Kiksunapina Posted September 26, 2013 Posted September 26, 2013 ..... ilman mitään koulutusta? Luin monta viestiketjua muttei oikein selvinnyt tämä minulle. :/ Tapaushan on tämmöinen: Poikapuoleni lähti opiskelemaan lähihoitajaksi. Into tähän kumpusi järjestämästäni kesäduunista, pääsi "hoitoavustajaksi" kotihoitoon kesäksi(hgin kaupungin nuorten kesätyöpaikka) ja työnkuva oli seuraneiteilyä ja ulkoilutusta. Seuraavana kesänä pääsikin jo eri alueelle, kotihoitoon tekemään lähihoitajan sijaisuutta johon ei kuulu hoidolliset tehtävät (?!). Opintoviikkoja pennulla 15. Ja palkka sama kuin mulla aikoinaan keikkaillessani 100 opintoviikolla. Sen jälkeen keikkaili, ja nyt aikoo lopettaa koulun ja jatkaa keikkailua. Kävipä tuo meidänkin tiimissä keikalla, ja ammattitaitoa ei ollut yhtään. Teurastajakin olis hoitanut paremmin. Pointti: Voiko tehdä kotihoitoon keikkaa/sijaisuutta millään nimikkeellä jos opintoviikkoja on 15, ja nekin perusopintoja. Tää touhu alkaa jo kuullostaa siltä että voisin kerää työmatkalta kaikki spurgut meille töihin? Eikö vaadita enää edes maalaisjärkeä hoitotyössä? Onko lähärikoulutus turha kun vähemmälläkin pääsee "hoitamaan" vanhuksia? Itse koen hoitotyön varsinkin kotihoidossa sen verran haastavaksi, että pitää siihen koulutus olla jotta asiakkaan hoito on täyspainoista? Kyselee epätietoinen lähihoitaja hgin kohosta.
dino Posted September 26, 2013 Posted September 26, 2013 Pointti: Voiko tehdä kotihoitoon keikkaa/sijaisuutta millään nimikkeellä jos opintoviikkoja on 15, ja nekin perusopintoja. Tää touhu alkaa jo kuullostaa siltä että voisin kerää työmatkalta kaikki spurgut meille töihin? Eikö vaadita enää edes maalaisjärkeä hoitotyössä? Onko lähärikoulutus turha kun vähemmälläkin pääsee "hoitamaan" vanhuksia? Itse koen hoitotyön varsinkin kotihoidossa sen verran haastavaksi, että pitää siihen koulutus olla jotta asiakkaan hoito on täyspainoista? "Nimikesuojattujen ammattihenkilöiden ammatissa voivat toimia muutkin henkilöt, joilla on riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito." http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559 Eli käytännössä työnantaja voi palkata kenet sopivaksi katsoo lähärin ym. nimikesuojatun sijaisuuteen.
Tallaaja Posted September 26, 2013 Posted September 26, 2013 Monissa pakko ottaa ketä vaan kun ei koulutettua saa. Entisellä työnantajallani mm kotihoidossa oli kesän sijaistanut ihminen (joka kyllä myös lähärikoulussa) joka ei meillä talossa osannut tehdä yhtään mitään, ei edes riisua vanhukselta vaateitta. Juu, kyllä sitä mietittiin miten oli kentällä yksin pärjännyt ja aika heikkoa vissiin oli ollut... Tässä minusta olisi selkeästi kehittämisen paikka. Nyt kun ollaan kaikki omissa lokeroissa (hallintokunnissa) ei pystytä yhtään paikkaamaan tilanteita. Jos esim. vanhusten hoito olisi kokonaisuudessaan "samaa taloa" voitaisiin heikkotasoinen sijainen siirtää johonkin palvelutaloon, jossa ei kuitenkaan yksin tarvitse häärätä ja sieltä kokenut konkari hetkeksi kentälle. On ne niin erilaiset raulit, toinen on herkkä ja ujo, toinen taas suuna päänä
hoplaa Posted September 26, 2013 Posted September 26, 2013 Oon kans ite aloittanu kotihoidossa aikoinaan ja aika nollapisteopintoviikoilla, mut alkuun se homma olikin pelkkää suihkutusta ja aamupalaa-meininkiä. Opintoviikkoja ei oikeastaan karttunut niin paljoa että kannattais niillä kehuskella, mut tieto-taito jatkuvan kyselyn, osaavien työkavereiden jotka jaksoivat perehdyttää ja selittää kerta toisensa jälkeen uusia juttuja sekä oma motivaatio oppimiseen toivat kyllä aika hyvän pohjan hommassa toimimiseen, ja lopulta ainoa mitä en voinut tehdä, oli pistäminen koska lääkeluvat uupuivat. En siis nyt tarkoita että olisin ollut yhtä hyvä, kuin valmis hoitaja, mutta ainakin palautteen perusteella oon ihan osaava ja ammattitaitoinen ja pärjään akuuteissakin tilanteissa. Aloittajan tilanne kuulostaa tosin siltä, että työ on tuonut itsevarmuutta pojalle, mutta kotihoidossa ollaan vaan geriatrisella puolella, eikä sieltä oo asiaa esim päiväkoteihin koulunsa keskeyttäneillä. Kannattaa siis keskustella pojan kanssa ja kysyä, onko suunnitelmissa junnata ikuisesti kotihoidossa epäpätevänä, vai onko tähtäin korkeammalla. Kotihoito tuo kyllä hyvää aikaa mietiskelyyn, ei siinä mitään, mutta loputtomiin sitäkään ei voi tehdä.
Kiksunapina Posted September 27, 2013 Author Posted September 27, 2013 Eli periaatteessa kuka vaan joka osaa vaipan vaihtaa voi tehdä koulutuksen vaatimaa työtä jos yksi henkilö katsoo sen olevan pätevä? No voi kökkö, sinne meni iteltä kolme vuotta hukkaan kun vähemmälläkin olis päässy.
Sari-Helena Posted September 27, 2013 Posted September 27, 2013 No ei kai nyt hukkaan mennyt kuitenkaan.. :blink:
November Posted September 27, 2013 Posted September 27, 2013 On hyvä muistaa, että lh/sh-opiskelija -tittelillä voi tehdä sijaisuuksia vain opinto-oikeuden ollessa voimassa, eli jos opintojen aloittamisesta on kulunut 4-5 vuotta (opintolinjasta riippuen), menettää oikeuden kutsua itseään alan opiskelijaksi. Tämä ei tietenkään estä työnantajaa palkkaamasta henkilöä edelleen, jos hän katsoo tämän olevan pätevä työhön. Meiltä sairaalasta laitettiin pihalle (ts. takaisin kouluun) tällaiset, joiden opinto-oikeus oli päättymässä, koska muuten he olisivat olleet "valehoitajia".
{BS} Posted September 27, 2013 Posted September 27, 2013 Ja jotta opinto-oikeus olisi voimassa, pitää olla kirjoilla oppilaitoksessa. "If you ain't part of a solution, you are solid or gas."
jnnu Posted September 27, 2013 Posted September 27, 2013 Kävipä tuo meidänkin tiimissä keikalla, ja ammattitaitoa ei ollut yhtään. Teurastajakin olis hoitanut paremmin. Jos sopimusta on kuitenkin jatkettu pidempään niin eikai ko. kaveri nyt ihan uuno ole?? Jos näin kuitenkin on, niin toki muiden työntekijöiden velvollisuus on ilmoittaa esimiehelle jos esimerkiksi potilasturvallisuus vaarantuu tai henkilö ei selviydy työtehtävistä. Ja tosiaan lähihoitaja on nimikesuojattu (ei laillistettu) ammattinimike. "Nimikesuojattujen ammattihenkilöiden ammateissa voivat toimia muutkin henkilöt, joilla on hoitamaansa tehtävään riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Heillä ei kuitenkaan ole oikeutta käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä." (http://www.valvira.fi/luvat/ammattioikeudet) Käytännössä yleensä työnantaja pidättää normaalipalkasta noin 10% koska vaadittu tutkinto puuttuu. Jos työnantaja haluaa, ei mikään estä häntä maksamasta täyttä palkkaa epäpätevälle. Tervetuloa periferian vanhustenpalveluihin, työparina saattaa olla laitoshuoltaja, kampaaja, kirjanpitäjä tai ketä nyt sattuu saamaan lyhyellä varoitusajalla. No, ajat lienevät tuosta jo muuttuneet. Kannattaahan sinun yrittää motivoida poikapuolta jatkamaan opintoja, sillä ilman koulutusta ei vakipaikkaan ole asiaa ja pidempiä sijaisuuksiakin on jo hankala saada. Tuollaiselle nuorelle ne kesätyörahat saattavat tuntua suurilta summilta ja sen turvin päätetäänkin jättää koulut käymättä kun "rahaa saa ilman tutkintoakin".
Makro Posted September 28, 2013 Posted September 28, 2013 Pointti: Voiko tehdä kotihoitoon keikkaa/sijaisuutta millään nimikkeellä jos opintoviikkoja on 15, ja nekin perusopintoja. Tää touhu alkaa jo kuullostaa siltä että voisin kerää työmatkalta kaikki spurgut meille töihin? Eikö vaadita enää edes maalaisjärkeä hoitotyössä? Onko lähärikoulutus turha kun vähemmälläkin pääsee "hoitamaan" vanhuksia? Itse koen hoitotyön varsinkin kotihoidossa sen verran haastavaksi, että pitää siihen koulutus olla jotta asiakkaan hoito on täyspainoista? "Nimikesuojattujen ammattihenkilöiden ammatissa voivat toimia muutkin henkilöt, joilla on riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito." http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559 Eli käytännössä työnantaja voi palkata kenet sopivaksi katsoo lähärin ym. nimikesuojatun sijaisuuteen. Juurikin näin, nimikesuojattujen duuniin voi palkata vaikka talonmiehen. On täysin työnantajan arvion varassa hoituuko hommat :( Laillistetuilla (lääkäri, sh jne) tilanne on onneksi toinen.
Saska Posted September 28, 2013 Posted September 28, 2013 Työnantaja voi palkata kenet haluaa, mutta jos hommat ei kentällä suju, alkaa ennen pitkää poikimaan valituksia. Eli toivottavasti kloppi käy kuitenkin koulunsa. Valmiilla lähihoitajilla on kuitenkin ammattitaito, jota kellä tahansa pystymetästä otetulla ei ole, sanoo lain kirjain sitten mitä lystää.
Kerde Posted September 29, 2013 Posted September 29, 2013 Ei vaipanvaihto ja takapuolen pyyhkiminen mitään rakettitiedettä ole. :D Mitä itse olen kuullut ja nähnyt, niin kouluttamattomat ovat sellaisissa hommissa mihin ei koulutuksella suurta muutosta saada. Tietenkin (henkilökohtainen mielipide) koulutetut ajattelevat esim. seurauksia pidemmälle jne. (Asentohoidon tärkeys.) Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.
Uurastaja Posted October 2, 2013 Posted October 2, 2013 Meillä ainakin on kouluttamattomia sijaisia koko ajan. Ja menty jopa siihen että koulutetut lähtee työn kiertoon ja kouluttamattomat tulee tilalle.
Saska Posted October 19, 2013 Posted October 19, 2013 Ei vaipanvaihto ja takapuolen pyyhkiminen mitään rakettitiedettä ole. :D Mitä itse olen kuullut ja nähnyt, niin kouluttamattomat ovat sellaisissa hommissa mihin ei koulutuksella suurta muutosta saada. Hoitotyö on paljon muutakin kuin vaipanvaihtoa ja takapuolen pyyhkimistä, myös asumisyksiköissä. Vaikka työn pääpaino olisikin noissa asioissa, niin tilanteet muuttuvat aina. Potilaan tila voi muuttua hyvin nopeasti, ja tarvitaan ammattitaitoa jotta osataan toimia oikein näissä tilanteissa. Kouluttamaton ei tiedä, millaisista muutoksista potilaan voinnissa on syytä huolestua, ja milloin on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Ja toisaalta, milloin lääkäriä ei tarvita, ja potilaan tilaan voidaan vaikuttaa hoitajatason päätöksillä. Nyt, kollegat, ammattiylpeyttä peliin vähäsen kuitenkin! ;)
hollyanna Posted October 20, 2013 Posted October 20, 2013 Valitettavasti on niin, että muodollisesti päteviä mutta käytännössä epäpäteviä ei potkita pois, vaan he saavat jatkaa toimintaansa ja hankaloittaa työyhteisöjen toimintaa. Ei auta asiakkaiden/potilaiden, omaisten ja kollegojen valitukset.
dino Posted October 20, 2013 Posted October 20, 2013 Valitettavasti on niin, että muodollisesti päteviä mutta käytännössä epäpäteviä ei potkita pois, vaan he saavat jatkaa toimintaansa ja hankaloittaa työyhteisöjen toimintaa. Ei auta asiakkaiden/potilaiden, omaisten ja kollegojen valitukset. Jos irisanotaan yksilöstä johtuvista syistä niin tarvitaan erittäin vahvat perusteet, ei riitä se että kollegat ei tykkää tai persoona on hankala.
tms Posted October 20, 2013 Posted October 20, 2013 Itse työskentelen yksityisessä firmassa, joka tuntuu olevan kouluttamattomien henkilöiden paratiisi. Jopa itsekin olen sinne aikanaan jäänyt kesätöistä kouluni keskeyttäneenä, tosin opintoja puuttui vain vajaat 20ov ja suoritin ne loppuun. Mutta, yhä useampi jättää koulunsa kesken ja he työskentelevät hoitoalalla samoin oikeuksin kuin valmistuneetkin hoitajat. Olenpa törmännyt tapaukseen, jossa virikevastaavan tehtävissä toiminut ja sittemmin hoitoapulaisen tutkinnon saanut henkilö työskentelee lähihoitajan tehtävissä. Lisäksi kyseinen henkilö sai antaa lääkkeitä vanhuksille, myös huumelääkkeitä! Ilman mitään näyttöjä! Nyt lupa-asioihin on onneksi perehdytty tarkemmin, eikä niitä saa enää kuka vain antaa.. Mutta siis kyllä, nykyään otetaan jos jonkin näköstä tallaajaa ja itsellä vähän fiilis että minkäs takia mä kouluni kävin? Olen myös miettinyt sitä että onko tämä jokin säästökeino, meillä siis maksetaan palkkaa koulutuksen mukaan ja tietysti vähemmän opiskelleet saavat vähemmän palkkaa..
hollyanna Posted October 20, 2013 Posted October 20, 2013 Valitettavasti on niin, että muodollisesti päteviä mutta käytännössä epäpäteviä ei potkita pois, vaan he saavat jatkaa toimintaansa ja hankaloittaa työyhteisöjen toimintaa. Ei auta asiakkaiden/potilaiden, omaisten ja kollegojen valitukset. Jos irisanotaan yksilöstä johtuvista syistä niin tarvitaan erittäin vahvat perusteet, ei riitä se että kollegat ei tykkää tai persoona on hankala. Tässä esimerkki siitä että tekstiä ei oo luettu vaan kommentoitu jotain ihan muuta asiaa.
Uurastaja Posted October 23, 2013 Posted October 23, 2013 Tuli vaan mieleen että onko näillä kouluttamattomilla millainen palkka?! Ei kai se sama voi olla kun koulutetuilla?! Tosin saahan kodinhoitaja nimikkeellä tasan saman palkan kun lähihoitaja nimikkeellä koska peilataan työnkuvaan.
hoplaa Posted October 23, 2013 Posted October 23, 2013 Ei. Palkkaus riippuu koulutustasosta ja siitä onko opintoja edes taustalla. Muutaman prosentin heittely on ollu ainakin meidän kotihoidossa, ite sain 8% epäpätevyysalella ja opintoviikkoi 40. Toki työntekijäkohtaistahan tää on, jos saa neuvoteltua itselleen saman palkan niin silloihan se on sama, esimieshän näistä päättää, mut lähtökohtaisesti palkka on matalampi.
Belgrano Posted November 15, 2013 Posted November 15, 2013 Tähän asiaan liittyen. Itse olen sairaanhoitaja, mutta silloin tällöin teen keikkaa kotihoidossa. Kierrän siis kentällä ja teen lähihoitajan hommia, mutta saan kuitenkin sairaanhoitajan palkan tutkintoni mukaan. Nyt olen vain miettinyt, että yrittääköhän työntekijä saada sijaisuuksiin mieluummin ensin lähihoitajan tai jonkun kouluttamattoman enne kuin minua kysytään, säästösyistä. Olen nimittäin kuullut, että muut keikkalaiset ovat saaneet sovittua vuoroja tuonne jo etukäteen, mutta minun kohdallani työnantaja aina sanoo, ettei sellaiselle ole tarvetta ja yleensä olen se, jolle soitetaan aina viime tipassa kun ketään muita ei olla saatu. Olen myös miettinyt, voisinko itse ehdottaa, että tekisinkin töitä lähihoitajan palkalla ja näin ollen saisin ehkä enenmmän töitä? Olisiko se des mahdollista?
Julma Posted November 15, 2013 Posted November 15, 2013 Olen myös miettinyt, voisinko itse ehdottaa, että tekisinkin töitä lähihoitajan palkalla ja näin ollen saisin ehkä enenmmän töitä? Olisiko se des mahdollista? Kaveri on sh ja tekee lh:n ja kotiavustajan tms. vakansseja kotihoidossa keikkalaisina ja saa niistä sen mukaisen palkan. Itte en kyllä näe tuossa mitään järkeä. Saa sinne mennä varmaan täysin ilmaiseksikin jos oikein kinuaa. Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle!
Belgrano Posted November 18, 2013 Posted November 18, 2013 No on siinä se järki, että ainakin omalla paikkakunnallani nimenomaan kotihoidossa olisi mahdollista tehdä paljon keikkaa ja näin ollen suunnitella itse omat työvuoronsa ja elämänsä ja lomansa niin kuin itse haluaa. Eli siksi itse haluaisin sinne töihin. Ja tykkään myös tehdä niitä lähihoitajan hommia. Ongelma vaan on tosiaan siinä, että minulle pitää tutkintoni perusteella maksaa sairaanhoitajan palkka ja siksi eivät minua halua kun tulen kalliimaksi (yksityisestä siis kyse). Teen mielelläni lähihoitajan töitä lähihoitajan palkalla. En vain tiennyt onko tuollainen muutos mahdollinen tai lainopillisesti oikein.
hoplaa Posted November 18, 2013 Posted November 18, 2013 Meidän kotihoidossa se on kyllä onnistunut myös, että sh tekee lhn vakanssilla sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia, saaden lähihoitajan palkan.
Manta Posted November 21, 2013 Posted November 21, 2013 Tuli vaan mieleen että onko näillä kouluttamattomilla millainen palkka?! Ei kai se sama voi olla kun koulutetuilla?! Tosin saahan kodinhoitaja nimikkeellä tasan saman palkan kun lähihoitaja nimikkeellä koska peilataan työnkuvaan. Siis kodinhoitajahan on saanut koulutuksen joka on yhtä pitkä kuin perushoitajalla. Perushoitaja, apuhoitaja, kodinhoitaja sekä lähihoitaja saavat yleensä samaa palkkaa. Kodinhoitaja voi kouluttautua lähihoitajaksi ihan kuin myös monet perushoitajat/apuhoitajat ovat tehneet. Työnantaja usein huomioi lisäkouluttautumisen tehtäväkohtaisella palkanlisällä. Olen ollut työpaikassa, jossa kohtasin kateutta koska kouluttauduin lähihoitajaksi ja palkkani sen vuoksi nousi. Työtehtävät vaihtuivat kuitenkin myös enemmän hoitotehtäviksi. Kodinhoitajat eivät työpaikassani esim. pistäneet insuliinia. Lääkehoitoon osallistuivat antamalla lääkkeen dosetista jos asiakkaalla oli lääkehoito niin sovittu.
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.