Joka toinen sairaanhoitaja harkitsee alanvaihtoa

[Reportteri]

Suomalaisten sairaanhoitajien halukkuus vaihtaa alaa on korkeampi kuin missään muualla. Sairaanhoitajaliiton selvityksen mukaan joka toinen sairaanhoitaja miettii vakavasti tällä hetkellä alan vaihtamista. Etenkin nuoret sairaanhoitajat kaipaisivat kunnon perehdytystä, enemmän tukea työhönsä ja parempaa yhteyttä esimiehiinsä. Rankat eettiset tilanteet ja osallistumismahdollisuuksien puute kuormittavat myös hoitajia.

 

- Työelämä ei ota vastaan näitä sairaanhoitajia ihan niin hyvin kuin pitäisi. Eli tavallaan se pettymys sille, että mitä odotti ammatiltaan ja mitä se tosiasiallinen työelämä on, sanoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merasto Yleisradion haastattelussa.

 

Sairaanhoitajaliitossa pohditaan kuumeisesti miten nuoret saataisiin sitoutumaan alalle paremmin. 

 

Kuuntele Yle Radio Suomen juttu aiheesta: http://areena.yle.fi/radio/2022535?start=8m21s

[Vieras: Minja]

Itse neljän työvuoden jälkeen burn outin partaalla, kyllä sitä miettii että mitä sitä tekis,työvuosia olisi monta jäljellä...työn vaativuus ei kohtaa resurssien kanssa,ainaiset"sopeuttamistoimenpiteet" myös vievät motivaation työn tekoon. Palkka aivan surkea vastuuseen nähden, etenkin jos itse työskentelet vaativassa yksikössä, kyllä sitä miettii että joku muu hoitsu saa saman palkan vähemmällä vaivalla...palkitsemisjärjestelmä osaamisen mukaan pitäisi olla,vaativasta työstä sen mukainen palkka!

[Pöllö]

YLE Uutisissa muuten oli myös tekstiä nuorten sairaanhoitajien työhyvinvoinnista otsikolla "Työelämä yllätys nuorille sairaanhoitajille": http://yle.fi/uutiset/tyoelama_yllatys_nuorille_sairaanhoitajille/6877930. Erityisesti saumakohta valmistumisen ja työuran alussa koetaan vaikeaksi. Sairaanhoitajaliiton selvityksen mukaan jo 30 000 sairaanhoitajaa on muualla kuin hoitoalan työssä. Suomalaisten sairaanhoitajien halukkuus vaihtaa alaa on korkeampi kuin missään muualla. Tässä myös linkki taustalla olevaan RN4CAST -selvitykseen EU-sivuilla (englanniksi): http://www.rn4cast.eu/en/index.php.

 

Mutta tähän aiheeseen olisi mukava saada erilaisia kommentteja ja omakohtaisia kokemuksia!

[Vieras: Eräs hoitsu]

Ei oikein yllätä minua tälläinen. Itsekin mietin jonkinlaista uran muutosta /vaihdosta. Ei kohtaa työn vaativuus ja palkka toisiaan , vaikka työ sinänsä olisi palkitsevaakin. Mutta rättiväsyneenä ei jaksa aina työn "ihanuus" palkita. AInut plussa on mahtavat työkaverit (jos on hyvä tuuri) ja ihanat potilaat (jos on hyvä tuuri). ja en ole ainut joka osastollani miettii/ opiskelee toista ammattia.

[dino]

Sairaanhoitajaliiton selvityksen mukaan joka toinen sairaanhoitaja miettii vakavasti tällä hetkellä alan vaihtamista.

Työnjohto, palkkaus ja henkilöstöresurssit kuntoon, ei tämä ongelma muuten häviä.

[Vieras: päivi kotola]

On kyllä mietitty moneen kertaan alan vaihtoa. Varsinkin nyt kuluneena vuotena jolloin Lahden kaupunki palvelurakenteen muutokseen vedoten pistää sairaanhoitajasijaisia menemään: ei kuulemma enään tarvitse palvelutaloissa sairaanhoitajia. Tähänkin asti pienellä korvauksella jota palkaksi kutsutaan on vuorotyötä tehty, sijaisena vuosikausia, lomat viety sopivasti aina työsuhde katkaisemalla. On joustettu työajoissa,  tultu hälytettynä tarvittaessa paikalle, otettu omaisten haukut vastaan, aina oltu epävarmoina työsuhteen jatkumisesta. Pikkuisen hullu tai vähintään hyvinvoinnistaan välittämätön täytyy olla kun alalle hakeutuu. T. Muita töitä etsimässä

[Vieras: PiuPau]

Olen 38-vuotias lähihoitaja ja olen ollut hoitoalalla reilut neljä vuotta, työskennellyt erikoissairaanhoidossa. Nyt opiskelen sairaanhoitajaksi ja olin harjoittelussa sairaalan osastolla. Jo ensimmäisenä päivänä tulin itku kurkussa kotiin! Kauhistuin miten potilaita kohdeltiin huonosti: salattiin asioita potilailta ja omaisilta, liittyen potilaan tilaan, hoitajat eivät osanneet perustella tekemisiään ja potilaita kohdeltiin epäasiallisesti!! Pöyristyttävää!! Tämä jatkui ja joka päivä oli tuskaa, ajattelin että teen parhaani, jotta voin itse illalla nukahtaa hyvällä omallatunnolla. Harjoittelu oli vastenmielistä, ei potilas aineiston vaan hoitohenkilökunnan vuoksi! Ajattelin vain koko ajan, että en ikinä halua muuttua tuollaiseksi hoitajaksi! Mietin tuolloin, että olenko kuitenkin väärällä alalla, jos noin monella hoitajalla on asenne vika, ovat epäammatillisia ja välinpitämättömiä. Keskeytin harjoittelun ja tunsin helpotusta. Onneksi minun ei ikinä tarvitse mennä kys.osastolle töihin. Ai niin..ja kyllä, aion valmistua sairaanhoitajaksi:)

[Vieras: K]

Olen 38-vuotias lähihoitaja ja olen ollut hoitoalalla reilut neljä vuotta, työskennellyt erikoissairaanhoidossa. Nyt opiskelen sairaanhoitajaksi ja olin harjoittelussa sairaalan osastolla. Jo ensimmäisenä päivänä tulin itku kurkussa kotiin! Kauhistuin miten potilaita kohdeltiin huonosti: salattiin asioita potilailta ja omaisilta, liittyen potilaan tilaan, hoitajat eivät osanneet perustella tekemisiään ja potilaita kohdeltiin epäasiallisesti!! Pöyristyttävää!! Tämä jatkui ja joka päivä oli tuskaa, ajattelin että teen parhaani, jotta voin itse illalla nukahtaa hyvällä omallatunnolla. Harjoittelu oli vastenmielistä, ei potilas aineiston vaan hoitohenkilökunnan vuoksi! Ajattelin vain koko ajan, että en ikinä halua muuttua tuollaiseksi hoitajaksi! Mietin tuolloin, että olenko kuitenkin väärällä alalla, jos noin monella hoitajalla on asenne vika, ovat epäammatillisia ja välinpitämättömiä. Keskeytin harjoittelun ja tunsin helpotusta. Onneksi minun ei ikinä tarvitse mennä kys.osastolle töihin. Ai niin..ja kyllä, aion valmistua sairaanhoitajaksi:)

 

Kyllä olet oikealla alalla :)  Muista vain nämä hyvät havainnot koko elämäsi, niin...  Itse työskentelen myös tällä alalla, ja harvoin tapaan huonoja hoitajia, mutta täytyy myöntää etten ole ollut paljon sairaalassa töissä, vain TK-puolella. Mutta pääsääntöisesti hoitajat kyllä haluavat auttaa ihmisiä, vaikka varmaan on sellaisia osastoja jossa on huono ilmapiiri jne.  Älä mene sinne töihin...

[Vieras: Sairaanhoitaja -2005]

Vastuulliseen työhön ja epäinhimillisiin työaikoihin nähden palkkaus on aivan syvältä. Itse harkitsen amk-koulutuksen saaneensa sairaanhoitajana vaihtoa eri alalle, sillä tiedän saavani saman rahan ja jopa enemmän helpommalla muualta. Pelkän "kutsumuksen" turvin ei nyky-yhteiskunnassa sairaanhoitajan hommia tehdä eikä "pyhällä hengellä" eletä, vaikka kuinka haluaisi. Olen ollut alalla seitsemän vuotta ja tilipäivän koittaessa joudun tarkkaan miettimään, mihin tulevana kuuna rahat riittävät. Vapaapäivät kuluvat palautumiseen eli nukkumiseen, sillä työrytmi on niin hektinen, että se uuvuttaa nopeasti. Henkisesti uuvuttavaa on resurssien puute ja jatkuva taistelu ylemmän linjajohdon ja omaisten kanssa. Ei ole työssä olevien hoitajien vika, että miehityksen määrästä karsitaan ja aika ei riitä kaikkeen. Maalaisjärjellä ajateltuna tiettyyn työurakkaan tarvitaan tietty määrä hoitajia. Nykyisten sijaisten palkkauskieltojen myötä joudutaan repimään omasta selkänahasta ja tekemään tuplaten töitä ilman erillistä korvausta. Kuka sellaista jaksaa? Omassa yksikössäni työskentelee onneksi ihania työkavereita ja oikeudenmukainen ja kannustava osastonhoitaja, joka yrittää parhaansa mukaan taiteilla työntekijöidensä parhaaksi 90-luvulle jääneessä hierarkkisessa, muka uudistuneessa organisaatiossa. Ylihoitajat työnkiertoon viiden vuoden välein, jottei johtamisen sokeus pääse yllättämään. Jos olisin tiennyt, millainen koiranhomma sairaanhoitajan työ todellisuudessa on, en olisi ikinä hakeutunut alalle. On ikävä huomata, ettei potilas olekaan se tärkein asia.

[Pöllö]

Tällä alalla huolestuttaa myös asumiskustannusten raju ja pitkäaikainen nousu suhteessa palkkaan. Kunnallisverojen nousu, hintojen nousu, suunnitellut kilometriverot, asuntolainat... Yhtälö aika mahdoton.

[5UP3RN47UR4L]

Minä valmistuin sairaanhoitajaksi viime elokuun lopussa ja nyt jo opiskelen toiselle alalle. Jotenkin tämä ala on jo opiskeluiden harjoitteluissa niin nähty. Toisaalta mulla on nyt jonkinlainen takaportti, jos joskus elämässä tiukka paikka tulee, mutta loppuelämäkseni ei aio alkaa sairaanhoitajaksi. Hirveät työajat, huono palkka ja työn epäkiitollinen luonne yleensäkkin eivät houkuta. Pyrkimyksenä olisi päästä lääkikseen, lääkärinä saa huomattavasti enemmän vaikuttaa omiin työasioihinsa. Toki vastuu on paljon suurempi, mutta eipähän tarvi olla aina se, joka on kyynärpäitä myöten ihmisen paskassa.

[Vieras: Anonyymi-SH]

Minä lähdin jo kerran, ja jos määräaikaista ei vuoden lopussa jatketa, seuraava kerta on sitten keväällä. Nykyistä työtä tulisi varmasti ikävä, aiempia hoitoalan töitä ei niinkään.

Syitä on monia, joista ehkä suurin on se, etten koskaan ole oppinut pitämään sairaanhoitajan (valkoisia)vaatteita ominani. Miksi niin, en tiedä. Ehkä opiskelin alunpitäenkin väärälle alalle, ehkä oletukseni siitä mitä sairaanhoitajan pitäisi olla ei ole sitä mitä se käytännössä on. Nykyisessä työssäni hoidan hyvin harvoin potilaita. Nuhaisia, mahatautisia, moniongelmaisia nuoria tulee vastaanotolle lähes päivittäin, mutta silti, heiltä puuttuu lähes kaikilta tietty "potilaisuus", joka on yksi hoitotyössä eniten uuvuttavia asioita heti raskaiden työaikojen, vuorotyön, ja omaisten jälkeen. Kun sairaanhoitaja ei sairaalassa saa vieläkään olla muuta kuin olemassa oloaan anteeksipyytävä seinäkukkanen, jonka suurin ja tärkein tehtävä on huolehtia siitä että jokainen ovesta kävelevä potilas on saanut ruokaa.

Muistan koulusta väittelyn hoitotieteen tunnilta, jossa minä rationalistina puolustin sitä miksi sairaanhoitajaksi ei kannata ruveta ja luokkatoveri (Antille terveisiä!) emotionalistina sitä miksi sairaanhoitajuus on kutsumus. Jos yhteiskunta pääsisi eroon ajatuksesta että hoitotyöhön tarvitaan erillinen kutsumus, ja että sillä kutsumuksella teemme työtä oman itsemme unohtaen, olisimme jo pitkällä. Tehyn vanhoja päätöksiä on paha käydä arvioimaan, mutta vuoden '94 (vai olisi ollut '95) lakon ja sitä seuranneen sopimuksen myötä menetimme vuorotyölisän mm. Viimeisimmän lakon jäljiltä säädettiin jopa laki, joka vaatii sairaanhoitajia tulemaan töihin palvelujen turvaamiseksi, kumma kun suuren lääkärilakon aikaan ei vastaavaa lakia saatu runnottua läpi.

Ansaitsen sairaanhoitajaksi aika hyvin, enemmän kuin moni vanhempi kolleega. Raha ei kuitenkaan ole aina se tärkein, moni työtoveri kutsuu palkaansa "pieneksi korvaukseksi menetetystä vapaa-ajasta", ja osittain tässä onkin alan suurin ongelma. Elinkustannusten noustessa palkasta ei tahdo jäädä rahaa vapaa-ajan viettoon, eikä toisaalta sitä vapaa-aikaakaan ole viettää, kun siitä suurin osa menee nukkua ja epäergonomisista työvuoroista toipuessa. Hoitotyötä ei voi tehdä etätyönä, mutta silti suurin osa meistä vie työasioita vielä kotiinkin, useammin kuin kerran olen entisessä työssäni vastannut puheluun, jossa kolleega soittaa kesken kotimatkan, tai yöunien kysyäkseen onko hän kirjannut sen tai tämän, tai täsmäsikö myrkkykortti.

Koulussa meille opetettiin että sairaanhoitajan tulee olla nöyrä. Saiaanhoitajan on toki hyvä (ja oikeastaan pakko) tunnustaa se, ettei voi osata, tietää tai taitaa kaikkea, mutta ennen kaikkea sairaanhoitajan pitäisi muistaa kaikki se mitä hän osaa, tietää ja taitaa, ja että taidoillaan sairaanhoitaja monesti pelastaa ihmishengen, jo kauan ennen kuin lääkäri saadaan paikalle. Puhumattakaan niistä kerroista kun sairaanhoitaja pelastaa potilaansa lääkäriltä (yleensä nuorelta sellaiselta, joka ei vielä ole ymmärtänyt sitä voimavaraa joka hänellä on kokeneessa sairaanhoitajassa).

Sairaanhoitajalla on lopulta hyvin pieni mahdollisuus vaikuttaa työhönsä, ja voin myöntää että useammin kuin kerran kohta nelivuotisen urani aikana olen kokenut taistelevani tuulimyllyjä vastaan, valitettavasti isoimmat niistä tuulimyllyistä eivät ole lääkäreitä, omaisia, potilaita tai edes politiikkoja, vaan ne isoimmat tuulimyllyt ovat keski-ikäisiä asemassaan tyytyväisiä sairaanhoitajia, joiden mielestä nuorten muutoshalukkuus on turhaa. He ova kärsineet ja kestäneet ja selvinneet kaikista ongelmista, meidänkin pitäisi siis selvitä. Äitini (juuri tällainen tuulimylly) mielestä on turhaa maksaa Tehyn kalliita jäsenmaksuja, on turhaa opiskella tai kouluttautua kun se ei näy palkassa tai asemassa, on häpeämätöntä että minun palkkani on pari-kolmesataa enemmän kuin hänen kaikkine ikälisineen, tai se että uskallan sanoa mielipiteeni osastonhoitajalle, myös erikoislääkäreistä jos tarve niin vaatii.

Miten siis yhteiskunta voisi haluta muuttaa meidän asemaamme, arvostustamme tai palkkaustamme, jos me, sairaanhoitajat itseasiassa torpeedoimme omaa asiamme kaikista eniten? Naisvaltaisella alallakin pitäisi jo nykypäivänä pystyä vaatimaan asioita nöyrän pyytämisen sijaan, ja seisomaan yhtenä rintamana kuppikuntaisuuden hinnalla.

Olkaamme ylpeitä ammatistamme, niin muutkin ovat ylpeitä meistä.

Ja mitä siihen alanvaihto-trendiin tulee, kyllähän siinä on työnantajalla suurin peiliin katsomisen paikka, sillä ei pokulla lähde työstä tai työyhteisöstä jossa voidaan hyvin.

[SHV]

Työssä jaksaa loistavien työkavereiden ansiosta, mutta kyllä esimerkiksi meillä henkilöstöjohtamisen kyykytys-tyyli saa aikaan työmotivaation katoamista. Vaikka resurssit ovat tiukkoja ja talousnäkymät kunnilla heikot, ainakin minua henkilökohtaisesti auttaisi jaksamaan edes joskus tuleva kannustus esimiestaholta, eikä ainainen naputus esimerkiksi tulostuspaperien menekistä yms.

 

Palkkaus on surkea verrattuna toisenlaisiin AMK-tutkinnolla työskentelevien palkkauksiin (vrt. insinööri). Ei se paljon naurata, jos saman koulutuksen käyneillä voi olla peruspalkassa lähestulkoon 2000euron heitto.Tästä kuulin erään esimiehen sanovan, että raha ei riitä jonkun tutkimuksen mukaan motivoimaan työssä jaksamista kuin kolmen kuukauden ajan. En tiedä sitten, kun ei sattuneesta syystä ole kokemusta aiheesta. Parinkympin kvtesin mukaiset korotukset nyt ei kyllä erityisesti motivaatiota ole nostaneet tähänkään saakka.

[dino]

Palkkaus on surkea verrattuna toisenlaisiin AMK-tutkinnolla työskentelevien palkkauksiin (vrt. insinööri). Ei se paljon naurata, jos saman koulutuksen käyneillä voi olla peruspalkassa lähestulkoon 2000euron heitto.

Onneks ei sentään kuntapuolella ihan noin iso, yksityisellä puolellla haitari onkin sitten melkoinen.

[raakkuja]

 

Alalla 6-7 vuotta, valmistuttuani sain mielestäni hyvän perehdytyksen, tällöin myös työn keskeinen sisältö tuntui haastavalta ja mielenkiintoiselta (erikoissairaanhoito). Kokemuksen kertyessä aloin kaivata vaihtelua perustyöhön ja työnantaja antoikin siihen jonkin verran mahdollisuuksia, ei kuitenkaan siinä määrin että kokonaisuus olisi ollut mielekäs. Työporukka ja ilmapiiri on ollut joka osastolla mahtava, ja se on varmasti ollut tärkeimpiä syitä jäädä alalle. Viime aikoina on kuitenkin leipääntymistä ollut havaittavissa ja sen vuoksi on alan vaihtaminenkin käynyt mielessä. 

 

Se olisi kuitenkin järeä keino heti kärkeen, siksi olen kokeillut työnkiertoa useampaankin otteeseen. Se on kieltämättä auttanut, mutta yleensä vain jonkin aikaa. Samalla olen huomannut, että monissa paikoissa kritisoidaan samoja asioita joihin olen itsekin turhautunut. Tässä siis joitakin kohteita, joihin vaikuttamalla mielestäni voitaisiin sairaanhoitajia houkutella ja pitääkin alalla. Ei missään tärkeysjärjestyksessä.

 

- Palkkausjärjestelmän kehittäminen; tällä hetkellä palkka on aika lailla sama, riippumatta työntekijän työpanoksesta, osallistumisesta kehitystyöhön, koulutuksista jne. Peruspalkka ei ilman lisiä ole kummoinen, lisät huomioiden sillä pärjäilee, mutta vastuun huomioiden se ei ole iso. Toki muutakin kannustinta voisi olla kuin rahallinen korvaus. Työntekijän pitkäaikaista sitoutumista ei työnantaja tunnu hirveästi arvostavan, tämä on toki melko subjektiivinen juttu. Objektiivisemmalta kannalta katsottuna voidaan tarkastella kokemuslisiä, jotka eivät ole kovin isot.

 

- Johtamisen, nykytilanteessa myös muutosjohtamisen, ja tiedonkulun kehittäminen; uskomatonta, miten välillä palaveerataan merkitykseltään mitättömistä asioista, eikä saada päätöksiä aikaan. Johtamista tällä alalla usein leimaa näköalattomuus ja suunnittelemattomuus, toki johtoportaasta löytyy monenlaista tekijää ja osa hankaluuksista voidaan pistää suorittavan portaan muutosvastarinnan piikkiin, mutta ei kaikkea. Kolikolla on myös toinen puoli: jotta muutoksia tapahtuisi, olisi alaisten pidettävä meteliä ja puututtava epäkohtiin, mieluiten tuomalla niitä asiallisesti esimiesten kuuluville. Usein keskustellaan kahvipöydän äärellä hoitajien kesken siten, ettei ole tarkoitustakaan viedä asioita eteenpäin.

 

- Koulutusmahdollisuudet eivät päätä huimaa, ja parannusta ei nykytilanteessa ole näköpiirissä vaikka halua kouluttautumiseen olisikin. Mutta miksi käydä pitkiä koulutuksia, jollei palkka nouse? Useinhan uuden oppiminen rasittaa jonkin verran, ja tulee tavallaan lisäkuormituksena varsinaisen työn päälle. Syy, miksi otan tämän esille, on se, että aika moni minun sukupolvestani, nuoremmista puhumattakaan, arvostaa kovasti sekä perheen kanssa vietettyä että vapaa-aikaa. Toisin sanoen oletan, että yhä suurempi on se joukko, joka toivoo tai vaatii työnantajalta joustavuutta työajassa. Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo minun aikanani opiskelijoiden ohjaajana. Liittyy osaltaan myös seuraavaan kohtaan.

 

- 3-vuorotyön rasittavuus, työaikaergonomian puute; välttämättä vuorotyö ei rasita, vaan mahdottomuus vaikuttaa omiin työvuoroihin palautumista optimoiden. Parhaintahan olisi, kun omaa työmäärää voisi kausittain vaihdella, mutta tiedän että tämä on mahdoton toive, vaikka työaikapankkia jne. onkin kokeiltu.

 

- Ajan ja resurssien tuhlaaminen epäolennaiseen toimintaan (tästä hyvänä esimerkkinä hoitoisuusluokitus); myös resurssien epätasainen jakautuminen osastojen kesken välillä ihmetyttää. Hoitajaresurssit ovat kuitenkin mielestäni sijaisten palkkaamiskieltoa lukuun ottamatta olleet viime vuosina ok, ajoittaisia ruuhkahuippuja lukuun ottamatta.

 

- Lääkäreistä on ollut sattuneella erikoisalalla pulaa, ja se on vaikuttanut negatiivisesti hoitajien työhön (lue: lisännyt työtä ja painetta). Resurssikysymys ei siten ole aina pelkästään hoitajien määrä vuorossa, vaan myös monta muuta tekijää on vaikuttamassa, em. pula lääkäreistä ja monessa laitoksessa sisäilmaongelmat esimerkkinä. Ylipäätään viime vuosina on ollut samankaltainen trendi nähtävissä - siirretään lääkärien töitä sairaanhoitajille - ja se on huolestuttavaa työn kuormituksen kannalta.

[Saska]

Halukkuus vaihtaa alaa säilyy suurena niin kauan kuin alan pahimpiin epäkohtiin ei tule muutosta.

Meille sysätään jatkuvasti lisää vastuuta ja työtehtäviä, mutta näkyykö se palkassa? Ei todellakaan. Vaikka työskentelen TK-vuodeosastoilla, tuntuu välillä että saa olla paimentamassa lääkäreitä ja kuinkakohan monta kertaa ammattitaitoisen hoitajan puuttuminen asiaan on pelastanut potilaan hengen/terveyden? Lukemattomia kertoja. Silti palkka on surkea, ylityökorvauksia ei makseta, joustamista vaaditaan ja säästämisestä naristaan jatkuvasti. Onko se sitten mikään ihme, että hoitajat väsyvät? Minusta ei.

 

Itse en koe, että tuntisin mitään erityistä kutsumusta sairaanhoitajan työhön, mutta olen pahuksen ylpeä ammatistani ja tekemästäni työstä. Se johtuu siitä, että näen miten suuressa vastuussa me hoitajat toimimme ja miten merkittävää työtä teemme. Silti lämmittäisi kummasti mieltä, jos palkkapussiin kilahtaisi joka kuukausi sanotaan vaikka tonni enemmän rahaa. Se ei olisi todellakaan liikaa. Jokainen, joka narisee milloin mistäkin asiasta hoitajiin liittyen, saisi tulla muutamaksi kuukaudeksi tekemään hoitotyötä, niin tietäisi, mistä kaikki tämä puhe alipalkkauksesta sun muusta kumpuaa. Ja tosiaan tuo johtoporras pitäisi ensimmäiseksi saada kentälle vähäksi aikaa. Meillä edes osastonhoitajat eivät juuri kenttähommissa käy, ylihoitajista ja terveysjohtajista sitten puhumattakaan.

 

Tällä hetkellä alanvaihto ei ole päällimmäisenä mielessä, kun melkein kaikilla muilla aloilla on niin kovasti työttömyyttä ja koulunpenkillä istuminenkin on vielä niin tuoreessa muistissa. Mutta kymmenen vuoden päästä voi olla jo eri juttu. Ainakin jos nykymeno ei mihinkään muutu.

[noona]

Yksi iso asia voi olla vastavalmistuneelle työyhteisön tarjoama tuki. Monessa paikassa saatetaan heittää suoraan kylmään veteen, ja toivoa että tuore sh oppii uimaan, ennenkuin hukkuu tai mokaa liian pahasti.. Australiassa mun huomion on kiinnittänyt tehokas new grad-ohjelma, minkä puitteissa vastavalmistuneet työskentelee ensimmäisen vuoden. He kiertää kaksi eri osastoa sen vuoden aikana 6 kk jaksoissa, on osana työvoimaa, mutta potilasjakauma saattaa olla usein hieman kevyempi. Käytössä on oma Staff Development Nurse, joka vastaa eri osastojen new gradeista, kiertää osastoilla apuna, tukena ja ylimääräisenä käsiparina vain näiden new gradien käytössä. On henkilö, jolle voi puhua, joka on irrallaan osaston päivittäisistä sählingeistä ja jolla on kokemusta vastavalmistuneista hoitajista, sairaalasta ja eri erikoisaloilta. Pari kertaa jakson aikana he järjestää myös kokoontumisia, joissa saa vertaistukea ja voi puhua mieltä painavista asioista

 

Suurin osa new gradeista jatkaa jommalla kummalla kiertonsa aikana tutuksi tulleella osastolla sitten ihan vakihoitajana. .

[Pöllö]

Yksi iso asia voi olla vastavalmistuneelle työyhteisön tarjoama tuki. Monessa paikassa saatetaan heittää suoraan kylmään veteen, ja toivoa että tuore sh oppii uimaan, ennenkuin hukkuu tai mokaa liian pahasti.. Australiassa mun huomion on kiinnittänyt tehokas new grad-ohjelma, minkä puitteissa vastavalmistuneet työskentelee ensimmäisen vuoden. He kiertää kaksi eri osastoa sen vuoden aikana 6 kk jaksoissa, on osana työvoimaa, mutta potilasjakauma saattaa olla usein hieman kevyempi. Käytössä on oma Staff Development Nurse, joka vastaa eri osastojen new gradeista, kiertää osastoilla apuna, tukena ja ylimääräisenä käsiparina vain näiden new gradien käytössä. On henkilö, jolle voi puhua, joka on irrallaan osaston päivittäisistä sählingeistä ja jolla on kokemusta vastavalmistuneista hoitajista, sairaalasta ja eri erikoisaloilta. Pari kertaa jakson aikana he järjestää myös kokoontumisia, joissa saa vertaistukea ja voi puhua mieltä painavista asioista

 

Suurin osa new gradeista jatkaa jommalla kummalla kiertonsa aikana tutuksi tulleella osastolla sitten ihan vakihoitajana. .

 

Suomessahan sodassa henkinen sortuminen oli mielen heikkoutta. Tokihan resurssit ovat välillä niukat, tekemällä oppii eikä tekemättä opi kaikkea, mutta kyllähän vähintään turvallisuusajattelun näkökulmasta on aika ikävää heittää vastavalmistunut, huonon koulutuksen saanut kylmiltään tekemään liian omatoimisesti turhan vaativia töitä.

[dino]

 Monessa paikassa saatetaan heittää suoraan kylmään veteen, ja toivoa että tuore sh oppii uimaan, ennenkuin hukkuu tai mokaa liian pahasti.. 

Itse aloitin ekassa duunipaikassa koulun jälkeen työnteon opettelun siitä kun yhden iltavuoron jälkeen minut laitettiin yksin pyörittämään keskisuuren terveyskeskuksen yöaikaista poliklinikkaa lääkärin kanssa. Jälkeenpäin vois sanoa että kasvattava, vaikkei ehkä hirveän potilasturvallinen ratkaisu. Tuskin oon milloinkaan oppinut neljän yövuoron aikana niin paljon uusia asioita..:D

[Vieras: 30 vuotta alalla]

Lisää palkkaa niin jaksaa paremmin tsempatakin. Rahalla on oikeasti merkitystä, katsokaa vaikka lääkäreitäkin. Itsekin katson tarkkaan mille keikalle viitsii mennä. Parin kympin takia en todella liikahda minnekään. Olen vaihtanut alaa jo ja teen hoitotyötä keikkana, saahan siitä vähän lisätienestiä.

[Torlohka]

Tässä kun pätkäputki on loppunut ja ansiosidonnaisella mietiskelen, niin kyllä se vaan on haettava johonkin jossa ei ole yövuoroja. Vaikka tykkäsin kyllä työstäni.

[norah]

Olen valmistunut jouluna 2012 ja ennen valmistumista olin todella varma täyttäväni yhteishakupapereita jälleen keväällä. Ennen valmistumista olin jo sairaanhoitajan kokopäivätyössä ollut jonkin aikaa erikoissairaanhoidossa, joten jonkinlaista kuvaa oli ehtinyt muodostua. Onneni oli saada terveydenhoitajan työ juuri ennen valmistumista! Tässä työssä viihdyn todella hyvin, eikä tulisi enää mieleenikään vaihtaa alaa. Sairaanhoitajan työhön en kyllä ryhtyisi enää mistään hinnasta. Tienaan huonommin nyt ilman lisiä, mutta ainakin itselleni työn mielekkyys ja tunne siitä, että saa tehdä työnsä hyvin ja huolellisesti ilman helvetillistä kiirettä, on tärkeämpää. Nykyään uskallan jo sanoa rakastavani työtäni :D. Mutta sairaanhoitajaksi mua ei saa enää mistään hinnasta.

[Belgrano]

Mihin aloille entiset sairaanhoitajat olette vaihtaneet?

Aina sanotaan, että suuremman palkan saisi helpomalla jossain muualla. Niin missä? Olisiko konkreettisia esimerkkejä.

[Vieras: mymmeli]

Minun tuttavapiirissä on ainakin neljä sh:ta ta kätilöä jotka aikovat vaihtaa alaa. Tässä ketjussa onkin tullut kaikki epäkohdat jo mainituksi, siis syitä tuskin tarvitsee kertoa.

itsekin opiskelen nyt uutta ammattia. Minulle on kolmessa eri sairaalassa jopa osaston arvostetuimmat konkarit sanoneet tai vihjanneet hyvin selvästi, että vaihda alaa äkkiä, vielä kun voit. Kertoo paljon ilmapiiristä, työn hurjasta kuormituksesta.

Olen ollut aina ja tulen olemaan kyseenalaistava enkä niele kaikkea ja uskaltanut puolustaa potilastani. Tätä vanhat konkarit ihmettelivät, kun en nöyrtynyt ja suostunut kuppikuntien narina kerhoihin mukaan, mutta on Se raskasta, se ainainen taistelu tuulimyllyjä vastaan.

Ala tarvitsee Suomessa täysremontin!

[vertebra]

Tärkein uudistus työhyvinvoinnin lisäämiseksi olisi mielestäni työvuorojärjestelyiden muuttaminen. Suurin osa sairaanhoitajista työskentelee käsittääkseni yksiköissä, joissa on käytössä 3-vuorojärjestelmä ja ainakin omien kokemusten mukaan nuo vuorot järjestellään suurimmaksi osaksi täysin mielivaltaisesti ilman mitään selkeää logiikkaa. Vaikka palkka olisi mitä, niin itse en jaksaisi tehdä vuosikausia töitä paikassa, jossa on tyyliin 10pv työputkia ja välissä satunnaisia yksittäisiä vapaapäiviä, sekä aamu-, ilta- ja yövuoroja täysin sekaisin.

 

Olen joskus harkinnut ottavani pakettiautosta virkavapaata ja tekeväni jonkun pidemmän sijaisuuden tms sairaalan sisällä, esimerkiksi päivystyksessä, mutta nuo työvuorojärjestelyt on ainakin omalla kohdallani se tekijä jonka vuoksi en tätä ole tehnytkään vaikka se varmaan hyödyttäisi ja toisi uusia näkökulmia myös omaan työhön.