Pöllö Posted September 23, 2013 Share Posted September 23, 2013 Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Gaius-säätiön korvaamaan superilaiselle lähihoitajalle 42 500 euroa perusteettomasta työsuhteen päättämisestä. Hoitaja oli työvuorossaan joutunut sitomaan iäkkään, muistisairaan asukkaan sukkahousuilla wc-istuimeen noin kahdeksi tunniksi varmistaakseen, ettei potilas yksin jäädessään kaatuisi ja loukkaantuisi. Muita apuvälineitä ei ollut saatavilla, vaikka ko. lähihoitaja ja muut työntekijät olivat niitä aiempien onnettomuuksien vuoksi pyytäneet. Poikkeuksellisen kiireisen työvuoron ja hoitajien alimiehityksen vuoksi potilas oli jäänyt WC-istuimelle lähihoitajan joutuessa lähtemään tekemään muita työtehtäviä. Käräjäoikeus katsoi, että kyseessä oli kiireestä ja poikkeuksellisesta työvuorosta aiheutunut inhimillinen unohdus, jota ei voida pitää työsuhteen purku- eikä irtisanomisperusteena. Lähihoitajan mukaan työnantajan ohjeistus asiassa oli epäselvä ja riittämätön. Osastonhoitajat olivat tietoisia vastaavista sitomiseen ongelmatilanteessa liittyvistä asioista, ja niistä oli keskusteltu osastonkokouksissa. Lähihoitajalla ei ollut mahdollisuutta toimia toisin. Työnantaja ei ollut ohjeistanut, miten vastaavassa tilanteessa tulisi toimia. Lähihoitajan laiminlyönti ja menettely ei käräjäoikeuden mukaan täyttänyt pahoinpitelyn tunnusmerkistöä tai saattanut häntä hengenvaaraan. Työnantaja ei ollut toiminut tasapuolisesti sallimalla toisten vastaavasti toimineiden työntekijöiden tai muiden työnantajan ohjeiden vastaisesti menetelleiden työntekijöiden työsuhteen jatkumisen. Helsingin kihlakunnansyyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Valvira ei puuttunut päätöksessään lähihoitajan ammatinharjoittamisoikeuteen ja katsoi, ettei lähihoitaja ollut toiminut tahallisesti sekä sitomisen olleen edullisempi vaihtoehto kuin sitomatta jättämisen. Myöskään potilaan vaimo ei vaatinut rangiastusta, vaan oli hyväksynyt menettelyn poikkeuksellisissa olosuhteissa. Työnantajan ohjeistus ei ollut niin selkeä, että lähihoitajan voitaisiin katsoa toimineen ohjeiden vastaisesti. Työnantaja ei myöskään tarjonnut vaihtoehtoista toimintatapaa. Työntantajalla olisi myös ennen työsuhteen päättymistä ollut velvollisuus antaa työntekijälle mahdollisuus korjata menettelyään tai selvittää työntekijän uudelleensijoitus. Lue lisää SuPerin tiedotteesta "Superilaiselle lähihoitajalle korvausta 42 500 euroa perusteettomasta työsuhteen päättymisestä" 19.9.2013: http://www.superliitto.fi/fi/Viestint%C3%A4/Mediapalvelu/Tiedotteet/?year=2013&skip=0&bullid=919. Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest marke Posted September 23, 2013 Share Posted September 23, 2013 Gaius kuuluisa tuommosesta .pomot syvältä.pimittivät mm kun potilaat keskenään yön uhkaillen potkuilla Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Mari Posted September 23, 2013 Share Posted September 23, 2013 Gaius kuuluisa tuommosesta .pomot syvältä.pimittivät mm kun potilaat keskenään yön uhkaillen potkuilla Säätiöllä on muutakin kontollaan! Totta kai pimitys ettei maine menisi. *pyhimys* Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Realisti Posted September 23, 2013 Share Posted September 23, 2013 Gaius kuuluisa tuommosesta .pomot syvältä.pimittivät mm kun potilaat keskenään yön uhkaillen potkuilla Säätiöllä on muutakin kontollaan! Totta kai pimitys ettei maine menisi. *pyhimys* Kyllä tommosta sitomista on muuallaki esimiehen käskystä tapahtunu ja tommosia unohteluja tulee, kun on liian vähän hoitohenkilökuntaa! Jos vajaalla tehdään, silloin ON esimiehen ainakin tultava ensisijaisesti vapaaltakin töihin tarvittaessa!! Senhän tähden MYÖS siinä asemassa ollaan, helkkari sentään.. Link to comment Share on other sites More sharing options...
hoplaa Posted September 23, 2013 Share Posted September 23, 2013 Musta sukkahousuilla pönttöön sitominen kuulostaa tosi epäinhimilliseltä toiminnalta eikä ihan mee ihmisarvon kunnioittamisen laatukriteereihin. Oon joskus heittäny keikkaa säätiölle ja silloin oli vissiin asiat paremmin kun ei meillä ainakaan tollasta ohjeistusta ollut, tosi surkeelta kuulostaa. Mut laiton irtisanominenhan tämä on, ja tsemppiä hoitajalle joka on tästä jaksanut taistella! Link to comment Share on other sites More sharing options...
pocis Posted September 23, 2013 Share Posted September 23, 2013 Musta sukkahousuilla pönttöön sitominen kuulostaa tosi epäinhimilliseltä toiminnalta eikä ihan mee ihmisarvon kunnioittamisen laatukriteereihin. Oon joskus heittäny keikkaa säätiölle ja silloin oli vissiin asiat paremmin kun ei meillä ainakaan tollasta ohjeistusta ollut, tosi surkeelta kuulostaa. Mut laiton irtisanominenhan tämä on, ja tsemppiä hoitajalle joka on tästä jaksanut taistella! *** Jos vaihtoehtona on jättää ilman sitomista pöntölle jos on pakko mennä, niin varmaan loppujen lopuksi on turvallisempaa sitoa niillä sukkahousuilla. Tietenkään se ei oo inhimillistä jos joku unohdetaan 3:ksi tunniksi pöntölle mutta ihmisiä ollaan kaikki. Jos henkilöstömitoitus ei toimi, eikä työnantaja tarjoa turvallisia apuvälineitä on joskus sovellettava. Sehän se vasta syvältä on että tiedetään että joudutaan tälläisiin tilanteisiin mutta johtotaso ei tee asialle mitään, yksittäinen työntekijä ei oikein voi tehdä muuta kun parhaansa. Kyllä se ottaa hoitajan etiikalle jos joutuu hoitaa kaikki "vasemmalla kädellä" kiireen takia, tai jättää osa hoitamatta. :( Onneksi hoitaja sai korvaukset, ja taisteli! Onkohan asialle tehty säätiöllä jotain ettei enää jouduta vastaaviin tilanteisiin ;) 3 lapsen äiti Link to comment Share on other sites More sharing options...
Julma Posted September 24, 2013 Share Posted September 24, 2013 Mun mielestä on ihan hienoa, että työnantajapuoli joutuu vähän maksumieheksi kun kerran ei saa tollasia perusasioita kuntoon vaikka työntekijät on useampaan otteeseen siitä huomauttaneet. Ei sillä että ketään kehottaisin sitomaan potilaitaan paskahuusiin sukkahousuilla, onhan sekin aivan idioottimaista toimintaa. Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.