Jump to content
Ensihoitajanhoitaja

Kunnioitetaanko työtämme ?

Recommended Posts

Ensihoitajanhoitaja

Olen miettinyt itsekseni asiaa työstämme ja uusista tulokkaista, auta mua kaikessa -koulun kaikkitietävyydestä ja tietty siitä hirmuisesta kritiikistä joka näiden aiheiden ympärillä pyörii. Siinä sivussa sen potilaan asiat hoituu. Sen paremmin ajatuksessa päässyt eteenpäin, kunnes eräs kollegani puki tämän asian pariin sanaan - kunnioitetaanko työtämme.

Tällähetkellä väestö vanhenee ja ne ikäpolvet, joilla on käsitys jostain sota-, pula- ja lama-ajoista osaavat arvostaa niitä asioita joita työssämme teemme. Pyyteettömästi. Ja kyllä se kiitos lämmittää sydäntä, pakko myöntää. Enenevässä määrin Googlelääketiede ajaa edelle ja asiakkaat tietää jo kohdattaessa paremmin asiansa kuin terveydenhuollon ammattilainen. Äkkiä siinä ollaan altavastaajatilanteessa ja esimiehet raapii vastinevaatimuksia mitä mielenkiintoisimmista tapauksista. Jälleen ihan erikois- ja toimialasta riippumatta.

Huolestuttavin piirre mikä on oikeastaan viimeisen viiden vuoden ajalla tullut vastaan, on se äärimmäinen ylimielisyys uusien ja tulevien ihmisten kohdalla. Missään tapauksessa en väheksy heidän ammattitietonsa määrää ja laatuakin, mutta se kalahtaa korvaan kun äkkijyrkästi arvostellaan parikinkymmentä vuotta hommia tehneen tekemisiä ja ajatuksia tai jopa jätetään ne huomiotta. No eipä tuokaan vielä mitään, mutta kun asiakas alkaa kuulla siitä kuinka jälleen on kontaktia ja asiaa ja turhaan ja resursseja kuluttavaa - sen hoitotapahtuman aikana; mielestäni siinä aletaan olla hyvin vaarallisilla vesillä. Huonoja päiviä on kaikilla, mutta kun kaikki päivät alkaa olla huonoja.

´SIinä puhutaan herkästi ei vain yhden työparin soutuveneestä, tai työyksikön kokoisesta meriläisestä eikä edes sisävesilaivasta. Äkkiä puhutaan sellaisista valtameri-risteilijöistä, joiden kannelta voi katsoa joka suuntaan "ei mihinkään". Sellainen laiva kun kaatuu, tulee äkkiä hätä niille toisille samanlaisille aluksille.

Kirpeää etikkaa vai oikeaa työmme kunnioittavaa etiikkaa. Oikeasti toivoisin koulutusjärjestelmässä työskentelevien ottavan tästä keskustelun juuren ja jatkavan sitä tässä.

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jupet

Valitettavasti ei ihan kokonaisuudessaan aukea pointti nyt. Mutta kunnioitusta vaaditaan ehdottomasti joka suuntaan kaiken ikäisten ja virkaikäisten kollegoiden välillä. Ja kehittymiskykyä ja tervettä ammattiylpeyttä koko terveysalan jonkinasteisessa murroksessa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Satu

 

Huolestuttavin piirre mikä on oikeastaan viimeisen viiden vuoden ajalla tullut vastaan, on se äärimmäinen ylimielisyys uusien ja tulevien ihmisten kohdalla. Missään tapauksessa en väheksy heidän ammattitietonsa määrää ja laatuakin, mutta se kalahtaa korvaan kun äkkijyrkästi arvostellaan parikinkymmentä vuotta hommia tehneen tekemisiä ja ajatuksia tai jopa jätetään ne huomiotta. .

Aivan samoin kuin se ylimielisyys vanhojen tekijöiden puolelta; "tää homma on 20 vuotta tehty näin, ja tehdään vastedeskin". Se on kaksisuuntainen tie se tiedon ja taidon siirtyminen kolleegoiden välillä. 

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

En mä ole huomannut, että mitenkään poikkeuksellisen moni alalle tulija olisi ylimielinen. Jokaisesta ikäluokasta niitä tosiaan löytyy. Tuntuu olevan sellainen ominaisuus, joka ei helpolla lähde persoonasta. Sen lisäksi, että kovasti itseään rakastava persoona voi olla rasite työyhteisölle, usein juuri hän myös ajautuu ongelmiin potilaskontakteissa. Kuten aloittaja kirjoitti, ei ole potilaan ongelma, mikäli resursseja ei ole tarpeeksi tai potilas ei tiedä milloin apua tarvitsee. Ja vaikka kuinka olisi luulotautinen tai seuranpuutteessa terveyspalveluihin hakeutuva, ei potilaalle vittuilu ole mikään ratkaisu siihen ongelmaan. Koulutuksessa kyllä painotetaan sitä ihmisen kohtaamista ja hoitamista kokonaisuutena, mutta omalla kohdalla se vaati hetken jos toisenkin, ennen kuin osasin sitä käytäntöön soveltaa.

Työyhteisössäkin olemista koitetaan opettaa, mutta sellaisia asioita ei varmaan voi koulussa oppia. Eikä koulunkäynti persoonallisuutta muuta. Kaikille ei ehkä terveydenhuoltoala olisi se oikea valinta, mutta minkäs teet kun niin ovat valinneet :D

Nämä ovat kaikki ammattikunnan sisäsyntyisiä ongelmia ja varmasti suurimmalta osin yksilötasolla, eikä vika ole ns. järjestelmässä. Toki ne heijastuvat potilaisiinkin ja varmasti valittaminen on tullut vaikka sen 20 vuoden aikana yleisemmäksi. Osin jo siitäkin syystä, että sähköpostilla on kätevä valittaa. Nuoret ja vanhat ainakin itselle on olleet kiitollisia, jos ovat tarvitsemansa avun saaneet. Myös siviilielämässä saan ihan positiivisia kommentteja, kun kerron uudelle tuttavuudelle mitä teen työkseni. En jaksa millään uskoa, että hoitotyötä ja sen tekijöitä ei arvostettaisi.

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

En myöskään täysin ymmärtänyt aloittajan pointtia. Ammatinvaihtajana en voi kun ihmetellä hoitoalalla työsentelevien herkänahkaisuutta. Jokainen idea, uudistus, kysymys - ihan miten se halutaankaan ilmaista - koetaan henkilökohtaisena loukkauksena ja arvosteluna. Teollisuudessa on totuttu siihen, että asioita arvostellaan, ei henkilöitä.  Toimintatapoja voidaan kehittää ja muilta tullut kritiikki on otettu motivoivana oman työn kehittämisenä.

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

Olen miettinyt itsekseni asiaa työstämme ja uusista tulokkaista, auta mua kaikessa -koulun kaikkitietävyydestä ja tietty siitä hirmuisesta kritiikistä joka näiden aiheiden ympärillä pyörii. Siinä sivussa sen potilaan asiat hoituu. Sen paremmin ajatuksessa päässyt eteenpäin, kunnes eräs kollegani puki tämän asian pariin sanaan - kunnioitetaanko työtämme.

Tällähetkellä väestö vanhenee ja ne ikäpolvet, joilla on käsitys jostain sota-, pula- ja lama-ajoista osaavat arvostaa niitä asioita joita työssämme teemme. Pyyteettömästi. Ja kyllä se kiitos lämmittää sydäntä, pakko myöntää. Enenevässä määrin Googlelääketiede ajaa edelle ja asiakkaat tietää jo kohdattaessa paremmin asiansa kuin terveydenhuollon ammattilainen. Äkkiä siinä ollaan altavastaajatilanteessa ja esimiehet raapii vastinevaatimuksia mitä mielenkiintoisimmista tapauksista. Jälleen ihan erikois- ja toimialasta riippumatta.

Huolestuttavin piirre mikä on oikeastaan viimeisen viiden vuoden ajalla tullut vastaan, on se äärimmäinen ylimielisyys uusien ja tulevien ihmisten kohdalla. Missään tapauksessa en väheksy heidän ammattitietonsa määrää ja laatuakin, mutta se kalahtaa korvaan kun äkkijyrkästi arvostellaan parikinkymmentä vuotta hommia tehneen tekemisiä ja ajatuksia tai jopa jätetään ne huomiotta. No eipä tuokaan vielä mitään, mutta kun asiakas alkaa kuulla siitä kuinka jälleen on kontaktia ja asiaa ja turhaan ja resursseja kuluttavaa - sen hoitotapahtuman aikana; mielestäni siinä aletaan olla hyvin vaarallisilla vesillä. Huonoja päiviä on kaikilla, mutta kun kaikki päivät alkaa olla huonoja.

´SIinä puhutaan herkästi ei vain yhden työparin soutuveneestä, tai työyksikön kokoisesta meriläisestä eikä edes sisävesilaivasta. Äkkiä puhutaan sellaisista valtameri-risteilijöistä, joiden kannelta voi katsoa joka suuntaan "ei mihinkään". Sellainen laiva kun kaatuu, tulee äkkiä hätä niille toisille samanlaisille aluksille.

Kirpeää etikkaa vai oikeaa työmme kunnioittavaa etiikkaa. Oikeasti toivoisin koulutusjärjestelmässä työskentelevien ottavan tästä keskustelun juuren ja jatkavan sitä tässä.

Kunnioita itseäsi, niin muutkin sinua kunnioittavat.

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Maailmanmatkaaja

Tämä "vieras" palstalle kirjoittaja ei ilmeisesti ymmärtänyt pointtia asiassa tai voi olla, että minä olen se, joka ei ymmärrä. Moni nuori opiskelija on suoraan kertonut valinneensa alan sen työnäkymien vuoksi. Uskoisin, että silloin kiinnostus hiljaiseen tietoon voi jäädä vähäiseksi. Kuitenkin hiljaisen tiedon ja koulussa opitun tiedon yhdistäminen olisi nimenomaan potilaan etu. Kauan alalla olleilla on kokemusta, jota me vähemmän näitä töitä tehneinä, emme voi saada samalla, kun saamme tutkintopaperin käteen. Kyse on mielestäni molemminpuolisesta kunnioittamisesta ja arvostamisesta ja tiedon jakamisesta. Kaikki henkilökunnan välillä olevat ongelmat korreloituvat potilastyöhön. Potilaan saama hoidon taso riippuu siis paljon siitä, miten me kykenemme yhdistämään uusimman tietotaidon vuosien varrella hihoihin tarttuneeseen kokemukseen ja osaamiseen?

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
K.U. Sijainen

Nykyään tunnutaan arvostavan sitä viimeistä oppia kirjoista, ei hiljaista tietoa. Vaikuttaa olevan näin vähän joka alalla. Toisekseen, sitä hiljaista tietoa ei osata jakaa tai sitä ei opi kuin yhdessä työskentelemällä. Itse arvostan niitä pitkän linjan tekijöitä, jotka jakoivat nippelitietoa opiskellessani  harjoittelussa sekä työelämässä. Muistan teitä työskennellessäni, kaikkea kun ei kirjoista löydy.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Vastaa aiheeseen...

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×

Important Information

By using this site, you agree to our Terms of Use.