Jump to content
Cätzä

Koska välittää likaa?

Recommended Posts

Cätzä

Aikoinaan hain opiskelemaan hoitoalalle koska en muutakaan keksinyt. Pääsin kouluun ja pian huomasin löytäneeni oman alani.

Nyt 10 vuotta alalla olleena, monessa paikassa työskennelleenä, olen alkanut miettimään että missä kulkee välittämisen raja?

Muistan että vielä 6 vuotta sitten: minua kehuttiin juuri siitä, kuinka iloinen ja avoin olin, tulin hyvin juttuun kaikkien työkavereiden kanssa ja potilaat ja omaiset pitivät minusta koska aidosti välitin ja olin kiinnostunut.

Muutama vuosi sitten alkoi kierre: sairastelin usein. Oli ylähengitystieinfektioita, kuumeilua ja muita epämääräisiä kremppoja. Vuosi sitten romahdin täysin. En päässyt enää vuoteesta ylös, tunsin itseni kuoleman sairaaksi. Lopulta selvisi syy: masennus, totaalinen burnout.

Oma ratkaisuni tähän oli ottaa aikalisä, lähdin kouluun jatkamaan opiskelua (9kk lisäkoulutus).

Kohta olisi edessä työelämään paluu, ja pelottaa. Palanko taas loppuun? Toinen hankaloittava asia on entinen esimieheni: saan joka kerta huonot suositukset poissaolojen vuoksi, eikä kukaan uskalla palkata minua. Vaikka pomoni tietää taustat ja olen hänen kanssaan avoimesti keskustellut asioista, antaa hän minusta jokaiselle potentiaaliselle työnantajalle kuvan lintsaavasta vätyksestä. Puhuin hänelle parin vuoden aikana monta kertaa siitä että työn tekeminen ja oma jaksaminen on vaikeaa, liikaa töitä ja liian pienet resursit. En saanut mitään apua siltä suunnalta. Enkä ollut ainoa.

Ainoa lohtuni oli, että asiakkaat/potilaat olivat tyytyväisiä. Tuntui hyvältä nähdä ja kuulla heiltä kuinka työtäni ja panostani arvostettiin.

Älkää käsittäkö väärin. En ole mikään "hyysääjä", en nyhjää ja tuhraa turhia työssäni. Olen itseasiassa oikein pätevä ja ammattitaitoinen, työskennellyt niin pitkäaikaisosastoilla kuin päivystyspolillakin, ja pärjännyt joka paikassa. En vain jaksa enää työtä minkä tarkoitus on yksi ja tekeminen toista.

Nyt mietityttääkin... pitäisikö tässä vaihtaa alaa? Rakastan hoitotyötä, mutta siitä on otettu hoitaminen pois. Enää ei olla ihmisen kanssa, vaan hoidetaan se mikä on pakko ja juostaan lukujen ja numeroiden mukaan. En suostu uskomaan sitä mitä pomoni minulle sanoi: "Tätä työtä ei vaan voi tehdä hyvin."

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Hoitsu

Täällä samanlainen tarina. Lähdin opiskelemaan vain terveydenhoitajaksi ja aikaa valmistumiseen on vielä 3 vuotta ja nyt jo pelottaa tulevaisuus jossa pitää palata töihin. Olen kuitenkin aloittamassa psykoterapian ja toivon siitä olevan apua omaan jaksamiseen.

Uskoisin, että kun kerran on käynyt siellä pohjalla niin nyt tiedän ja tunnen paremmin omat rajani enkä päästä tilannetta yhtä pahaksi. Vaikka rakastan työtäni vanhusten kanssa, en ole varma riittävätkö voimavarani sitä työtä jatkamaan.  

Tsemppiä! 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Vierailija------

Minulle on alavaihtajana ollut hoitoalassa kaksi sellaista yllätystä, johon en millään tavalla osannut varautua:

1) Se, miten vähän potilaiden kanssa voi lopulta olla.

2) Se, miten julmetun ilkeitä ihmisiä tällä alalla on töissä. Ilkeitä niin työkavereita kuin potilaitakin kohtaan. Missään aikaisemmassa työpaikassani (työhistoriaa yli 10 vuotta) en ole nähnyt vastaavaa kuin hoitoalalla. Tosin suurin osa on ihania, mutta varsinkin opiskeluaikana näin monessa paikassa käytöstä, jota en olisi osannut työelämään kuvitella.

 

Olisiko sinun mahdollista pyytää suosituksia joltakin muulta, kuin tuolta esimieheltä? Tai yrittää edetä ilman suosituksia? Alanvaihtokin voisi olla hyvä, itseäsi virkistävä asia. 

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: LH opisk

Itsekin mietin, että milloin se kuppi menee nurin. Valmistun pian lähihoitajaksi ja intoa riittää, mutta pelkään etten jaksakaan, masennun ja vaihdan alaa.

Hirveintä tässä työssä on kyllä se, miten välinpitämättömiä jotkut hoitajat ovat. Itse siinä "vaan opiskelijana" et uskalla mennä väliin, kun työt tehdään hutiloiden ja hällä väliä-asenteella. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Pikku E

Kai meillä kaikilla on hyviä ja huonoja hetkiä, eikä mun mielestä riitä välttämättä että on ollut 6kk alamäkeä. Toki jokaisella on omat rajansa sekä sietokykynsä. Ottaa vaan Sisun taskusta ja jatkaa eteenpäin. 

Jokainen kokemus vie eteenpäin ja se mikä ei tapa niin se tekee meistä vain ihmisiä. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Vastaa aiheeseen...

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×

Important Information

By using this site, you agree to our Terms of Use.