Jump to content
MAINOS

Hoitajan vastuu sosiaalisessa mediassa


evenäiti

Recommended Posts

Haluamme rakentavaa keskustelua mitä hoitajat mielestänne voivat julkistaa omissa Facebook seinällään, varsinkin työhön liittyen?

 

Itku tuli eilen kun sain useammalta taholta yhden hoitajan päivityksen kehitysvammaisista nuorista naisista, joista oli tehty kuvakollaasi pornahtavin elein. Osa jopa oli laitettu pikkulapsen näköiseksi saparoineen päivineen. Kuvat oli paremminkin seksin myyntiä ja pilkkauksen kohteeksi joutumista varten.

 

Asiasta tekee järkyttävän se, että kyseinen hoitaja on kuulemiemme mukaan kehitysvammalaitoksissa töissä, joten työskentelee vielä kehitysvammaisten parissa. Kuva oli laitettu halventavien pilkkasanojen kera seinälle josta kuva lähti jakeluun pitkin ja poikin Suomea. Osa oli ottanut jopa valokuvan  päivityksestä todisteeksi ...itkua.....

 

Itse olen kehitysvammaisen tytön äiti ja kukaan ei voi ymmärtää tuntemuksiani kun tuli vielä ilmi, että samainen hoitaja on saattanut jopa lastani hoitaa.

 

Minä ja ystävämme teimme kuitenkin asiasta ilmoituksen rekryihin ja jokaiseen sen alueen kehitysvammayksikön esimiehelle, sekä ylihoitajille. Mielestämme emme olleet pilkun viilaajia, vaan halusimme selvityksen miten ja missä hoitajan asenne ja raja oikein menee, ja hyväksyykö työnantaja toiminnan? Me kehitysvammaisten vanhemmat emme hyväksy sitä ainakaan hoitajilta.

 

Yhdeltä ylihoitajalta tuli juuri kiitoksien kera viestiä kuinka asiaa selvitellään perinpohjin.

 

Terveisin  Even äiti   

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Siis eihän mitään työhön liittyvää voi julkaista somessa, niin että kaikki lukevat viestin. Eihän bussisakaan keskustella työasioista, eihän?

"Kyllä on jännittävää elää,ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ylösalaisin-ilman mitään syytä."(Muumipappa ja meri)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itku tuli eilen kun sain useammalta taholta yhden hoitajan päivityksen kehitysvammaisista nuorista naisista, joista oli tehty kuvakollaasi pornahtavin elein. Osa jopa oli laitettu pikkulapsen näköiseksi saparoineen päivineen. Kuvat oli paremminkin seksin myyntiä ja pilkkauksen kohteeksi joutumista varten.

No oliko kyseessä tämän hoitajan potilaistaan ottamat kuvat vai oliko kuvat jotain ihan muuta ja ehkäpä vielä hänen vapaa-ajallaan Facebookiin laittamia?

 

Asiasta tekee järkyttävän se, että kyseinen hoitaja on kuulemiemme mukaan kehitysvammalaitoksissa töissä, joten työskentelee vielä kehitysvammaisten parissa. Kuva oli laitettu halventavien pilkkasanojen kera seinälle josta kuva lähti jakeluun pitkin ja poikin Suomea. Osa oli ottanut jopa valokuvan  päivityksestä todisteeksi ...itkua.....

Siis ihan kuulopuheiden perusteella teette päätelmiä?

 

Itse olen kehitysvammaisen tytön äiti ja kukaan ei voi ymmärtää tuntemuksiani kun tuli vielä ilmi, että samainen hoitaja on saattanut jopa lastani hoitaa.

On saattanut hoitaa, muttei kuitenkaan ole?

 

Minä ja ystävämme teimme kuitenkin asiasta ilmoituksen rekryihin ja jokaiseen sen alueen kehitysvammayksikön esimiehelle, sekä ylihoitajille. Mielestämme emme olleet pilkun viilaajia, vaan halusimme selvityksen miten ja missä hoitajan asenne ja raja oikein menee, ja hyväksyykö työnantaja toiminnan? Me kehitysvammaisten vanhemmat emme hyväksy sitä ainakaan hoitajilta.

Mikäli nämä kuvat eivät riko vaitiolovelvollisuutta, eli ovat jotain muuta kautta kuin kuulopuheiden mukaan kehitysvammaisten hoitajan potilaistaan ottamia kuvia, niin te ette ole pilkun viilaajia, vaan idiootteja.

Millä ihmeen oikeudella te kuvittelette voivanne levittää tästä henkilöstä tietoa ihan summan mutikassa eri tahoille ilman, että teillä on tietoa asian oikeasta tahosta? Oletteko te yhtään kuvitelleet mitä siitä voi tälle hoitajalle tai teille seurata?

Jos kuvat ovat potilaiden kuvia ja niitä on levitelty ilman lupaa, niin tilanne on tietysti aivan toinen.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyseinen henkilö on töissä kehitysvammapuolella, asia selvitettiin ensin hänen työkaveriltaan. Ja kuvat eivät riko vaitiolovelvollisuutta mutta hoitajan eettisiä periaatteita kylläkin.

 

Me emme kuvitelleet yhtikäs mitään kuvat nähtyämme, koska kerta kaikkiaan järkytyksestä mitään pystynyt kuvittelemaankaan. Koko päivitys on nähtävissä useammalla henkilöllä, ja päivitys on edelleen nähtävissä hänen seinällään. Ja kyllä, hän myös usein päivittää faceaan työaikanaan. Ja oma lapseni on saattanut olla hänen asiakkaanaan koska lapseni on hoidossa välillä kyseissä hoitolaitoksessa, missä hoitaja työskentelee eri yksiköissä.

 

Ja me olemme idiootteja ihan taatusti, mutta väitän, että kyseinen hoitajan toiminta on vielä idioottimaisempaa. Väitän myös sen, että yksikään vanhempi ei luota hoitajaan jonka tietää pilkkaavaan lapsiaan, vaikka tekisikin sen vapaa-aikanaan. 

 

Ja olen suoraselkäinen sairaanhoitaja joka on tällä hetkellä Even omaishoitajana. Ja ilmoitukset tehtiin minun nimellä todisteiden kera, joten otan vastuun ilmoituksista. Yhteystietoni löytyvät ilmoitusten vastaanottajilta!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos kuka tahansa laittaa mihin tahansa julkisesti jonkun toisen kuvan ilman lupaa niin kyseessä saattaa olla kunnianloukkaus. Jos tässä yhteydessä on halventavaa kommentointia on kyseessä varmasti kunnianloukkaus. Jos terveydenhuollossa työskentelevä tekee näin potilaasta on kyseessä lisäksi vaitiolovelvollisuuden rikkominen. Kuvien luonteesta riippuen saattaa täyttää muitakin rikosnimikkeitä.

 

Joka tapauksessa ensisijainen yhteydenottotaho olisi poliisi. He selvittävät hieman objektiivisemmin kuka on tehnyt ja mitä. Vain työpaikkoihin yhteyttä ottamalla on tosiaan VF:ää toistaakseni suuri mahdollisuus siihen, että väärää henkilöä syytetään jostain mitä ei välttämättä ole tehnyt. Vaikka henkilö todettaisiinkin syyttömäksi, niin huhut jäävät varmasti. Kunnianloukkaus lienee asianomistajarikos, mikä saattaa monimutkaistaa asiaa hieman, jos kyseessä ovat kehitysvammaiset. Kehitysasteen mukaan pitää varmaan arvioida voiko rikosilmoituksen tehdä omainen vai uhri itse.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Edelleen sanon ettei rikottu vaitiolovelvollisuutta, ja kuvat eivät olleet hänen hoidokeistaan. Kuvien alkuperää ei voi tietää kukaan koska kuvat olivat itäblokin maihin viittaavan tekstin alla. Väitän ettei Suomessa saisi edes tehdä kyseisiä kuvia. Kuvat olivat mauttomia ja selvästi tarkoitettu pilkkaamismielessä, kuten hoitajan päivityskin saatesanojen ja hymynaamojen kera.

 

Kysymyshän on hoitajan asenteesta hoidetaviinsa. Olipa hän nyt sitten päivittänyt työ tai vapaa-aikanaan facebookkiaan, kuitenkaan mielestäni/mme tällainen päivitys ei ole hyväksyttävää toimintaa varsinkaan alan ihmiseltä.

 

Ja kuvakaappaus on tehty kyseisen hoitajan Facebook seinältä ihan tarkoituksella, koska samaisella hoitajalla on ollut kyseenalaisia päivityksiä aikaisemminkin hoidettavistaan. Eli ei ole edes mahdollisuutta etteikö oikea henkilö olisi kyseessä. Rikostahan ei ole tapahtunut mutta hoitajan uskottavuus ja luotettavuus on kylläkin koetuksella. 

 

Kyse onkin nyt siinä ettei kehitysvammaiset pysty välttämättä itse puolustamaan itseään, ja he ovat haavoittuvaisempia valtaväestöön verrattuna. Minkalaisen kuvan kyseinen hoitaja antaa ulkopuolisille kehitysvammaisista hoidokeistaan, jos hän julkisesti halventaa ja laittaa heidät naurunalaiseksi vapaa-aikanaan?

 

Kyse on myös siitä, että kannattaa miettiä mitä päivittää julkiseen mediaan. Sillä sen kautta tieto leviää salaman nopeasti. Jos pikkuisen osaa käyttää tietokonetta nämä päivitykset kyllä löytyy useitten vuosien jälkeenkin, vaikkapa työnantajasi haluaa tietää sinusta joskus jotakin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

 

Kysymyshän on hoitajan asenteesta hoidetaviinsa. Olipa hän nyt sitten päivittänyt työ tai vapaa-aikanaan facebookkiaan, kuitenkaan mielestäni/mme tällainen päivitys ei ole hyväksyttävää toimintaa varsinkaan alan ihmiseltä.

 

 

Pakko kyllä todeta että olet väärässä. Hoitajalla(kin) on vapaa-ajallaan ihan omaan yksityiseen facebook -profiiliinsa oikeus julkaista sisältöä oman mielensä mukaan niin kauan kun se ei riko lakeja. 

 

 

Mikä se olikaan foorumin kanta näihin omien keissien ja palautteiden käsittelyihin, enemmänhän tämä ny siltä vaikuttaa kun yleisen keskustelun herättämiseltä aiheesta.. 

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kysymyshän on hoitajan asenteesta hoidetaviinsa. Olipa hän nyt sitten päivittänyt työ tai vapaa-aikanaan facebookkiaan, kuitenkaan mielestäni/mme tällainen päivitys ei ole hyväksyttävää toimintaa varsinkaan alan ihmiseltä.

Mikä tekee teistä sen auktoriteetin joka voi arvioida millaiset Facebook-päivitykset ovat soveliaita ja mitkä eivät? Jos mitään lakeja ei ole rikottu, niin teidän kukkahattutätimaiset mielesnäpahoittamiset eivät todellakaan oikeuta teitä lähettämään sattuman varaisesti kaikille alueen työnantajille väitteitä siitä, että em. henkilö on jotenkin huono hoitaja.

Teidän toimintanne on täysin käsittämätäntä ja toivon, että saatte apua ongelmiinne. Eihän tuollainen toiminta ole selväjärkisten puuhastelua.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minä ja ystävämme teimme kuitenkin asiasta ilmoituksen rekryihin ja jokaiseen sen alueen kehitysvammayksikön esimiehelle, sekä ylihoitajille.

Nyt otat ja menet ystäväsi kanssa töihin tai keksit jotain muuta mielekästä sisältöä päiviisi, kuten neulomista tai postimerkkien keräilyä. Tuollainen harrastus on huono.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Edelleen sanon ettei rikottu vaitiolovelvollisuutta....

 

Rikostahan ei ole tapahtunut mutta hoitajan uskottavuus ja luotettavuus on kylläkin koetuksella.....

Antoiko tämä mielestäsi oikeuden loukata toisen kunniaa? Tietääkseni se on rikos, joka toivottavasti puidaan oikeudessa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tekee pahaa jo pelkkä ajatuskin siitä, että jos olette oikeesti mustamaalannut jonkun hoitajan maineen rekryihin yms. Ja vielä turhaan!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kysymyshän on hoitajan asenteesta hoidetaviinsa. Olipa hän nyt sitten päivittänyt työ tai vapaa-aikanaan facebookkiaan, kuitenkaan mielestäni/mme tällainen päivitys ei ole hyväksyttävää toimintaa varsinkaan alan ihmiseltä.

 

Ei helvetti mitä jeesustelua. Tarkoitatko nyt sitten että esim. päihdepuolen ihmiset ei saisi laitella facebookkiin kuvia tai muuta hassuttelua ryyppyreissuiltaan koska eihän se nyt voi olla hyväksyttävää että päihdeosaston työntekijäkin voisi olla viihteellä. Tai jakaa jotain top-10 drugs to take before driving videota youtubeen.

 

Toki joskus voisi ihmiset katsoa hieman mitä sosiaaliseen mediaan tunteissa tai ilman laittaa mutta mustamaalaaminen rekryihin ja työpaikoille on idioottimaista. Se että jakaa kuvan netissä ja heittää siihen vaikka parit sarkastiset kommentit ei tarkoita sitä että ihminen on töissään samanlainen.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Siis mitä ihmettä oikeesti. Ymmärrän et aihe koskettaa henkilökohtaisella tasolla mutta ei teillä todellakaan oo ollu oikeutta edes sillä perustella ilmoitella ympäri kyliä hoitaja fb-päivityksistä! Musta tässä on toimittu todella törkeästi ja lähtisin ihan ensin tutkailemaan itseäni että missä vika kun tollasta täytyy tehdä hoitajan yksityisyyden nojalla. Seuraavaksi miettisinkin jo anteeksipyyntöä...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nyt teillä on puurot ja vellit sekaisin. Mistä tiedätte kuinka ja mitä kuvia nämä ovat olleet? Kuvien levittäjällä on vastuu onko ne edes Suomen lain mukaan sallitua. Minulle ainakin tuon samaisen henkilön päivityksiä on tullut jos kaverini on tykännyt tai kommentoinut jotain julkaisua. Kuitenkaan en hänen kavereissaan ole. Eiköhän julkaisut ole silloin julkisia jos ne räpsähtää ulkopuoliselle seinälle. Minä olen nähnyt valitettavasti nämä kuvat aukaistua venäjänkielisen linkin ja jäin miettimään ovatko kuvissa olevat naiset edes ymmärtäneet mihin heidän kuvansa on tarkoitus liittää.

Samaiseen henkilöön minulla on ollut hetkellinen mahdollisuus tutustua että sai kenkää meiltä epäasiallisen käytöksen takia. (nimen tiedän ja työpaikka on ollut kaikkien tiedossa julkisesti Facebookissa)

Työnantajahan päättää onko joku henkilö heidän arvomaailmaansa sopiva henkilö työskentelemään ja jos työnantajan mielestä kuvat ovat sallittua ja eivät loukkaa heidän arvomaailmaansa niin asiahan ok. Meidän arvomaailmaan kyseinen hoitaja ei ollut sopiva.

 

Tämä menee nyt aiheen vierestä mutta sieppaa joidenkin kommetit vapaa-ajasta. Miksi työnantajalle täytyy antaa rikosrekisteri ote? Vaikka rikos on tapahtunut vapaa-aikana ja vuosia sitten ennen hoitaja uraa edes, niin tasan tulee kenkää?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

 

Tämä menee nyt aiheen vierestä mutta sieppaa joidenkin kommetit vapaa-ajasta. Miksi työnantajalle täytyy antaa rikosrekisteri ote? Vaikka rikos on tapahtunut vapaa-aikana ja vuosia sitten ennen hoitaja uraa edes, niin tasan tulee kenkää?

 

Tasan kyllä ei tule, tietyt rikokset suhteessa tiettyihin työyksiköihin ja potilasmateriaaliin on ainoastaan laillisia perusteita olla palkkaamatta työsuhteeseen. 

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Edelleen sanon ettei rikottu vaitiolovelvollisuutta, ja kuvat eivät olleet hänen hoidokeistaan.

Ongelma on sitten mikä? Näkemättä näitä kuvia on täysin mahdoton sanoa mitään muuta. Linkki?
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

 
Kieltämäti tästä vähän paistaa läpi ajatusmaailma opettajat ei saa käydä viihteellä ja näkyä päihtyneenä esim. baarissa, papit ei saa olla homoseksuaaleja jne... 

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onkohan hoitajilla arvomaailma nyt pikkasen hakusessa. Jo se on moraalitonta varsinkin kyseisen alan kehitysvammaohjaajalta, että levittelee selvästi kehitysvammaisista nuorista naisista kuvakollaasia, joka on tehty kysenalaisiin tarkoituksiin. Kuvat viittaavat maksullisiin naisiin ja vielä sekin, että onko hoitaja tietoinen kyseisten tyttöjen luvista saatikka IÄSTÄ! HUOM! Me olemme Suomessa ja jopa kuvien jakaminen olipa se sitten Venäjän puolelta, se on kulkaa rikos, jos kuvat ovat siveellisyyttä loukkaavia ja kyseiset nuoret kehitysvammaiset naiset eivät ole antaneet jakamiseen lupia, saatikka ymmärtäneet mihin tarkoitukseen kuvansa menevät, mikä pahinta, jos he eivät täytä Suomen lainmukaista ikärajaa, se vasta rikos onkin. Kuvat ovat kuitenkin tehty ihan pilkkaamistarkoituksella näistä kehitysvammaisista nuorista naisista. Kysehän on nyt hoitajan asenteesta omiin hoidokkeihinsa mikä välittyy juuri tuonlaisella toiminnalla mitä hoitaja viestittää. Kehitysvammaisetkin on ihmisiä siinä missä tämä hoitajakin. Mutta jos hän on hoitaja, niin uskoisin hänen älykkyysosamäärän ja käsityskykynsä olevan kuitenkin korkeampi mitä hoidokeillaan, ja jättäisi pilkkaamisen tietämättömille idiooteille.

 

 Ohjaajien on pystyttävä neuvomaan ja ohjaaman kehitysvammaisia nuoria seksuaalisuuteensa ja osattava ohjata heitä varomaan mm. tälläisiakin hyväksikäyttäjiä mitä valokuvistakin välittyy.

Minä ihmettelen asennevammaisen hoitajan (potkut ainakin meiltä ja kuulin toisestakin paikasta johon tätä ei henkilöä palkata) suojelua tietämättä totuutta henkilöstä tai hänen toiminnastaan. Eikö hoitajien suojeluvaisto pitäisi välittyä heikompiin ja niihin jotka eivät itse siihen kykene ?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Työnantajan itse määrittelee asian onko sanktioihin aihetta. Kyseisen naisen Facebook seinällä on ollut työpaikan tiedot, että ei siltä varmaan tarvinnut koko kaupunkiin soitella ja ilmoitella. Rekrysta saa varmasti oikeat ositteet ja henkilöt, ainakin täällä :) 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Edelleen, näkemättä kyseisiä kuvia on mahdoton ottaa mitään kantaa. Minä en tuomitse ketää kuulopuheiden perusteella. Jos kuvat ovat loukkaavia, niistä kannattaa ilmoittaa Facebookille. Jos laittomia, kannattaa tehdä poliisille tutkintapyyntö, eikä päivitellä asiaa pitkin nettiä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Edelleen, näkemättä kyseisiä kuvia on mahdoton ottaa mitään kantaa. Minä en tuomitse ketää kuulopuheiden perusteella. Jos kuvat ovat loukkaavia, niistä kannattaa ilmoittaa Facebookille. Jos laittomia, kannattaa tehdä poliisille tutkintapyyntö, eikä päivitellä asiaa pitkin nettiä.

Juurikin näin. Ainut minkä tuomitsen on mustamaalaaminen työnantajille ja rekryille oli jakanut vaikka mitä netissä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ilmeisesti vielä sama ihminen vaahtoaa täällä useammalla nimimerkillä tästä? Jotenkin tuntuu että tää koko topic menee enempi kategoriaan omainen purkaa pahaa oloaan valittamalla foorumilla yksittäistapauksesta...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä on ohjeistus kirjallisena, edes facebookiin ei saa kirjoittaa " olen töissä" tai " töihin" tai " olipa rankka työpäivä", mutta nauratti kun kysyttiin että saako laitaa: " mukava työpäivä", juu kuulemma saa..hohhhoooo!! itse teen ihan toisenkin alan hommia, joten kun kysyin että jos laitan " töihin" ja tarkoitan toista työtäni, vissiin sallittua, ei ole kuulemma, koska en saa mainita MITÄÄÄÄÄN töihin liittyvää!! Ja samassa kirjallisessa ohjeessa on kiellettyjen listalla: " väsynyt", Negakommentit omaan tilaan liittyen, ilmankin sanaa TYÖ, koska ei saa tulla kuvaa että liittyisi työhön..just!! Hoitotyössä tunnetusti ei ole olikeutta omaan elämään, tässäkään kohtaan!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...