Jump to content
MAINOS

Töiden aloittaminen, kun valmistumisesta jo aikaa...


Miimari

Recommended Posts

Olen ammatiltani suuhygienisti, mutta valmistuttuani en ole alalla töitä tehnyt. Työharjoitteluista sain arvosanoja 2 ja 3. Harjoittelujen perusteella koin itseni niin huonoksi, etten uskaltanut töitä edes hakea, lisäksi viimeisessä harjoittelussa saamani palaute ei ollut mitään kovin positiivisuutta räiskyvää ja pidättelin itkua, kun sain melko kovasanaisesti palautetta (toisaalta olin itsekin alakuloinen henkilökohtaisen elämäni ongelmien takia liittyen läheiseeni, syyllistin itseäni -> heikko itsetunto -> ei paras työpanos)   *nolona* Harjoittelut läpäisin.

 

Nyt pari vuotta kaikkea hanttihommia tehneenä ja työttömänä oleskeltuani ajattelin kuitenkin rohkaistua hakemaan hygienistin töitä. Olen asiaa miettinyt pääni puhki ja ehkä aikaisemmin olen liioitellut omaa huonouttani. Olen kuitenkin perusfiksu ja näppärä ihminen sekä "ujon"sosiaalinen kuitenkin. Alan tiedothan on vielä ihan hyvässä muistissa, koska muuten koulu meni ihan ok.

 

Voisin myös noiden hanttihommien osalta selventää, että niistä sain todella hyviä työtodistuksia. Työyhteisöt pitivät minusta ja kehuivat oppimistaitojani. En saanut mitään negatiivista palautetta. Ehkä näiden asioiden myötä uskallukseni onkin kasvanut  ;)

 

Sitten asiaan. Kuinkahan hankala on työllistyä, kun kokemusta ei tosiaan alalta ole ja valmistumisesta aikaa? Jännitän myös hirveästi sitä, olenko tarpeeksi hyvä mm.saanko poistettua hammaskiven tarpeeksi hyvin. Pelottaa myös hammaskivi-instrumenttien käyttö ja ikenenalaisen hammaskiven tunnistaminen, jos epäonnistun niiden osalta? onko nämä minun pelot ihan normaaleja tällä alalla kokemattomalle? Erityisesti kiinnostaa suuhygienistien kokemukset! Ja kuinka nopeasti olette saaneet töitä ja kuinka hommat lähti rullaamaan?

 

Toki muidenkin hoitoaloilla olevien kokemukset ovat tervetulleita.

 

Kuulostankohan ihan onnettomalle nyt... :-X 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Alalla työskentelee ihan täyspäiväisiä tunareita 40 vuoden työkokemuksellakin, joten en keksi yhtään syytä miksei normaalilla järjellä varustettu ihminen pystyisi aloittamaan työntekoa kun on koulun käynyt.

 

Tietysti edessä on haasteita ja uuden opettelua, koska ainakaan itsellä koulutuksen antamat valmiudet eivät vastanneet oikeastaan millään osa-alueella työssä tarvittaviin tietoihin ja taitoihin. Harjoittelujaksoilta sai toki paljon arvokasta osaamista.

 

Osan oppii kyselemällä, paljon oppii tekemällä ja sitten luultavasti jotain oppii kantapään kauttakin. Jossain työyhteisössä vastaanotto voi olla huomattavasti lämpimämpi kuin toisessa, sitä ei oikein etukäteen tiedä.

 

En ymmärrä hammaskivestä mitään, mutta kaikki yksittäiset kikat, temput ja jipot on pääsääntöisesti helppo oppia, laajempien kokonaisuuksien ymmärtäminen on tärkeämpää ja vaikeampaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...