Reportteri Posted January 9, 2015 Share Posted January 9, 2015 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira haluaa uudistaa terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevaa lainsäädäntöä, koska sitä sovellettaessa on havaittu sekä perustuslain säännöksistä johtuvia että muita tulkintaongelmia. Valviran mielestä terveydenhuollon ammattihenkilöiden nykyistä jakoa kahteen ryhmään, laillistettuihin ja nimikesuojattuihin, pitäisi arvioida kokonaisuudessaan uudelleen. Lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäviä ja työnjakoa koskevia säännöksiä pitäisi selkeyttää. Samoin terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin merkittävät tiedot ja niiden luovuttaminen olisi määriteltävä nykyistä tarkemmin. Valvira pitää tärkeänä, että terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskeva lainsäädäntö uudistetaan kokonaisuudessaan. Voimassa oleva lainsäädäntö on annettu ennen vuonna 1995 toteutettua perusoikeusuudistusta ja vuonna 2000 voimaan tullutta perustuslainsäädännön kokonaisuudistusta. Lainsäädäntöä sovellettaessa on havaittu sekä perustuslain säännöksistä johtuvia että muita tulkintaongelmia. Valviran mielestä myös kielitaitovaatimusten pitäisi olla samanlaiset sekä EU/ETA-alueella että sen ulkopuolella koulutuksen hankkineille. Riittävä kielitaito pitäisi mieltää potilasturvallisuuskysymykseksi, eikä sitä pitäisi tarkastella pelkästään rajoitteena henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle EU:ssa. Muistio: Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa ja asetuksessa havaittuja muutostarpeita Lähde: valvira.fi Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Susanna Oksanen Posted January 9, 2015 Share Posted January 9, 2015 Kyllä olen sitä mieltä, että kun kerran vastuu on suuri niin pitää pitää huoli siitä että ammattilaiset hoitavat työt ja kielitaito on ehdoton edellytys. Liikaa on työssä ja vaikinaisissakin työsuhteissa sellaisia henkilöitä joiden kanssa sekä asiaskommunikointi että kollegojen kesken kommunikointi on hyvinkin haastavaa kun ei oikeasti ymmärretä kieltä vaan luullaan ymmärtävänsä, se on myös vaarallista. Saatoin sivuta itse kirjoituksen pointtia mutta tämmöinen ajatus tuli ekana mieleen. Terv. lähihoitaja Link to comment Share on other sites More sharing options...
dino Posted January 9, 2015 Share Posted January 9, 2015 Valviran mielestä terveydenhuollon ammattihenkilöiden nykyistä jakoa kahteen ryhmään, laillistettuihin ja nimikesuojattuihin, pitäisi arvioida kokonaisuudessaan uudelleen. Lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäviä ja työnjakoa koskevia säännöksiä pitäisi selkeyttää. Jaa, lainsäädännöllä? Mikähän tässä on nyt se ongelma? Eikö vielä ole tarpeeksi lokerointia, luvanvaraisia hommeleita, tehottomaksi säädeltyjä toimialoja ja halvaantuneiksi jäykistettyjä rakenteita..?? Link to comment Share on other sites More sharing options...
OldOne Posted January 10, 2015 Share Posted January 10, 2015 Tässä tarkemmin Valviran ajatuksia http://www.valvira.fi/files/tiedostot/l/i/Liite_muutostarpeita.pdf Lisäsin ton uutiseenkin. Link to comment Share on other sites More sharing options...
dino Posted January 10, 2015 Share Posted January 10, 2015 Tässä tarkemmin Valviran ajatuksia http://www.valvira.fi/files/tiedostot/l/i/Liite_muutostarpeita.pdf Lisäsin ton uutiseenkin.Paljon on näköjään kehittämistarpeita olemassa. Toivottavasti parhaat poimitaan ja nuo byrokraattisuutta lisäävät unohdetaan.. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.