Jump to content
MAINOS

Koulukiusaaja työkaverina?!


Hoistu

Recommended Posts

Mietin ensin kuuluko tämä tohon valitukseen työkaverista, mutta päädyin aloittamaan aivan uuden aiheen.

Koin lähiaikoina tilanteen mitä en uskonut enää koskaan kokevani.

Olo oli kuin silloin joskus peruskouluiässä. Aikanaan kun jätin peruskoulun taakseni ja muutin kaupungin toiselle puolelle niin jotenkin tähän päivään asti olen saanut työskennellä rauhassa, kohtaamatta koulukiusaajiani. 

Mutta nyt on pelko, että tämä entinen koulukiusaajani on jossain kohdin vielä samassa vuorossa kanssani enkä oikeastaan tiedä miten toimia.

Vapaa-aika kun ei saisi työhön vaikuttaa, mutta hänen läsnäolonsa vaikuttaa työhyvinvointiini.

En oikeastaan tiedä mitä tehdä.

Jotenkin tuntuu etten usko että esimies pystyy asettumaan asemaani jos hänelle kertoisin. (Esimiehellä kun on niin oma näkökantansa joka asiaan)

Meillä on kuitenkin pieni vuorovahvuus, ja työkaverin/parin valikointia ei pidetä hyvänä.  

Vielä en ole hänen kanssaan samaan vuoroon päätynyt, mutta jo pelkät vuoron vaihdot saa olon kuin pikkutytöksi. Ja jonain päivänä sekin tulee että hän on samassa vuorossa. 

En tiedä miten tästä oikeen jatkaa eteenpäin kun ei koskaan tiedä koska toi päivä on että hän on samassa vuorossa. 

Mä en oikeen tiedä miten edetä, ku koko ajan pelkäät ku tulet töihin joudutko hänet kohtaamaan.

Onneks kohta on kesäloma. 

tällainen vuodatus. Kaikki hyvät neuvot otetaan vastaan. 

mutta älkää sanoko et keskustelkaa menneisyys auki, se ei auta. Liian syvät arvet.

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

No oikeastaan ainoo asia mitä voit tehdä on itse aukoa niitä lukkoja päässäsi ja miettiä miten asiasta selviät, käydä ehkä ihan jossain ammatti-ihmisen tykönä juttelemassa asiasta? (työterveys?). Kuulostaa tosi paskalta sanoa mutta vika on sun päässä, yhtään vähättelemättä arpia joita vuosien koulukiusaaminen saattaa jättää. Toki jos työkaveri käytöksellään osoittaa olevansa samanlainen kusipää kuin aikanaan niin tilanne on toinen, mutta sun täytyy oikeasti hakea apua tuohon suunnattomaan pelkoon asian suhteen ennen ku mitään on edes tapahtunut, ei tee psyykkeelle hyvää. 

 

(oon aikanaan kohdannu omani, yrittivät vielä aikuisiällä jatkaa, löin luun kurkkuun ja siihen loppu se pelleily)

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Link to comment
Share on other sites

Älä anna menneisyyden estää nykyisyyttä. Yritä ajatella, että silloin olitte lapsia, nyt aikuisia. Satu antoi hyvän neuvon: lyö luu kurkkuun. Jos edes aloittaa, niin sano suoraan ettet tuollaista siedä etkä katsele. Eli heti stoppi asiaan. Ei ehkä kannata mennä työnantajalle heti kättelyssä puhumaan.

Jos homma alkaa, niin kirjaa kaikki ylös (tapaus, läsnäolijat, päiväys). Silloin sinulla on jotain todistusaineistoa näytöksi.

Itse keikkalaisena olen nähnyt kaikenlaista, myös omaksi osakseni on tullut turhaa simputusta. Parhaimmaksi itselleni olen huomannut sen, että täräytän suoraan takaisin, eli vaikka sanomalla, että "tuollaista ei tarvitse sietää eikä kuunnella". Homma loppuu siihen ja säilytän itsekunnioitukseni. Puolensa voi yrittää pitää. Ei ole työt siihen loppuneet. Kirjoittele miten menee jatkossa...

Link to comment
Share on other sites

Onpas kurja tilanne. Mutta kuten Satu sanoikin, niin jos työkaveri käyttäytyy kuten fiksut ihmiset käyttäytyvät eikä jatka peruskouluaikaista toimintaansa, on pallo vain ja ainoastaan sinulla. Esimies ei voi ongelmaa oikein ratkoa, koska kyseessä ei ole työpaikalla tapahtunut asia, vaan se sijoittuu menneisyyteen. Toivon kovasti että kyseinen henkilö on aikuistunut (vaikka siis aikuisetkin osaavat olla hankalia työkavereita), ja pääsisit ratkomaan ongelmiasi työterveyshuoltoon. Jos asia kuitenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä eikä tunnu ratkeavan millään, niin sitten kannattaa muistaa se, että työelämässä tulee aina vastaan niitä tapauksia joiden parissa ei haluaisi olla tekemisissä mutta työn puolesta on pakko. Teillä molemmilla on oikeus tehdä työtänne rauhassa ja hyvinvoivana, joten mitä pikemmin saat ongelmaa selvitettyä, sitä nopeammin tilanne rauhoittuu. Saattaapi olla ettei kiusaaja edes muista kiusanneesi sinua, eikä osaa yhdistää näitä asioita toisiinsa.

Tsemppiä ja voimia sinulle!

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...