Jump to content
MAINOS

Nuoret tutustuvat hoitotyöhön Attendon hoivakodeissa


Reportteri

Recommended Posts

huikea.jpg

Yli 50 nuorta tutustuu parhaillaan hoivatyöhön Attendon hoivakodeissa eri puolella Suomea. 14-25 -vuotiaat nuoret toteuttavat hoivakodeissa yhdessä ideoitua virkistystoimintaa viikoittain. Nuorten ohjelma ei korvaa hoivakotien aiempaa monipuolista virkistystoimintaa vaan on lisä siihen.

Työmahdollisuus tutustuttaa nuoret alaan, jonne tarvitaan tulevaisuudessa tekijöitä. Työministeriön arvion mukaan Suomessa tarvitaan 200 000 terveydenhuollon työntekijää nykyisen määrän lisäksi vuoteen 2040 mennessä.

 

Työ vanhusten parissa kiinnostaa nuoria, sillä osa-aikaista työtä ikäihmisten parista Attendon hoivakodeista haki tammikuussa yhteensä 560 nuorta. 56 työhön valittua nuorta ovat aloittaneet toimintahetkien pitämisen eri puolella Suomea ja muutama nuori rekrytoidaan vielä lisää kevään aikana.

- Työhön haki hyvin eritaustaisia nuoria. Heitä joilla kokemusta ei ollut entuudestaan ja jo alalla opiskelevia. Heistä on saatu hyvin toisiaan täydentäviä työpareja, kertoo Jenna Ylikoski nuoret palkanneesta Huikea Oy:stä.

Nuoret ovat olleet reippaita ja ymmärtäneet hyvin työnsä vastuullisuuden ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Toiminta on lähtenyt käyntiin hyvin. Ikäihmisten ja nuorten välille on kehittynyt jo lämmin side. Toiminnan ideana on sukupolvien välinen lähentyminen ja ajanvietto aidon kohtaamisen ja läsnäolon kautta. 

Samat tutuiksi tulevat nuoret käyvät samoissa hoivakodeissa vuoden 2015 ajan pois lukien kesäaika. Nyt rekrytoidut nuoret saavat mahdollisuuden käytännön kautta tutustua hoiva-alaan mahdollisena tulevaisuuden työpaikkana.

Vuonna 2014 Huikea ja Attendo tekivät toiminnasta 4 kuukauden pilottihankkeen Pirkanmaalla. Kokeilu oli menestys ja sen vuoksi yhteistyö laajennettiin 17 uuteen hoivakotiin vuoden 2015 alkupuolella. Toimintahetkiä järjestetään: Forssassa, Seinäjoella, Kokkolassa, Kurikassa, Alajärvellä, Vantaalla, Helsingissä, Espoossa, Mikkelissä, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Turussa, Raumalla ja Uudessakaupungissa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...