Jump to content
MAINOS

YLE: Töissä "sählätään" viidesosa työajasta


Pöllö

Recommended Posts

Työntekijät "sähläävät" eli käyttävät työaikaansa mm. etsimiseen, korjaamiseen ja omien asioiden hoitamiseen noin viidenneksen työajastaan, kertoo Lapin yliopiston henkilöstötuottavuuden tutkija Marko Kesti YLE Uutisille. Kesti näkee eräänä keskeisenä syynä ns. kustannussäästömoodin, joka kurjistaa työn tekemistä ja heikentää työskentelyfiilistä. Työssä ei panosteta oman toiminnan kehittämiseen, ja perustyön tekemisen kunnioitus on vähentynyt. "Sählääminen" tulee Kestin mukaan kalliiksi - työelämän laadun lisääminen kahdella prosentilla nostaisi Kestin mukaan yritysten liikevaihtoa yli 12 miljardia euroa vuodessa.

 

Kesti peräänkuuluttaakin kansallista ohjelmaa, joka panostaisi perustyön kehittämiseen ja työntekijöiden valtavan osaamisen sekä kokemuksen saamiseen hyötykäyttöön. Tutkija ehdottaa samalla, että kolmen päivän koulutusvapaata voisi käyttää yksinkertaisesti työpaikkojen toiminnan kehittämiseen.

 

Lue lisää YLE Uutisten verkkosivuilta 30.9.2013 otsikolla "Töissä sählätään vuosittain miljardien edestä": http://yle.fi/uutiset/toissa_sahlataan_vuosittain_miljardien_edesta/6843222.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Työntekijät "sähläävät" eli käyttävät työaikaansa mm. etsimiseen, korjaamiseen ja omien asioiden hoitamiseen noin viidenneksen työajastaan, kertoo Lapin yliopiston henkilöstötuottavuuden tutkija Marko Kesti YLE Uutisille. Kesti näkee eräänä keskeisenä syynä ns. kustannussäästömoodin, joka kurjistaa työn tekemistä ja heikentää työskentelyfiilistä. Työssä ei panosteta oman toiminnan kehittämiseen, ja perustyön tekemisen kunnioitus on vähentynyt. "Sählääminen" tulee Kestin mukaan kalliiksi - työelämän laadun lisääminen kahdella prosentilla nostaisi Kestin mukaan yritysten liikevaihtoa yli 12 miljardia euroa vuodessa.

 

Tämän vois myös konkretisoida; liikaa turhia palavereja, liikaa tilastointia tilastoinnin ilosta, liikaa työskentelyä hidastavaa tietotekniikkaa, liikaa turhia sääntöjä ja niitä valvovia päälliköitä, liikaa koulutusta joka ei liity perusduuniin, liikaa työyhteisö/tiimivalmennusdiibadaabaa josta enemmän haittaa kuin hyötyä jne, jne.

 

Kun nämä asiat on kunnossa niin jutellaan sitten lisää työntekijöiden nettisurffailusta työaikana..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

... liikaa oheistehtäviä, jotka voisi alan oikea osaaja tehdä monta kertaa nopeammin (HS). Esim. sihteerin, laitoshuoltajan työt..

Laskeskelin huvikseni aikaa, joka menee viikossa oheishommaan (sisään- ja uloskirjaukset, instrumenttien dekottaminen yms yms), hoitajien ns. turhalla työllä saisi yli vuodeksi palkattua sihteerin. Niin että hoitajat pystyvät käyttämään ajan siihen oleelliseen ja olemaan tehokkaita ja oman alansa ammattilainen hoitamaan oman osuutensa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Työntekijät "sähläävät" eli käyttävät työaikaansa mm. etsimiseen, korjaamiseen ja omien asioiden hoitamiseen noin viidenneksen työajastaan, kertoo Lapin yliopiston henkilöstötuottavuuden tutkija Marko Kesti YLE Uutisille. Kesti näkee eräänä keskeisenä syynä ns. kustannussäästömoodin, joka kurjistaa työn tekemistä ja heikentää työskentelyfiilistä. Työssä ei panosteta oman toiminnan kehittämiseen, ja perustyön tekemisen kunnioitus on vähentynyt. "Sählääminen" tulee Kestin mukaan kalliiksi - työelämän laadun lisääminen kahdella prosentilla nostaisi Kestin mukaan yritysten liikevaihtoa yli 12 miljardia euroa vuodessa.

 

Kesti peräänkuuluttaakin kansallista ohjelmaa, joka panostaisi perustyön kehittämiseen ja työntekijöiden valtavan osaamisen sekä kokemuksen saamiseen hyötykäyttöön. Tutkija ehdottaa samalla, että kolmen päivän koulutusvapaata voisi käyttää yksinkertaisesti työpaikkojen toiminnan kehittämiseen.

 

Lue lisää YLE Uutisten verkkosivuilta 30.9.2013 otsikolla "Töissä sählätään vuosittain miljardien edestä": http://yle.fi/uutiset/toissa_sahlataan_vuosittain_miljardien_edesta/6843222.

Kaste-hankkeen osakokonaisuus- Kotona kokonainen elämä pureutuu juuri tähän asiaan

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...