Joka toinen sairaanhoitaja harkitsee alanvaihtoa

[hippis]

Koen myös huonoksi sen, että somaattisella puolella ei juurikaan työnohjausta ole. Vaikka mitä vaikeita caseja tulisi vaikka kuinka monta peräkkäin, ei sitten mitään apua.

Myöskään työsuhde-etuja ei juurikaan ole. Ilman koulutusta kaupallisella alalla mulla oli paljon paremmat edut lounareineen, liikuntaseteleineen ja tuottavuusbonuksineen. Esim. liikuntasetelit ois hoitoalalla tosi hyvä juttu, terveessä ruumiissa jaksaa paremmin.

[Vieras: Sasha]

Valmistuin sairaanhoitajaksi  vuonna 2000. Olen tehnyt sen jälkeen pariin eri otteeseen sairaanhoitajan töitä. Ensin pari vuotta heti valmistuttuani ja toistamiseen vielä pari vuotta oltuani jo joitakin vuosia pois sairaanhoitajan työstä. Kyllä sieltä on molemmilla kerroilla halunnut aika pian pois. Todellisuus on karmea ainakin julkisella sektorilla. Molemmilla kerroilla kun päätin vaihtaa alaa, työllistyin pian liiketoiminnan alalle. Haluaisin välillä ajatuksissani palata sairaanhoitajan töihin mutta parempi palkka, päivätyö ja itsenäisyys pitävät minut kiinni nykyisessä työssäni. Sairaanhoitajan työssä rasittivat kaikkein eniten ne yövuorot. Nyt en ole enää ihan nuorikaan ja tunnen, ettei se ole enää neljäkymppisen ihmisen hommaa valvoa öitä ja juosta kuin eläin soittokellojen perässä. Ikävää, että tuli opiskeltua monta vuotta hoitoalaa ja koulutus meni omalla kohdallani melko hukkaan. Jos joskus vielä palaan, niin työn on oltava päivätyö. Toisaalta alan olla jo niin vieraantunut hoitotyöstä, että saisin aloittaa työn harjoittelun melkein alusta. Uusia käytäntöjä ja asioita tulee sairaaloihin koko ajan ja mitä kauemmin on poissa, sitä enemmän putoaa kärryiltä. No tulihan vuodatus...

 

Voimia kaikille, jotka jaksatte hoitotyössä!

[Vieras: Coon]

Seuraa turhautunutta purkautumista, mutta myös iloa koska nämä asiat ovat taakse jäänyttä ammattiuraa:

 

Oma urani sairaanhoitajana lopahti jo ennen valmistumistani. Aikoinaan kai hainkin koulutukseen sillä ajatuksella, että kun työvoimasta on pulaa, voin työskennellä jatko-opintojen ohella, koska keikkaa tulee varmasti riittämään. Opintojen aikana ala vaikutti omalta ja ehdin jo ajatella, että jäisinkin tähän työhön vuosiksi, näin ei kuitenkaan käynyt. Puolivuotta ennen valmistumista olin jo päässyt opiskelemaan farmasiaa. Suoritin kuitenkin sh tutkintoni loppuun, koska en halunnut että 3 vuoden työ valuisi hukkaan ja saisin tosiaan sen ammatin mitä tehdä kun opiskelen siihen oikeaan ammattiin.

 

Itse en kokenut palkkausta suurimmaksi ongelmaksi, sillä kuitenkin tulee toimeen, joskaan suuria hankintoja ei tehdä ihan muutaman kuukauden säästämisellä. Tein myös opiskeluaikoina paljon vuorotöitä jotka pitivät opiskelijan suhteellisen hyvässä leivässä, kun vastaavasti kaverini jotka opiskelivat teknistä tai kaupallista alaa, joutuivat kituuttamaan opintorahalla. Työskentely niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin tuki valtavasti myös ammatillista kehittymistä ja oppimistani. Asetelma kääntyi kuitenkin päälaelleen opintojen jälkeen. Valmistuneen insinöörin palkka päivätyöstä oli puolitoistakertainen meikäläisen peruspalkaan nähden. Toki vuorolisät vähän kasvattivat tilipussia, mutta se tarkoitti epäergonomisia työvuoroja ja viikonlopputöitä. Julkisella puolella, joka on suurin sairaanhoitajien työllistäjä, en myöskään ole törmännyt minkäänlaisiin luontoisetuuksiin, jolla pyrittäisiin tukemaan työhyvinvointia ja joka osoittaisi edes pientä "välittämistä" henkilöstöstä. Itse en pidä kerran vuodessa järjestettäviä tyhy päiviä tällaisina luontaisetuuksina, tai omakustanteisia pikkujouluja. Suomen suurimmalla sairaanhoitopiirillä joutui viime jouluna maksamaan ennen ilmaisena tarjotun jouluaterian. Työterveyshuoltokin täyttää kyseisessä organisaatiossa vain lainvaatiman minimin, ja sekin toteutuu mielestäni erittain huonosti. Vastaavasti nykyisen alani vuoratyöfirmassa minulla on oikeus käyttää täysimääräisesti perusterveydenhuollon palveluita yksityisellä lääkärikeskusyhtymällä.

 

Sairaanhoitajan ammatin arvostus näkyy mielestäni gallupeissa lähinnä kourulauseina. Mikäli arvostus olisi todellista näkyisi tämä esimerkiksi kansan tukena ammattiryhmän yrittäessä nostaa itseään palkkakuopasta. Kun Tehy tätä yritti tehdä, oli suurempaa julkinen paheksunta kuinka hoitajat voivat muka irtisanoa itsensä ja jättää sairaat ja apuatarvitsevat heitteelle. Tulipa tätä varten säädettyä jopa pakkokeinolaki, jotta hoitajat voidaan pakottaa alipalkkattuun työhön peruspalveluiden takaamiseksi. Ammattikunnan kunnioitus näkyy myös niin monesti "turpaan saannin" uhkana monessa työyksikössä, akuuttihoidollisissa suurimpana. Kyllä mielestäni jotain kutsumusta tarvitaan, jos haluat ottaa vapaaehoisesti turpaan viikonloppu vuoroissa sairaalan päivystyksessä. Miksi tekisin työtä jossa minua ei edes arvosteta ihmisenä ja kunnioiteta perustuslaillista oikeuttani fyysiseen ja henkiseenkoskemattomuuteen. Sairaanhoitaja asetetaan tässä usien myös sijaiskärsijäksi lääkärin toimesta, poiltasta "pakkohoidetaan" kun katsotaan sen olevan hänen parhaaksi. Pakkohoitopäätöstä ei voida tehdä, mutta poilas tulee "keinolla millä hyväsä" pitää hoidossa, vaikka se tarkoittaisi välitöntä väkivallan uhakaa. Olisi kiva jos lääkärikin joskus hoitaisi, pitäisi aloillaan ja jankkaisi sen sata kertaa sekavalle potilaalle miksi hän on hoidettavana ja miksi pitää pysyä siellä sängyssä.

 

Hoitajille ammattikuntana ei myöskään anneta juuri koskaan suunvuoroa julkisesti. Aina asioita kommentoi lääkäri, terveysjohtaja tai muu virka-aikaa tekevä ihminen, jolal ei ole tietoa siitä mitä yksikössä/yksiköissä tapahtuu 24/7. Monesti myös työpaikoilla annetaan kuva, että hoitotyöntekijöillä ei ole oikeutta antaa minkään laista, omaan näkemykseensä perustuvaa mielipidettä terveydenhuollosta. 

 

Palkkaustakin suuremmaksi uraesteeksi nousi minulla kehittymisen ja etenemisen olemattomuus alalla. Ammattikorkeassa pauhattiin valtavasti AURA-malleista ja muusta urakehityksestä, mutta mitään sellaista ei ollut näköpiirissä käytännön työelämässä. Olitpa ollut sairaanhoitajana viikon tai 20 vuotta työnkuvasi oli sama, eikä palkkakaan eronnut kuin ikälisien verran. Mahdollista lisäkouluttautumista tai osaamisen kasvattamista ei palkittu vastuullisimmilla tai monipuolisimmilla työtehtävillä eikä itsenäisemmällä toimenkuvalla. Enää ei edes titteliä erikoissairaanhoitaja ollut olemassa. Mielestäni sairaanhoitajan urakehitys on umpikujassa, teitpä minkä valinnan tahansa. Työnhaussakin haetaan aina vain sairaanhoitajaa jolla ei tarvitse olla mitään erityisosaamista tai erikoistumiskoulutusta, joskin tämä tai kokemus erikoisalasta katsotaan eduksi. Lääkärillä jolla ei ole esimerkiksi anestesiologian erikoistumista on turha hakea teholle osastonlääkäriksi.

 

Työskentelyni sairaanhoitajan on ollut varsin omatoimista ja olen pyrkinyt käyttämään kaiken mahdollisen tiedon ja taidon potilaan parhaaksi. Olen pitänyt itseni (syystäkin) ajan hermolla niin hoitotyön kuin lääketeiteen ja varsinkin farmakologian osa-alueilta. Teholla työskennellessäni olen saanut paljon jopa kiitosta oma-alotteisesta toiminnastani ja tekemistäni ehdotuksista lääkäreilta, joillakin osastoilla taas närkästystä ns. varpaille hyyppimisestä. Yksi syy miksi halusin pois varsinaisesta sairaanhoidosta on juuri tuo hierarkisuus ja tonttierottelu. Sairaanhoitajan osaaminen ja tieto-taito on monesti lääkäreiden ja jopa oman ammattikunnan mielestä pelkää perushoidon osaamista ja lääkkeiden antamista. Edelleen olet huono sairaanhoitaja mikäli potilaasi ei ole pesty ja syötetty (vaikka väkisin) siihen mennessä kun työvuorostasi on kulunut kolmannes. Monesti hoitajan havainnot tai ehdotukset ohitetaan olankohautuksella tai asenteella "mitä sinä nyt tästä muka tiedät, kun olet vaan sairaanhoitaja". Suomessa valitettavan usein osaaminen on yhtä kuin suoritettu tutkinto. Työntekijän osaaminen voidaan tunnustaa kyllä siinä työyksikössä jossa työtä on tehty 20 vuotta, mutta työpaikkaa vaihtaessasi olet taas kuin juniori. Pahinta on vielä se, että oma ammattikunta katsoo sinua kieroon, koska et 20 vuoden työkokemuksella omaksu/alistu kyseisen yksikön työtapaan.

 

Valmistuin tasan 5 vuotta ja 4 viikkoa sitten sairaanhoitajaksi. Valmistun vuoden päästä proviisoriksi. Olen toistaiseksi ollut enemmän kuin tyytyväinen alanvaihtoon. Tulen tulevassa ammatissani tienaamaan lähes tuplasti sen mitä sairaanhoitaja ja vain tekemällä päivätyötä. Lisäksi tulen saamaan enemmän vastuuta ja mahdollisuuskia vaikuttaa omaan työhöni. Farmasianalalla on myös erikoistumiskoulutuksia, joka näkyy niin nimikkeessä, osaamisessa ja vastuussa kuin palkkauksessakin. Lisäksi minut tullaan tunnustamaan alan asiantuntijana, jonka sanomisilla on merkitystä eikä minun tarvitse kestää jatkuvaa arvostuksen puutetta ja väkivallan uhkaa työssäni.

[gasse]

Kiitos edelliselle viestistä! Olin juuri tulossa kysymään, että mitä muuta sitä sitten voisi tehdä, kun kaipuu on uralla etenemiseen, itsenäisempään työhön, siihen että voi itse tehdä päätöksiä ja kehittyä. Aivan samoja asioita kuin edellinen nimimerkki olen itsekseni miettinyt -ja niistä myös ärtynyt. Jotain muuta pitää keksiä, mun luonteelle ei riitä se, että tekee työtä vain työntekemisen takia. Pitää saada uusia haasteita, pitää saada kehittää ja kehittyä, pitää saada vaikuttaa omaan työhönsä. 

 

Sairaanhoitajan rivityö ei vaan ole mua varten. 

[gettiz]

Kun vaan keksis mihin suuntais...