Reportteri Posted December 31, 2014 Share Posted December 31, 2014 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (ns. vanhuspalvelulaki) muuttuu vuoden 2015 alusta. Lakimuutoksen myötä iäkkäiden henkilöiden arvokasta elämää tukeva hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain lääketieteellisillä tai asiakas- tai potilasturvallisuuteen liittyvillä perusteilla. Kunnan on myös selvitettävä mahdollisuudet vastata iäkkään henkilön palvelutarpeeseen kotiin annettavilla palveluilla tai muilla avopalveluilla ennen pitkäaikaista laitoshoitoa. Pitkäaikainen laitoshoito yhdistetään aiempaan voimakkaammin iäkkään palvelutarpeeseen. Avopalveluiden kehittäminen mahdollistaa sen, että nykyistä useammat iäkkäät voivat asua omassa kodissaan ja yhä harvemmat tarvitsevat laitoshoitoa. Samalla kustannusten kasvu hidastuu. Iäkkäällä henkilöllä on jatkossakin oikeus saada ne lain mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut, joita hän tarvitsee. Hallitus esitti asiaa koskevan lain vahvistamista ja tasavallan presidentti vahvisti lain 30. joulukuuta. Laki tulee voimaan 1.1.2015. Link to comment Share on other sites More sharing options...
felix Posted December 31, 2014 Share Posted December 31, 2014 Tuskin mikään tulee muuttumaan... Kotihoidon kiireelliset käynnit vanhuksen luona ja se on siinä... Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Ulrica Posted December 31, 2014 Share Posted December 31, 2014 Onkohan unohdettu itse vanhus. Usein näkee kotihoidossa vanhuksia, joilla on runsaasti hyvinvontiteknologiaa, mutta eivät silti halua olla kotona. Monet pelkää, kokee yksinäisyyttä ja ovat hyvinkin masentuneita kotijakson aikana. Intervallijaksoilla menee hyvin, jonka perusteella pidetään väkisin vanhus kotona. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Erna Posted December 31, 2014 Share Posted December 31, 2014 Nyt jo kotona sellaisia vanhuksia todella paljon, jotka tarvitsisivat hoitoa ja hoivaa 24 h/vrk! Minä kärsin kun käyn pikaisesti "hoitamassa"..... Link to comment Share on other sites More sharing options...
felix Posted January 1, 2015 Share Posted January 1, 2015 Olen joskus miettinyt, että yhteiskunta huolehtii paremmin lapsista kuin todella huonokuntoisista yksin pärjäämättömistä vanhuksista. En tarkoita etteikö lapsista tulisi huolehtia, mutta mielestäni näillä todella avuttomilla vanhuksilla pitäisi ollla oikeus samanlaiseen hoitoon ja turvaan/suojeluun kuin lapsilla. Tuntuu, että päättäjät eivät tiedä mitään vanhenemisesta ja raihnaistumisesta, pitkälle edenneistä muistisairauksista puhumattakaan. Lasta ei hevillä jätetä heitteille, vanhus kylläkin. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Huh huh Posted January 1, 2015 Share Posted January 1, 2015 Kuka voi hyvällä omallatunnolla tehdä työkseen vanhustyötä kotihoidossa? Link to comment Share on other sites More sharing options...
K.U. Sijainen Posted January 1, 2015 Share Posted January 1, 2015 Hyvää Uutta Vuotta, itsekullekin! Kyllä voi olla hyvä omatunto, mutta työtä jossa joudut taistelemaan arvojesi kanssa ei toimi. Itse ainakin koin näin aikanaan kotihoidossa. Siksi en pitkään voinutkaan jatkaa työssä, vaan vaihdoin pois. Itseään ei kannata uhrata, vaikka haluaisi auttaa. Jo nyt alkaa selvästi näkyä, mitä tapahtuu kun muistisairaita pidetään "parhaimmassa paikassa", eli kotona. Harvase päivä joku katoaa, etsitään, löytyy jos löytyy. Naapurit ovat peloissaan, tulipalovaaran ja vesivahinkoriskin vuoksi (HS, mielipide vastikään). Ehkä vielä yritetään jatkaa kotona olemista karsimalla kaikki mahdollinen ja sulkemalla kotiin. Kornia on myös se, että vastuuta lykätään lisää omaisille, joiden pitäisi myös "jatkaa työuraa" tällaisessa tilanteessa. Mahdoton yhtälö. Koettu on. Link to comment Share on other sites More sharing options...
dino Posted January 1, 2015 Share Posted January 1, 2015 Olen joskus miettinyt, että yhteiskunta huolehtii paremmin lapsista kuin todella huonokuntoisista yksin pärjäämättömistä vanhuksista.Lapsista totta kai pitää pitää hyvää huolta. Lapsiakin paremmin huolehditaan tällä hetkellä monista muista kansanryhmistä kuten esim. suomalaisista sekä ulkomaalaisista vangeista, kielellisistä ja kultturellisista vähemmistöistä (pl saamelaiset) sekä maahanmuuttajista/turvapaikanhakijoista.Suomalaiset vanhukset ovatkin näihin verrattuna sitten selkeää paarialuokkaa; ruokaan on budjetoitu vähemmän kuin millään muulla ryhmällä, ei ole oikeutta ulkoiluun, ei oikeutta matkoihin, ei oikeutta lomiin eikä muuhunkaan virkistystoimintaan. Mutta näin on suomalaiset vaaliuurnilla äänestäessään päättäneet, homma kun menee niin että kun suomalainen äänestää niitä valtuutettuja ja kansanedustajia jotka hyysäävät tiettyjä ryhmiä, niin hiljaiset kansanosat jäävät vähemmälle. Valitettavasti. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.