruoka-ajoista. Voidaanko eutanasiaa toteuttaa (kysyttäessä, ymmärtääkö potilas eutanasian ja sen peruuttamattomat seuraukset, potilas vastaa onnellisena 'kyllä')?

Skenaario 2: potilaalla on tarkoin määritetty hoitotahto (luotu ennen muistisairauden diagnosointia), jossa mainitaan myös tilanne, jossa potilaalla on muistisairaus ja kuolemaan johtava sairaus ja potilas tällöin haluaa eutanasian. Muistisairaana potilas ei kuitenkaan itse tuo esille eutanasiaa. Jos joku mainitsee hoitotahdossa olevan eutanasian, potilas kiivastuu ja kieltäytyy. Suoritetaanko eutanasia hoitotahdon mukaisesti?

 

"Henkinen tuska ja pelkokin voivat olla sietämättömiä ja siten syitä toivoa sitä, että kuolema tulisi mahdollisimman nopeasti. Arvelen että et itse voi tietää, mitä haluat ennen kuin olet siinä tilanteessa. Kun itse sairastuin vakavasti ja oli mahdollista, että syöpä olisi ennättänyt levitä eikä sitä voitaisi enää leikata, minulle oli nopeasti selvää, etten haluaisi jäädä odottelemaan pahenevia oireita ja kuolemaa siinä vaiheessa, kun alan menettää toimintakykyäni. Minulle olisi riittänyt tosin siinä vaiheesa myös lääkäriavusteinen itsemurha, eutanasiaa en olisi tarvinnut."

- Sitä ei käy kieltäminen, etteikö henkinen tuska ja ahdistus olisi sietämätöntä. Hyvällä keskustelulla pelkoa ja ahdistusta voidaan lievittää ja auttaa valmistautumaan kuolemaan sekä hyväksymään tilanne, hakemaan myös valoisiakin puolia elämästä - ajatusten ei tarvitse olla niin kuolemankeskeisiä jatkuvasti. Kaikki eivät kuitenkaan keskustelusta hyödy. Ja totta turiset, ei voi tietää ennen kuin omalle naamalle rävähtää. Tunnen kuitenkin itseni sen verran, että olen hieman jänishousu itseni tappamisen suhteen - toki tilanne voi olla eri, jos yli 80-vuotiaaksi elelen, mutta sitten voikin olla jo muisti pettänyt.
Tulipa tuosta sinun omakohtaisesta esimerkistä mieleen hoitovirheen mahdollisuus...tulikin samannimisen, mutta eri potilaan tiedot ja kuvat esille - ei kysyttykään sotua tarkistaakseen henkilön identiteetti. Potilas näin ollen uskoo olevansa parantumattomasti sairas ja haluaa eutanasian. Ehkä jälkeenpäin huomataan virhe ja syöpä olisikin ollut leikattavissa. Vaikka kuinka olisi kaksoistarkastuksia, ihmiset ovat aina ihmisiä ja virheitä ja erheitä sattuu.

 

"Mielestäni et myöskään voi sanoa, kuinka moni näkemistäsi kuolevista olisi "tarvinnut" eutanasian. Se, ettei ihmisellä ole kipuja, ei vielä tarkoita sitä, että hän ei olisi parantumattomasti sairaana valinnut eutanasiaa, jos sellainen olisi ollut tarjolla.

Mihin perustuu käsityksesi siitä, että harvoin kuolemaan liittyy dramatiikkaa?  Aika usein kuulee (tai näillä palstoilla myös näkee) myös päinvastaista todistusta. Ja vielä vastauksena viimeiseen kysymykseen: kyllä elämän päättäminen voi olla monta kertaa vastaus ihmisen tarpeisiin."

- Muotoilin ehkä asiani huonosti. Tarkoitin nykytilannetta, kun eutanasiaa ei ole tarjolla ja oireet muodostuvatkin erittäin hankaliksi hoidettaviksi, että toivoisi ulkopuolisena eutanasian olleen mahdollista kyseiselle ihmiselle. Mutta yleisesti ottaen oireet saadaan hyvin hoidettua. En siihen ota kantaa, kuinka moni potilaista omakohtaisesti kokevat tarvitsevansa eutanasiaa.
Dramatiikalla tarkoitan esimerkiksi massiivista verensyökysykuolemaa tai muuta vastaavanlaista, joka poikkeaa "normaalista" kuolemasta, missä potilaan vointi hiljalleen hiipuu, vaipuu tajuttomuuteen ja hengitys lakkaa unessa levollinen ilme kasvoillaan - joskus jopa vieno hymy. Mihin perustuu? Hoidan kuolevia ja saattohoidan heitä.

No olen tietenkin itse nyt seurannut tätä keskustelua muutaman vuoden ja suorastaan opiskellut sitä. Ja huomaan myös, että huomiokykyni on kehittynyt sillä tavoin valikoivaksi, että kovin moni kuolinapua käsittelevä juttu mediassa ei mene ohitseni. Mutta silti ihmettelen sitä, että tähän aina otetaan mukaan nämä muistisairaat: nyt eduskuntaan menevän lakialoitteen mukaan eutanasiaa toivovan on oltava oikeustoimikelpoinen ja kyettävä ilmaisemaan tahtonsa. Eikö tämä nyt ole jo tullut selväksi? Muistisairas ei välttämättä ole oikeustoimikelpoinen eikä kykene ilmaisemaan tahtoaan luotettavasti.

Jos Suomeen kuolinavun mahdollistava laki tulee, sen valmistelussa on varmaankin otettava kantaa kaikkiin näihin asioihin: Voisiko eutanasiasta määrätä hoitotahdolla? Jos, niin kuinka tuore hoitotahdon pitäisi olla? Millaisista sairauksista tai oireista kärsivillä olisi oikeus eutanasiaan? Jne, jne. Eihän tällaisia asioita voida keskustelupalstoilla tai edes terveydenhuoltohenkilöstön kahvitauoilla päättää. Tarvitaan selvitystyötä. 

Myös fakta siitä, että nesteytys ja letkuruokinta vain heikentävät potilaan vointia siinä vaiheessa, kun kudokset sairauden vuoksi alkavat pettää, on kuolinapua koskevissa jutuissa (ja tässä ketjussakin) jo useaan kertaan toistettu (vaikka ymmärtääkseni varsinainen tutkimusnäyttö asiasta on vähäinen ilmeisesti yksinkertaisesti siitä syystä, että kuolevia potilaita tutkitaan vähän "tieteellisesti" koska he eivät oikein ketään kiinnosta...) samoin kuin se argumentti, että kun kerran nesteytyksen ja letkuruokinnan lopettaminen joka tapauksessa johtavat potilaan menehtymiseen, eikö olisi sama (tai itse asiassa armollisempaa) hyväksyä kuolinapu ja eutanasia.

Eivät esimerkiksi omat ajatukseni edes olleet kuolemankeskeisiä sairauden aikana. Kun mitään vakavia oireita ei ollut, sitä ajatteli vain yhtenä epätoivottavana mutta mahdollisena vaihtoehtona. Tilanne olisi luultavasti ollut toinen, jos olisin kärsinyt vakavasti oireista tai ne olisivat yhtäkkiä sairauden aikana alkaneet. Silloin olisi luultavasti alkanut ajatella, että mitä vielä on tulossa ja kuinka kauan tätä kestää. Eikä ainakaan itselläni olisi ollut kuolemassa mitään valmistautumista. En minä, eikä kokemukseni mukaan kovinkaan moni muukaan, kuolemaa pelkää vaan kaikkea sitä, mikä sitä mahdollisesti edeltää: toimintakyvyn menetystä ja vaikeita oireita. Jos kuolen ensi yönä nukkuessani, mitä väliä sillä minulle on? Enhän minä sitä enää ole suremassa. Paljon enemmän pelkään sitä, että joku minulle läheinen ihminen sairastuu vakavasti tai kuolee - tai sitten sitä, että joudun itse makaamaan viikkoja tai kuukausia toimintakyvyttömänä ja muiden armoilla ennen kuin kuolen.

Ja tuo virheen mahdollisuus: hohhoijaa... Eikös potilas näppäile vastaanotolle ilmoittautuessaan itse sotunsa. Päivystyksessäkin saa rannekkeen, jolla pääsee sitten niihin laitteisiin, joihin pitääkin päästä. Ja oletko kuullut useinkin syöpä- tai sydänleikkauksesta, joka tehtiin jollekulle muulle kuin piti?

Ja vaikka sinun kokemuksesi mukaan suurin osa kuolevista kuolee rauhallisesti, miksi se olisi peruste sille, ettei eutanasiaa (tai edes lääkäriavusteista itsemurhaa) voitaisi suoda niille, jotka sitä toivovat?