Jump to content
MAINOS

Pärjäisinkö rtg-hoitajan opinnoissa?


venla

Recommended Posts

Hei!

 

Olen 26v. ja 5 vuoden yliopistossa kitkuttelun jälkeen olen tajunnut, etten halua jatkaa valitsemallani alalla. Sen sijaan olen aina ollut kiinnostunut hoitoalasta ja erityisesti röntgenhoitajan koulutuksesta. Haluaisin tietää voinko pärjätä opinnoissa, kun lukiovuosista on jo kulunut aikaa ja ihan perusmatikkakin on unohtunut?

Aion toki prepata paljon ennen opintoja jos pääsen sisään, mutta arvelluttaa kuinka nopeatempoista opiskelu röntgenhoitajaksi on. Lyhyestä matikasta olen aikoinaan kirjoittanut E:n ja fysiikkaa olen käynyt sen yhden peruskurssin. Pelottaa, että onkohan se fysiikka opinnoissa liian vaikeaa minulle, esim. kun olen wikipediasta lukenut perustietoja röntgensäteilystä yms. nämä jutut tuntuvat välillä menevän yli hilseen  :-/ 

 

Kuinka perusteellisesti fysiikkaa ja matikkaa käydään läpi koulutuksessa? Ja täytyykö röntgenhoitajan työssä päivittäin laskea matemaattisia/fysiikan laskuja?

Kuinka hyvin opinnoissa varmistetaan se, että opiskelijoilla on riittävät tiedot ja taidot esim. ennen harjoittelua, jottei vaaranna potilaiden turvallisuutta?

 

Mitä enemmän etsin netistä tietoa, sen epävarmemmaksi tulen omien kykyjeni suhteen. Olisi kiva saada kommentteja teiltä alan opiskelijoilta, varsinkin jos olette aloittaneet opinnot ei niin hyvillä perustiedoilla fysiikasta ja teillä on ollut samanlaisia pelkoja ennen opintoja. Mikä tuotti eniten vaikeuksia alussa? Ja kuinka yleistä on opintojen keskeyttäminen sen takia, ettei ymmärrä matikkaa tai fysiikkaa tarpeeksi?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Hoitoalan koulutus ei ole millään tasolla rakettitiedettä, tavallisella maalasijärjellä pärjää aivan loistavasti etenkin jos motivaatio on kunnossa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ihan perus-matematiikalla ilman liikoja hifistelyitä pärjää kyllä. Fysiikastakin tarvittavat jutut käydään läpi. Opiskelijoiden joukossahan on lukiopohjaisten lisäksi lähihoitajataustaisia ilman minkäänlaista lukiopohjaa. Tietenkin joitain säteilyannoslaskentojakin tulee todennäköisesti joskus vastaan, mutta ne syötetään sitten taulukkolaskentaan. ATK-hommiakaan ei kannata pelätä, koska toimisto-ohjelmiakin opetellaan käyttämään enemmän kuin tekniikanalalla.

 

Päivittäinen laskentatarve? Öööö... Ei välttämättä kovin suurta, mutta riippuu tietenkin työtehtävistä. Jos paljon potilaan painon mukaan tartee lääkitä niin kertotaulu on hyvä hallita kohtalaisesti. Ennemminkin pitää hahmottaa sitä ovatko kuvausarvot isoja tai pieniä suhteessa potilaan kokoon (opittavissa käytännön työtehtävissä).

 

Pitkälle pärjää jo sillä, että hahmottaa seuraavan: röntgensäteilystä osa menee kuvauskohteen läpi kuvailmaisimelle osan jäädessä matkalle -> tämän seurauksena syntyy kuva. Muutkin kuvantamistekniikat selitettävissä yhtä yksinkertaisella tasolla. OK... magneetti vaatinee useamman lauseen :)

 

Osaamisen varmistaminen ennen harjoitteluita? Teoriakurssit harjoitteluun liittyen oltava alla ennen harjoittelua ja mahdollisesti käytännön kuivaharjoitteluita opiskelijatovereilla (syöttämistä ennen osastoharjoittelua, kuvausasettelua ennen kuvausharjoitteluja)... 

 

Ei mitään pelättävää, kun vaan motivaatiota riittää! Valmistuneiden luokkatovereiden joukossa yhdellä ei ollut hoitoalalta taustoja, lukiosta yli 20 vuotta ja tietokoneiden käytöstä hyvin vähän kokemusta. Valmistuminen ei kuitenkaan näyttänyt olevan sen vaikeampaa kuin suoraan lukiosta tulleilla vaikka ensimmäinen syksy saattoikin olla hieman työläämpi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse ajattelin ainakin pärjäillä. Syksyllä aloitan ja ikää aloittaessa 28v. Työkokemusta tosin alalta on jo siihen mennessä yhdeksän vuotta mutta pääsääntöisesti kyllä sosiaalialalta. Matematiikassakin oon ihan täys käsi mutta jostain syystä kyllä tasokokeessa ja lääkelaskuissa mennyt kaikki aina oikein

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 5 kuukautta myöhemmin...

Itselläni olisi samoja "huolia", eli pärjäisinkö röntgenhoitajan opinnoissa. Olen myös matikassa aika käsi :( mutta silti päätin, että pärjään valintakokeissa! ;D Tosin millä mielellä ne kattelee tämmösen ihmisen hakupapereita, jolla ei oo mitää kokemusta hoitoalalta? Motivaatiota miulla kyllä riittää opiskeluun!

 

Mie kuulisin mielelläni kokemuksia opiskeluajoista, harjotteluista ja toki sieltä työpaikoiltaki.

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itselläni olisi samoja "huolia", eli pärjäisinkö röntgenhoitajan opinnoissa. Olen myös matikassa aika käsi :( mutta silti päätin, että pärjään valintakokeissa! ;D Tosin millä mielellä ne kattelee tämmösen ihmisen hakupapereita, jolla ei oo mitää kokemusta hoitoalalta? Motivaatiota miulla kyllä riittää opiskeluun!

 

Mie kuulisin mielelläni kokemuksia opiskeluajoista, harjotteluista ja toki sieltä työpaikoiltaki.

 

IHan hyvin meni matematiikan sun muut lähtötasotestit läpi vaikka luulin etten osaa mitään. Siinähän ne muistu mieleen sitten. Ei ne valintakokeissa kattele sinun työkokemusta. Onhan siellä suoraan lukiosta/ammattikoulusta tulevia hakijoitakin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aikuiskoulutukseen sit onkin eri juttu. Riippuu kai aika vahvasti koulusta ja linjasta tarvitaanko alan työkokemusta ehdottomasti tai peräti aiempi terveysalan tutkinto. Mut nuorisolinjalle ei tarvita muuta kuin motivaatio ja perus yleistietoa vähän.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...