Jump to content
MAINOS

Lähihoitajakoulutus

Alf

Recommended Posts

on hankittava koko ajan, että pysyy ajan hermolla.

Sattuneesta syystä eli lisäkoulutuksen ja työkokemuksen puutteen vuoksi en voisi kuvitellakaan toimivani enää ensihoidossa. Vuoden 1996 ensihoidon käsikirja ei riitä, eikä selkäkään sen puoleen kestä. Eli muissa hommissa olen ollut.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 272
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

on hankittava koko ajan, että pysyy ajan hermolla.

Sattuneesta syystä eli lisäkoulutuksen ja työkokemuksen puutteen vuoksi en voisi kuvitellakaan toimivani enää ensihoidossa. Vuoden 1996 ensihoidon käsikirja ei riitä, eikä selkäkään sen puoleen kestä. Eli muissa hommissa olen ollut.

Minun tämänhetkinen työnantajani suhtautuu tiukasti koulutuksiin. Koulutuksessa oleva työntekijä kun on poissa ja hänelle pitää hankkia sijainen ja se se vasta kamalaa on. Olen ajatellut hakeutua omalla kustannuksella lisäkoulutuksiin ja alkaa katselemaan toista työpaikkaa samalla. V..ttaa kun tahallaan jarrutellaan työntekijöiden halua kehittää ammattitaitoaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Periaatteessa sama koulu, aloitin terv.huolto-oppilaitoksessa (Karsikkokujalla) j

Hei, sama täällä ;D Eka vuos Karsikkokujalla, sitten muutettiin radan toiselle puolelle kun sos ja terv yhdistyivät..

Oot sit valmistunut mua myöhemmin. ;D

Oltiin nuorisoasteen kokeiluluokkia, aloitettiin vuonna 1993.. mun mielestä terv.huolto-oppilaitoksen puolella oli paremmat maikat kuin sossulla.

" Vaikeuksien kohdatessa saa huomata, kuinka rikas sitä on monella tapaa ollut. "

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Varmaan on koulu-, opiskelija- ja opettajakohtaisia eroja. Mutta lähihoitajakoulutusta kyllä valvotaan paljon tarkemmin kuin AMK. AMK:ssa on aika villiä meininkiä ja opintopisteitä saa kartutettua toisinaan hieman epäilyttävin keinoin, kun koulu haluaa rahansa...

Joo-o, mä sain lähoihitajakoulussa ajokortista muistaakseni 2ov:a vapaavalintaisiin. Kortin olin ajanut joku 5 vuotta aiemmin...

..ja tiedän AMK:ita, joissa saa 10 ov (=15 op) hyväksiluettua kesätöillä. Haloo?! Tehtäisiinhän sitä muutenkin kesätöitä...

Kirjatenttien ja etätehtävien määrä on lisääntynyt, laboraatioiden määrä vähentynyt AMK:ssa parin viime vuoden aikana huolestuttavasti... Lähihoitajaopinnoissa sen sijaan on suht paljon laboraatioita ja kontaktiopetusta, joissa on 100% pakollinen läsnäolo...

Kaksi lähihoitajaa naureskelivat, että paperit on joo, mutta ammattitaitoa ei tippaakaan. Minusta tuo on vastuutonta kouluttamista ja epäreilua oikeita ammattilaisia kohtaan. Muutama epäpätevä joukossamme kun valitettavasti vaikuttaa koko ammattikunnan arvostukseen.

Minä olen onnellinen, että olen saanut työskennellä hyvin erilaisissa ympäristöissä ja sitä kautta käsittää hoitomaailmaa vähän laajemmin. Aloitin sossussa perhetyöntekijänä asiakkaina lastensuojelun asiakasperheet, siitä kotihoidon mielenterveystyöryhmään ja sitten vanhuspuolelle. Lyhyt käynti yksityisellä sektorilla ja paluu kunnalliselle puolelle. Nyt kaupungin sairaalassa akuutilla sisätautiosastolla. Paljon olen oppinut oma-aloitteisesti erilaisiin tehtäviin hakeutumalla valmistumisen jälkeen. Valmistuminen antaa ainoastaan paperit ja merkinnän TEO:on. Loppu on itsestä kiinni.

Allekirjoitan InhiMillisen koko kommentin täysin...

Lähihoitajat siis harjoittelevat ihan samoissa paikoissa kuin AMK-opiskelijat.

Siis -  noita paperillisia hoitajia ilman työelämässä vaadittavaa ammattitaitoa tulee ihan samallatavalla AMK:sta. Suurin syy on tämä nykyinen rahoitusjärjestelmä, jonka vuoksi puoliväkisin ja sormien läpi katsoen annetaan kaikkien valmistua. Aiemmin näytettiin ovea herkästi, ja se loi tiettyjä paineita...

Ja tänäpäivänä opiskelijamateriaali on sekä AMK- että 2. asteen koulussa paljon heterogeenisempään kuin aikoinaan... Kaikki eivät ole edes kiinnostuneita koko alasta, mutta joku ammatti on saatava, että saisi työmarkkinatukea tms.

Mutta tosiasiassa lähihoitajia siis on niin monesta tuutista (oma lukunsa ovat nämä oppisopimussysteemit), että tosi harmi ettei lähihoitajakoulutusta voida hyväksilukea yhtään AMK:ssa, vaikka joitakin asioista ovat jotkut opiskelleet lh-koulutuksen aikana paljon laajemmin ja syvällisemmin kuin mitä AMK:ssa.

Tässäkin asiassa palaisin siihen vanhaan malliin (TOSI vanhaan siis), että 2.aste ja AMK olisivat saman katon alla konkreettisestikin. Olisi selvää, että mitä missäkin opetetaan eikä tulisi päällekkäisyyksiä ja silloin ei tarvitsisi lh-opiskelijoiden turhautua AMK:ssa.

Tosin, kun suurin osa AMK:ssa sekä lh-opinnoissa on ylioppilaita, niin samasta alustahan sitä on lähdettävä... ei AMK:ssa ohittaa pikakelauksella perusasioita (tai ei ainakaan pitäisi voida..) Mutta ihan liikaa AMK:ssa menee opintopisteitä tieteellisten menetelmien opiskeluun... kun ei AMK-koulutuksella kuitenkaan kenestäkään tule tutkijaa... Riittäisi, että osaa lukea tutkimuksia ja hyväksikäyttää niitä omassa työssään...

Aina kun minun pitää valita kahdesta pahasta, kokeilen sitä pahaa, johon en ole vielä tutustunut.

                                  - Mae West -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja tänäpäivänä opiskelijamateriaali on sekä AMK- että 2. asteen koulussa paljon heterogeenisempään kuin aikoinaan... Kaikki eivät ole edes kiinnostuneita koko alasta, mutta joku ammatti on saatava, että saisi työmarkkinatukea tms.

Kun tutustuin jälkipolven peruskoulun jälkeisiin koulutusvaihtoehtoihin niin itseäni hämmästytti lähihoitajakoulutukseen vaadittava pistemäärä; vain parturi-kampaajaksi ja kosmetologiksi vaaditaan paremmat paperit.. Eli käytännössä opiskelijan pitää sijoittua luokan parhaimmistoon jos haluaa lähihoitajaksi, lukioonhan näyttää pääsevän jos jaksaa rämpiä yläasteen läpi seiskan keskiarvolla...

Tietysti näissäkin varmaan paikkakuntaisia eroja on.

Mutta tosiasiassa lähihoitajia siis on niin monesta tuutista (oma lukunsa ovat nämä oppisopimussysteemit), että tosi harmi ettei lähihoitajakoulutusta voida hyväksilukea yhtään AMK:ssa, vaikka joitakin asioista ovat jotkut opiskelleet lh-koulutuksen aikana paljon laajemmin ja syvällisemmin kuin mitä AMK:ssa.

Hallitusohjelmissa on hienoja puheita kouluksien joustavoittamisesta ja jatko-opiskelujen helpottamisesta mutta mitään ei ole tapahtunut ainakaan sosiaali- ja terveyssektorin koulutuksessa. Yliopisto/teknisellä puolella tilanne näyttäisi olevan aivan eri planeetalta.

Mutta ihan liikaa AMK:ssa menee opintopisteitä tieteellisten menetelmien opiskeluun... kun ei AMK-koulutuksella kuitenkaan kenestäkään tule tutkijaa... Riittäisi, että osaa lukea tutkimuksia ja hyväksikäyttää niitä omassa työssään...

Niin viisasta puhetta; koskahan päättäjät tämänkin perustotuuden oivaltaisivat..
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Todella huolestuttava tosiaan tuo Oskun antama esimerkki. Sama meininki on lähihoitajilla. Nykyään on ne kaikenkattavat näyttötutkinnot. Näyttöön pääsee kuka vaan kun on ensin suorittanut kirjallisen tentin ja läpäissyt sen. Koulussa ei tarvitse istua lainkaan siis jos opiskelee kotona itsenäisesti kirjalliset osuudet. Tämä on muuten ihan totta ja järkytti minua ainakin. Asia valkeni, kun olin oppisopimusopiskelijani kanssa koulutunnilla yhtenä päivänä. Siellä kuulin tästä.

Minusta tämä ei voi jatkua enää näin, että hoitajiksi voi valmistua kuka tahansa mistä tahansa. Jos työoloja kohennettaisiin ja palkkoja nostettaisiin oleellisesti saataisiin alalle ihan varmasti pätevää/soveltuvaa/ammattitaitoista henkilökuntaa ja heidät voitaisiin kouluttaa oikeissa oppilaitoksissa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei helvetti sentään, että hoitajaksi voi opiskella etäopetuksessa!  angry.png Olen edelleen sitä mieltä, että kyllä kunnon koulukontakti opiskelujen tason kontrrollointeineen on tarpeen. Enkä sen puoleen oikein usko myöskään oppisopimusopintojen autuuteen, koska näkemys lähihoitajan työstä voi sellaisen jälkeen olla turhan kapea. Jos siis on ollut esim. vain kehitysvammaisten hoitotyössä tai vanhainkodissa tms. rajatussa ympäristössä.

Niin on, että oppisopimuskoulutuksessa jää käsitys työstä hyvin yksipuoliseksi. Ajattelen kauhulla niitä, jotka opiskelevat oppisopimuksella kotihoidossa. Itse en oppinut siellä töissä ollessani juurikaan mitään muuta kuin kahvia keittämään vaikka kuinka aktiivinen yritin olla. Meillä on nyt sentään se etu, että opiskelijani saa ohjausta sairaalassa, jossa sentään jotain tapahtuu ja potilaat vaihtuvat.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Todella huolestuttava tosiaan tuo Oskun antama esimerkki. Sama meininki on lähihoitajilla. Nykyään on ne kaikenkattavat näyttötutkinnot. Näyttöön pääsee kuka vaan kun on ensin suorittanut kirjallisen tentin ja läpäissyt sen. Koulussa ei tarvitse istua lainkaan siis jos opiskelee kotona itsenäisesti kirjalliset osuudet. Tämä on muuten ihan totta ja järkytti minua ainakin.

Mutta ironisesti ajatellen, eikö tuo ole just sitä koulunkäyntiä, jota niin monet opiskelijat toivovat - myös AMK:ssa. Ja ajatelkaa, tuosta opiskelusta maksetaan! Siitäkin maksetaan erikseen, kun tulee joskus koulun penkille! Ja vain siksi pidetään läsnäololistoja, että tiedetään kenelle maksetaan.  :P

Oppisopimus ei todellakaan anna valmiuksia työskennellä missään muualla lähihoitajana kuin siinä oppisopimuspaikassa. Yleensähän oppisopimuspaikat ovat päiväkodeissa (jotku harvat kotihoidossa), mutta ei koulutus vastaa silti vanhamuotoista lastenhoitaja-tutkintoa, joka työskenteli myös synnärillä, keskolassa ja esh:n lastenos:lla päiväkotien lisäksi.

Mutta nuorisoasteen 3-vuotinen lähihoitajakoulutus on aivan jotain muuta - ja siitä pitäisi saada AMK:ssa jotain hyväksilukuja (Osku oli saanut lh-koulutuksessa ajokortista hyväksilukuja - minä en antais, koska mitäs se kurssia se oikein vastaakaan?  :-X)

Kait se vaan on hyväksyttävä, että maailma muuttuua ja koulutus siinä samalla - mutta aina muutos ei ole suunta parempaan... 8)

Aina kun minun pitää valita kahdesta pahasta, kokeilen sitä pahaa, johon en ole vielä tutustunut.

                                  - Mae West -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jotenkin aina itteeni naurattaa nää koulutuksesta keskustelut,että mitä voi tehdä milläkin koulutuksella ja kuka osaa ja mitä. Usein kuuluu,että lähihoitajakoulutus antaa paremmat valmiudet tehdä jotain. Toinen mitä kuuluu usein on "työ opettaa" . Niin lääkäreitäkin koulutettiin aikanaan ihan kentällä ennenkuin lääkiksiä oli joka kylässä. Tottakai vaikka putkimies voi toimia vuoden lh:na tai sh:na ja oppia siinä ne jutut,mutta ei se siitä muutu mihinkään..mies on yhä putkimies. Koulutuksia on,ne on eritasoisia ja ne antavat oikeudet toimia tietyssä ammatissa. Minkä tahansa ammatin voi oppia käytännössä,mutta nykyään se ei vaan mene niin.Selitimpä vaikeasti..huh  :-X

Ajat muuttuvat- muutu sinäkin!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin, ja käytännön kauttahan se lopullinen oppi tuleekin. Ei kukaan lähihoitaja, sairaanhoitaja, sosionomi, tradenomi, suunnitteluassistentti jne. jne. jne. ole koulusta ammattiinsa valmistuttuaan oikeasti valmis. Mutta kun se elämä nyt vaan menee niin, että tiettyä ammattia harjoittaakseen ihminen tarvii ne paperit.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tietenkään ei kukaan ole valmis kaikkeen kun on vastavalmistunut, mutta jokaiselle pitäisi suoda opiskeluaikana paras mahdollinen koulutus ja perustiedot. Lähihoitajakoulutusta pitäisi minusta jotenkin yhtenäistää. On väärin, että meillä on kaikilla sama titteli ja samat oikeudet, mutta vaikka suuntaisimme samaan vaihtoehtoon, niin ammattitaito valmistumisen yhteydessä vaihtelee kuin yö ja päivä. Miten työnantajat voivat kontrolloida osaamistamme? Ei mitenkään. Se näkyy jo kentällä kun olen eri paikoissa työskennellyt. Joissakin paikoissa pomot laittavat kruunun päähän ja joissakin paikoissa sylkevät naamalle. Noin vertauskuvallisesti siis.

Oppisopimuksista vielä. Avasin toiseen kohtaan aiheesta keskustelun, mutta vastauksia ei näy juurikaan, joten sanon tämän tässä ja nyt. Tiesittekö, että oppisopimusopiskelijoille maksetaan alusta saakka minun palkkani miinus epäpätevyyslisä? Hitsi kun se valkeni minulle, että itse saan 2 vuoden ohjauksesta vastuullisena työpaikkakuoluttajana itse 100e miinus verot/kk eli en juurikaan mitään ja opiskelijani lähes täyden palkan ilman vastuuta jne niin voitte kuvitella miltä tuntui. Ohjaaminen on kivaa, mutta tämä on työnantajan puolelta pelkkää työntekijän hyväksikäyttöä kun ilmaiseksi otan tuollaisen vastuun harteilleni. Mainittakoon, että työnantajalle maksetaan 300e/opiskelija/kk oppisopimustoimistosta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hitsi kun se valkeni minulle, että itse saan 2 vuoden ohjauksesta vastuullisena työpaikkakuoluttajana itse 100e miinus verot/kk eli en juurikaan mitään ja opiskelijani lähes täyden palkan ilman vastuuta jne niin voitte kuvitella miltä tuntui. Ohjaaminen on kivaa, mutta tämä on työnantajan puolelta pelkkää työntekijän hyväksikäyttöä kun ilmaiseksi otan tuollaisen vastuun harteilleni. Mainittakoon, että työnantajalle maksetaan 300e/opiskelija/kk oppisopimustoimistosta.

Ei nyt koske oppisopimuskoulutusta, mutta meillä ei makseta lanttiakaan opiskelijoiden ohjaajille. Oppilaitoksethan maksavat talolle kyllä korvausta, mutta se menee aivan muualle kuin opiskelijoiden ohjaajille. Kyllähän se kieltämättä työstä käy jos joutuu esim. viisi viikkoa ohjaamaan vieraalla kielellä ulkomaista opiskelijaa. Ja käy se ihan Suomalaistenkin opiskelijoiden ohjaaminen joskus työstä.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei helvetti sentään, että hoitajaksi voi opiskella etäopetuksessa!  angry.png Olen edelleen sitä mieltä, että kyllä kunnon koulukontakti opiskelujen tason kontrrollointeineen on tarpeen. Enkä sen puoleen oikein usko myöskään oppisopimusopintojen autuuteen, koska näkemys lähihoitajan työstä voi sellaisen jälkeen olla turhan kapea. Jos siis on ollut esim. vain kehitysvammaisten hoitotyössä tai vanhainkodissa tms. rajatussa ympäristössä.

Minun työpaikassani on paljon oppisopimusopiskelijoita, itsekin suoritin valinnaisen osan/suuntaavat opinnot oppisopimuksella. Muista paikoista en tiedä, mutta ainakin meillä oppisopimuskoulutukseen kuuluu samat työssäoppimisjaksot kuin ns päiväkoulussakin ja nämä työssäoppimisjaksot suoritetaan muualla kuin omassa työpaikassa, esim päiväkodissa, vuodeosastolla tms.. Eli saman verran tulee kokemusta muistakin työpaikoista kuin päiväopiskelijoillakin. Myös näytöt annetaan muualla kuin omassa työpaikassa.

Myöskään meillä ei opiskelijoiden ohjauksesta makseta ohjaajalle korvausta, osasto jossa opiskelija on, saa muutaman kymmenen euroa kk per opiskelija ja tämä raha käytetään sitten niin, miten oh parhaaksi näkee.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tietenkään ei kukaan ole valmis kaikkeen kun on vastavalmistunut, mutta jokaiselle pitäisi suoda opiskeluaikana paras mahdollinen koulutus ja perustiedot. Lähihoitajakoulutusta pitäisi minusta jotenkin yhtenäistää. On väärin, että meillä on kaikilla sama titteli ja samat oikeudet, mutta vaikka suuntaisimme samaan vaihtoehtoon, niin ammattitaito valmistumisen yhteydessä vaihtelee kuin yö ja päivä.

oppisopimusopiskelijoille maksetaan alusta saakka minun palkkani miinus epäpätevyyslisä? Hitsi kun se valkeni minulle, että itse saan 2 vuoden ohjauksesta vastuullisena työpaikkakuoluttajana itse 100e miinus verot/kk eli en juurikaan mitään ja opiskelijani lähes täyden palkan ilman vastuuta jne niin voitte kuvitella miltä tuntui. Ohjaaminen on kivaa, mutta tämä on työnantajan puolelta pelkkää työntekijän hyväksikäyttöä kun ilmaiseksi otan tuollaisen vastuun harteilleni. Mainittakoon, että työnantajalle maksetaan 300e/opiskelija/kk oppisopimustoimistosta.

Tämä on täyttä totta!!! Siis kyllä vaikka työ mitenkä opettaa, niin valmiudet ylipäänsä ottaa oppia on erilaiset sen mukaan, että onko valmistunut monimuoto-, oppisopimus vaiko ihan siitä tarkasti säädellystä 3-vuotisesta koulutuksesta.

Oppisopimusopiskelijan oppimisesta pitäisi 80 % tapahtua työpaikassa, ja siksi opettajakaan ei juurikaan saa heistä resurssia, että voisi antaa opetusta, teettää tehtäviä (=ohjata, lukea, antaa palautetta jne.) tai käydä oppisopimus paikassa seuraamassa oppimista. Ihan menee harrastuksen puolelle...

Näitä oppisopimuksia kyllä kaavaillaan nyt lisättävän - ainakin, mitä OPM:n tavoitteisiin tulee... En tiedä mistä rahat, sillä nuohan ovat tosi kalliita opiskelijoita... ;D

Aina kun minun pitää valita kahdesta pahasta, kokeilen sitä pahaa, johon en ole vielä tutustunut.

                                  - Mae West -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pieni tarkennus: Meilläkään ei makseta tavallisten opiskelijoiden ohjauksesta mitään, kuten ei muuallakaan, mutta oppisopimusopiskelijan työpaikkakouluttajana oleminen on eri asia. Ohjaaminen on täysin erilaista kuin muiden. Oppisop.opiskelija aloittaa puhataalta pöydältä, hänellä ei ole teoriaopintoja lainkaan takana kun tulee osastolle eikä minun opiskelijani edes ollut käynyt koskaan sairalassa. Hän ei siis tiedä mistään mitään. Kaikki opetetaan alusta saakka. Hommaa vaikeuttaa se, ettei opiskelija tunne alan slangia tai sanastoa ylipäänsä. Jos puhun poikkilakanasta hän kysyy että mikä poikkilakana, jos sanon että katso kurvasta, hän kysyy että häh mistä kurvasta. Kuten joku jo sanoikin, 80% oppimisesta on työpaikkakouluttajan vastuulla. Sitä ei voi missään tapauksessa verrata tavallisen opiskelijan ohjaamiseen. Minä opetan anatomiasta ja fysiologiasta ja kaikesta kaiken mitä käytännössä vaan voi opettaa, sairauksista ja lääkehoidosta puhumattakaan. Minun tekemisiäni valvoo oppisopimustoimisto. En voi siis jättää mitään opettamatta tai puhua puuta heinää. Tämä opiskelija on minun kanssani 2,5 vuotta käsikädessä, jokaisessa työvuorossa..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tietenkään ei kukaan ole valmis kaikkeen kun on vastavalmistunut, mutta jokaiselle pitäisi suoda opiskeluaikana paras mahdollinen koulutus ja perustiedot. Lähihoitajakoulutusta pitäisi minusta jotenkin yhtenäistää. On väärin, että meillä on kaikilla sama titteli ja samat oikeudet, mutta vaikka suuntaisimme samaan vaihtoehtoon, niin ammattitaito valmistumisen yhteydessä vaihtelee kuin yö ja päivä.

Onneksi tässä on se hyvä puoli että mitä pidemmälle ura etenee, sitä vähemmän on merkitystä koulutuksella ja yksilöiden väliset erot tulevat merkityksellisemmiksi. Pelkästään hoitoalan ja lääketieteen kehittyminen sekä hoitokäytäntöjen muuttuminen saa aikaan sen että 5 vuotta sitten opetettu tieto on suurelta osin vanhentunutta.

Mutta vaikka hyvä koulutus ja harjoittelupaikkojen monipuolisuus ei antaisikaan enää eläkeviran hoitamiseksi tiedollisia valmiuksia, niin elämänkokemukseen, avarampaan maailmankuvaan ja jopa asennemaailman sillä saattaa edelleen olla suuri vaikutus.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Lähihoitajakoulutusta pitäisi minusta jotenkin yhtenäistää. On väärin, että meillä on kaikilla sama titteli ja samat oikeudet, mutta vaikka suuntaisimme samaan vaihtoehtoon, niin ammattitaito valmistumisen yhteydessä vaihtelee kuin yö ja päivä.

Käytäntöhän nykyään on jopa samassa koulussa kovin kirjava. Toiset tekee päättötyön toiset näytön. Ite kun en oo näyttöjä antanu en osaa arvioida kuinka yhtenäistä linjaa niissä pystytään pitämään. Teoriatiedon testaamiseen sopisi mielestäni valtakunnalliset loppukokeet ylioppilaskokeiden tyyliin. Tällä keinoin voitaisiin vertailla ehkä luotettavammin myös oppilaitosten opetuksen tasoa ( tai opiskelija materiaalin :nauraa:)

Älykäs tuntee toiset, viisas tuntee itsensä. - Lao Tsu

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pieni tarkennus: Meilläkään ei makseta tavallisten opiskelijoiden ohjauksesta mitään, kuten ei muuallakaan, mutta oppisopimusopiskelijan työpaikkakouluttajana oleminen on eri asia. Ohjaaminen on täysin erilaista kuin muiden. Oppisop.opiskelija aloittaa puhataalta pöydältä, hänellä ei ole teoriaopintoja lainkaan takana kun tulee osastolle eikä minun opiskelijani edes ollut käynyt koskaan sairalassa. Hän ei siis tiedä mistään mitään. Kaikki opetetaan alusta saakka. Hommaa vaikeuttaa se, ettei opiskelija tunne alan slangia tai sanastoa ylipäänsä. Jos puhun poikkilakanasta hän kysyy että mikä poikkilakana, jos sanon että katso kurvasta, hän kysyy että häh mistä kurvasta. Kuten joku jo sanoikin, 80% oppimisesta on työpaikkakouluttajan vastuulla. Sitä ei voi missään tapauksessa verrata tavallisen opiskelijan ohjaamiseen. Minä opetan anatomiasta ja fysiologiasta ja kaikesta kaiken mitä käytännössä vaan voi opettaa, sairauksista ja lääkehoidosta puhumattakaan. Minun tekemisiäni valvoo oppisopimustoimisto. En voi siis jättää mitään opettamatta tai puhua puuta heinää. Tämä opiskelija on minun kanssani 2,5 vuotta käsikädessä, jokaisessa työvuorossa..

Meillä ei makseta edes oppisopimusopiskelijoiden ohjauksesta korvausta ohjaajalle itselleen vaan osastolle, jonne oppisopimusopiskelija on sijoitettu.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mutta vaikka hyvä koulutus ja harjoittelupaikkojen monipuolisuus ei antaisikaan enää eläkeviran hoitamiseksi tiedollisia valmiuksia, niin elämänkokemukseen, avarampaan maailmankuvaan ja jopa asennemaailman sillä saattaa edelleen olla suuri vaikutus.

Amen!

Pelkät tiedot ja taidot ei tosiaankaan riitä, vaan vähintään yhtä tärkeitä ovat tosiaan nuo Dinon mainitsemat asenne, elämänkokemus ja avara maailmankuva.  Ammatillisessa mielessä sitä maailmankuvaa voi alkaa avartamaan jo opiskeluaikana harjoittelemassa mitä erilaisimmissa paikoissa, missä ei ikinä edes aio olla duunissa. Kaikista paikoista kuitenkin oppii jotain jota voi soveltaa sitten aikanaan omassakin työssään, vaikka olisi ihan erilainen ympäristö (tietysti se vaatii semmoista tietynlaista ns. konstruointitaitoa).

Ja palveluiden sujuvuutta ja yhteistyötä se ainakin edistää ettei olla aina sen mutu-tuntuman varassa, että toiset piruuttaan työntää juuri meidän osastolle niitä potilaita ja toiset taas, että miksi ne eivät ikinä ota niitä vastaan muuten kuin tappelemalla ensin puoli tuntia.... (täälläkin siitä joskus on kättä väännetty ja ennakko-oletuksia tuotu vahvasti esille... :))

Aina kun minun pitää valita kahdesta pahasta, kokeilen sitä pahaa, johon en ole vielä tutustunut.

                                  - Mae West -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja palveluiden sujuvuutta ja yhteistyötä se ainakin edistää ettei olla aina sen mutu-tuntuman varassa, että toiset piruuttaan työntää juuri meidän osastolle niitä potilaita ja toiset taas, että miksi ne eivät ikinä ota niitä vastaan muuten kuin tappelemalla ensin puoli tuntia....

Tässäpä se juuri on yksi suurimmista ongelmanaiheuttajista eri työyksiköiden ja ammattikuntien välillä; tiedonpuute..!!
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...