Jump to content
MAINOS

Hallituksen leikkaukset


psyhoi

Recommended Posts

Mistä sinä tiedät mikä yhteiskuntasopimuksen sisältö olisi ollut? On todella yksisilmäistä ja älyllisesti laiskaa kääntää syy mustavalkoisesti ay-liikkeen niskoille ja olla samalla huomioimatta Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) osuutta ja painotuksia neuvotteluissa.

En ole ollut neuvottelupöydissä, mutta kun seuraa Akavan ja STTK::n tämän hetken haikailuita YKS:n perään niin on helppo vetää johtopäätökset. 

Kyl ay liittojen pitäisi herätä jo tunnustamaan se seikka, ettei maailma ole entisenlaisensa ja 70 luvun puna-ajatukset liittojen voimantunnoissa on jo mennyt menojaan aikoja sitten.

Ay-sektorin suurin ongelma on se että se ei osaa eikä halua joustaa eduissaan kuin ylöspäin, vaikka maailma kuinka muuttuis ympärillä. Suomalainen edunvalvontajärjestelmä on yhteiskunnan ja työntekijänkin kannalta hyvä ja toimiva niin kauan kuin talouskasvua ja jaettavaa riittää, ongelmat syntyvä nykyisen kaltaisessa tilanteessa jossa talous sakkaa jo neljättä vuotta peräkkäin. 

Kaikista paras olisi jos hallitus ja ay-rintama vielä kerran palais neuvottelupöytään ja sais aikaan siedettävän kompromissin, pelkään kyllä pahaa että se juna meni jo. 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 152
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Sairaslomakarenssin lisäksi eniten suututtaa lisien vähättely. 

 

Viime jouluna kun muut odottivat joulupukkia ja söivät kinkkua, minä olin iltavuorossa, olin kotona klo 22:45. Seuraavana aamuna, jouluaamuna kun muut nukkuivat täyden mahansa kanssa pitkään, heräsin 04:30, söin, kusetin koiran ja kävin paskalla, sitten unisin silmin kohti työmaata. Työpaikan pihassa olin hieman ennen seiskaa, koko kylällä ei näkynyt ketään muita. Töissä saimme toki syödä jouluateriaa, joka sekin keskeytyi kun omainen tuli "toivottamaan hyvää joulua". Kotona neljän jälkeen. Seuravana aamuna taas töihin. 

Vuosikin vaihtui töissä. Katselin kanslian ikkunasta kun talon takana kakarat paukutti raketteja. Muija soitti ja toivotti hyvää uutta vuotta. En edes tajunnu missä välissä se vaihtui. Aamulla unisin silmin suuntasin kotio nukkumaan, facebookki oli täynnä uudenvuoden kännitoivotuksia. Kuvien perusteella kavereilla olis ollu paljukin lämpösenä ehtoolla. 

Entäs toissa viikonloppu, hyvän bändin keikka baarissa perjantaina, sunnuntaina tuttavaperheen lapsen 5v synttärit. Eipä mennä kumpaankaan sillä työvuorolistassa on la-su aamuvuoro. Viime sunnuntaina työkaverini harmitteli ettei ehdi aamuvuorosta muksunsa lenttispeliä katsomaan. 

 

Ei ole valinnan mahdollisuutta, joskus voi toivoa jonkin verran, mutta jonkun pitää olla töissä noinakin päivinä. 

 

 

Suuresti ihmetyttää persujen perseily. Todellakin ministeriauton takapenkki kiinnostaa enemmän kuin se millä lupauksilla sinne mentiin. Soini nyökyttelee kaikelle mitä kokoomussiivestä ehdotellaan ja minkä kepulainen pääministeri siunaa. Työministeri ei ole kommentoinut sanallakaan kesän yt- ja irtisanomisuutisia, joko ei kiinnosta tai sitten hän ei vain seuraa uutisia, takuuvarmasti ministeriön kahvihuoneeseen on tilattuna hesari. Varsinkin kun taustalla on vankkaa duunarielämääkin. Alkukesästä hän toki totes että työmies on sunnuntailiksansa ansainnut. Tärkeintä lienee että voi kutsua itseään ministeriksi. 

 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Sairaanhoitaja myös...

Toivoisin kovasti, että ei sorruttaisi vertailemaan eri aloja keskenään - eiköhän tätä kurjuutta riitä jaettavaksi kaikille ja lisää on varmasti tulossa. Omassa perheessä osa tuloista tulee pienimuotoisesta maanviljelystä oman sairaanhoitajan palkan lisäksi eikä vielä olla rahassa ryvetty. Palkkatyössä on etunsa, ainakaan oma työni ei seuraa kotiin perässä ja lomia vielä toistaiseksi on. Kannattaa perehtyä muiden alojen tapahtumiin ennen kommentointeja, miksi heiltä ei ole mitään otettu pois. Esim. maidon tuottajahinta on kolmessa vuodessa laskenut 22 %, enkä heidän työmääräänsä kyllä kadehdi. Toivottavasti en kenenkään mieltä pahoittanut kommentoinnillani. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.:(

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mua itketti ja nauratti samaan aikaan, kun yksi tuttu farmari meuhkasi somessa näppäimistö vaahdoten, kuinka hänkin joutuu lypsämään lehmiään flunssassa ja miten maailma nyt ylipäätään potkii päähän ja on epäoikeudenmukainen maidontuottajia kohtaan, kun Valio tekee sitä ja valtio tätä. Hänen mielestään kaikki työntekijät ovat ahneita sielunriekaleita, jotka eivät näe muuta kuin oman napansa.

Helposti maanviljelijä unohtaa, että hän elää pitkälti valtion tukien armoilla työttömien ja eläkeläisten tapaan. Olen kyllä sitä mieltä, että valtion kannattaa ainakin jossain määrin tukea kotimaista ruoantuotantoa, mutta tietynlaista järjenkäyttöä sitä välillä odottaisi maajussien porvarihurmoksessa. Vapaassa markkinataloudessa suomalainen maatila ei pärjäisi koskaan. Tuontitulleilla pidetään keinotekoisesti ulkomaisen ruoan hintaa korkeana ja toisaalta kotimaista ruokaa tuetaan kolmella miljardilla vuodessa sen ollen silti kalliimpaa, kuin tuotu sapuska.

Tämä nyt ei niinkään kritiikkinä maataloutta kohtaan. Kuitenkin muistutuksena siitä, että jyväjemmarin kannattaa pitää turpansa kiinni näissä säästötalkoissa, eikä aiheuttaa turhaa vastakkainasettelua. Maanviljelijä on taloudellisesti paremmassa asemassa kuin palkansaaja ja ainoastaan tukiaisten vuoksi. Eikä hän joudu osallistumaan talouskurimuksen taltuttamiseen kovin isolla kädellä (jos lainkaan?).

Kuva liittyy.

Screenshot_2015-09-10_23.02.37.thumb.jpg

(Lähde: Tilastokeskus, 2013)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Höpsishöpsis. Maailma ei ole entisensä, se on rankempi. Pääoma määrää enemmän kuin koskaan ja tämä politiikka johtaa siihen että köyhä köyhtyy ja rikas rikastuu. AY-liikkeelle on sijaa enemmän kuin koskaan nykyisen sukupolven aikana.

 

Lomien supistus vähentää meillä sijaistarvetta muutaman kuukauden, joka on säästöä. Toisaalta samalla joku keikkaa heittävä sijainen saa vähemmän töitä. Koko talosta katoaa yksi henkilötyövuosi joka tarkoittaa yhtä työtöntä hoitajaa tai sitten yhtä säästynyttä vuosiliksaa julkiseen talouteen. Työntekijöiden sidonnaisuus töihin vähentyy, pitemmät lomat ovat olleet monelle se työhön sitova seikka, varsinkin meillä kun ympärille on tullut monia muita hoitoalan paikkoja. Eilen ehtoollakin pari pitempään talossa ollutta olivat sitä mieltä että nyt voi alkaa miettimään työpaikan vaihtoa kun ei ole enään saavutettavia lomaetuja. Työntekijöiden vaihtuvuus vie aikaa ja rahaa kun pitää etsiä uusia ja perehdyttää heitä. Eikä tämä tee työrauhallekkaan hyvää. Monelle vanhemmalle työntekijälle nykyiset lomat ovat olleet työssä jaksamisen kannalta pelastus. Meillä ainakin on käsi- ja selkävaivasia jotka pystyvät työskentelemään sillä että pystyvät välillä lepuuttamaan lomalla kuluneita niveliään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Toivoisin kovasti, että ei sorruttaisi vertailemaan eri aloja keskenään - eiköhän tätä kurjuutta riitä jaettavaksi kaikille ja lisää on varmasti tulossa. Omassa perheessä osa tuloista tulee pienimuotoisesta maanviljelystä oman sairaanhoitajan palkan lisäksi eikä vielä olla rahassa ryvetty. Palkkatyössä on etunsa, ainakaan oma työni ei seuraa kotiin perässä ja lomia vielä toistaiseksi on. Kannattaa perehtyä muiden alojen tapahtumiin ennen kommentointeja, miksi heiltä ei ole mitään otettu pois. Esim. maidon tuottajahinta on kolmessa vuodessa laskenut 22 %, enkä heidän työmääräänsä kyllä kadehdi. Toivottavasti en kenenkään mieltä pahoittanut kommentoinnillani. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.:(

Siitä se parku tulisikin jos tukia ei olisi ja ruoan hinta EU:ssa menisi kokonaan markkinavetoiseksi. Tämä parku ei tulisi maanviljelijöiden suunnasta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ihmetyttää ja ärsyttää kun mediassa puhutaan leikkausten vaikutuksista sairaanhoitajien palkkoihin, mutta lähihoitajat ja muut hoitotyötä tekevät eivät tule esille missään. Kuitenkin uskoisin (voin tietysti olla väärässä), että esim. lähäreitä on kaikenkaikkiaan enemmän kuin sairaanhoitajia tuolla kentällä. Kotihoidossakin melkein vain lähäreitä raatamassa, samoin hoivakodeissa ja muissa laitoksissa. Mikähän mahtaa olla suhdeluku sairaaloissa?

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ihmetyttää ja ärsyttää kun mediassa puhutaan leikkausten vaikutuksista sairaanhoitajien palkkoihin, mutta lähihoitajat ja muut hoitotyötä tekevät eivät tule esille missään. 

Tähän ei kannata takertua, mediassa termi "sairaanhoitaja" on aina ollut synonyymi hoitotyötä tekeville. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Valtavasta some-melskaamisesta huolimatta kansa nayttäis olevan yllättävän hyvin hallituksen linjoilla ja osin jopa päätösten takana; http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091120334936_uu.shtml Voipi olla hieman hankalaa ay-liikkeellä saada pitäviä rivejä yleislakkoon, näppituntuma myös on että meidänkään alalla ei ole hirveän suurta innostusta laittaa maatamme polvilleen. Eli jos Suomen etu kiinnostaa niin kyllähän se sopimisen tie on ainoa järkevä vaihtoehto, ilman tuota SAK:ta diilit olis varmaan jo syntynytkin.

edit: Rinne tarjoaa Ylen ykkösaamussa Ihalaista sovittelijaksi tähän pattitilanteeseen. Tuskin hallitus enää kolmatta kertaa neuvottelemaan lähtee, mutta Ihalainen vois kyllä olla demareista se joka kykenee sen ay-puolen/opposition vaihtoehtoesityksen rakentamaan. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ihmetyttää ja ärsyttää kun mediassa puhutaan leikkausten vaikutuksista sairaanhoitajien palkkoihin, mutta lähihoitajat ja muut hoitotyötä tekevät eivät tule esille missään. Kuitenkin uskoisin (voin tietysti olla väärässä), että esim. lähäreitä on kaikenkaikkiaan enemmän kuin sairaanhoitajia tuolla kentällä. Kotihoidossakin melkein vain lähäreitä raatamassa, samoin hoivakodeissa ja muissa laitoksissa. Mikähän mahtaa olla suhdeluku sairaaloissa?

 

 

Sairaanhoitajat ovat mediaseksikkäämpi ryhmä, toisin sanoen ammattiryhmän koulutustaso on korkeampi, mikä tietysti vaikuttaa ihmisten ajatteluun. Ei siitä kuitenkaan kannata loukkaantua, koska joka tapauksessa nämä leikkaukset koskettavat molempia ammattiryhmiä samalla tavalla ja siten se on ihan sama, kumpaa ryhmää mediassa käsitellään. Tärkeämpää olisi, että tämä hoitoalan sisällä esiintyvä keskinäinen vänkääminen jäisi taka-alalle ja puhallettaisiin yhteen hiileen. Toivottavasti tämä ei ole naisvaltaiselle alalle liian suuri vaatimus ja henkinen ponnistus.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Valtavasta some-melskaamisesta huolimatta kansa nayttäis olevan yllättävän hyvin hallituksen linjoilla ja osin jopa päätösten takana; http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091120334936_uu.shtml  

Pitää muistaa, että nuo leikkaukset koskevat pääsääntöisesti vuorotyötä tekevää osaa työväestä. Tällöin päivävuorolaisten, sossutapausten ja opiskelijoiden on helppo se hyväksyä. Oliko jossain arvio, että esimerkiksi vain 12 % työntekijöistä on ylipäätään töissä sunnuntaisin?

Samaan lopputulokseenhan olisi päästy kaikkia koskevalla prosenttiperustaisella palkanalennuksella. Nyt vuorotyötä tekevät maksaa muidenkin talkoot. 

Tai sitten 5 %:n kustannusten vähennys työnantajan tyel-osuudesta, joka olisi paikattu leikkaamalla julkisia palveluita ja tulonsiirtoja. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pitää muistaa, että nuo leikkaukset koskevat pääsääntöisesti vuorotyötä tekevää osaa työväestä. Tällöin päivävuorolaisten, sossutapausten ja opiskelijoiden on helppo se hyväksyä. Oliko jossain arvio, että esimerkiksi vain 12 % työntekijöistä on ylipäätään töissä sunnuntaisin?

Totta kai, enkä oo kyseenalaistamassa hoitajien oikeutta puolustaa etujaan tai väittämässä hallituksen päätöksiä tasapuolisiksi. Tuo galluppi vaan osoittaa sen että puheet isoista työtaisteluista ja etenkin yleislakoista jää todennäköisesti ainoastaan puheiksi, kansan tukea emme saa tällä kertaa saa ja tuskin ahtaajat ja metallimiehetkään tukilakkoon menee meidän pitkien lomien vuoksi..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

EIkä pelkästään vuorotyöläiset. Esim lastenhoitajat sairastavat työnsä takia tilastollisesti paljon. Nyt he joutuvat sairastamaan sitten omalla kustannuksella. Törkeää.

 

Tuo galluppi vaan osoittaa sen että puheet isoista työtaisteluista ja etenkin yleislakoista jää todennäköisesti ainoastaan puheiksi, kansan tukea emme saa tällä kertaa saa ja tuskin ahtaajat ja metallimiehetkään tukilakkoon menee meidän pitkien lomien vuoksi..

Yleislakossa ei tarvita erikseen metallimiesten tukea hoitajille, koska silloihan ovat lakossa lähes kaikki. Nyt joka toinen suomalainen on tyytymätön Sipilän hallituksen toimiin, joten kyllä tässä yleislakko on täysin mahdollinen. Se ei vaadi jokaisen kansalaisen osallistumista. Yleislakkoa en toki toivo.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441954294572.html

Ensimakua on tulossa ensi perjantaina, kun SAK alottaa työnseisaukset. Kyllä porukka on nyt tosi kiukkuisia, sitä ei kannata väheksyä. Tilanne on aika historiallinen. Liittoihin sataa vaatimuksia tehdä jotain ja mikä hienoa, uusia jäseniä valuu kuin sieniä sateella. Ihmiset hakevat turvaa ja haluavat vaikuttaa.

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nyt joka toinen suomalainen on tyytymätön Sipilän hallituksen toimiin, joten kyllä tässä yleislakko on täysin mahdollinen. 

Tuo tyytymättömyysprosentti on vakio, Kataisen ja Stubbin hallituksen aikoihin myös puolet suomalaisista oli hallitukseen tyytymättömiä.

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Juu kyllä nyt täytyy keskittyä vaatimaan tasapuolista kohtelua, sitähän tää hallituksen esitys ei missään nimessä ole. Kuitenkin täytyy myös ymmärtää, että saavutetuista eduista ja palkasta pitää olla valmis tinkimään, jos vaihtoehtona on hyvinvointiyhteiskunnan romahdus (onko, sitä en tiedä).

Eikä tuolla hallituksen puheissa oikein ole esiin tullut sekään, miten varmistetaan, että työläiseltä firmoille siirtyvää rahaa käytellään edes osin yhteiskunnan edun mukaisesti eikä ainoastaan omistajien hyväksi. Myös verokeinottelu ja veronkierto ois ollut hyvä laitella täs kohtaa kuriin - vaikka veroja kuinka nostettas tai kaikilta otettais tasapuolisemmin palkasta pois tms, ei se riitä tekemään päätöksistä oikeudemukaisia, kun se kaikista hyväosaisin porukka ei välttämättä saa palkkaa paskaakaan ja kiertää pääomaveronsakin tavalla tahi toisella.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Eihän niitä rahoja ole yksityissektorin osalta tarkoitus mihinkään yhteiskunnan hyväksi suunnata vaan nimenomaan tuottaa lisää voittoa ja kannattavuutta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Juu kyllä nyt täytyy keskittyä vaatimaan tasapuolista kohtelua, sitähän tää hallituksen esitys ei missään nimessä ole. Kuitenkin täytyy myös ymmärtää, että saavutetuista eduista ja palkasta pitää olla valmis tinkimään, jos vaihtoehtona on hyvinvointiyhteiskunnan romahdus (onko, sitä en tiedä).

Sitä ollaanko Kreikan tiellä tuskin kukaan osaa varmaksi sanoa, mutta mielenosoituksilla ja lakoilla tuskin parannetaan suomen kilpailukykyä ja uskottavuutta maailmanmarkkinoilla. 

Hyvä esimerkki SAK:n linjasta; vaikka yhteiskuntasopimus syntyisi niin änkyröintiä jatketaan. Ja missäs se vaihtoehtoinen säästöesitys, vieläkään ei tätä ole näkynyt.. Uutisen kommenttiosio oli avartavaa luettavaa, perjantaillekin on näköjään vastapainoa syntymässä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...