Reportteri Posted December 9, 2014 Share Posted December 9, 2014 Tehyn Ahvenanmaan ammattiosasto ja Ahvenanmaan maakuntahallitus ovat hyväksyneet tänään iltapäivällä valtakunnansovittelijan sovintoesityksen ja noin 400 maakuntahallituksen palveluksessa olevaa tehyläistä koskenut lakko päättyy. Samalla päättyy myös Tehyn asettama lakon alaista työtä koskeva hakukielto. Tehyn keskeisinä tavoitteina olivat peruspalkkatason nostaminen, työn vaativuuteen perustuva palkkausjärjestelmä sekä samapalkkaisuuden edistäminen. Sovintoesityksen mukaan työn vaativuuden arviointiin varataan yhteensä 1,5 miljoonan euron suuruinen palkkapotti, josta reilu kolmannes on osoitettu kokonaan hoitohenkilöstölle. Siltä varalta, että työn vaativuuden arviointia ei ole saatettu loppuun 1.5.2016 mennessä, sovintoesitys sisältää sanktion työnantajalle palkkapotin jakamisesta. Sovintoesitys sisältää koulutetun hoitohenkilöstön peruspalkkatason nostamisen 30-70 eurolla siten, että nyt sovitut tasokorotukset tulevat Ahvenanmaalla jo aiemmin sovitun työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisten korotusten päälle. - Työn vaativuuteen perustuvan palkkausjärjestelmän rakentaminen Ahvenanmaalle sekä siihen varattu raha on merkittävä saavutus. Se antaa koulutetun hoitohenkilöstön kannalta nyt sekä edellytykset että euroja korjata palkkauksen epäkohtia ja edistää samapalkkaisuuden toteutumista, toteaa Tehyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara. Lähde: Tehyn tiedote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Makro Posted December 10, 2014 Share Posted December 10, 2014 Onnea Ahvenanmaalaiset! Taas tehyläiset taistelivat koko hoitohenkilöstölle korotukset, hyvää työtä. Affenanmaan suupperilaisetkin varmaan tuovat kaakkua kaffihuoneeseen kiitokseksi =) Sivusta seurattuna Affenanmaalla oli kyllä mahtava henki koko työtaistelun ajan. Tässä he saattavat neuvottelijoitaan neuvottelupöytään: https://aland24.solidtango.com/video/141122-tehyforhandling Tehyn sivuilla on muutama foto: http://www.tehy.fi/tehy/ajankohtaista/?x22250=29238239 Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.