Jump to content
MAINOS

Työ kotihoidossa ahdistaa..pitäisikö irtisanoutua?


SisterEvangelina

Recommended Posts

Olen viikon ollut töissä kotihoidossa ja jo nyt olen jo niin väsynyt tähän työhön!

Muutin (olosuhteiden pakosta) toiseen kaupunkiin ja en löytänyt kuukauden etsimisen/odottelun jälkeen muita työpaikkoja kuin tämän nykyisen työn. Minulla on 5 vuoden työkokemus toisen kaupungin kotihoidosta ja tykkäsin kovasti työskentelystä siellä, vaikka usein oli hirveä kiire.
Tässä edellisessä työpaikassa varsinkin illat ja viikonloput olivat hirveän kiireisiä, mutta kirjaamiseen ja ruokataukoon jäi aina aikaa. Välitöntä työaikaa (asiakkaiden luona) oli noin 5h, mutta paikat olivat melkein aina kaikki saman kadun varrella ja siirtymiset oli otettu huomioon.

 

 

Nykyisessä työpaikassa on edelliseen nähden aivan hirveä tahti. Asiakas aikaa on myös 5h, mutta asiakkaita on enemmän ja asiakkaiden luona menee enemmän aikaa kuin paperilla. Siirtymisiä ei ole huomioitu ollenkaan. Päivän ohjelmassa aamun ensimmäisellä asiakkaalla pitäisi olla jo 7:00 vaikka silloin vasta pitäisi saapua töihin ja kerätä avaimia, pitää rapsaa yms. Työt aloitetaan oikeasti vasta 7.30 (paperissa silloin ollaan jo kolmannella asiakkaalla), koska ensiksi pitää käydä asiakkaat läpi jotta kukaan ei unohdu.

Asiakkaat valittavat ja omaiset raivoavat kun mennään myöhässä tai jos et tiedä jotakin asiaa. Työnjärjestelijä soittaa päivän aikana  lisäpaikoista joissa pitäisi käydä ja valittaa jos lisäasiakas saa kello 8 aamulääkkeen vasta klo 10.

Ruokataukoa ei ehdi pitämään ollenkaan jos on vähän kauempana toimistosta ja jos on lähellä, ehtii ehkä istumaan 5-10min ennen päiväpaikkoja. Työkaverit ovat mukavia, mutta kukaan ei ehdi opastamaan esim kirjaamisjärjestelmän kanssa.

En ole vieläkään saanut perehdytystä. Yhden päivän kuljin toisen hoitajan mukana, mutta en koe sitä riittävänä perehdytyksenä että tiedän missä Jorma-Eerikin lääkkeet ovat. Olen yrittänyt kysellä asioista, mutta jutteluun työkavereiden kanssa ei ole yhtään aikaa. En vieläkään tiedä että kenelle pitää soittaa jos sairastun tai perusasioita kuten miten apteekkitilaukset ja kauppatilaukset hoidetaan tms.

Ekana työpäivänä ei toimistolta löytynyt käsidesiä, hanskoista ja kengän suojista ei edes puhuttu..edes ESBL asiakkaalla käydessä ei aseptiikasta ollut tietoakaan. Käynneistä kirjataan vain ajat, verenpaineet ja jos on jotain erikoista tapahtunut.
Edellisessä työpaikassa piti aina kirjoittaa tarkkaan kaikki työt mitä tehtiin.
Tähän mennessä en ole kirjannut yhdestäkään käynnistä mitään, koska en ole ehtinyt ja sitä ei pidetä työpaikalla tärkeänä. Mitään näyttöjä lääkejaosta tai pistämisestä ei ole ollut vaikka näitä olen jo päässyt tekemään. Asiakkaiden kotoa tai paperityölistoista ei löydy edes insuliini ohjeita eli miten paljon laitetaan ja mitä lantusta, novorapidia tms..

Työsopimusta en ole vielä saanut, on kuulemma tilattu, mutta ei ole vielä tullut. Palkkaanikaan en tiedä, mutta se on oma vikani kun en ole uskaltanut edes kysyä. Ei tämä työ tunnu inhimilliseltä, kun asiakkailla vain käydään kääntymässä ja kun joutuu jatkuvasti pyytämään asiakkailta ja omaisilta anteeksi "hitauttaan". Ei ole kivaa olla huono hoitaja :/

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Voithan tietysti työnantajalta ensin kysyä voiko järjestelyitä muuttaa. Jos (kun) ei voi niin saattaa olla hyvä hilata itsensä muihin duuneihin, toi kuulostaa sellaselta ettei sitä kauaa jaksa.

 

Ps. Näin kotihoitoa sen paremmin tuntematta, mikä on sellainen ns. "hyväksyttävä" välitön työaika?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olenkin ajatellut antaa palautetta esimiehelle..pitää varmaan oikein lapulle kirjoittaa että muistaa kaikki.
Edellisessä työpaikassa oli ihanteellinen välitön työaika (asiakkaiden luona menevä aika) 4h 45min - 5h 15 min, mutta paikat olivat lähellä ja asiakkaille oli varattu se oikeasti menevä aika. Tuo aika voi kuulostaa vähältä, mutta pitää muistaa ottaa huomioon juuri liikkumiseen, kirjaamiseen, puheluiden soittamiseen ja yleisten muiden asioiden hoitoon menevä aika.

Laskin edellisen arki työpäivän asiakkaat eli aamu + päiväpaikat ja niitä oli 18! Vanhassa työpaikassa illassa oli tuon verran ja normi aamuvuoroissa käyntejä yhteensä ehkä max 10..



 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En mä tähän työtilanteeseen välttämättä (itsekin sanoit että etsiskelit kuukauden töitä) lähtis tyhjän päälle, vaan etsisin töitä koko ajan aktiivisesti samalla. Karenssi napsahtaa jos lähdet ja siitä ei ihan noilla perustein edes itseään puhuta pois (tietysti jos rahalla ei väliä niin mikäs siinä). 

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onkohan muille työntekijöille tommoinen ravihevosena oleminen ok? Vai onko kyse taas siitä että silkasta velvollisuudentunnosta painetaan suoli ulkona. Mutta kannattaa nostaa kytkintä ennenkuin polttaa itsensä loppuun. Tarpeeksi moni jos tekee samoin niin ehkä viesti menee perille. Yleensä kyllä valitettavasti ei.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ns. välitön työaika  (tavoiteltu) on kotihoidossa ollut ennen n.3,5-4h, kaipa sitä on nostettu lähemmäs 4,5h. Alueet ovat todella erilaisia, toisissa on nopeat siirtymiset, toisissa pitkät välimatkat. Sekin vaikuttaa onko kaikilla lääkelupia, haavanhoitolupaa, katetrointilupaa jne. että miten paikat voi jakaa työntekijöiden välillä. Kirjata pitäs, ainakin kaupungilla tuntuu että aina vaan enemmän, "mitä ei ole kirjattu sitä ei ole tehty". 

 

Päivät on todella erilaisia, illat on usein pahimpia. Saatat olla yksin tiimissä, 15 käyntiä ja jos tulee jotain yllättävää niin se oli sitten siinä se aikataulu. Itsellä jotkut illat on menneet esim. 15.50-21.40 koko ajan asiakkaalla/ siirtymisissä. Vain pakolliset ehtii tehdä, varsinkin jos on keikkalainen/ uusi. 

 

Pakko kysyä, mutta oletko yksityisellä töissä ? Kun olet saanut noin vähän perehdytystä, eikä kirjaamista harrasteta, ja lääkelupiakaan ei taideta tuntea ?

3 lapsen äiti

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kotihoito ei tule koskaan olemaan työpaikkani, nämä tällaiset tarinat vain vahvistavat tuntemusta.

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En tunne kotihoitoa työkenttänä ollenkaan. Ainoa mutu mitä olen kuullut perustuu ihmisten kertomaan ja muuhun luettuun materiaaliin. Olen vain tässä miettinyt kun suurin osa kritiikin aiheista on pitkät välimatkat asiakkaan luo -> lyhyt paikallaoloaika -> seuraavaan paikkaan jne...Niin eikö tuota kotihoidon kenttää ole jaettu silleen että jokaisella työntekijällä on esimerkiksi tietty alue vaan missä työskentelee, kaupunginosa yms jolloin siirtymiset ovat todella nopeita? Tai kaksi kaupunginosaa. Suomessa ei niin isoja kaupunginosia ole olemassakaan että voisi kahta hoitaa kerralla.

 

Ja jos oikeesti on asiakkaita vuorossa sen 10-20 niin kustannustehokkaampahan se olisi palkata toinen hoitaja siihen kylkeen tekemään töitä kun ottaa "säästö" työntekijän selkänahasta ylitöillä, sillä ettei ole taukoja tai muutakaan.

 

En tiiä perkele. Sitten mie heräsin ja tuumasin että ei perkele ei täällä ole rahaa laittaa muutakun turhiin virkamiehiin. Yhen virkamiehen kk palkalla saisi palkattua kaksi lähihoitajaa töihin kuukaudeksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Juu yksityiselle harhauduin..toissa iltana paikkoja oli 22.. ja siis edellinen työpaikka oli kunnallinen ja siellä oli juuri esim arkisin puolet vähemmän käyntejä ja paikat lähellä.

Yhdellä alueella olen, mutta siirtymisiin menee paljon aikaa kun paikat ovat eri kaduilla ja en tunne aluetta.
Asiakkaalla ollessa katson valmiiksi seuraavan paikan ja laitan osoitteen navigaattoriin. Sitten lähden asiakkaalta, puen päälleni ja ulos talosta päästyäni avaan pyörän lukon ja hyppään pyörän selkään. Toisessa kädessä navigaattori ohjailee, jotkut kadut eivät edes välttämättä löydy navista eli hidasta on.

Kun olen löytänyt seuraavan talon, etsin paikan johon pyörän saa jättää (autollisilla vielä vaikeampaa kaupungissa) ja lukitsen sen. Sitten katson listasta, että mikäs rappu ja rapussa pitää taulusta vielä etsiä oikea kerros...ovella vielä että mikäs näistä on oikea avain ja etsit sitä siinä sitten kun avaimia on monta. Asiakkaalle päästyä sitten taas ulkovaatteet pois ja sitten töihin. Usein asiakkaalla menee 5-15 min enemmän mitä listassa on aikaa.
Iltaisin vielä hankalampaa kun on niin pimeää ja jos sade niin näät vielä vähemmän.


Laitan avoimia hakemuksia nyt eri paikkoihin ja lähden heti kun uusi paikka löytyy..Harmittaa vaan muiden työntekijöiden puolesta jos eivät löydä ketään tilalle..ja olen pettynyt itseeni kun luovutan jo nyt :P
En oikein tiedä mitä sanoa esimiehelle..en ole kuitenkaan vielä kirjoittanut mitään sopimusta eli ei kai se lähteminen sitten niin vaikeaa ole..?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onkohan muille työntekijöille tommoinen ravihevosena oleminen ok? Vai onko kyse taas siitä että silkasta velvollisuudentunnosta painetaan suoli ulkona. Mutta kannattaa nostaa kytkintä ennenkuin polttaa itsensä loppuun. Tarpeeksi moni jos tekee samoin niin ehkä viesti menee perille. Yleensä kyllä valitettavasti ei.

Kyllä väsyneitä ovat, mutta esimiehet kait luvanneet, että tahti helpottuu jossain vaiheessa. Yritys on vielä uusi joten sekin kai vaikuttaa. Toki myös ovat huolissaan asiakkaista, että kuinka heidän käy.

Mutta jos on huomattu, että tuo määrä paikkoja ehditään hoitamaan, niin miksi uusia hoitajiakaan palkattaisiin..työt kuitenkin on tullut jotenkuten tehdyksi, ei hyvin mutta tehty kuitenkin.

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Taidat olla jälkiruokasukupolvea jota ahdistaa se kun joutuu tekemään ihan oikeasti töitä.

 

Taidat olla vähän tyhmä?

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Järkky määrä käyntejä: 22...!! No jo on ajat muuttuneet siitä, kun itse olin kotihoidossa. Hyvä, että olet herännyt hakemaan uutta työtä. Eihän tuota kukaan jaksa, eikä taida asiakkaatkaan tyytyväisiä olla. Menoks vaan muihin hommiin ja samaa toivon työkavereillesikin.

Minkähän alan asiantuntija tuo "Moskiitto" on, kommentista päätellen?

Muuten, lukitaanko teidän töissä (muistisairaiden osasto) huoneiden ovia? Jossain tunnutaan näin tehtävän; mielestäni se on laitonta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En tunne kotihoitoa työkenttänä ollenkaan. Ainoa mutu mitä olen kuullut perustuu ihmisten kertomaan ja muuhun luettuun materiaaliin. Olen vain tässä miettinyt kun suurin osa kritiikin aiheista on pitkät välimatkat asiakkaan luo -> lyhyt paikallaoloaika -> seuraavaan paikkaan jne...Niin eikö tuota kotihoidon kenttää ole jaettu silleen että jokaisella työntekijällä on esimerkiksi tietty alue vaan missä työskentelee, kaupunginosa yms jolloin siirtymiset ovat todella nopeita? Tai kaksi kaupunginosaa. Suomessa ei niin isoja kaupunginosia ole olemassakaan että voisi kahta hoitaa kerralla.

 

 

 Päivisin yleensä peruskäynnit pystytään jakamaan järkevästi niin että yks työntekijä voi täällä pk seudulla tehdä esim. suurimman osan käynneistään samassa taloyhtiössä. Mutta sitten kuvaan lisätään vastuuhoitajuus, haavanhoidot, lääkkeen jako ja pistämiset, katetroinnit, yms. mihin tarvitaan lupia, se ettei yhdelle tule neljää suihkutusta per päivä jne. Monet alueet todella ovatkin maantieteellisesti sopivan pieniä. Tälläisen alueen hoitaminen iltaisinkin onnistuu hyvin jos käyntimäärä on sopiva. Toki osalla olet iltakäynnillä jo 16 (= liian aikaisin) ja toisilla sitten 21.15 (= liian myöhään). Menet klo 21 jälkeen herättämään mummukan ottamaan iltalääkkeensä. Iltapalaa on silloin enää turha kuvitella antavansa. Mummukka pelästyy kun keikkahoitaja tulee sisään niin myöhään. Osa ehtii tähän mennessä jo päättelemään ettei sieltä kukaan tänään tule. 

 

Iltaisin sitten saattaa olla yhden lähipalvelualueen kolmen tiimin käynnit jaettuna sekaisin kolmelle, johtuen juuri esim. siitä että yhdellä ei ole lääkelupia. Tai alue saattaa olla oikeasti iso, osan käynneistä joutuu tekemään toisen tiimin työntekijän kanssa (kahden hoidettaviakin on) tai se koko iso alue napsahtaa yhdelle. Osoitteet eivät ole helppoja löytää ja auton saaminen parkkiin ei ole aina helppoa. Itse teen hyvin harvoin iltakeikkaa kotihoitoon, juuri siksi että välillä joutuu oikeasti miettimään ehtiikö juosta kaikki paikat läpi. 

Itse kyllä tykkään kotihoidosta, kunhan tiimin työtaakka on sopiva.

3 lapsen äiti

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miksi tarvitaan haavahoitolupa/katetrointilupa jos kyseessä on esim. lähihoitaja. Eikös nämä ole ihan normaaleja toimenkuvaan kuuluvia toimenpiteitä?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miksi tarvitaan haavahoitolupa/katetrointilupa jos kyseessä on esim. lähihoitaja. Eikös nämä ole ihan normaaleja toimenkuvaan kuuluvia toimenpiteitä?

 

Kotihoidossa ja palvelussa, varsinkaan yksityisellä puolella ei kaikki työntekijät ole lähihoitajia. 

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

 

Miksi tarvitaan haavahoitolupa/katetrointilupa jos kyseessä on esim. lähihoitaja. Eikös nämä ole ihan normaaleja toimenkuvaan kuuluvia toimenpiteitä?

 

Kotihoidossa ja palvelussa, varsinkaan yksityisellä puolella ei kaikki työntekijät ole lähihoitajia. 

 

Ei kaikki lähihoitajat osaa katetroida, kyllä se osaaminen pitää varmistaa. Riippuu paljon mihin on suuntautunut esim. Samoin haavanhoidosta ei kaikilla oo kokemusta juurikaan Itse en oo suorittanut mitään haavanhoitolupaa, vaikka oonkin kotihoidossa hoitanut paljon haavoja mutta tiiän että joissain paikoissa on vaadittu. Samoin katetrointi on semmonen mitä joissain tiimeissä erityisesti tapahtuu harvemmin niin ei se oo hallussa läheskään kaikilla. 

Ja muutenkin on paljon paikkoja (sairaalat, yms jotka on sh vetoisia) joissa lähihoitajat ei ees saa katetroida. (haaskausta )

3 lapsen äiti

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja muutenkin on paljon paikkoja (sairaalat, yms jotka on sh vetoisia) joissa lähihoitajat ei ees saa katetroida. (haaskausta )

Multa kysyttiin tk-osastolla harjottelussa, että saako lähihoitajat mitata verensokereita.

 

1) Potilaat mittaa ne itse.

2) Mistä minä tiedän, sä oot mun ohjaaja ja täällä kaiketi töissä :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mihin sellaista katetrointilupaa oikeasti tarvitaan? Miksei aikuiset koulutetut ihmiset itse tiedä osaako he vai ei ja koulutetaan tarvittaessa ne jotka eivät osaa?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mihin sellaista katetrointilupaa oikeasti tarvitaan? Miksei aikuiset koulutetut ihmiset itse tiedä osaako he vai ei ja koulutetaan tarvittaessa ne jotka eivät osaa?

Varmaan siksi että voidaan osoittaa heti jotain tiettyä henkilöä jos katetrointi on menny vituiksi. :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 viikkoa myöhemmin...

Olet aloittaja varmaan meillä töissä. Valitettavasti. Hävettää tämä oma työpaikka, en kehtaa enää suositella kenellekään keikkalaiselle tätä paikkaa. Ennen työn suunnittelu oli sujuvaa ja järkevää, mutta nyt viimeisen vuoden aikana kaikki on mennyt ihan hulluksi.

Tiedän todellakin miltä sinusta tuntuu. Olen itse vakituinen mutta katselen koko ajan muita työpaikkoja. 

Meillä siis välitöntä asiakasaikaa tulee olla asiakkailla 5- 5,5h. Välimatkat ovat osin lyhyitä, osalle asiakkaista matkaan menee aikaa 10-30min. Tätä ei useinkaan ole huomioitu työn suunnittelussa. Käyntejä joutuu lyhentämään suunnitellusta, jotta ehtisi työpäivän puitteissa juosta läpi kaikki paikat. . Työpäivä tulisi aloittaa suoraan asiakkaalta, jos hänelle ei tarvitse hakea tarvikkeita tai avaimia toimistolta. Kiva, kun työmatka voi näin ollen pidentyä tuosta vain 20-35km. Tämä on esimiesten mielestä ihan ok. Aikaa asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmien perehtymiseen, kirjaamiseen tai kirjaamisen lukemiseen tai muuhun oman työn suunnitteluun tai asiakkaan asioiden hoitoon (esim. yhteydenpitoon terveyskeskukseen tai muuhun häntä hoitavaan paikkaan)ei ole määritelty yleensä lainkaan. Mielestäni tämä on riski asiakasturvallisuudelle, mutta ketään ei kiinnosta. Ruokatunteja tai muita taukoja ei ehdi pitämään. Luottamusmieheen ollaan oltu yhteydessä, mutta mitään ei tapahtunut. En tiedä mitä sitten seuraavaksi. En oikein enää jaksa edes valittaa, vaan odotan vain jonkun muun työn löytymistä. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

 Kannattaa suosiolla haeskella muuta työtä. Itsekin kotihoidossa olleena muutama vuosi sitten ja hommaa sivusta seuranneena kauhistuttaa touhu. Koska oikeasti homma leviää käsiin?

En tiedä miksi kotihoito vielä muuttuu, syyllistä ei taatusti löydy, paitsi "huonot hoitajat", päättäjien mielestä. Tehostaa pitää...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...