Jump to content
MAINOS

HPV-rokotusten turvallisuudesta on kiistaton näyttö - rokotukset jatkuvat maailmalla


Reportteri

Recommended Posts

Maailman terveysjärjestön WHO:n rokoteturvallisuuskomitea julkaisi kesäkuussa 2013 raportin, jonka mukaan yli 175 miljoonan jaetun rokoteannoksen kokemuksella HPV-rokotteiden turvallisuudesta on kiistaton näyttö. Myös Suomessa Tampereen yliopisto on tutkinut HPV-rokotteiden tehoa ja turvallisuutta yli 25 000 nuorella neljän vuoden ajan.  Seurantatulokset eivät anna aihetta turvahuoliin. 
 
HPV-rokotukset jatkuvat Japanissa. Aktiivisesta kampanjoinnista tosin on luovuttu, kunnes mediassa esitettyjä väitteitä on selvitetty tarkemmin. Muut maat eivät ole muuttaneet HPV-rokotusohjelmaansa Japanin toimintatavan vuoksi. Japanin terveysviranomaiset ovat aiemminkin keskeyttäneet useiden eri rokotteiden käytön mediakohujen vuoksi. Selvityksen jälkeen rokottamista on yleensä jatkettu normaalisti.  Arvostetussa lääketieteellisessä Lancet-lehdessä julkaistiin vastikään kirjoitus, jossa arvosteltiin Japania siitä, että siellä päätöksiä rokotteiden käytöstä eivät tee asiantuntevat tahot.
 
Israelin terveysministeriö perehtyi syyskuussa kolmeen tapaukseen, joissa HPV-rokotteen epäiltiin aiheuttaneen nuorten naisten munasarjojen toiminnanvajausta. Mikään ei kuitenkaan viitannut siihen, että toiminnanvajaus olisi johtunut rokotteesta.  Israelissa on lokakuussa aloitettu tyttöjen HPV-rokotukset osana kansallista rokotusohjelmaa.
 
Intiassa maan terveysministeriö sekä tiedeakatemia ovat kiistelleet maassa tehdyn HPV-rokotetutkimuksen prosesseista. Missään vaiheessa ei ole ollut kysymys rokotteen turvallisuudesta.
 
HPV-rokote on kansallisessa rokotusohjelmassa muun muassa kaikissa Länsi-Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. Rokotteita on vuodesta 2007 annettu kymmeniä miljoonia annoksia ja mahdollisten haittavaikutusten ilmaantumista on seurattu tarkasti. Vakavat haitat ovat hyvin harvinaisia.
 
Päätös rokotteen ottamisesta kannattaa perustaa tutkittuun tietoon
 
Monissa maissa toimii rokotteita vastustavia yhdistyksiä, jotka pyrkivät median kautta kyseenalaistamaan rokotteiden turvallisuuden. Eri maiden sanomalehdissä julkaistujen yksittäisten potilastapausten syy-yhteys rokottamiseen on usein epävarma, eikä niistä voi tehdä johtopäätöksiä rokotteen turvallisuudesta. Suomessa esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto nuhteli vastikään Iltalehteä perättömästä pneumokokkirokotteen haittauutisoinnista. Uutisoinnin taustalla oli suomalainen rokotuskriittinen taho.  
 
Kansallisen rokotusohjelman rokotteiden ottaminen on vapaaehtoista. Päätös omasta tai lapsen rokottamisesta kannattaa perustaa tutkittuun tietoon rokottamisen hyödyistä ja haitoista, ei mediassa ja internetin keskustelupalstoilla esitettyihin usein perättömiin väitteisiin.
 
 
 
THL:n luento HPV-rokotteesta:
http://www.youtube.com/watch?v=WjBYmrAMNVA
 
 
 
HPV-banneri-285x110.jpg
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Mun mielestä olis aivan aiheellista tehdä lastensuojeluilmotus jokasesta, joka kieltää antamasta lapselleen rokotusohjelman mukaisia rokotteita.

 

Olen huomannut, että monesti rokotusvastaisuus ja vaihtoehtohoitojen puoltaminen esiintyvät käänteisesti verrattuna henkilön koulutustasoon ja sosioekonomiseen statukseen. Mitä fiksumpia ollaan, sitä vähemmän luotetaan kaksplussan foorumeihin ja osataan etsiä tietoa esimerkiksi thl:n sivuilta.

 

Yleensähän nämä ituhippien tekstit iltapäivälehtien palstoilla ja kotiäitifoorumeiden kiertoviestit ovat varsin mukaansatempaavasti kirjoitettuja, surullisia, tunteita herättäviä tarinoita, joissa päähenkilö on vaikkapa "Suloinen Pikku-Liisa, 6 vuotta". Tutkimustietoon pohjautuvat artikkelit on yleensä kirjoitettu hyvin pitkälti asiatekstinä ja niissä ei ole hauskoja kuvia. Sitten saa toitottaa yhteisöllisessä atk:ssa ja Valintatalon vaippahyllyllä että se Liisakin sai sen kamalan taudin kun lääkärit pisti rahanhimoissaan Liisan täyteen myrkkyjä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oon samaa mieltä kuin Julma! Musta on oikeesti vastuutonta nojata rokotevastaisuudessaan jonkun palstamammakotitohtorin tuohduksissa, täynnä asiavirheitä olevaan blogitekstiin, ihan kun se olisi joku validi tutkimus. Possuflunssan aikana ymmärsin paremmin rokotevastaisuutta koska se oli niin tuore, en itsekään ottanut sitä, mutta tätähän on käytetty jo vuosia maailmalla, luulis jo kiellettäneen jos on tullut vastaan näitä surullisenkuuluisia dramatisoituja tapauksia, kuten Liisa 6 v. Huhuh. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olen huomannut, että monesti rokotusvastaisuus ja vaihtoehtohoitojen puoltaminen esiintyvät käänteisesti verrattuna henkilön koulutustasoon ja sosioekonomiseen statukseen. Mitä fiksumpia ollaan, sitä vähemmän luotetaan kaksplussan foorumeihin ja osataan etsiä tietoa esimerkiksi thl:n sivuilta.

Toi ei valitettavasti pidä paikkaansa. Huuhaata levittävät paljon mm lääkärin koulutuksen saaneet, yksi puhuu jopa ufoista ja rokotteiden mikrosiruista.

Neuvolalääkäri on huomannut saman ilmiön http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id%3D13615/type%3D7

 

Neuvolalääkärin roolissa tulee käytyä myös lukemattomia keskusteluja rokotuksista. Tässä nähdään täysin sama ilmiö: koulutustasosta riippumatta osa vanhemmista ei halua rokottaa lapsiaan sivuvaikutusten pelossa. Olemme menossa jo toisessa polvessa väestöä, joka ei ole koskaan nähnyt tuhkarokkoa, kurkkumätää saati jäykkäkouristusta, jotta voisi ymmärtää sairauden vakavuuden.

Ja ihmisten hyväuskoisuutta käytetään häikäilemättä hyväksi, kuten esim eräs tunnettu pseudotiedekirjallisuudella rikastunut suomalainen kirjakauppiastohtori tekee. Kirjoitetaan populistisia kirjoja ja esiinnytään asiantuntijana eri tilaisuuksissa. Asiasta voi lukea täällä http://blogi.kolome.fi/2013/10/uskokoot-ken-haluaa-tai-miten-huuhaasta.html?m=1

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Semmonen pikku juttu vaan, että HPV-rokotteessa päätöksen tekee nuori ite, aivan sama mitä mutsi, faija tai shamaani sanoo....

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/260007-thl-12-vuotias-voi-paattaa-hpv-rokotuksesta-itse

 

lisätty linkki;  http://www.thl.fi/fi_FI/web/rokottajankasikirja-fi/rokotuslupa

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin ja sepä se, kun noi huuhaa-hihhulit niitä viestejä jakaa ja spämmää joka foorumille, facebook-sivulle ja tunkee omaan uutisvirtaankin. Yritä sinne mennä joitain tutkimuksia lätkimään. Huoh.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olen huomannut, että monesti rokotusvastaisuus ja vaihtoehtohoitojen puoltaminen esiintyvät käänteisesti verrattuna henkilön koulutustasoon ja sosioekonomiseen statukseen. Mitä fiksumpia ollaan, sitä vähemmän luotetaan kaksplussan foorumeihin ja osataan etsiä tietoa esimerkiksi thl:n sivuilta.

 

 

En nyt allekirjoita tuota, kun olen kohta viikon "keskustellut" asiasta TtM-opiskelijan kanssa, jonka mielestä rokotukset ovat lääkefirmojen salaliitto...

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Taas yksi täysin turha keskustelu käyty facebookissa, kun vastapuoli kuittaa tutkitun tiedon lääkefirmojen maksettuina tutkimuksina ja heittää täysin uskomuksellisia väitteitä ilmaan, joilla ei ole mitään todistearvoa. Eli ensin oma päätös, sitten muokkaa kaiken tiedon siihen sopivaksi. Huoh. Tälläkin henkilöllä on lapsia, joiden kanssa kiertävät ympäri maailmaa eivätkä rokota. Saa nähdä, tuleeko pilkka vielä omaan nilkkaan.. Lasten vuoksi toivon, että ei.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En minä ihmettele, että on pieni immeinen ihmeissään tässäkin asiassa. Mulle on vedottu mm. sikainflunessarokotteeseen, "joka myöskin piti olla turvallinen ja kuinkas kävikään". Mulla on seiskaluokkalainen tyttö, jolle tuli THL:lta kirje aiheesta, joten paljonhan tätä tulee mietittyä ja pähkäiltyä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miten foorumilaiset tekevät omien, yli 12v lasten kanssa, jotka yksiselitteisesti kieltäytyvät ko. rokotteesta?

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Kyllä minun 13-vuotiaani saa itse päättää, ottaako HPV-rokotuksen. Toki on tutustunut saamaansa kirjeeseeen ja keskusteltu asiasta hänen ehdoillaan. Kaksi vanhempaa tytärtä eivät rokotusta enää saa. Nuorimmainen ottaa rokotteen omalla päätöksellään. Samoin toimin sikainfluenssan aikaan eli tyttäret päättivät saamiensa tietojen perusteella ottaa rokotteen.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nuoriin vaikuttaa niin paljon enemmän kaikki muu, kuin järkipuhe. Tyttäreni kuulemma kieltäytyy rokotteesta. Hän ei tokikaan ole vielä myöhässä, kun ikää 13v ja kuuluu ensi kevään rokotettaviin. Voin edelleen puhua hänelle ja kehoittaa mm. tutustumaan THL:n sivuihin.

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...