Jump to content
Reportteri

Lasten syövän päivänä tuetaan hoitotyötä

Recommended Posts

Reportteri
Kansainvälistä lasten syövän päivää vietetään 15. helmikuuta. Tänä vuonna Sylva ry, Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sekä paikalliset lasten syöpäyhdistykset ja -kerhot ovat yhteistyössä valinneet päivän teemaksi hoitotyön tukemisen. Teeman avulla halutaan tuoda esille se, että hyvät hoitotulokset eivät synny tyhjästä. Hoitotyötä sekä syöpätutkimusta pitää tukea ja kehittää jatkossakin, jotta mahdollisimman moni sairastunut lapsi selviäisi. Tämä vaatii paitsi henkilötyöresursseja myös rahaa.
 
Nyt kolme neljästä lapsesta selviää syövästä, kun 1980-luvulla vain yksi neljästä voitiin pelastaa. Huipputason tutkimusta ja syövän hoitoa tarvitaan edelleen ja siihen tarvitaan julkisen sektorin rahoituksen lisäksi yksityisiä tukijoita.
 
Suomalaisten lasten yleisimpiä syöpiä ovat leukemiat, aivokasvaimet ja lymfoomat. Syöpäsairaita lapsia hoidetaan viidessä yliopistosairaalassa Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa  ja Turussa.
 
Kansainvälistä lasten syövän päivää vietetään nyt jo 14. kerran yli 60 maassa. Suomessa päivä näkyy monella paikkakunnalla tuolitapahtumana, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota syöpäsairaiden lasten ja nuorten tilanteeseen.

Päätapahtuma Helsingissä Narinkkatorilla lauantaina 14.2. klo 12–16. Järjestäjänä valtakunnallinen Sylva ry, Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sekä Kympin Lapset ry ja apuna syöpäsairaiden lasten vanhempien alueellisten yhdistysten ja kerhojen vapaaehtoisia. Mukana yhteistyössä myös hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue Team Rynkeby Finland. 

Narinkkatorille asetellaan noin 180 sinistä, punaista ja valkoista tuolia, jotka edustavat niitä suomalaisia lapsia ja nuoria, jotka ovat sairastuneet syöpään edeltävän vuoden aikana. Osalla tuoleista palaa kynttilät, jotka on sytytetty syöpään menehtyneiden muistoksi. Torille tuodaan myös muistopöytä, jonne läheiset voivat tuoda kynttilöitä aiempina vuosina sairastuneiden tai menehtyneiden lasten ja nuorten muistoksi.

Lähde: Sylva ry
Muokattu - Reportteri

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Vastaa aiheeseen...

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×

Important Information

By using this site, you agree to our Terms of Use.