Reportteri Posted January 3, 2014 Posted January 3, 2014 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kehottaa julkisten tilojen desinfiointiaineiden käytöstä vastaavia henkilöitä varmistamaan, että erilaisten pintojen ja ihon desinfiointiin käytetään vain valmisteita, joiden tehoaineet ovat EU:ssa sallittuja. Valmisteiden käytön kussakin kohteessa on myös oltava tarkoin ennalta harkittua ja selkeästi ohjeistettua. Aiemmin yleisesti käytetyn, polymeerisen guanidiiniyhdisteen (PHMG) käyttö kaikissa biosidivalmisteissa on ollut kiellettyä jo helmikuusta 2013 lähtien. Parhaillaan EU:ssa valmistellaan riskinarvioita toisesta, näissä valmisteissa edelleen käytettävästä aineesta, joka tunnetaan kirjainlyhenteellä PHMB. Tämän arvion seurauksena sen käyttöä tiettyihin desinfiointitarkoituksiin saatetaan rajoittaa. Suihkutettavia PHMB-valmisteita ei suositella tällä hetkellä käytettäväksi lainkaan sisätiloissa, koska ne saattavat aiheuttaa hengitystieoireita ja iho-oireita erityisesti herkille ihmisille. Suihkutettavat PHMB-käsidesit ovat aiempien suositusten vuoksi luultavasti käyneet laitoksissa jo harvinaisiksi, mutta Tukes haluaa varmistaa, että niiden käyttäminen loppuu kokonaan. Desinfioivien ja antimikrobisten valmisteiden käyttö on yleistä paitsi sairaaloissa ja terveydenhuoltoon käytettävissä tiloissa, myös päiväkodeissa, kouluissa ja erilaisissa hoitolaitoksissa. Biosidisia aineita sisältävien valmisteiden käyttö kussakin tilassa tulee kuitenkin harkita tarkoin, ja tarpeetonta käyttöä on vältettävä. Näin vältytään turhalta kemikaaliraltistukselta. Paikat, joissa käsien pesun jälkeinen desinfiointi kuitenkin katsotaan tarpeelliseksi, tulee varustaa ohjeilla siitä, että kädet tulee pestä tavanomaisesti ennen desinfioinnin suorittamista. Tukes kehottaa välttämään ylenmääräistä desinfiointiaineiden käyttämistä muutenkin, koska todellista tarvetta niiden käyttämiseen ei monissa paikoissa tällä hetkellä ole. Tukesin tiedoteTietoa ja harkintaa tarvitaan käytettäessä desinfiointiaineita julkisissa tiloissa Uutisointia aiheesta Varoitus päiväkoteihin: Haitallisen suihkeen käyttö lopetettavaTukes muistuttaa päiväkoteja, kouluja ja sairaaloita: Vain EU:n hyväksymät desinfiointiaineet sallittujaHelsingin kaupungin käsihuuhteista löytyy vaaralliseksi luokiteltua ainetta
hippis Posted January 3, 2014 Posted January 3, 2014 Kiinnostaisi tietää kauppanimet, missä noita on..
jupet Posted January 3, 2014 Posted January 3, 2014 Lienevät noita holittomia käsidesejä joissa tuo on etanolin sijasta tehoaineena.
OldOne Posted January 3, 2014 Posted January 3, 2014 Tukesin ylitarkastajan Tapio Korkolaisen mukaan suihkutettavat PHMB-käsidesit ovat viraston aiempien suositusten vuoksi luultavasti käyneet laitoksissa jo harvinaisiksi, mutta virasto haluaa varmistaa, että niiden käyttäminen loppuu kokonaan. Joo en kyllä muista suihkutettavaa käsidesiä sairaalassa käyttäneeni. Kyllä ne näitä pumpattavia geelejä yms ovat yleensä. Jäitä hattuun nyt :)
-VF- Posted January 3, 2014 Posted January 3, 2014 Husissa puututtiin PHMB:tä sisältäviin desinfiointiaineisiin PHMG kiellon jälkeen. Eipä niitä juuri ollut käytössä. Jotain valmiita desinfiointipyyhkeitä löytyi missä PHMB:tä oli, mutta niistä on kaiketi päästy eroon jo kuukausia sitten. Työnantajan tulee lain mukaan tehdä kemikaaliluettelo, arvioida kemikaalien aiheuttamat vaarat ja aktiivisesti seurata tilannetta. Failure is always an option
OldOne Posted January 3, 2014 Posted January 3, 2014 Ylen jutusta: Tukes kehottaa välttämään ylenmääräistä desinfiointiaineiden käyttämistä ylipäätään. Syynä on se, että Tukesin mukaan todellista tarvetta desinfiointiaineiden käyttämiseen ei monissa paikoissa tällä hetkellä ole. - Tarvetta oli esimerkiksi lintuinfluenssaepidemian aikana. Nyt tarve on poistunut, mutta desinfiointi on jäänyt päälle. Kyse on turhasta kemikaalialtistuksesta, Korkolainen sanoo. Millon Suomessa on ollut lintuinfluenssaepidemia? Edelleen, jäitä hattuun, media paisuttelee, toi TUKESin tiedote on hyvä lähtökohta. Ja sairaaloissa käsihuuhteista tuskin tullaan luopumaan, vaikka muualla ylenmääräistä desinfiointiaineiden käyttöä voi ollakin. :)
dino Posted January 3, 2014 Posted January 3, 2014 Tukes kehottaa välttämään ylenmääräistä desinfiointiaineiden käyttämistä muutenkin, koska todellista tarvetta niiden käyttämiseen ei monissa paikoissa tällä hetkellä ole. Nyt tais mennä monen päiväkodin, koulun ja sos-puolen laitoksen käsihygienia-ohjeet uusiks..
OldOne Posted January 3, 2014 Posted January 3, 2014 Nyt tais mennä monen päiväkodin, koulun ja sos-puolen laitoksen käsihygienia-ohjeet uusiks..Jo ja desinfiointiaineiden käyttö ylipäätään. Ihmiset puunaa kotejaankin kloriiteilla yms ihan turhaan.
hippis Posted January 5, 2014 Posted January 5, 2014 Kurkkasimpas meidän desinfiointipyyhkeiden sisällysluetteloa. PHMG sekä PHMB... Meni äkkiä viestiä oh:lle.... Hyvin on näemmä tehtäviensä tasalla (not) !
hippis Posted January 5, 2014 Posted January 5, 2014 Husissa puututtiin PHMB:tä sisältäviin desinfiointiaineisiin PHMG kiellon jälkeen. Eipä niitä juuri ollut käytössä. Jotain valmiita desinfiointipyyhkeitä löytyi missä PHMB:tä oli, mutta niistä on kaiketi päästy eroon jo kuukausia sitten. Työnantajan tulee lain mukaan tehdä kemikaaliluettelo, arvioida kemikaalien aiheuttamat vaarat ja aktiivisesti seurata tilannetta. En ymmärrä, miten meillä voi olla noita pyyhkeitä, joissa on sekä PHMG:tä että PHMB:tä. HUS:n sairaala ja keskusvarastosta tilataan. Eihän PHMG:tä sisältäviä tuotteita pitäisi edes pystyä ostamaan! Nyt kiukuttaa. :vihainen:
trikki Posted January 5, 2014 Posted January 5, 2014 Meillä on käytössä alkoholiton käsidesi niille, joiden kädet ei kestä alkoholia. Katsoin eilen tuoteselosteen ja olihan siina tuo PHMB mainittu. Muissa käsihuuhteissa ei mainintaa ollut. "Kyllä on jännittävää elää,ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ylösalaisin-ilman mitään syytä."(Muumipappa ja meri)
-VF- Posted January 5, 2014 Posted January 5, 2014 Husissa puututtiin PHMB:tä sisältäviin desinfiointiaineisiin PHMG kiellon jälkeen. Eipä niitä juuri ollut käytössä. Jotain valmiita desinfiointipyyhkeitä löytyi missä PHMB:tä oli, mutta niistä on kaiketi päästy eroon jo kuukausia sitten. Työnantajan tulee lain mukaan tehdä kemikaaliluettelo, arvioida kemikaalien aiheuttamat vaarat ja aktiivisesti seurata tilannetta. En ymmärrä, miten meillä voi olla noita pyyhkeitä, joissa on sekä PHMG:tä että PHMB:tä. HUS:n sairaala ja keskusvarastosta tilataan. Eihän PHMG:tä sisältäviä tuotteita pitäisi edes pystyä ostamaan! Nyt kiukuttaa. :vihainen: Ne saattaa olla vanhoja varastoja mitä teillä osastolla oli. Mulla on mielikuva ettei niitä ole voinut aikoihin tilata. Jos olet Husilla töissä, niin kysy osastonhotajalta kemikaaliluetteloa ja käyttöturvatiedotteita. Ja jos niitä ei ole, niin sano että ne ovat pakollisia ja että vastuu miiden asianmukaisuudesta on osastonhoitajalla. :) Tukes on lähettänyt tällaisen tiedotteen ja silloin itse kuulin em. aineista ja niiden korvaamisesta muilla: http://www.tukes.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/Kemikaalituotevalvonta/Rajoituksia-ja-kieltoja-eraille-desinfioiville-aineille/Meillä on käytössä alkoholiton käsidesi niille, joiden kädet ei kestä alkoholia. Katsoin eilen tuoteselosteen ja olihan siina tuo PHMB mainittu. Muissa käsihuuhteissa ei mainintaa ollut. PHMB ei ole vielä kielletty, joten sitä saa käyttää. TUKES on antanut ihan tuoreen ohjeen, joten tietystihän PHMB:tä sisältäviä aineita löytyy käytöstä: http://www.tukes.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/Kemikaalituotevalvonta/Tietoa-ja-harkintaa-tarvitaan-kaytettaessa-desinfiointiaineita-julkisissa-tiloissa/ Failure is always an option
hippis Posted January 5, 2014 Posted January 5, 2014 Sieltä kuulemma niitä vaan tilataan vielä. Kuulemma asia ollut tapetilla jo aiemmin, mutta vaikka tuoteselosteessa lukee PHMG, sitä ei kuulemma sitten olekaan vaan se on jotenkinjossain valmistusvaiheessa tai jotain... Selittelyä mun mielestä. En käytä! Putsaan sitten Oxivirillä. Jonkun epidemian aikaan harkitsen uudelleen.
Pagba Posted January 8, 2014 Posted January 8, 2014 Pöh ja juuri tilasin tuhat litraa Desfinektol P:tä, jossa on tuota hieman vähemmän vaarallista ainetta pirtun jatkeena. Tykkäsin sen hajusta. No, oikeasti tilasin sitä viiden litran kanisterin ja kaksi puolen litran pulloa lähinnä thorax-telineen desinfiointiin potilaiden välillä. Pitänee olla suihkuttamatta sitä ja kun aine loppuu, tilata A12T:tä tilalle. Takaisin vanhaan kunnon tenttuun siis. Meidän liitto neuvottelee teidänkin liittojen palkat!
hippis Posted January 8, 2014 Posted January 8, 2014 Hygieniahoitaja väitti ettei haittaa, koska ei ole suihkutettavassa muodossa, eli ei olisi silloin kielletty. Siis meillä desinfiointipyyhkeissä myös tosiaan tuota PHMG:tä. Laitoin Tukesille ilmoituksen ko. räteistä, mielenkiinnolla odottelen vastausta..
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.